
Vieraani toivat kypsennettyä lohta, ja mieheni teki valmiiksi salaatin. Tuntui siis minulle no-brainer-jutulta, että syön päivälliseksi lohisalaattia ennen sitä juustokakkujälkiruokaa, josta kirjoitin tänne:
Gluteenitonta juustokakkua aineksista mitä oli
Nyt ei tehnyt mieli alkaa sekoittelemaan erikseen mitään kastiketta salaatille, joten keskityin vain latomaan aineksia lautaselle. Lohen päälle puristin sitruunaa siitä sitruunasta, josta kuorta jo olin raastanut siihen juustokakkuun. Ripaukset suolaa, mustapippuria ja valkopippuria lohen päälle. Koko annoksen päälle vielä loraukset oliivilöljyä, ja valmista tuli. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kokonaisuus oli oikein maistuva, jota aion syödä toistekin. Olennaisena osana kokonaisuutta pidin päärynäpalasia, koska pääruokasalaateissa ja ehkä salaateissa yleensäkin minusta kuuluu olla jotakin makeaa raikasta salaattia, jotta salaatin syöminen olisi nautinnollista. Tähän salaattiin olisi minun puolesta riittänyt aineksiksi salaatinlehti, päärynä, lohi, sitruunamehu, öljy ja mausteet, mutta eipä nuo tomaatin palatkaan siinä huonoksi olleet.