Mustaherukkamehu pakastemarjoista keittämällä ilman mehumaijaa

Mustaherukkamehu on yksi suosikkimehuistani. Kypsentämällä tehdyssä mustaherukkamehussa on hieno maku, jota en huomaa mustaherukoita sellaisenaan syödessä. Mustaherukan hienoin maku tuntuu tulevan kypsentämällä. Mustaherukkamehun teen keittämällä samalla kaavalla kuin muutkin keitetyt mehut: Marjat (tai hedelmät) kattilaan, peitetään kylmällä vedellä. Kiehautetaan, keitetään 10 minuuttia, siivilöidään. Laimennetaan sopivaksi ja lisätään sokeria 10 grammaa per 1 dl juomisvahvuista mehua. Mustaherukkamehua juon sekä kuumana että kylmänä, mutta sen hienoimmat maut tulevat mielestäni esille kylmänä juotaessa.

Mustaherukkamehu keittämällä ilman mehumaijaa

mustaherukoita

vettä

sokeria

Jos mustaherukoiden seassa sattuu olemaan mustaherukkapensaan oksia ja lehtiä, niitä ei tarvitse poistaa ensin. Niiden voi antaa olla, koska mehu siivilöidään joka tapauksessa. Laita mustaherukat tarpeeksi isoon kattilaan, jossa jää tilaa kuohumiselle. Jos mustaherukat ovat jäisiä, niitä ei tarvitse eikä edes kannata sulattaa ensin. Kuitenkin jos ovat jo sulaneita ja eivät vielä pilalla, niistä voi edelleen keittää mehun. Kokonaan sulaminen ennen keittämistä yleensä tuottaa jonkin verran karvaamman maun.

Lisää mustaherukoiden päälle kylmää vettä sen verran, että mustaherukat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Laita valumaan tiheään siivilään. Anna valua sekoittamatta, kunnes siivilästä ei enää tipu mehua (esim. n. puoli tuntia). Siivilän läpi mennyt mehu on mustaherukkamehutiivistettä.

Laimenna ja makeuta mehu sopivan makuiseksi. Itse yleensä laimennan mustaherukkamehut suhteessa 1:6, eli 1 osa mehua ja 6 osaa vettä. Laimentamisen jälkeen sekoitan mukaan sokeria 10 grammaa per 1 dl laimennettua mehua, eli 100 grammaa per 1 litra laimennettua mehua. Kylmänä juotaviin sekoitan veden kylmänä, ja annan makujen tasoittua jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluiten yön yli. Heti kuumana juotaviin mehuihin sekoitan veden kuumana, sekoitan sokerin kunnes liukenee ja juon heti.

Mustaherukkamehutiiviste on niin hapanta, että se periatteessa säilyy homehtumatta jääkaapissa puhtaassa tiiviisti suljetussa purkissa viikkoja, ehkä kuukausiakin. Kuitenkin minun kokemukseni mukaan mustaherukkamehuuun tulee herkästi pitkässä säilytyksessä suolakurkun makua, jota en siihen halua. Siksi pitkää (yli viikon kestävää) säilytystä varten pakastan mustaherukkamehutiivisteet. Kertaalleen pakastetuista mustaherukoista tehdyn mehun voi pakastaa, koska se on kypsennetty välissä.

Puolukkamehu pakastemarjoista keittämällä ilman mehumaijaa

Tänään oli mehut loppu, joten keitin pakkasesta puolukoita mehuksi. Tein sen samalla tavalla kuin muutkin marjamehut yleensä, olivat ne sitten pakastemarjoista tai tuoreista: Marjat kattilaan, peitän ne kylmällä vedellä, kiehautan, keitän kymmenen minuuttia, siivilöin, laimennan ja makeutan sopivaksi.

Puolukkamehu pakastemarjoista kattilassa ilman mehumaijaa

pakastepuolukoita

vettä

sokeria

Laita pakastepuolukat kattilaan. Niitä ei tarvitse sulattaa ensin, mutta jos ne ovat jo sulaneet, se ei haittaa. Täytä kattila korkeintaan puolilleen, koska puolukat kuohuvat keitettäessä paljon. Tarvittaessa ota isompi kattila tai jaa marjat useampaan kattilaan.

Lisää puolukoiden päälle sen verran kylmää vettä, että ne peittyvät. Kiehauta. Kun on kiehahtanut, laske keittolevyn lämpöä yksi pykälä. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia tai kunnes marjat näyttävät kiehuneen rikki ja neste on värjääntynyt.

Kaada puolukat nesteineen tiheän siivilän läpi. Siivilän voi halutessa vuorata harsolla, jos haluaa täysin kirkasta mehua. Anna mehun valua itsestään siivilän läpi. Vältä marjon painelua, koska se helposti aiheuttaa sameutta mehuun. Anna valua, kunnes mehua ei enää tipu siivilän läpi (esim. 15 min ilman harsoa, tai 30 min harson kanssa).

( Seuraavaksi vaihe, joka ei ole pakollinen, mutta voi parantaa säilyvyyttä: Kiehauta siivilöity mehu uudestaan. Kuori pois kaikki näkyvä vaahto. Kun vaahtoa ei enää muodostu, siirrä pois levyltä. Vanhojen keittokirjojen mukaan vaahdossa voi elää homeitiöitä, joskin ei ole varmaa, onko sillä väliä juuri puolukan tapauksessa. Tällä kertaa vaahdossa oli myös pienenpieniä siivilästä läpi menneitä puolukan palasia, jotka oli hyvä saada pois. )

Muodostunut mehu on puolukkamehutiivistettä, jota mieluiten en juo sellaisenaan, vaan vain sopivaksi laimennettuna ja makeutettuna. Puolukkamehutiiviste säilyy jääkaapissa puhtaassa suljetussa purkissa ainakin kuukausia. Marttojen mukaan happamista marjoista tehty mehu säilyy seuraavaan satokauteen saakka, jos se on pastöroitu. Keittämisen pitäisi tietääkseni ajaa säilyvyyden kannalta sama asia kuin pastöroiminen, joka myös on kuumuudella käsittelemistä. Toisaalta, vaikka mehu säilyykin homehtumatta, maku ei silti säily saman vahvuisena, vaan voimistuu ajan kanssa. Jos maun haluaa säilyvän saman vahvuisena, suosittelen pakastamaan mehut. Pakastemarjoista keittämällä tehdyn mehun voi vielä turvallisesti pakastaa.

Puolukkamehun laimentaminen: Itse laimennan puolukkamehut yleensä suhteessa 1:5-8, eli 1 osa puolukkamehua ja 5-8 osaa vettä. Vastatehtyyn puolukkamehuun lisään yleensä vettä suhteessa 1:5 tai 1:6, ja sen jälkeisiin laimennuseriin mahdollisesti enemmän, jos maku ehtii voimistua jääkaappisäilytyksen aikana. Jääkaapissa säilytetyn purkin pohjimmaiset puolukkamehutiivisteet ovat tyypillisesti vahvemman makuisia kuin purkin päällimmäiset, ja tarvitsevat yleensä siksi enemmän laimennusta kuin vastatehty puolukkamehu. Pitkään jääkaapissa säilyttäminen ylipäätään yleensä voimistaa puolukkamehutiivisteen makua, jolloin laimennusta tarvitaan enemmän. Viikkoja purkin pohjalla olleet viimeiset puolukkamehut voivat tarvita laimennusta jopa suhteessa 1:9. Maun voimistumista ajan kanssa voi ehkäistä pakastamalla mehut (sellaisenaan, ilman laimennusta ja sokerointia). Pitkässä jääkaappisäilytyksessä puolukkamehuun tulee herkästi myös suolakurkun makua, mitä voi ehkäistä pakastamalla ylimääräiset mehut.

Sokeria lisään saman verran kuin muihinkin kotitekoisiin marjamehuihin, eli 100 grammaa laimennettua mehua kohden 10 grammaa sokeria (eli 1000 grammaa laimennettua mehua kohden 100 grammaa sokeria). Tilavuusmitoiksi muutettuna se tarkoittaa, että noin 1 ⅕ dl sokeria litraa mehua kohden. Sama sokeripitoisuus on esimerkiksi kaupan appelsiinimehuissa sekä coca colassa (tai ainakin oli silloin kun viimeksi tarkistin), ja sen lukeman perusteella kokeilemalla olen todennut, että se on hyvä myös kaikille itsetekemilleni marjamehuille (sekä omenamehulle). Laimennusvaiheessa on hyvä lusikoida vaahtoja pois, jos niitä ilmaantuu.

Kun puolukkamehuun on sekoitettu vettä ja sokeria, on hyvä antaa makujen tasaantua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli tai joidenkin ohjeiden mukaan jopa 2 vrk. Tämä siis sen takia, että vastasekoitettuna tämä maistuu siltä, että välillä tulee suuhun pelkkää vettä, välillä laimentamatonta puolukkamehua ja välillä pelkkää sokeria. Yön yli jääkaapissa ollessaan maku yleensä tasoittuu. Kuitenkin jos mehuun sekoitettava vesi on kuumaa, mehusta tulee aika tasaisen makuista jo heti, jolloin voi juoda heti kupillisen kuumaa mehua.

Puolukkamehu on mielestäni hyvä riittoisa yleismehu. Riittoisalla tarkoitan, että paljon riittoisampi kuin esimerkiksi mustikkamehu ja omenamehu, jotka vaativat paljon vähemmän laimennusta (niiden keitettyjä versioita en laimenna ollenkaan, mutta mehumaija- ja mehuasemaversioita laimennan, joskin vähemmän kuin puolukkamehua). Riittoisalla tarkoitan myös, että puolukkamehun makuun helpommin kyllästyn kuin vaikkapa juuri mustikkamehun tai omenamehun makuun.

Puolukkamehua juon sekä kylmänä että kuumana silloin kuin siltä tuntuu. Kuumana juomista varten kaadan laimennetusta kannusta kuppiin, lämmitän mikrossa ja lisään vähän hunajaa, joka mielestäni sopii siihen hyvin. Käytän puolukkamehua myös smoothieiden nesteenä. Suosikkismoothieni puolukkamehusta tehtynä on mansikka-puolukkasmoothie, jossa siis vain soseutan (jäisiä) mansikoita puolukkamehun kanssa. Jonkin verran käytän puolukkamehupohjaisissa smoothieissa myös itsepakastettuja omenaviipaleita, joista en enää muista, olivatko ne omista puista vai naapurin.

Puolukkamehu on siitä erilainen kuin vaikkapa aroniamehu, että siinä maistuu se marja, josta se on tehty. Sopivaksi laimennettu aroniamehu siis maistuu mielestäni aivan erilaiselta kuin aronia sellaisenaan, mutta puolukka maistuu sopivaksi laimennettuna puolukalta, joskin sokerin vuoksi makeammalta kuin puolukka itse. Näin ollen sanoisin, että jos puolukan makua kaikin puolin inhoaa, ei välttämättä tykkää puolukkamehustakaan. Minulle puolukkamehu on suurin piirtein ainoa tapa, jolla yleensäkään käytän puolukkaa, koska puolukkamehu, vaikka se maistuukin puolukalta, niin siinä puolukan maku ei ole kuitenkaan yhtä vahva kuin vaikkapa puolukkasurvoksessa ja puolukkahillossa, joita itse en ole kaivannut minkään ruuan kanssa. Puolukkahilloa olen kyllä tehnyt jääkaappiini, mutta käyttämättä on jäänyt. Ehkä voisin antaa sille joskus uuden mahdollisuuden, vaikka kaalilaatikon kanssa en siitä niin välittänytkään.

Sopivaksi laimennettua puolukkamehua lasissa.

Muita mehukirjoituksia:

Omenamehu oman pihan omenoista

Meillä on tällä hetkellä enemmän omenoita kuin mitä ehditään sellaisenaan syödä. Olin juuri keittänyt omenahilloa, joten ajattelin samoilla kattilan, leikkuulaudan ja leikkuuveitsen sotkemisilla keittää samalla omenamehuakin. Keitin omenamehun tutulla periaatteella:

Keitetty omenamehu

omenoita

vettä

sokeria

Pese omenat tarvittaessa. Pilko omenat kuorineen, poista siemenkodat ja kannat. Laita omenapalat kattilaan. Lisää kylmää vettä niin paljon, että omenapalat peittyvät. Omenapalat nousevat yleensä pintaan, jolloin jos päällimmäiset ovat kuitenkin kastuneet, vettä on todennäköisesti tarpeeksi.

Kiehauta. Keitä n. 10 minuuttia, tai kunnes omenapalat ovat pehmeitä. (Minulla ehti nyt kiehua 15 minuuttia, jolloin ehtivät jo hajota, mikä ei ole tarpeellista.)

Siivilöi. Vaahdonkin voi kuoria pois, jos haluaa. Pitkässä säilytyksessä vaahto voi nopeuttaa homehtumista.

Laimenna ja makeuta makusi mukaan. Itse en keitettyä omenamehua laimenna ollenkaan, mutta lisään sokeria 10 grammaa per 100 grammaa juomavahvuista mehua, eli saman sokerimäärän kuin muihinkin itsetehtyihin mehuihin.

Olen keittänyt omenamehua usein silloin, kun minulla on liikaa omenoita kerralla. Yleensä olen keittänyt 10 minuuttia, mikä on ollut sopivasti, mutta tulipa nyt testattua, että 15 minuutissa omenat ovat jo hajoavia.

Mehuksi keittäminen on mielestäni yksi parhaita tapoja saada paljon omenoita kulumaan kerralla. Keitetty omenamehu ei ole mielestäni riittoisaa, koska sitä ei tarvitse laimentaa niin kuin monia happamista marjoita tehtyjä mehuja. Keitetyt omenamehut maistuvat minun mielestäni aina uuniomenoilta, enkä lopputuloksen mausta erota, millaisia siihen käytetyt omenat alun perin olivat: raakoja, happamia, kypsiä, makeita – kaikista mielestäni on tullut saman makuista uuniomenan makuista hyvää makeaa mehua.

Keitetyn omenamehun väri riippuu ennen kaikkea kuorten väristä. Omenamehuun valikoin yleensä sellaisia omenoita, joissa on punaisuutta kuorissa, koska tykkään saada omenamehuun punertavaa sävyä. Täysin punaistakin omenamehua olen joskus saanut tehtyä, kun mukaan on päässyt muutama tummanpunakuorinen omena.

Linkkejä muihin blogikirjoituksiini, joissa olen tehnyt itse mehua:

Päivitys 3.10.2019:

Keitin uuden satsin omenamehua. Tällä kertaa mukaan tuli yksi punajuuren värinen omena:

Kyseinen omena on mielestäni sellaisenaan syötäväksi aivan liian hapan eli syömäkelvoton, ja lienee tarkoitettu siiderinvalmistukseen.

Alla olevista kuvista näkyy, minkä väristä mehua tuli, kun mukana oli yksi punajuuren värinen omena.

Päivitys 13.10.2019:

Keitetty omenamehu omenoista, joita ei ole valikoitu värin perusteella.

Päivitys 11.11.2019:

Keitetty omenamehu omenoista, joita ei ole valikoitu värin perusteella. Osa tähän käytetyistä omenoista oli jo vähän tummunut.

Marja-aroniamehu oman pihan marja-aronioista

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu

marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)

vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät

keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen

Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)

Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa. Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.

Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Mehua sekalaisista puutarhamarjoista

Jääkaapissani oli sekalaisia puutarhamarjoja, joiden syömiseen oli jo kyllästytty. Samassa kulhossa oli vihreitä karviaisia, mustaherukoita, punaherukoita ja kirsikoita. Tuli sitten mieleeni keittää ne sekamehuksi. Keitin samalla tavalla kuin muutkin mehut: Marjat kattilaan, ja kylmää vettä päälle niin, että peittyy. Kiehautetaan, ja keitetään kovalla lämmöllä 10-15 min, kunnes marjat ovat pehmeitä. Siivilöidään tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan. Siivilään jääneitä marjoja ei kannata painella, koska silloin mehusta tulee sumuisemman näköistä. Siivilään jääneet marjat heitän surutta biojätteeseen, vaikka yleensä ruokahävikkiä vältänkin. Koen, että ne marjat ovat tässä vaiheessa jo parhaansa antaneet, eikä kukaan hyödy siitä, että väkisin yrittäisi syödä kaikki marjojen (ikävän makuiset ja suutuntumaiset) parhaan mehunsa jo antaneet kuoret ja siemenet.

Maistoin tätä mehua ensin laimentamattomana ja makeuttamattomana. Se maistui enimmäkseen mustaherukkamehulta. Laimensin sitten tämän mehun vedellä sellaiseksi, että se silmämääräisesti näyttää hyvän mustaherukkamehun väriseltä eli sellaiselta tummanpunaiselta kuin näkyy ylempänä olevassa kuvassa. Punnitsin laimennetun mehun, ja lisäsin sokeria 10 grammaa per 100 grammaa laimennettua mehua, sekoitin, ja siirsin jääkaappiin tasoittumaan. Seuraavana päivänä join tätä mehua, ja se oli oikein hyvää. Päällimmäinen maku oli edelleen mustaherukkamehun maku, mutta taustalla oli jotain miellyttävää aromikkuutta, jonka uskon tulevan karviaisista. Lapsi sanoi maistuvan vähän vadelmalta. Vadelmamehussakin on tiettyä aromikkuutta, joten ehkä lapsi tarkoitti sitä.

Yleisohjeeni keitetylle mehulle:

Keitetty mehu ilman mehumaijaa

marjoja, omenoita, kirsikoita tai raparperia

vettä niin, että marjat/omenat/kirsikat/raparperi peittyy ja tarvittaessa vielä lisää vettä valmiin mehun laimennukseen

sokeria maun mukaan tai 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua

Jos käytät omenoita tai raparperia, pilko ne paloiksi. Omenoita ei tarvitse kuoria, mutta siemenkodat kannattaa ottaa pois, koska siemenistä voi tulla mehuun kitkerä maku. Punakuorisista omenoista tulee kaunista punaista väriä keitettyyn mehuun.

Marjoja ei tarvitse perata, koska mehu siivilöidään joka tapauksessa. Marjojen lehdistä voi tulla mehuun yrttistä makua, mutta sitä ei yleensä huomaa, jos lehtien osuus kokonaisuudessa on vähäinen. Kirsikoiden kiviä ja varsia ei tarvitse poistaa, mutta kivien murskaaminen/jauhaminen kuulemma antaa huonon maun.

Laita kattilaan marjat ja/tai omena-/kirsikka-/raparperipalat. Lisää kylmää vettä niin, että ne peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10-15 min, kunnes keitettävät ovat pehmeitä. Kaada mehu tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan painelematta siivilään jääviä sattumia. Siivilän voi myös vuorata puhtaalla harsokankaalla, jos haluaa estää pienimpienkin sattumien pääsemisen mehuun.

Maista mehua. Tarvittaessa laimenna vedellä makusi mukaiseksi juotavaksi, ja sokeroi makusi mukaan. Itse lisään sopivan vahvuiseen mehuun 10 grammaa sokeria per 100 grammaa mehua. Omenoista ja/tai mustikoista keitetty mehu on mielestäni sopivanvahvuista ilman laimentamista, mutta mitä happamampi raaka-aine, sitä enemmän yleensä laimennan. Mustaherukkamehun yleensä laimennan tummanpunaiseksi ja happamista punaisista marjoista tehdyn mehun haalean punaiseksi, eli vaaleammaksi kuin mitä ne happamat marjat alunperin itse olivat.

Jos/kun lisäät mehuun sokeria ja/tai vettä, siirrä jääkaappiin tasoittumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mutta mieluummin anna tasoittua yön yli. Yleensä vastasekoitettuna mehu maistuu siltä, että suuhun tulisi vuorotellen hapanta mehua, paljasta vettä ja sokeria, mutta yön yli jääkaapissa tekeytymisen jälkeen maistuu jo tasaisen makealta (ja tasaisen laimennetulta, jos on laimennettu).

Mehua voi toki tehdä myös mehumaijalla. On olemassa myös mehupuristimia ja mehulinkoja. Itse kuitenkin suosin keitettyjä mehuja siksi, koska mehumaija on niin iso, että sillä en viitsi tehdä pientä määrää kerralla. Isoa määrää mehua kerralla en taas viitsi tehdä siksi, koska kyllästyn, jos on isot määrät samaa mehua. Pieniä määriä kerralla tehdessäni voin paremmin vaihdella ja yhdistellä mehuun eri makuja. Niinpä happamatkin marjat mieluummin pakastan sellaisenaan kuin mehuna.

Omenoita varten meillä on myös sähköinen mehupuristin. Omenamehut kuitenkin olen päätynyt valmistamaan mieluummin keittämällä kuin kylmäpuristamalla siksi, koska keittäminen mielestäni muuttaa kotiomenoidemme kirpeät maut makeiksi ja aromaattisiksi. Lisäksi kylmäpuristetun omenamehun väri on ruskeaa, mutta keitetystä omenamehusta on tullut sitä punaisempaa, mitä suuremmassa osassa mehuun käytetyistä omenoista on ollut punaista kuorta.