Omenamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Meillä on tällä hetkellä enemmän omenoita kuin mitä ehditään sellaisenaan syödä. Olin juuri keittänyt omenahilloa, joten ajattelin samoilla kattilan, leikkuulaudan ja leikkuuveitsen sotkemisilla keittää samalla omenamehuakin. Keitin omenamehun tutulla periaatteella:

Keitetty omenamehu
omenoita
vettä
sokeria
Pese omenat tarvittaessa. Pilko omenat kuorineen, poista siemenkodat ja kannat. Laita omenapalat kattilaan. Lisää kylmää vettä niin paljon, että omenapalat peittyvät. Omenapalat nousevat yleensä pintaan, jolloin jos päällimmäiset ovat kuitenkin kastuneet, vettä on todennäköisesti tarpeeksi.
Kiehauta. Keitä n. 10 minuuttia, tai kunnes omenapalat ovat pehmeitä. (Minulla ehti nyt kiehua 15 minuuttia, jolloin ehtivät jo hajota, mikä ei ole tarpeellista.)
Siivilöi. Vaahdonkin voi kuoria pois, jos haluaa. Pitkässä säilytyksessä vaahto voi nopeuttaa homehtumista.
Laimenna ja makeuta makusi mukaan. Itse en keitettyä omenamehua laimenna ollenkaan, mutta lisään sokeria 10 grammaa per 100 grammaa juomavahvuista mehua, eli saman sokerimäärän kuin muihinkin itsetehtyihin mehuihin.

Olen keittänyt omenamehua usein silloin, kun minulla on liikaa omenoita kerralla. Yleensä olen keittänyt 10 minuuttia, mikä on ollut sopivasti, mutta tulipa nyt testattua, että 15 minuutissa omenat ovat jo hajoavia.

Mehuksi keittäminen on mielestäni yksi parhaita tapoja saada paljon omenoita kulumaan kerralla. Keitetty omenamehu ei ole mielestäni riittoisaa, koska sitä ei tarvitse laimentaa niin kuin monia happamista marjoita tehtyjä mehuja. Keitetyt omenamehut maistuvat minun mielestäni aina uuniomenoilta, enkä lopputuloksen mausta erota, millaisia siihen käytetyt omenat alun perin olivat: raakoja, happamia, kypsiä, makeita – kaikista mielestäni on tullut saman makuista uuniomenan makuista hyvää makeaa mehua.

Keitetyn omenamehun väri riippuu ennen kaikkea kuorten väristä. Omenamehuun valikoin yleensä sellaisia omenoita, joissa on punaisuutta kuorissa, koska tykkään saada omenamehuun punertavaa sävyä. Täysin punaistakin omenamehua olen joskus saanut tehtyä, kun mukaan on päässyt muutama tummanpunakuorinen omena.

Linkkejä muihin blogikirjoituksiini, joissa olen tehnyt itse mehua:

Päivitys 3.10.2019:

Keitin uuden satsin omenamehua. Tällä kertaa mukaan tuli yksi punajuuren värinen omena:

Kyseinen omena on mielestäni sellaisenaan syötäväksi aivan liian hapan eli syömäkelvoton, ja lienee tarkoitettu siiderinvalmistukseen.

Alla olevista kuvista näkyy, minkä väristä mehua tuli, kun mukana oli yksi punajuuren värinen omena.

Päivitys 13.10.2019:

Keitetty omenamehu omenoista, joita ei ole valikoitu värin perusteella.

Päivitys 11.11.2019:

Keitetty omenamehu omenoista, joita ei ole valikoitu värin perusteella. Osa tähän käytetyistä omenoista oli jo vähän tummunut.

Marja-aroniamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Hyppää reseptiin: Marja-aroniamehu eli aroniamehu kattilassa

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Marja-aronioita kattilassa peitettynä kylmällä vedellä.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Vahvaa marja-aroniamehua kupin pohjalla.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu
marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)
vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät
keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen
Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)
Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa (tai pakastaa pakastusrasioissa tai -pulloissa). Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.
Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Päivitys 15.9.2020:

Tein tänäkin vuonna aroniamehua. Tuli hyvää tälläkin kertaa. Kylmänä hyvä sekoitussuhde vaikuttaa olevan sama kuin viime vuonna, eli 1 osaa mehutiivistettä + 4 osaa vettä + 100 g sokeria per 1 litra laimennettua mehua. Tällä kertaa pakastin ylimääräiset mehutiivisteet pakastusrasioissa.

Mehua sekalaisista puutarhamarjoista

Jääkaapissani oli sekalaisia puutarhamarjoja, joiden syömiseen oli jo kyllästytty. Samassa kulhossa oli vihreitä karviaisia, mustaherukoita, punaherukoita ja kirsikoita. Tuli sitten mieleeni keittää ne sekamehuksi. Keitin samalla tavalla kuin muutkin mehut: Marjat kattilaan, ja kylmää vettä päälle niin, että peittyy. Kiehautetaan, ja keitetään kovalla lämmöllä 10-15 min, kunnes marjat ovat pehmeitä. Siivilöidään tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan. Siivilään jääneitä marjoja ei kannata painella, koska silloin mehusta tulee sumuisemman näköistä. Siivilään jääneet marjat heitän surutta biojätteeseen, vaikka yleensä ruokahävikkiä vältänkin. Koen, että ne marjat ovat tässä vaiheessa jo parhaansa antaneet, eikä kukaan hyödy siitä, että väkisin yrittäisi syödä kaikki marjojen (ikävän makuiset ja suutuntumaiset) parhaan mehunsa jo antaneet kuoret ja siemenet.

Maistoin tätä mehua ensin laimentamattomana ja makeuttamattomana. Se maistui enimmäkseen mustaherukkamehulta. Laimensin sitten tämän mehun vedellä sellaiseksi, että se silmämääräisesti näyttää hyvän mustaherukkamehun väriseltä eli sellaiselta tummanpunaiselta kuin näkyy ylempänä olevassa kuvassa. Punnitsin laimennetun mehun, ja lisäsin sokeria 10 grammaa per 100 grammaa laimennettua mehua, sekoitin, ja siirsin jääkaappiin tasoittumaan. Seuraavana päivänä join tätä mehua, ja se oli oikein hyvää. Päällimmäinen maku oli edelleen mustaherukkamehun maku, mutta taustalla oli jotain miellyttävää aromikkuutta, jonka uskon tulevan karviaisista. Lapsi sanoi maistuvan vähän vadelmalta. Vadelmamehussakin on tiettyä aromikkuutta, joten ehkä lapsi tarkoitti sitä.

Yleisohjeeni keitetylle mehulle:

Keitetty mehu ilman mehumaijaa
marjoja, omenoita, kirsikoita tai raparperia
vettä niin, että marjat/omenat/kirsikat/raparperi peittyy ja tarvittaessa vielä lisää vettä valmiin mehun laimennukseen
sokeria maun mukaan tai 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua
Jos käytät omenoita tai raparperia, pilko ne paloiksi. Omenoita ei tarvitse kuoria, mutta siemenkodat kannattaa ottaa pois, koska siemenistä voi tulla mehuun kitkerä maku. Punakuorisista omenoista tulee kaunista punaista väriä keitettyyn mehuun.
Marjoja ei tarvitse perata, koska mehu siivilöidään joka tapauksessa. Marjojen lehdistä voi tulla mehuun yrttistä makua, mutta sitä ei yleensä huomaa, jos lehtien osuus kokonaisuudessa on vähäinen. Kirsikoiden kiviä ja varsia ei tarvitse poistaa, mutta kivien murskaaminen/jauhaminen kuulemma antaa huonon maun.
Laita kattilaan marjat ja/tai omena-/kirsikka-/raparperipalat. Lisää kylmää vettä niin, että ne peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10-15 min, kunnes keitettävät ovat pehmeitä. Kaada mehu tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan painelematta siivilään jääviä sattumia. Siivilän voi myös vuorata puhtaalla harsokankaalla, jos haluaa estää pienimpienkin sattumien pääsemisen mehuun.
Maista mehua. Tarvittaessa laimenna vedellä makusi mukaiseksi juotavaksi, ja sokeroi makusi mukaan. Itse lisään sopivan vahvuiseen mehuun 10 grammaa sokeria per 100 grammaa mehua. Omenoista ja/tai mustikoista keitetty mehu on mielestäni sopivanvahvuista ilman laimentamista, mutta mitä happamampi raaka-aine, sitä enemmän yleensä laimennan. Mustaherukkamehun yleensä laimennan tummanpunaiseksi ja happamista punaisista marjoista tehdyn mehun haalean punaiseksi, eli vaaleammaksi kuin mitä ne happamat marjat alunperin itse olivat.
Jos/kun lisäät mehuun sokeria ja/tai vettä, siirrä jääkaappiin tasoittumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mutta mieluummin anna tasoittua yön yli. Yleensä vastasekoitettuna mehu maistuu siltä, että suuhun tulisi vuorotellen hapanta mehua, paljasta vettä ja sokeria, mutta yön yli jääkaapissa tekeytymisen jälkeen maistuu jo tasaisen makealta (ja tasaisen laimennetulta, jos on laimennettu).

Mehua voi toki tehdä myös mehumaijalla. On olemassa myös mehupuristimia ja mehulinkoja. Itse kuitenkin suosin keitettyjä mehuja siksi, koska mehumaija on niin iso, että sillä en viitsi tehdä pientä määrää kerralla. Isoa määrää mehua kerralla en taas viitsi tehdä siksi, koska kyllästyn, jos on isot määrät samaa mehua. Pieniä määriä kerralla tehdessäni voin paremmin vaihdella ja yhdistellä mehuun eri makuja. Niinpä happamatkin marjat mieluummin pakastan sellaisenaan kuin mehuna.

Omenoita varten meillä on myös sähköinen mehupuristin. Omenamehut kuitenkin olen päätynyt valmistamaan mieluummin keittämällä kuin kylmäpuristamalla siksi, koska keittäminen mielestäni muuttaa kotiomenoidemme kirpeät maut makeiksi ja aromaattisiksi. Lisäksi kylmäpuristetun omenamehun väri on ruskeaa, mutta keitetystä omenamehusta on tullut sitä punaisempaa, mitä suuremmassa osassa mehuun käytetyistä omenoista on ollut punaista kuorta.

Mustikka-mansikkamehua

Pakastimessani oli viimevuotisia pakastemustikoita vielä muutama pussi ja mansikoita kaksi rasiaa, ja ne uhkasivat jo sekoittua tämän vuotisiin. Päätin sitten keittää ne mehuksi. Eli marjat suoraan jäisinä kattilaan, vettä päälle niin että peittyy, kiehautetaan, keitetään 10 minuuttia ja siivilöidään. Sitten sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa mehua, ja siirretään jääkaappiin maustumaan. Tämä on vakiokaavani miedoista marjoista eli mansikoista ja mustikoista tehtäville mehuille. Kaikista muista marjoista tehtäviä mehuja laimennan sen keittämis- ja siivilöimisvaiheen jälkeen vedellä aika paljon, ja sitten sokeroin 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksi laimennettua mehua. Omenoista keitetty mehu taas on yleensä sopivan vahvuista ilman laimentamista, ja siihenkin lisään sokeria sen 10 grammaa per 100 grammaa.

Mustikkamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Itse tehtyä mustikkamehua pakastemustikoista.

Tämän mustikkamehun voi tehdä joko pakastemarjoista tai tuoreista mustikoista. Tähän resepiin tarvitaan vain mustikoita, vettä, kattila ja siivilä + mielellään sokeria makeuttamiseen. Tämä mustikkamehu tehdään samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko mustikat pakastettuja vai tuoreita. Muuta eroa ei ole kuin se, että pakastemustikoiden kanssa kiehuminen kestää kauemmin.

Hyppää reseptiin

Aiemmin tein pakastimeen tilaa keittämällä mehua sekalaisista pakastemarjoista. Nyt se mehu oli jo juotu jääkaapista loppuun, joten päätin tehdä uuden satsin mehua. Tällä kertaa jäljellä oli viimevuotisista pakastemarjoista vain mustikkaa, joten keitin mehun vain niistä. Halusin nyt tehdä sellaisen määrän, jonka mahtuu siististi ylikuohumatta keittämään kolmen litran kattilassa. Kokemukseni mukaan silloin optimaalinen määrä on kolme pussia mustikkaa. Laitoin mustikat jäisinä kylmään veteen (jota on sen verran että mustikat juuri ja juuri peittyvät), kiehautin, keitin kymmenen minuuttia kovalla lämmöllä ja siivilöin. Siivilöityyn mehuun lisäsin sokeria 10 grammaa per 100 grammaa mehua, sekoitin, ja siirsin jääkaappiin maustumaan. Hyvä maustumisaika on kokemukseni mukaan yön yli – 2 vrk. Näin tehty mustikkamehu on kokemukseni mukaan hyvää juotavaa sellaisenaan ilman laimentamista. Siten tämä on myös nopea tapa saada pakastemustikoita kulumaan. Happamammista pakastemarjoista kuten vadelma, puolukka, herukka, tyrni jne. keitetty mehu taas yleensä vaatii aika paljon laimennusta, joten niille mehuksi keittäminen ei ole yhtä nopea kulutustapa.

Mustikkamehu on niin tumman väristä, että sain villin idean. Voisin tehdä joskus itse lakritsia, jossa käyttäisin nesteenä mustikkamehua, jolloin väristä tulisi tumma niin kuin lakritsin olen tottunut olevan, mutta ilman tarvetta erikseen ostaa lääkehiiltä värjäystarkoitukseen. Mustikkalakritsi voisi olla hyvää. Pitääpäs katsoa, kokeilenko joskus. Minulla on jossakin kirjassa kotitekoisen lakritsin resepti, johon tuli lakritsijauhetta, sokeria, vehnäjauhoja, liivatetta ja vapaavalintaista nestettä. Pitääpäs etsiä se resepti joskus.

Päivitys 16.7.2020

Mustikkamehu pakastemustikoista tai tuoreista mustikoista keittämällä
pakastemustikoita ja/tai tuoreita mustikoita (voi olla vain jompaa kumpaa tai sekoitus pakastettuja ja tuoreita)
vettä
Laita mustikat kattilaan. Pakastemustikat laita kattilaan jäisinä, mieluiten suoraan pakkasesta. Jos mustikoiden seassa on mustikan lehtiä, varpuja tai muita vastaavia mustikan roskia, niitä ei tarvitse perata pois ennen mehuksi keittämistä. Jos mustikoiden seassa on pieni määrä raakoja puolukoita niin kuin poimurilla poimituissa mustikoissa usein on, niitäkään ei tarvitse perata pois ennen mehuksi keittämistä (suuri osuus raakoja puolukoita sen sijaan voi aiheuttaa hyytelöitymisen).
Lisää kylmää vettä sen verran, että mustikat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi kaatamalla tiheään siivilään, jonka alla on puhdas kattila ottamassa mehuja vastaan. (Siivilän voi vuorata puhtaalla harsokankaalla, jos haluaa mehusta ehdottoman kirkasta.) Mieluiten älä painele äläkä sekoita siivilässä olevaa massaa valumisen aikana, koska silloin voi tulla mehuun sameutta. Anna rauhassa valua esimerkiksi puoli tuntia, kunnes enempää mehua ei tipu. Siivilän läpi valunut neste on mustikkamehua. Siivilään jäänyttä mustikkamassaa ei tarvita tässä reseptissä.
Mustikkamehua voi halutessa laimentaa vedellä miedommaksi, mutta itse yleensä jätän keitetyt mustikkamehut laimentamatta. Makeuta mustikkamehu makusi mukaan. Itse sekoitan mustikkamehuun (ja muihinkin mehuihin) 100 grammaa sokeria (1 ¹/₅ dl) per 1 litra sopivan vahvuista mehua. Sen jälkeen kun isoon mehumäärään on sekoitettu jotain, kannattaa antaa makujen tasaantua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mieluiten yön yli. Kuumana juotavan mehuannoksen voi myös sekoittaa vasta juuri ennen juontia.
Mustikkamehu ei säily jääkaapissa hyvin, joten pitkäaikaissäilytystä varten kannattaa pakastaa ne mustikkamehut, joita ei esimerkiksi viikon kuluessa ehtisi jääkaapista käyttää. Koska pakastemustikat on tässä tapauksessa keitetty sulattamisen jälkeen, tämän mehun voi pakastaa, vaikka se olisikin tehty kertaalleen pakastetuista mustikoista. Kylmäpuristettua pakastemarjoista tehtyä mehua sen sijaan en pakastaisi.
Vinkki:
Mustikkamehua voi tehdä myös ilman kuumentamista. Kylmäpuristetun mustikkamehun voi tehdä ilman erillistä mehupuristinta tai mehulinkoa näin:
1) Peitä jäiset tai tuoreet mustikat (tai sekoitus molempia) kylmällä vedellä. Jos mukana on jäisiä mustikoita, anna mieluiten niiden sulaa rauhassa vedessä.
2) Survo mustikat esimerkiksi perunasurvimella. Survomisen voi tehdä myös sauvasekoittimella tai tehosekoittimella, mutta minun kokemusteni mukaan mausta tulee parempi, jos survomisen tekee ilman konetta. Koneen käyttämisestä tulee myös sameampi ja vaikeammin siivilöitävä mehu, mutta konettakin voi silti käyttää, jos tykkää. Monissa ohjeissa sekoitetaan tässä vaiheessa mukaan vähän sitruunahappoa, sitruunamehua tai muuta hapanta. En ole täysin varma hapon funktiosta tässä, mutta itse olen tykännyt mausta enemmän silloin, kun ei ole lisätty mitään hapanta.
3) Anna survottujen mustikoiden olla nesteessään jääkaapissa tai muussa kylmässä vähintään yön yli, mutta mieluiten 1-2 vuorokautta.
4) Siivilöi survos kaatamalla se tiheän siivilän läpi puhtaaseen astiaan. Siivilän voi vuorata puhtaalla harsokankaalla, jos haluaa mehusta ehdottoman kirkasta, mutta itse en yleensä viitsi. Kirkkauden takia kannattaa myös jättää siivilässä oleva massa painelematta, eli on parasta antaa mehun valua rauhassa, kunnes mehua ei enää tipu.
5) Siivilän läpi valunut neste on kylmäpuristettua mustikkamehua. Maista sitä, ja makeuta se makusi mukaan. Tällä tavalla tehtyä mustikkamehua voi halutessa myös laimentaa vedellä, mutta itse en yleensä koe sitä tarpeelliseksi. Sokeria sekoitan yleensä tähänkin mustikkamehuun 100 grammaa per 1 litra sopivan vahvuista mehua.
6) Kun mehuun on sekoitettu jotain, sen jälkeen on hyvä antaa mehun maun tasaantua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mieluiten seuraavaan päivään.
Kylmäpuristetun mehun voi pakastaa, jos siihen ei ole käytetty kertaalleen pakastettuja marjoja. Kylmäpuristettu mustikkamehu maistuu kuumentamattomalta mustikalta. Keittämällä tehty mustikkamehu taas maistuu kypsennetyltä mustikalta, eli siltä samalta mustikkamaulta, joka on esimerkiksi mustikkapiirakassa.
Samalla tavalla voi tehdä kylmäpuristettua mehua muistakin marjoista, niitä vain voi olla tarpeen laimentaa vedellä enemmän. Olen testaillut monia mehuja sekä kylmäpuristettuina että keitettyinä, ja mustikkamehun tapauksessa suosikkini maun puolesta ovat kuumentamalla tehdyt mustikkamehut, eli keitetyt ja mehumaijalla tehdyt. Vadelman tapauksessa taas tykkään kylmäpuristetusta mehusta enemmän kuin keittämällä tehdystä. Herukkamehut taas mielestäni maistuvat paremmilta keittämällä kuin kylmäpuristamalla tehtyinä.

Alla kuvia mustikkamehun keittelystäni pakastemustikoista kesällä 2020.