
Keittelin vähän sekamehua viimevuotisista pakastemarjoista. Laitoin kattilaan yhden rasiallisen puolukkaa, yhden mansikkaa ja yhden pussillisen mustikkaa (suoraan pakkasesta, sulattamatta). Peitin vedellä, kiehautin, keitin 10 min, siivilöin. Laimensin ja sokeroin nyt niin, että tuli kannulliseen 170 g mehua, vettä niin että on yhteensä nestettä 1500 g, ja sokeria 150 grammaa. Tuli hyvän makuista, mutta jatkossa tämän mehusatsin kanssa taidan laittaa ehkä vähän enemmän mehua suhteessa veteen. Ehkä 250 grammaa mehua kannulliseen niin, että nestettä on yhteensä 1500 g. Tätä “tiiviste”mehua tuli nyt jotain kaksi litraa, ja valmiiksilaimennettua tein nyt jääkaappiin kaksi 1.5 L:n kannullista. Koska mehussa on mukana puolukkaa sen verran, että se tiivisteessä maistuu selvästi, nämä tiivistemehut todennäköisesti säilyvät jääkaapissa, kunnes tulevat käytetyiksi pois.
Päivitys 16.7.2020
Mehu sekalaisista pakastemarjoista kattilassa keittämällä
pakastemarjoja (voi olla kokonaisia tai paloiteltuja, mukana voi olla myös survosta tai sosetta, mukaan sopii myös omena ja raparperi – ei haittaa, jos mukana on marjapensaan lehtiä, oksia tai muita marjapensaan omia roskia)
vettä
Laita pakastemarjat kattilaan, mieluiten jäisinä suoraan pakkasesta. Lisää kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia.
Siivilöi kaatamalla seos tiheään siivilään, jonka alla on puhdas kattila ottamassa valuvaa mehua vastaan. (Siivilän voi halutessa vuorata puhtaalla harsokankaalla, jos haluaa mehusta ehdottoman kirkasta. ) Mieluiten älä sekoittele äläkä painele siivilässä olevaa massaa, jottei mehuun tulisi sameutta, vaan anna valua rauhassa, kunnes mehua ei enää tipu, esimerkiksi puoli tuntia. Siivilän läpi valunut läpi on makeuttamatonta mehutiivistettä. Siivilään jäänyttä massaa ei tarvita tässä reseptissä.
Jos mehua tuli enemmän kuin mitä ehditään käyttää jääkaapista esimerkiksi viikon kuluessa, maun säilymisen vuoksi kannattaa pakastaa ylimääräiset mehut. Pakastemarjoista keittämällä tehty mehu sopii pakastamiseen, vaikka marjat ovatkin kertaalleen pakastettuja, koska marjat on kypsennetty välissä. Kylmäpuristettua pakastemarjoista tehtyä mehua sen sijaan en pakastaisi.
Lähiaikoina kylmänä juotavaksi tarkoitetut mehut kannattaa laimentaa ja makeuttaa sopivaksi ja antaa makujen tasoittua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mieluiten yön yli. Sekalaisista marjoista tehdylle mehulle löytää sopivan sekoitussuhteen helpoiten kokeilemalla ja maistamalla. Kun mukana on happamia marjoja, aloitan yleensä kokeilun lähtökohdasta 1:5, eli 1 osa mehua ja 5 osaa vettä. Sitten kun mehun ja veden seos ei maistu minun suussani liian happamalta, koen oikean sekoitussuhteen löytyneen. Sitten sekoitan siihen sopivasti laimennettuun mehuun sokeria 100 grammaa (1 1/5 dl) per 1 litra sopivaksi laimennettua mehua. Sekoittamisen jälkeen siirrän kylmänä juotavaksi tarkoitetut mehut jääkaappiin tasaantumaan, kun taas kuumana juotavat ovat yleensä riittävän tasaisia heti kuumana sekoittamisen jälkeen.
Alla kuvia mehun keittämisestäni sekalaisista pakastemarjoista kesällä 2020. Tällä kertaa sekalaisina pakastemarjoina on puolukoita, punaherukoita, mustaherukoita ja puolukkasurvosta.
Pakastemarjat kattilassa peitettynä kylmällä vedellä. Kun veden laskeminen hanasta oli lopetettu, osa marjoista nousi pintaan, mikä on normaalia. Kiehuu. Keitetty kovalla lämmöllä 10 minuuttia.
Siivilöinti. Kattilaan valuvaa mehutiivistettä. Siivilään jäänyt marjamassa.
Sama määrä sekamehua pakastusrasioissa menossa pakkaseen. Mehutiivisteiden pakastamisessa käytän yleensä mieluummin pieniä pakastusrasioita (0.3-0.5 L) kuin isoja. Samat rasiat mehuineen, mutta kannet päällä.