Punaherukkamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Pakastimessa oli paljon viime vuonna pakastettuja punaherukoita ja jääkaapista oli mehut loppu, joten teki mieli keittää pakastepunaherukat mehuksi. Mehu onkin suosikkitapani käyttää punaherukat eli punaviinimarjat: silloin saa siivilöityä huonon makuiset ja huonon suutuntumaiset osat pois sekä laimennettua ja makeutettua mehun sopivan makuiseksi. Olen tehnyt mehua punaherukoista sekä kylmäpuristamalla että keittämällä, ja todennut keittämällä tulevan paljon parempaa. Kylmäpuristaessa punaherukoista tulee esille kitkeriä ja jopa metallisia makuja, kun taas keittäminen tuo punaherukoista esille hienoja aromaattisia ja raikkaita makuja. Keitetty punaherukkamehu kuuluu mielestäni ehdottomasti niihin mehuihin, mitä kannattaa tehdä, jos aineksia on. Punaherukkamehun teen keittämällä samalla tavalla riippumatta siitä, olivatko marjat pakastemarjoja vai tuoreita. Keitän mehun punaherukoista samalla tavalla kuin muistakin marjoista: Laitan marjat kattilaan, peitän kylmällä vedellä, kiehautan, keitän 10 minuuttia, siivilöin. Lähiaikoina kylmänä juotavaksi tarkoitetut mehut laimennan ja makeutan sopivaksi hyvissä ajoin, jotta maut ehtivät tasaantua, kun taas kuumana juotavat mehut voin laimentaa ja makeuttaa vasta juuri ennen käyttöäkin.

Punaherukkamehu keittämällä
punaherukoita (pakastettuja tai tuoreita)
vettä
Laita punaherukat riittävän isoon kattilaan, jossa on paljon tilaa kuohumiselle. Punaherukoista ei tarvitse perata ensin pois oksia tai muita punaherukkapensaan roskia. Jos punaherukat ovat pakastettuja, ne on parasta laittaa kattilaan jäisinä ja peittää heti kylmällä vedellä, koska silloin maku säilyy parhaiten.
Lisää kattilaan kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kun veden laskemisen on lopettanut, pakastemarjat voivat nousta pintaan, mutta se ei haittaa.
Kiehauta. Muodostuvaa vaahtoa voi nostaa lusikalla pois, mutta se ei ole välttämätöntä. Kun on kiehahtanut, keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia.
Ota sopivan kokoinen tiheä siivilä ja sen alle riittävän kokoinen kattila mehun valumista varten. Jos haluaa täysin kirkasta mehua, voi vuorata siivilän harsokankaalla, mutta se ei ole välttämätöntä. Kaada marjat mehuineen siivilään. Anna mehun valua rauhassa siivilän läpi alla olevaan kattilaan. Jos mehusta haluaa kirkasta, marjoja ei kannata tässä vaiheessa painella. On hyvä antaa mehun valua rauhassa noin puoli tuntia, kunnes mehua ei enää valu eikä tipu.
Siivilän läpi valunut mehu on punaherukkamehutiivistettä. Punaherukkamehutiivisteen laimennan yleensä suhteessa 1:6, eli 1 osa punaherukkamehutiivistettä ja 6 osaa vettä. Sopivaksi laimennettuun mehuun sekoitan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa laimennettua mehua, eli 100 grammaa (noin 1 1/5 dl) per litra. Kylmänä juotavaksi tarkoitetut mehut laimennan ja makeutan valmiiksi kannuun, ja annan mehun tasaantua jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mieluiten yön yli.
Punaherukkamehutiivistettä voi säilyttää joko jääkaapissa tai pakastimessa. Jos haluaa säilyttää pitkään (viikkoja tai yli) ja haluaa mehun säilyvän saman vahvuisena ja saman makuisena, suosittelen pakastamaan mehut tiivisteinä pienehköissä pakastusrasioissa tai -pulloissa. Punaherukka on hapan marja, joten punaherukoista tehty mehu voi säilyä jääkaapissa tiiviisti suljetussa puhtaassa astiassa homehtumatta kuukausiakin, mutta maku yleensä kuukausien jääkaappisäilytyksen aikana voimistuu ja raikkaus voi kadota. Jos haluaa säilyttää pitkään jääkaapissa, silloin kannattaa kuoria pois kaikki vaahdot, mitä muodostuu.

Tässä näkyy, minkä väristä tuli punaherukkamehutiivisteestä.

Punaherukkamehua heti laimentamisen ja makeuttamisen jälkeen.

Jäätelöä sekalaisista puutarhamarjoista

Tämä jäätelö oli oikein hyvää. Se on tehty jäätelökoneella oman pihan sekalaisista puutarhamarjoista: punaherukoista, karviaisista, mustaherukoista ja kirsikoista. Rakenteeltaan ei ollut täydellisen palloutuvaa, mutta kuitenkin sellaista, että saa jäätelökauhalla otettua palasia irti. Joskus on tullut sellaistakin jäätelöä, jota ei erkkikään saa jäätelökauhalla irti pakastuneesta jäätelöstä, mutta tämän saa. Tässä resepti:

Marjajäätelö
350 g kirpeähköjä marjoja yhtä lajia tai sekoitus esim. herukat, karviaiset, kirsikat
2 dl sokeria (170 g)
2 rkl vettä
6 dl kuohukermaa
1 tl vaniljauutetta
5 kananmunan keltuaista
Laita kattilaan marjat, sokeri ja vesi. Kiehauta. Anna hautua muutama minuutti, kunnes sokeri näyttää liuenneen. Jäähdytä. Soseuta sauvasekoittimella. Laita sose tiheään siivilään, jonka alla on sopivan kokoinen astia ottamassa vastaan siivilöityä sosetta. Painele sose siivilän läpi mahdollisimman tarkkaan niin, että siivilään jää vain kuivaa nahkeaa siemen-kuorisosetta, jota ei käytetä tähän jäätelöön. Siirrä siivilän läpi mennyt sose jääkaappiin jäähtymään.
Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Toisessa kulhossa vatkaa kananmunan keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita nuolijalla keskenään kermavaahto, keltuaisvaahto, vaniljauute ja jäähtynyt marjasose. Valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeiden mukaan.

Resepti on muokattu tämän ohjeen pohjalta: http://mostbestice.blogspot.com/2014/08/punaherukkajaatelon-aika.html

Tuota kirjoittaessani tajusinkin, miksi tästä jäätelöstä ei tullut sellaista palloutuvaa. Jotta sellaista tulisi, jäätelömassan pitäisi olla jääkaappikylmää jäätelökoneeseen laitettaessa. Tällä kertaa ei maltettu odottaa marjasoseen jäähtymistä kylmäksi asti, joten siinä syy. Mutta hyvän makuista silti tuli <3

Mehua sekalaisista puutarhamarjoista

Jääkaapissani oli sekalaisia puutarhamarjoja, joiden syömiseen oli jo kyllästytty. Samassa kulhossa oli vihreitä karviaisia, mustaherukoita, punaherukoita ja kirsikoita. Tuli sitten mieleeni keittää ne sekamehuksi. Keitin samalla tavalla kuin muutkin mehut: Marjat kattilaan, ja kylmää vettä päälle niin, että peittyy. Kiehautetaan, ja keitetään kovalla lämmöllä 10-15 min, kunnes marjat ovat pehmeitä. Siivilöidään tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan. Siivilään jääneitä marjoja ei kannata painella, koska silloin mehusta tulee sumuisemman näköistä. Siivilään jääneet marjat heitän surutta biojätteeseen, vaikka yleensä ruokahävikkiä vältänkin. Koen, että ne marjat ovat tässä vaiheessa jo parhaansa antaneet, eikä kukaan hyödy siitä, että väkisin yrittäisi syödä kaikki marjojen (ikävän makuiset ja suutuntumaiset) parhaan mehunsa jo antaneet kuoret ja siemenet.

Maistoin tätä mehua ensin laimentamattomana ja makeuttamattomana. Se maistui enimmäkseen mustaherukkamehulta. Laimensin sitten tämän mehun vedellä sellaiseksi, että se silmämääräisesti näyttää hyvän mustaherukkamehun väriseltä eli sellaiselta tummanpunaiselta kuin näkyy ylempänä olevassa kuvassa. Punnitsin laimennetun mehun, ja lisäsin sokeria 10 grammaa per 100 grammaa laimennettua mehua, sekoitin, ja siirsin jääkaappiin tasoittumaan. Seuraavana päivänä join tätä mehua, ja se oli oikein hyvää. Päällimmäinen maku oli edelleen mustaherukkamehun maku, mutta taustalla oli jotain miellyttävää aromikkuutta, jonka uskon tulevan karviaisista. Lapsi sanoi maistuvan vähän vadelmalta. Vadelmamehussakin on tiettyä aromikkuutta, joten ehkä lapsi tarkoitti sitä.

Yleisohjeeni keitetylle mehulle:

Keitetty mehu ilman mehumaijaa
marjoja, omenoita, kirsikoita tai raparperia
vettä niin, että marjat/omenat/kirsikat/raparperi peittyy ja tarvittaessa vielä lisää vettä valmiin mehun laimennukseen
sokeria maun mukaan tai 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua
Jos käytät omenoita tai raparperia, pilko ne paloiksi. Omenoita ei tarvitse kuoria, mutta siemenkodat kannattaa ottaa pois, koska siemenistä voi tulla mehuun kitkerä maku. Punakuorisista omenoista tulee kaunista punaista väriä keitettyyn mehuun.
Marjoja ei tarvitse perata, koska mehu siivilöidään joka tapauksessa. Marjojen lehdistä voi tulla mehuun yrttistä makua, mutta sitä ei yleensä huomaa, jos lehtien osuus kokonaisuudessa on vähäinen. Kirsikoiden kiviä ja varsia ei tarvitse poistaa, mutta kivien murskaaminen/jauhaminen kuulemma antaa huonon maun.
Laita kattilaan marjat ja/tai omena-/kirsikka-/raparperipalat. Lisää kylmää vettä niin, että ne peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10-15 min, kunnes keitettävät ovat pehmeitä. Kaada mehu tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan painelematta siivilään jääviä sattumia. Siivilän voi myös vuorata puhtaalla harsokankaalla, jos haluaa estää pienimpienkin sattumien pääsemisen mehuun.
Maista mehua. Tarvittaessa laimenna vedellä makusi mukaiseksi juotavaksi, ja sokeroi makusi mukaan. Itse lisään sopivan vahvuiseen mehuun 10 grammaa sokeria per 100 grammaa mehua. Omenoista ja/tai mustikoista keitetty mehu on mielestäni sopivanvahvuista ilman laimentamista, mutta mitä happamampi raaka-aine, sitä enemmän yleensä laimennan. Mustaherukkamehun yleensä laimennan tummanpunaiseksi ja happamista punaisista marjoista tehdyn mehun haalean punaiseksi, eli vaaleammaksi kuin mitä ne happamat marjat alunperin itse olivat.
Jos/kun lisäät mehuun sokeria ja/tai vettä, siirrä jääkaappiin tasoittumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mutta mieluummin anna tasoittua yön yli. Yleensä vastasekoitettuna mehu maistuu siltä, että suuhun tulisi vuorotellen hapanta mehua, paljasta vettä ja sokeria, mutta yön yli jääkaapissa tekeytymisen jälkeen maistuu jo tasaisen makealta (ja tasaisen laimennetulta, jos on laimennettu).

Mehua voi toki tehdä myös mehumaijalla. On olemassa myös mehupuristimia ja mehulinkoja. Itse kuitenkin suosin keitettyjä mehuja siksi, koska mehumaija on niin iso, että sillä en viitsi tehdä pientä määrää kerralla. Isoa määrää mehua kerralla en taas viitsi tehdä siksi, koska kyllästyn, jos on isot määrät samaa mehua. Pieniä määriä kerralla tehdessäni voin paremmin vaihdella ja yhdistellä mehuun eri makuja. Niinpä happamatkin marjat mieluummin pakastan sellaisenaan kuin mehuna.

Omenoita varten meillä on myös sähköinen mehupuristin. Omenamehut kuitenkin olen päätynyt valmistamaan mieluummin keittämällä kuin kylmäpuristamalla siksi, koska keittäminen mielestäni muuttaa kotiomenoidemme kirpeät maut makeiksi ja aromaattisiksi. Lisäksi kylmäpuristetun omenamehun väri on ruskeaa, mutta keitetystä omenamehusta on tullut sitä punaisempaa, mitä suuremmassa osassa mehuun käytetyistä omenoista on ollut punaista kuorta.