Eilen paistoin pannulla kolme kotimaista munakoisoa: https://ruokaideat.com/2019/07/17/possu-riisivuokaa-tahteista/
Nyt teki mieli tehdä paistetun munakoison tähteistä munakoisopastaa. Kasvispastat ovat minun mielestäni erityisen hyviä yleensä silloin, kuin niissä on suolaisen juustoista pastaa, makeaa kasvista ja päällä suolaista juustoa (hyviä tapoja olisi varmasti muitakin, mutta tällaiseen tapaan minä olen tykästynyt). Takapihallani kasvaa hyvin nyt kesällä tuoretta minttua, joka on vain kaupan mintturuukkuja istutettuna multaan. Tuore minttu sopii hyvin kasvisruokiin, joten laitoin sitä tähän päälle.
Eilisistä munakoisoista otin lautaselle sen verran kuin arvioin tällä aterialla kuluvan, ja valutin sen päälle anteliaasti hunajaa. Laitoin sen lautasen kylmään uuniin, ja sitten säädin uunin 200 asteeseen. Jätin lämpenemään siksi aikaa, kun pasta valmistuu.
Oli tarkoitus käyttää tähän pastaan pecorino- tai parmesaanijuustoa, mutta molemmat olivatkin loppu. Jääkaapistani löytyi sitten Grada Padanoa, jota monet suosittelevat parmesaanin tilalle, joten päätin kokeilla sillä. Keitin siis pastan kypsäksi, ja sillä aikaa raastoin Grada Padanoa hienoimmalla terällä sen verran, kuin tuntui sopivalta. Kun pasta oli kypsää, valutin sen ja säästin keitinveden. Sekoitin pastaan raastetun Grada Padanon ja jonkin verran keitinvettä niin, että pasta näyttää sopivan kostealta. Annostelin lautaselle, ja päälle sitä uunissa lämmitettyä hunajaista paistettua munakoisoa, murennettua fetajuustoa ja tuoretta minttua. Idean hunajan ja fetajuuston yhdistämiseen olen saanut kirjasta Roman Cookery.
Annos oli aika hyvä, mutta siitä puuttui vielä sellainen viimeinen silaus. Mielestäni asia oli nyt kiinni siitä, että itse pasta maistui alisuolaiselta eikä tarpeeksi juustoiselta. En ole varma, eikö Grada Padano sitten ollutkaan tarpeeksi voimakas juusto tähän käyttöön, vai laitoinko sitä vain liian vähän. Todennäköisesti laitoin sitä liian vähän. Olisi varmasti kannattanut mitata pastan ja juuston määrät ja katsoa niiden suhteet vaikkapa tästä hyväksihavaitusta reseptistä https://www.soppa365.fi/reseptit/kasvis-arjen-nopeat-alkuruuat-pastat-ja-risotot-lisukkeet/cacio-e-pepe , mutta eipä sitä aina jaksa punnita ja mittailla. Nyt kun ihan katson tuota reseptiä, siinä on 400 grammaa spagettia ja 200 grammaa pecorino-juustoa, joten jep, liian vähän juustoa suhteessa spagettiin selvästikin laitoin. Noh, muistanpahan sitten punnita ensi kerralla. Käytännössä, tuo pasta cacio e pepe, jonka päällä hunajaista paistettua munakoisoa, fetaa ja tuoretta minttua, olisi varmasti ollut minun makuuni täydellinen annos.
Suolaa laitoin nyt keitinveteen tavallista vähemmän siksi, koska olen aiemmin Pasta Cacio e Pepeä tehdessäni onnistunut tekemään liian suolaista. Nyt kun tämä pasta jäikin alisuolaiseksi, aloin tutkia juustojen suolapitoisuuksia: Grada Padano 1.5%, parmesaani Parmiggiano Reggiano 1.6%, Pecorino Romano 5.2%. Oho, näköjään se liikasuolaisuuden riski olikin vain Pecorinossa, eikä Grada Padanossa ja parmesaanissa, joiden luulin olevan kaikkien suunnilleen yhtäsuolaisia. Ilmeisesti Grada Padanoa ja parmesaania käytettäessä voisin kuitenkin suolata pastan keitinveden samalla tavalla kuin normaalistikin (eli yksi kukkurainen keittolusikallinen noin yhteen ja puoleen litraan vettä), ja varovammin suolata vain Pecorinoa käytettäessä. Noh, opinpahas taas uutta.
Joka tapauksessa, vaikka annos ei nyt ollutkaan täydellinen, se oli silti sellainen, jollaisen söisin mielelläni toistekin. Lapset tykkäsivät nyt kovasti tällaisesta miedon makuisesta spagetista, jossa juustoisuus, suolaisuus ja rasvaisuus eivät olleet heidän makuunsa liiallisia, mutta suutuntuma oli kuitenkin sellainen, että oli pelkkää spagettia mehevämpi. Kyseistä spagettia jäi vielä jääkaappiin, joten sitä varmasti syödään jossakin muodossa vielä tulevina päivinä.
Päivitys 20.7.2019 eli kaksi päivää myöhemmin:
Söin munakoisopastaa fetajuustolla vielä kahtena lounaana tuon ensimmäisen kerran jälkeenkin, kun kerran alkuviikosta paistamistani kolmesta munakoisosta, kypsästä spagetista ja fetajuustosta riitti niin moneen lounaaseen, enkä ehtinyt kyllästyä. Toisella ja kolmannella lounaalla en enää lisännyt munakoisoon hunajaa ollenkaan, koska en tuntenut haluavani sitä enää niillä kerroilla. Toisella ja kolmannella syömiskerralla muutin syömistapaa niin, että lisäsin mikrossa lämmitettyyn annokseen paljon enemmän fetaa, ja sekoitin fetat tasaisesti spagetti-munakoisoseoksen joukkoon. Ensimmäisellä kerralla siis fetaa oli vain vähän pintaripotteluja, mutta toisella ja kolmannella kerralla syötäessä ruoka oli ennen kaikkea fetapasta, jossa vähän munakoisopalasia seassa. Silloin annokseni näytti tältä:
Ylläolevissa kuvissa feta-munakoisopasta-annokseni kolmannella syömiskerralla. Vasemmassa kuvassa annos ennen tuoreen mintun lisäämistä. Oikeanpuoleisessa kuvassa mintun lisäämisen jälkeen. Annos maistui kyllä ilmankin minttua, mutta hain sitä pihalta, kun kerran sitä siellä nyt niin hyvin kasvaa, ja tähän annokseen se hyvin sopii.
Tällä tavalla syötynä tämä ruoka olikin tosi hyvää – sekä mintun kanssa että ilman. Hunaja munakoisoissa ei ollutkaan tässä olennaista, vaan vain se, että ruoka kaipasi enemmän suolaista juustoa ja ihan sekoitettuna koko hommaan, eikä vain pintaripotteluja. Tästä tulikin mieleeni, että voisin tykätä ihan sellaisesta simppelitekoisemmastakin feta-kasvispastasta, että keitetään vain spagetit, sekoitetaan mukaan jotain rasvaa mitä sattuu olemaan ja kypsiä kasviksia mitä sattuu olemaan, ja sitten lautasella sekoitetaan mukaan paljon fetajuustoa tai muuta suolaista vahvaa juustoa. Munakoisopastat tekisin jatkossa näin:
Munakoisopasta
kypsennettyä munakoisoa pilkottuna
keitettyä vaaleaa pastaa
fetajuustoa
(lisäksi öljyä ja tuoreita yrttejä halutessa)
Sekoita kaikkia aineksia keskenään niin, että fetajuustoa on niin paljon, että sitä riittää joka haarukalliseen.