Juuri kun olin saanut yhden melkein kolmen kilon kasslerin (sian niskan) hoideltua loppuun (osa syöty, osa pakastettu, liemet upotettu lihamurekkeeseen), jääkaapista pilkisti toinenkin, jonka mies oli ostanut. Edellisestä tein nyhtöpossua uunissa. Tätä toista en halunnut tehdä heti perään aivan samalla tavalla, joten kokeiltiin sähkösavustinta. Mies hieroi pintoihin suolaa (2 tl per kilo) ja kypsensi tätä lähes kolmen kilon kassleria sähkösavustimessa kaksi tuntia, jolloin pinta oli saanut väriä. Sen jälkeen kypsennettiin 100-asteisessa uunissa isossa emalipadassa vielä 7 tuntia, jolloin oli valmista nyhdettävää.
Kaksi tuntia sähkösavustimessa ollut lähes kolmen kilon kassler. 
Savustimen jälkeen 7 tuntia uunissa ollut kassler, josta on jo osa nyhdetty ja syöty.
Mies teki lisäksi uunijuureksia sellaisista kotimaisista kasviksista, joita meillä harvemmin on: valkojuurta, raitajuurta, juuripersiljaa, pinkkejä perunoita ja keltajuurta (ylempänä kuvassa vasemmalta oikealle tässä järjestyksessä). Uunijuurekset olivat 200-asteisen uunin keskitasolla 35 minuuttia. Kuorittujen juurespalojen seassa oli öljyä (½ dl), voita (nokare), hunajaa (3 rkl), suolaa (1 tl) ja kuivattuja yrttejä (1 tl rosmariinia, 2 tl timjamia, ½ tl meiramia, 1 tl oreganoa). Yrttisyys ja hunajaisuus antoivat kivaa hienostunutta makua.
Itse lihassa en huomannut savustuksen makua, vaikka se savustetulta tuoksuikin. Paistoliemessä kuitenkin huomasin savustuksen makua jonkin verran, mutta ei mitenkään liian voimakkaasti. Näin isoa lihapalaa ei ilmeisesti sähkösavustimella saa kovin savuisan makuiseksi ennen kuin pinta palaa. Ainakaan meidän sähkösavustimellamme lämpötilaa ei nimittäin pysty säätämään. Alle kilon lihapaloja on onnistuttu samalla sähkösavustimella saamaan mukavan savustetun makuiseksi. Niissä tapauksissa paistoliemiin on mielenkiintoisesti tullut juustoisa miellyttävä maku.
Edellinen nyhtöpossu tehtiin uunissa savipadassa. Tämänkertainen tehtiin emalipadassa. Suutuntumassa huomaan nyt näiden välillä selvän eron: tämä emalipadassa tehty on kuivempaa, savipadassa tehty mehukkaampaa. Kuitenkaan tämä emalipadassakaan tehty ei ole syömäkelvottoman kuivaa, mutta kuitenkin ero on sellainen, että sen huomaan.
Uunijuureksia oli nyt mielenkiintoista maistella, kun kyseiset kasvikset eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Pinkki peruna maistui voimakkaanmakuiselta perunalta. Kun vertaan uunissa viipaleina kypsennettyihin tavallisiin perunoihin, tavalliset perunat ovat mielestäni yleensä paljon makeamman ja raikkaamman makuisia kuin nyt tämä pinkki peruna. Tykkään siis tavallisesta perunasta enemmän kuin tästä pinkistä. Tämä pinkki peruna ei ole mielestäni samalla tavalla neutraali lisäke kuin tavallinen peruna, mutta tällä lailla uunijuuressekoituksessa se menee ihan ok. Tämän perusteella en kuitenkaan ostaisi pinkkiä perunaa toiste. Voisin pelastaa, jos muuten menisi hävikkiin, mutta mieluiten kuitenkin ostan perunani keltaisina.
Juuripersilja maistui minun suussani palsternakan ja sellerin välimuodolta, jonka maussa häivähdys persiljaa. Palsternakan näköisenä juureksena kuitenkin minulla tulee tästä juuripersiljasta mieleen, että mieluummin oikeasti söisin ihan vain sitä palsternakkaa. Pidän juureksissa yleensä nimenomaan makeudesta, jota palsternakassa selvästi on, mutta tässä juuripersiljassa ei mielestäni juurikaan. Juuripersiljakin tällaisessa uunikasvissekoituksessa menee, mutta en sitä erikseen jäisi kaipaamaan.
Valkojuuri, keltajuuri ja raitajuuri maistuivat kaikki minun suussani punajuurelta, mutta kaikki vähemmän kuin punajuuri itse. Raitajuuri voimakkaimmin, valkojuuri miedoiten. Keltajuuressa maistui mielestäni punajuurimaun lisäksi sellainen kiva raikkaus, joten keltajuuri taitaa olla nyt suosikkini näistä kaikista punajuuren makuisista juureksista. Olisi tosi kiva, jos keltajuurta saisi ympäri vuoden yhtä halvalla kuin punajuurta.
Kuulematta minun kommenttejani ekaluokkalainen lapseni sanoi valkojuuresta, keltajuuresta ja raitajuuresta, että maistuvat punajuurelta. Juuripersiljasta hän ei osannut sanoa, miltä se maistuu. Pinkki peruna maistui hänenkin mielestään perunoita. Hän ei pyytänyt mitään niistä lisää. Pinkistä perunasta hän ihmetteli, miksi sitä sanotaan pinkiksi, vaikka se on oikeasti violetti.
Seuraavana päivänä mies teki lisää uunijuureksia, kun kerran aineksia vielä riitti.
Valkojuurta, keltajuurta, raitajuurta, porkkanaa, juuripersiljaa ja pinkkiä perunaa menossa uuniin. 
Pellille jääneet uunijuurekset syönnin jälkeen. Jep, nätimmiltä näyttivät ennen kypsennystä. 
Savustettua nyhtöpossua paistoliemineen uudelleenlämmitettynä ja uusi satsi uunijuureksia.
Tällä kertaa, kun otin lautaselleni myös paljon paistolientä, kokeilin muusata pinkit perunat paistolientä imemään. Hyvin imivät – ehkä jopa paremmin kuin tavallinen peruna. Muusaamalla löytyi sieltä sisältä ihan nättiä pinkkiäkin väriä:
Silti, edelleen pidän tavallisesta perunasta enemmän kuin pinkistä. Koen pinkin perunan olevan vain jotenkin epäraikkaamman makuinen kuin tavallinen peruna.