Puolukkamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Tänään oli mehut loppu, joten keitin pakkasesta puolukoita mehuksi. Tein sen samalla tavalla kuin muutkin marjamehut yleensä, olivat ne sitten pakastemarjoista tai tuoreista: Marjat kattilaan, peitän ne kylmällä vedellä, kiehautan, keitän kymmenen minuuttia, siivilöin, laimennan ja makeutan sopivaksi.

Puolukkamehu pakastemarjoista kattilassa ilman mehumaijaa
pakastepuolukoita
vettä
sokeria
Laita pakastepuolukat kattilaan. Niitä ei tarvitse sulattaa ensin, mutta jos ne ovat jo sulaneet, se ei haittaa. Täytä kattila korkeintaan puolilleen, koska puolukat kuohuvat keitettäessä paljon. Tarvittaessa ota isompi kattila tai jaa marjat useampaan kattilaan.
Lisää puolukoiden päälle sen verran kylmää vettä, että ne peittyvät. Kiehauta. Kun on kiehahtanut, laske keittolevyn lämpöä yksi pykälä. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia tai kunnes marjat näyttävät kiehuneen rikki ja neste on värjääntynyt.
Kaada puolukat nesteineen tiheän siivilän läpi. Siivilän voi halutessa vuorata harsolla, jos haluaa täysin kirkasta mehua. Anna mehun valua itsestään siivilän läpi. Vältä marjon painelua, koska se helposti aiheuttaa sameutta mehuun. Anna valua, kunnes mehua ei enää tipu siivilän läpi (esim. 15 min ilman harsoa, tai 30 min harson kanssa).
( Seuraavaksi vaihe, joka ei ole pakollinen, mutta voi parantaa säilyvyyttä: Kiehauta siivilöity mehu uudestaan. Kuori pois kaikki näkyvä vaahto. Kun vaahtoa ei enää muodostu, siirrä pois levyltä. Vanhojen keittokirjojen mukaan vaahdossa voi elää homeitiöitä, joskin ei ole varmaa, onko sillä väliä juuri puolukan tapauksessa. Tällä kertaa vaahdossa oli myös pienenpieniä siivilästä läpi menneitä puolukan palasia, jotka oli hyvä saada pois. )
Muodostunut mehu on puolukkamehutiivistettä, jota mieluiten en juo sellaisenaan, vaan vain sopivaksi laimennettuna ja makeutettuna. Puolukkamehutiiviste säilyy jääkaapissa puhtaassa suljetussa purkissa ainakin kuukausia. Marttojen mukaan happamista marjoista tehty mehu säilyy seuraavaan satokauteen saakka, jos se on pastöroitu. Keittämisen pitäisi tietääkseni ajaa säilyvyyden kannalta sama asia kuin pastöroiminen, joka myös on kuumuudella käsittelemistä. Toisaalta, vaikka mehu säilyykin homehtumatta, maku ei silti säily saman vahvuisena, vaan voimistuu ajan kanssa. Jos maun haluaa säilyvän saman vahvuisena, suosittelen pakastamaan mehut. Pakastemarjoista keittämällä tehdyn mehun voi vielä turvallisesti pakastaa.
Puolukkamehun laimentaminen: Itse laimennan puolukkamehut yleensä suhteessa 1:5-8, eli 1 osa puolukkamehua ja 5-8 osaa vettä. Vastatehtyyn puolukkamehuun lisään yleensä vettä suhteessa 1:5 tai 1:6, ja sen jälkeisiin laimennuseriin mahdollisesti enemmän, jos maku ehtii voimistua jääkaappisäilytyksen aikana. Jääkaapissa säilytetyn purkin pohjimmaiset puolukkamehutiivisteet ovat tyypillisesti vahvemman makuisia kuin purkin päällimmäiset, ja tarvitsevat yleensä siksi enemmän laimennusta kuin vastatehty puolukkamehu. Pitkään jääkaapissa säilyttäminen ylipäätään yleensä voimistaa puolukkamehutiivisteen makua, jolloin laimennusta tarvitaan enemmän. Viikkoja purkin pohjalla olleet viimeiset puolukkamehut voivat tarvita laimennusta jopa suhteessa 1:9. Maun voimistumista ajan kanssa voi ehkäistä pakastamalla mehut (sellaisenaan, ilman laimennusta ja sokerointia). Pitkässä jääkaappisäilytyksessä puolukkamehuun tulee herkästi myös suolakurkun makua, mitä voi ehkäistä pakastamalla ylimääräiset mehut.
Sokeria lisään saman verran kuin muihinkin kotitekoisiin marjamehuihin, eli 100 grammaa laimennettua mehua kohden 10 grammaa sokeria (eli 1000 grammaa laimennettua mehua kohden 100 grammaa sokeria). Tilavuusmitoiksi muutettuna se tarkoittaa, että noin 1 ⅕ dl sokeria litraa mehua kohden. Sama sokeripitoisuus on esimerkiksi kaupan appelsiinimehuissa sekä coca colassa (tai ainakin oli silloin kun viimeksi tarkistin), ja sen lukeman perusteella kokeilemalla olen todennut, että se on hyvä myös kaikille itsetekemilleni marjamehuille (sekä omenamehulle). Laimennusvaiheessa on hyvä lusikoida vaahtoja pois, jos niitä ilmaantuu.
Kun puolukkamehuun on sekoitettu vettä ja sokeria, on hyvä antaa makujen tasaantua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli tai joidenkin ohjeiden mukaan jopa 2 vrk. Tämä siis sen takia, että vastasekoitettuna tämä maistuu siltä, että välillä tulee suuhun pelkkää vettä, välillä laimentamatonta puolukkamehua ja välillä pelkkää sokeria. Yön yli jääkaapissa ollessaan maku yleensä tasoittuu. Kuitenkin jos mehuun sekoitettava vesi on kuumaa, mehusta tulee aika tasaisen makuista jo heti, jolloin voi juoda heti kupillisen kuumaa mehua.

Puolukkamehu on mielestäni hyvä riittoisa yleismehu. Riittoisalla tarkoitan, että paljon riittoisampi kuin esimerkiksi mustikkamehu ja omenamehu, jotka vaativat paljon vähemmän laimennusta (niiden keitettyjä versioita en laimenna ollenkaan, mutta mehumaija- ja mehuasemaversioita laimennan, joskin vähemmän kuin puolukkamehua). Riittoisalla tarkoitan myös, että puolukkamehun makuun helpommin kyllästyn kuin vaikkapa juuri mustikkamehun tai omenamehun makuun.

Puolukkamehua juon sekä kylmänä että kuumana silloin kuin siltä tuntuu. Kuumana juomista varten kaadan laimennetusta kannusta kuppiin, lämmitän mikrossa ja lisään vähän hunajaa, joka mielestäni sopii siihen hyvin. Käytän puolukkamehua myös smoothieiden nesteenä. Suosikkismoothieni puolukkamehusta tehtynä on mansikka-puolukkasmoothie, jossa siis vain soseutan (jäisiä) mansikoita puolukkamehun kanssa. Jonkin verran käytän puolukkamehupohjaisissa smoothieissa myös itsepakastettuja omenaviipaleita, joista en enää muista, olivatko ne omista puista vai naapurin.

Puolukkamehu on siitä erilainen kuin vaikkapa aroniamehu, että siinä maistuu se marja, josta se on tehty. Sopivaksi laimennettu aroniamehu siis maistuu mielestäni aivan erilaiselta kuin aronia sellaisenaan, mutta puolukka maistuu sopivaksi laimennettuna puolukalta, joskin sokerin vuoksi makeammalta kuin puolukka itse. Näin ollen sanoisin, että jos puolukan makua kaikin puolin inhoaa, ei välttämättä tykkää puolukkamehustakaan. Minulle puolukkamehu on suurin piirtein ainoa tapa, jolla yleensäkään käytän puolukkaa, koska puolukkamehu, vaikka se maistuukin puolukalta, niin siinä puolukan maku ei ole kuitenkaan yhtä vahva kuin vaikkapa puolukkasurvoksessa ja puolukkahillossa, joita itse en ole kaivannut minkään ruuan kanssa. Puolukkahilloa olen kyllä tehnyt jääkaappiini, mutta käyttämättä on jäänyt. Ehkä voisin antaa sille joskus uuden mahdollisuuden, vaikka kaalilaatikon kanssa en siitä niin välittänytkään.

Ensimmäinen kattilallinen kiehuu. Melkein yli, mutta ei aivan, joten säästyin sotkuilta.

Toinen kattila, kun lämpöä on alennettu yksi pykälä.

Siivilään jääneet puolukat 15 min myöhemmin, kun mehua ei enempää valunut pois.

Laimennusvaiheessa tuli näin paljon vaahtoa. Lusikoin ne pois.

Sopivaksi laimennettua puolukkamehua lasissa.

Muita mehukirjoituksia:

Pyttipannua, paistettua kananmunaa ja ruisleipää

Suomalaisen ruoan päivänä tein tällaisen päivällisen suomalaisista aineksista. Suomalaisen ruoan päivän hengessä tämän aterian kaikki ainekset ovat joko 100% suomalaisia tai Hyvää Suomesta -merkittyjä – lukuunottamatta suolaa, jota ei tietääkeni ole saatavilla suomalaisena. Peruna, sipuli, suippopaprika, pakasteherneet ja kananmuna olivat 100% suomalaisia. Makkara, ruisleipä (Fazer ruispuikula) ja ruisleivän päällä oleva Oivariini olivat Hyvää Suomesta -merkittyjä, eli maatalouden tuotteet 100% suomalaisia ja tuotteen raaka-aineista vähintään 75% suomalaisia. Pakasteherneet lämmitin mikrossa pakkauksen ohjeen mukaan, ja suippopaprikan viipaloin lautasille raakana.

Hyppää reseptiin: Pyttipannu

Niistä ruuista, jotka itse miellän perinteisiksi suomalaisiksi ruuiksi, pyttipannu on yksi suosikkejani. Se oli yksi lempiruokiani myös lapsena, jolloin tosin saatoin käyttää paljonkin aikaa siihen, että nypin pakastepyttipannusta sipulipalat pois. Paistetusta kananmunasta en tykännyt vielä silloin, mutta aloin pitämään siitä joskus aikuisena.

Lukuisista mahdollisista munanpaistotavoista minun suosikkini on sellainen, että paistetaan voissa niin, että valkuaiseen tulee ruskistumista molemmin puolin. Tiedän, että osalle ihmisistä tärkeää paistetuissa munissa on keltuaisten juoksevuus, mutta itse en pidä sitä tärkeänä, koska silloin yleensä valkuainen jää ilman paistopintaa, enkä sen mausta silloin niin välitä.

Perinteisesti pyttipannu tehdään tietääkseni keitetyistä tähteeksijääneistä perunoista. Minä kuitenkin teen pyttipannun useammin raa’oista kuin keitetyistä perunoista. Keitettyjä perunoitakin minulla välillä on tähteenä, mutta mielestäni niille on parempaakin käyttöä kuin juuri pyttipannu, jossa olen tottunut, että perunat ovat juuri kuution muotoisia. Keitetyt perunat paistan mieluummin ohuina viipaleina, jolloin paistopinnan osuus maksimoituu ja tunkkaisen makuisen jämäperunan maku minimoituu. Raakana paistetuissa perunoissa sen sijaan ei ole sitä tunkkaista kertaalleenjäähdytetyn perunan makua, vaan vain sellainen raikas makeahko maku, joten siksi tykkään enemmän raaoista kuin keitetyistä perunoista tehdystä pyttipannusta. Noin sentin levyisten raakojen perunakuutioiden kypsentämiseen pannulla kesti minulla nyt 15 minuuttia niin, että siinä ajassa oli jo ruskistuneet pinnatkin. Ruskistumispintojen kannalta tosin on myös olennaista, että pannu ei ole liian täysi, vaan perunoita on suunnilleen vain yhdessä kerroksessa:

Puoli kiloa perunaa kypsymässä pannulla voissa.

Itse käytin tähän ateriaan nyt viisi isoa perunaa, jotka kuorittuina painoivat puoli kiloa. Makkaraa irrotin tätä varten yhden Huilun Tuhti makkaran pakkasesta, ja se painoi 100 grammaa. Joissakin resepteissä perunaa ja makkaraa on grammamäärissä yhtä paljon, ja niiden suhdeluvut onkin makuasia. Itse en kaivannut tähän pyttipannuun enempää makkaraa, mutta joku enemmän makkaran ystävä voisi kaivatakin.

Pyttipannu raaoista perunoista
n. puoli kiloa perunaa kuorittuna (5 isoa)
makkaraa tai nakkeja maun mukaan, esim. 100-300 g *
1 sipuli
suolaa
kananmunia 1-2 kpl per syöjä
paistamiseen voita tai muuta rasvaa
Pilko perunat kuutioiksi. Kuutioiden koko on makuasia: Pienemmät kuutiot (n. ½ cm leveitä) tyypillisesti kypsyvät nopeammin, imevät enemmän rasvaa ja niihin on mahdollista saada suhteessa enemmän ruskistumispintaa. Pienempinä kuutioina perunaa myös mahtuu pannuun vähemmän kerralla yhteen kerrokseen kuin isompia (n. 1 cm leveitä) kuutioita.
Silppua sipuli, ja pilko makkara(t)/nakit* kuutioiksi.
Paras tulee, jos perunoita laittaa pannulle kerralla vain sen verran kuin niitä mahtuu yhteen kerrokseen. Tarvittaessa perunat voi myös jakaa useammalle pannulle. Kypsennä perunakuutiot voissa tai muussa rasvassa pannulla keskilämmöllä. Sekoita välillä, mutta ei missään nimessä koko ajan, koska koko ajan sekoitettaessa ruskistumista ei ehdi tapahtua. Hyvä aika sekoittaa on silloin, kun pannuun koskevat pinnat ovat ruskistuneet. Jatka kypsentämistä, kunnes kaikissa perunoissa on ruskistuspintaa. Kypsennys kestää noin 15 minuuttia. Siirrä kypsät, ruskistuspintaiset perunakuutiot pois pannulta ennen kuin ne palavat.
Ruskista pannulla makkara- tai nakkikuutiot*. Lisää sipulisilppu ja paista sekoitellen muutama minuutti, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää perunakuutiot takaisin pannulle, ripottele suolaa päälle maun mukaan ja sekoita hyvin. Siirrä pyttipannu tarjoiluastiaan, ja laita pannu(i)lle kananmunia paistumaan tarvittava määrä.
Paista kananmunat haluttuun kypsyysasteeseen ja molemmin puolin tai vain toiselta puolelta makusi mukaan. Itse paistan mieluiten ruskistuneeksi molemmin puolin. Lopussa ripottelen suolaa kananmunien päälle. Tiedän osan ihmisistä haluavan paistettujen kananmuniensa päälle myös valkopippuria, joten sitäkin voi ripotella lopussa munien päälle, jos tykkää.
* Pyttipannuun voi käyttää makkaran/nakkien sijaan myös tähteeksijäänyttä kypsää lihaa/kanaa/kalaa/lihapullia/jauhelihapihvejä/mureketta, jos on, tai leikkeleitä. Niitä käyttäisin tähän määrään perunoita korkeintaan 200 grammaa. Jos käyttää kypsää kalaa, se kannattaa jättää isoiksi paloiksi ja sekoittaa mahdollisimman vähän, koska se hajoaa helposti.

Suomalaisen ruoan päivän kunniaksi söin myös suomalaista jälkiruokaa:

Omenapiirakkaa, kermavaahtoa ja marja-aroniamehua.

Omenapiirakka ja kermavaahto olivat itsetehtyjä pakastettuja. Kyseisestä omenapiirakkasatsista kirjoitin aikoinaan tänne: https://ruokaideat.com/2019/08/30/omenapiirakkaa-ja-kotitekoista-vaniljajaateloa/

Kermavaahdon pakastamisesta olen kirjoittanut tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/30/gluteenitonta-mustikkapiirakkaa-ja-kermavaahtoa/

Kyseessä on jo eri kermavaahtoerä kuin tuossa postauksessa, mutta pakastamistapa on sama.

Marja-aroniamehukin oli itsetehtyä. Sen tekemisestä kirjoitin tänne: https://ruokaideat.com/2019/08/31/marja-aroniamehu-oman-pihan-marja-aronioista/

Kylmänä juotavalle marja-aroniamehulle olen kokeilemalla löytänyt sopivan laimennussuhteen 1 osa laimentamatonta mehua + 4 osaa vettä + sokeria 10 grammaa per 100 grammaa laimennettua mehua + sekoituksen jälkeen tasoittuminen jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli.

Marja-aroniamehu muuten ilman laimennusta maistuu mielestäni samalta kuin kokonaiset marja-aroniat sellaisenaan, mutta laimennettuna ja makeutettuna en tunnistaisi sitä marja-aroniamehuksi, jos en tietäisi. Lähimpänä maku on mielestäni mustaherukkamehua. Siinä on mukavaa aromikkuutta ja marjaisuutta, vaikka tuoksu keitettäessä oli vihannesmainen, josta tuli fiilis ”voi ei mitä oikein olen tekemässä”. Lapsi ensin luuli tätä laimennettua ja makeutettua versiota vadelmamehuksi, ja sitten päätti, että maistuu joltain muulta punaiselta mehulta.

Marja-aroniamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Hyppää reseptiin: Marja-aroniamehu eli aroniamehu kattilassa

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Marja-aronioita kattilassa peitettynä kylmällä vedellä.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Vahvaa marja-aroniamehua kupin pohjalla.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu
marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)
vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät
keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen
Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)
Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa (tai pakastaa pakastusrasioissa tai -pulloissa). Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.
Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Päivitys 15.9.2020:

Tein tänäkin vuonna aroniamehua. Tuli hyvää tälläkin kertaa. Kylmänä hyvä sekoitussuhde vaikuttaa olevan sama kuin viime vuonna, eli 1 osaa mehutiivistettä + 4 osaa vettä + 100 g sokeria per 1 litra laimennettua mehua. Tällä kertaa pakastin ylimääräiset mehutiivisteet pakastusrasioissa.