Suolainen puuro voilla, kinkulla, juustolla ja rucolalla

Instagramissa tuli vastaan kuva suolaisesta puurosta. Kuvatekstissä kerrottiin, että voi laittaa päälle, mitä löytyy. Innostuin heti kokeilemaan.

Ensin tein kaurapuuron mikrossa. Sekoitin syvässä lautasessa 1 dl kaurahiutaleita, 2 dl vettä ja suolaa. Suolaa ripottelin selvästi enemmän kuin makeisiin puuroihin. Kuumensin mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Sekoitin tasaiseksi. Laitoin pienen voisilmän päälle sulamaan. Revin käsin päälle kinkkua, Oltermanni-juuston loppuja ja rucolaa, ja söin.

Oli tosi hyvää! Innostuin tästä nyt täysillä. Tämä on mielestäni vähän niin kuin söisi risottoa, mutta aikaa ja vaivannäköä tarvitsi paljon vähemmän. 3 minuuttia mikrossa, täytteet päälle ja syömään. Tämä taitaa olla uusi suosikkipikaruokani. Voin syödä tätä niin aamiaiseksi kuin lounaaksikin. Lounaaksi tekisin vähän isomman määrän, eli yhteen annokseen ehkä jotain 1.5-2 dl kaurahiutaleita ja 3-4 dl vettä. Nesteenä voisi toki käyttää veden sijaan jotain makuja sisältävää lientäkin tai maitoa ja ehkä vähän kermaakin, mutta suolattu vesikin toimi tässä mielestäni hyvin. (Maitoa ja kermaa käyttäessä tosin on oltava korkeareunainen astia, jottei kuohu yli.) Omassani suolaa oli tosiaan sellainen määrä, että se maistuikin siinä.

Tässä suolaisessa puurossa ovat varmasti vaihtelumahdollisuudet rajattomat. Päälle voi kuulemma laittaa mitä löytyy, jos vain siitä tykkää. Hiutaleina voi luultavasti käyttää muutakin kuin vain kauraa. Maun puolesta voisin kuvitella sopivan ainakin riisi-, ohra-, tattari- ja neljän viljan hiutaleet. Olen nyt niin innostunut tästä, että varmasti kokeilen tätä eri jutuillakin… tai samallakin, kun se nyt maistui niin hyvin.

Spelttispagettia pihvinjämien ja pannunhuuhdeliemien kanssa sekä paahdettua punakaalia ja pakasteherneitä

Tämä oli vähän tällainen jämienkeruuateria. Löysin kaapin perukoilta vajaan pussin spelttispagettia, jolla oli parasta ennen -päiväys mennyt yli kaksi vuotta sitten eli helmikuussa 2017:

Keitin sen kypsäksi. Sekoitin sen joukkoon pilkotut mikrossalämmitetyt pihvinjämät (naudan entrecote) ja pihvienpaistosta säästetyt mikrolämmitetyt pannunhuuhdeliemet. Kylkeen tuli mikrolämmitettyä edellispäivän paahdettua punakaalia ja pakasteherneitä.

Spelttispagetin iäkkyydestä huolimatta maistui oikein hyvin. En ainakaan näin syötynä huomannut spagetissa mitään vikaa, ja lapsetkin söivät. Ruokamyrkytysbakteerit ja homeethan eivät edes elä kuivassa tuotteessa, mutta maku voi heikentyä, mitä en nyt tällä kertaa huomannut. Edellisestä spelttispagetin syömisestäni oli jo varmaan kaksi vuotta aikaa, joten en muista enää tarkalleen, miltä se silloin alun perin maistui.

Spelttispagetin olin joskus yli kaksi vuotta sitten ostanut, mutta oli jäänyt käyttämättä loppuun. Käyttämättömyys ei ainakaan johtunut siitä, että maistuisi pahalta. Täysjyväspagettien kategoriassa mielestäni täysjyväspelttispagetti on paremman makuista kuin täysjyvävehnäspagetti. Kumpikin mielestäni toimii lihaisten ja tomaattisten ruokien kanssa, mutta kummastakaan en niin välitä vaaleiden tuotteiden kanssa, kuten juustokastikkeet ja makaronilaatikko, joihin haluan pastan olevan ehdottomasti vaaleaa.

Punakaalipalaset oli paahdettu edellisenä päivänä 200-asteisen uunin keskitasolla leivinpaperin päällä 40 minuuttia. Sitä ennen niiden päälle oli valeltu rasvaa ja suolaa. Olikin ehkä ensimmäinen kerta, kun söin kypsennettyä punakaalia. Aiemmin olen tehnyt siitä vain salaattia, joka ei silloin kummoisen makuista ollut.

Odotin kypsennetyn punakaalin maistuvan suurin piirtein samalta kuin kypsennetty valkokaali, mutta ei ollut sinne päinkään. Paahdettu punakaali maistui minun mielestäni aivan parsakaalilta. Oikeasti, jos olisin sokkona saanut sitä suuhuni, olisin voinut vaikka vannoa, että se on parsakaalia. Parsakaalinen maku sinänsä ei ole huono asia, mutta mieluiten sekoitan sitä isoon määrään miedomman makuisia makeampia kasviksia, kuten tässä tapauksessa pakasteherneet. Joka tapauksessa, jos valkokaaliin vertaa, paahdettu punakaali on mielestäni paljon parempaa kuin paahdettu valkokaali.

Kuivatut omenat

Kokeilin omenoiden kuivaamista tavallisessa uunissa. Aiemmin olen kuivannut omenoita kiertoilmauunissa 50 asteessa kiertoilma päällä luukku auki yhden vuorokauden, jolloin on tullut hyviä rapeita uuniomenan makuisia kuivattuja omenaviipaleita.

Nyt tavallisen uunin kanssa mittailin uunini eri tasoille tulevia lämpötiloja infrapunalämpömittarilla, ja säädöllä 50 astetta todellinen keskitasolle tuleva lämpö oli 50-65 astetta, mikä on liian korkea lämpötila loppuun asti kuivaamiselle. Kuitenkin halusin kuivattuihin omenoihin uuniomenan maun, joten kypsensin kutakin kolmesta omenaviipalepellistä 50 asteessa keskitasolla puoli tuntia, jolloin ne olivat käpristyneet. Kaikki kolme peltiä kuivasin loppuun yhtä aikaa 30-asteisessa uunissani (lamppu päällä) luukku raollaan kaksi vuorokautta. Lopputuloksena näissäkin oli uuniomenan maku, mutta suutuntuma ei ollut rapea niin kuin muistan kiertoilmauunilla tulleen. Kuitenkin nämäkin olivat silti hyvän makuisia, ja tulevat kyllä ajan mittaan syödiksi. Niitä voin syödä sellaisenaan, tai käyttää esimerkiksi kotitekoisen myslin raaka-aineena.

Omena-aroniasmoothie

Tällaista on tullut tehtyä usein viime aikoina. Minulla sattuu nyt olemaan paljon sekä aroniamehua että omenoita oman pihan sadoista, joten tämä on ollut kätevä tapa saada molempia kulumaan. Soseutan vain sauvasekoittimella keskenään kuorittuja omenapaloja ja juomavahvuiseksi laimennettua ja makeutettua aroniamehua. Olennaista on, että omenoita ei saa olla liikaa, koska liialliset omenahiput tuntuvat mielestäni epämiellyttävältä suussa.

Sopivassa suhteessa tämä on mielestäni oikein mukavaa juotavaa. Omenan ja aroniamehun maut sopivat hyvin yhteen. Lisäksi aroniamehun väri kätevästi peittää omenan mahdolliset tuntumat. Tätä tarkoitusta varten myös pakastin kuorittuja omenaviipaleita.

Kyseisestä marja-aroniamehusatsista kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/08/31/marja-aroniamehu-oman-pihan-marja-aronioista/