Jääkaappini oli jo melkein tyhjä. Jo niin lähellä tyhjyyttä, että huomasin sinne unohtuneet 4 jumboherkkusientä. En muista, kuinka kauan ne olivat olleet siellä. Joitakin viikkoja varmaan. Joka tapauksessa, osa niistä näytti jo epäilyttäviltä:

Silti, kun niitä sieniä katselin, minut valtasi tunne, että haluan ehdottomasti syödä sienipastaa. Niinpä leikkasin sienistä pahan näköiset kohdat pois, ja käytin loput sienipastaan.

Keitin 2 pesää tagliatelle-pastaa runsassuolaisessa vedessä ja säästin keitinveden. Pastaveden kiehuessa pilkoin kunnossa olevat osat sienistä ja paistoin ne pannulla kokoon voissa. Maustoin ne pienillä määrillä sokeria ja suolaa. Raastoin myös parmesaania sen verran, kuin tuntui sopivalta. Pastan ollessa kypsä valutin sen niin, että keitinvettä jäi mukaan vähäsen. Sekoitin mukaan paistetut sienet, toissapäivältä tähteeksi jäänyttä voi-valkoviinikastiketta ehkä kaksi ruokalusikallista, raastetut parmesaanit ja vähän lisää keitinvettä. Sekoitin tasaiseksi, ja valmista tuli. Kylläpäs alkoikin näyttää herkulliselta. Kastiketta tuli varmaan jonkun mielestä vähän liikaa, mutta minun mielestäni juuri sopivasti. Minä tykkään syödä pastan kanssa paljon hyvää kastiketta niin, että melkein on leukakin kastikkeessa. Silloin kun pastanhimo on, tykkään myös syödä pastaa paljon, enkä laimentaa sitä liioilla kasvismäärillä.

Kaadoin koko satsin omalle lautaselleni ja raastoin päälle paljon parmesaania. Kyllä, tykkään syödä pastan kanssa paljon parmesaania. Ja sitten maistamaan:

Oi wau! Olipas parasta ruokaa, mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Tosi hyvää. Jes! Tällaista haluan lisää. Paitsi että se loppui. Mitään ei jäänyt tähteeksi. Mitähän huomenna söisin?

(Ai niin joo, ne porkkanatikut. Niitä söin lisäksi, koska niitä nyt sattui olemaan jääkaapissa. Lapsia varten olin pilkkonut.)