Riisi-kinkkuvuoka tähteistä

Minulla oli keitettyä riisiä, viikonlopulta jäänyt ankan paistoliemi, vajaa purkillinen päiväysvanhaa kuohukermaa (parasta ennen 2 päivää sitten) ja vajaa paketillinen melkeinvanhaa kinkkua. Tuli sitten mieleeni tehdä riisi-kinkkuvuoka. Olen tehnyt sellaista ennenkin, mutta ilman paistolientä: https://ruokaideat.com/2019/05/15/riisi-kinkkuvuokaa-ja-porkkanaviipaleita/

Sekoitin voidellun uunivuoan pohjalla keskenään kinkkupaketin loput pilkottuina ja riisiä sen verran, että näytti olevan riisiä ja kinkkua sopivassa suhteessa. Keitettyä riisiä tuli 400 grammaa ja kinkkua 60 grammaa. Ankan paistoliemi oli jääkaapissa kiinteytynyt, joten sulatin sen mikrossa. Sekoitin kupissa keskenään paistoliemen (60 g), kermapurkin loput (180 g) ja suolaa (2 maustemittaa). Kaadoin nesteseoksen riisi-kinkkuseoksen päälle. Riisi-kinkkuseos juuri ja juuri peittyi, mikä kokemukseni mukaan on juuri sopivassa suhteessa nestettä, joten ei tarvinnut lisätä muuta nestettä. Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa oli ruskistumista. Siinä kesti nyt 40 minuuttia.

Lisäksi kypsensin pakastevihanneksia mikrossa. Pakkauksen ohjeessa neuvottiin lämmittämään puoli pussillista eli 250 g mikrossa täydellä teholla 3 min, sitten sekoittamaan ja sitten täydellä teholla toiset 3 min. Voisihan niitä pakastevihanneksia hellallakin kypsentää, mutta tällaisen kermaisen uuniruuan kanssa minulle maistuu paremmin mikrokypsennetyt kuin paistetut vihannekset. Mikrokypsennetyt pakastevihannekset maistuvat mielestäni samalta kuin höyrytetyt, mikä minulle toimii erityisen hyvin sellaisten vihannessekoitusten kanssa, joissa on mukana porkkanaa, ja tässähän oli.

Riisi-kinkkuvuoka oli nyt todella maukasta! Paistoliemestä tuli nyt huomattavan paljon umamia. Ruoka oli ihana sekoitus umamia, kermaisuutta, valkoista riisiä ja savukinkkua. Vikana oli vain, että ruoka loppui kesken. Lapsi pyysi tekemään samaa lisää huomenna. Ankan paistoliemi vain on sellainen tähde, jota minulla harvoin on, eikä sitä varmaan taas pitkään aikaan ole uudestaan. Kuitenkaan lopputulos ei maistunut juuri ankalta, vaan umamiselta, joten todennäköisesti saman lopputuloksen saisi muullakin paistoliemellä tai muulla vahvalla umamisella liemellä. Aion ehdottomasti tehdä tällaista uudestaankin, joten kirjoitan reseptin tänne talteen:

Riisi-kinkkuvuoka

400 g keitettyä riisiä

60 g savukinkkua pilkottuna

60 g paistolientä tai vahvaa kana-/lihalientä

2 dl kuohukermaa (n. 200 g)

2 maustemittaa suolaa (tai vähemmän, jos liemi on voimakassuolaista)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita voidellun uunivuoan pohjalla riisi ja kinkkupalat. Jos liemi on kiinteytynyt, sulata se mikrossa tai hellan levyllä kattilassa. Sekoita keskenään nestemäisessä muodossa oleva liemi, kerma ja suola. Kaada nesteseos riisi-kinkkuseoksen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 40 min).

Päiväyskermasta kotitekoista vaniljajäätelöä

Jääkaapissani oli 5 desilitran purkki kuohukermaa, jonka parasta ennen -päivämäärä on tänään. Mielestäni parasta, mitä siitä voi tehdä, on kotitekoinen vaniljajäätelö. Toki voi tehdä muitakin jäätelöitä, mutta minä olen mieltynyt kotitekoisista jäätelöistä eniten juuri vaniljajäätelöön. Eniten ehkä siksi, koska kotitekoisista jäätelöistä juuri vaniljajäätelö on se, joka kruunaa monen jälkiruuan. Esimerkiksi mustikkapiirakka, kaura-mustikkapaistos, suklaakakku, marjakiisselit, makeat marjat sellaisenaan, hedelmät sekä uunibanaanit maistuvat aivan ihanilta kotitekoisen vaniljajäätelön kanssa. Kotitekoisista jäätelöistä vaniljajäätelö on mielestäni myös helpoin tehdä, siinä helpoiten onnistuu, ja siitä helpoiten saa senrakenteista, jota on helppo kauhoa irti suoraan pakkasesta. Vaniljajäätelöksi tekeminen on mielestäni aivan loistavan nerokas tapa säilöä kuohukermaa sellaiseen muotoon, että sitä on helppo käyttää vähän aina silloin kuin siltä tuntuu ilman tarvetta nauttia koko hommaa lyhyen ajan sisällä.

Ylhäällä on kuvia jäätelömassan pyörimisestä jäätelökoneessa alusta loppuun (massa on nyt keltaisempaa kuin tavallisesti, koska munat olivat naapurista). Paras vaniljajäätelö tulee minun mielestäni tällä ohjeella: 5 dl kuohukermaa, 6 kananmunan keltuaista, 125 g sokeria, loraus vaniljauutetta. Vaniljajäätelöohjeita on monenlaisia: joissakin kuumennetaan, joissakin vain vatkataan. Tässä minun suosikkiohjeessani mitään ei kuumenneta, vaan vain vatkataan, sekoitetaan, ja pyöritetään jäätelökoneessa. Eli kermat vatkataan sokerin ja vaniljauutteen kanssa, keltuaiset vatkataan, ainekset sekoitetaan ja pyöritetään jäätelökoneessa, kunnes on valmiin jäätelön näköistä. Minun kokemukseni kuumennettavista jäätelöresepteistä on, että niistä helposti tulee kivikovia pakkasessa, joten mieluummin jätän kuumennukset väliin. Joissakin jäätelöohjeissa myös osa jäätelöstä korvataan maidolla, mutta minun kokemukseni mukaan sekin lisää riskiä sille, että jäätelö olisi pakastettuna kivikovaa. Vaniljaa voi käyttää toki muissakin muodoissa kuin uutteena, mutta minä olen tykästynyt juuri siihen makuun, mikä tulee vaniljauutteesta.

Vaniljajäätelö jäätelökoneella

5 dl kuohukermaa

6 kananmunan keltuaista

125 g sokeria

1-2 tl vaniljauutetta

Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin ja vaniljauutteen kanssa. Vatkaa eri kulhossa keltuaiset vaaleaksi ja kuohkeaksi. Yhdistä kerma- ja keltuaisvaahdot keskenään. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeiden mukaan.