Pekonipizza, pellillinen ja toinenkin – uunissa kypsennetystä pekonista

Jääkaapissa oli kaksi pakettia pekonia, joilla oli viimeinen käyttöpäivä tänään. Ensimmäisenä tuli mieleeni tehdä kaksi pellillistä pekonipizzaa, joten menin sillä. Yhteen pellilliseen pizzaa menee kätevästi yksi pellillinen pekonia, kun ei lisää muita täytteitä. Pizzoista tuli mahtavan mehevää, maukasta ja umamista. Tällainen rasvainen savustettu lihajaloste pizzassa antaa minulle sellaisen fiiliksen, että maistuu, näyttää, tuntuu ja tuoksuu ihan Oikealta Pizzalta.

Pizzapohja kahteen pellilliseen

1 litra vehnäjauhoja (650 g)

4 dl vettä

25 g hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa)

1 tl suolaa

100 g sulatettua voita

Lämmitä hiiva kädenlämpöiseksi (tai 42-asteiseksi, jos käytät kuivahiivaa). Murenna veteen tuorehiiva (tai sekoita kuivahiiva puoleen jauhoista). Sekoita mukaan suola. Alusta mukaan jauhot. Alustamisen loppuvaiheessa sekoita käsin mukaan voisula sen lämpöisenä, että se ei polta sormia.

Pekonipizza kaksi pellillistä, uunissa kypsennetystä pekonista

Pizzataikina kahteen pellilliseen kuten edellä

Pizzan tomaattikastike kahteen pellilliseen

2 pakettia pekonia

n. 700-800 g juustoraastetta tai maun mukaan

Levitä pekoniviipaleet leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia, tai kunnes pekoniviipaleet ovat käpristyneet vain hieman. Rapeaksi asti ei tarvitse tässä vaiheessa tulla, koska ne kypsyvät vielä lisää pizzan päällä. Älä imeytä ylimääräisiä pekonin rasvoja talouspaperiin, vaikka joissakin ohjeissa neuvotaankin niin tekemään, vaan maukkaimman lopputuloksen saamiseksi kaikki pekonin rasvat kannattaa laittaa pizzaan (tai jos ei pizzaan, niin kannattaa säästää ne jonkin muun ruuan maun parantamista varten).

Voitele puhdas uunipelti. Voitelussa kannattaa käyttää mahdolliset pekonin kypsentämisestä irronneet rasvat ja nesteet, ja lisäksi vähän voita. (Vaihtoehtoisesti voi voidella pellin pelkällä voilla, ja kaataa pekonista irronneet jutut vasta päällimmäiseksi pizzan päälle ennen paistoa.) Levitä puolet kohonneesta taikinasta voidellulle pellille käsin. Levitä päälle puolet tomaattikastikkeesta. Ripottele päälle juustoraastetta. Leikkaa pekonit paloiksi, ja levitä puolet pekonipaloista pizzan päälle. Paista 250-asteisen uunin ylätasolla noin 12 minuuttia, tai kunnes reunat ovat saaneet vähän väriä ja juusto on sulanut, mutta mikään ei ole vielä palanut. Toista sama toisella uunipellillä, lopulla taikinalla, lopulla tomaattikastikkeella, lopulla juustolla ja lopulla pekonilla.

Ylimääräiset pekonipizzat voi pakastaa esim. paloina.

Nyt ensimmäisen pellin voitelin pekonista irronneilla rasvoilla ja nesteillä. Toisen pellillisen voitelin pelkällä voilla. Lopputuloksena tykkäsin ensimmäisestä pellillisestä paljon enemmän, vaikka molemmat pellilliset olivat tosi hyviä. Pekonimehuja imeneen pizzan reunat maistuivat umamisilta niin suuressa määrin, että olisi voinut luulla taikinan olevan juureen tehty, vaikka sitä se ei ollut. Toisenkin pellillisen pizzan reunoissa toki oli umamia (sekä voista taikinassa että hiivasta), mutta nyt kun samasta taikinasta tehtyjä maistelin rinnakkain, pekonimehuja imeneen pizzan reunat olivat selvästi maukkaampia. Pekonimehu ei vain itsessään ollut nyt tarpeeksi rasvapitoista voiteluun, minkä huomasin siitä, että kyseisestä pellillisestä reunat eivät irronneet yhtä helposti kuin voilla voidellusta. Niinpä jatkossa voitelisin ensimmäisen pellillisen sekä voilla että pekonimehulla.

Ensimmäiseen pellilliseen nyt tuli juustoksi 375 grammaa Oltermannia, jota sattui sen verran olevan paketissa jäljellä. Toiseen pellilliseen tuli 420 grammaa Arla Tolkuton Cheddar -juustoa, jota puolestaan sattui olemaan paketissaan sen verran jäljellä. Cheddarin maku maistui toisessa pellillisessä selvästi ja yleensä tykkäänkin cheddarin mausta, mutta tällä kertaa juuri näissä pizzoissa tykkäsin enemmän miedommasta juuston ominaismausta.

Muita pizzoja:

Päivitys 7.4.2020:

Nyt on kaikki tämän satsin pekonipizzat syöty. Vaikka tuoreeltaan tykkäsin enemmän siitä pizzasta, missä oli miedomman makuinen juusto, uudelleenlämmitettynä tykkäsinkin enemmän siitä pizzasta, jossa oli voimakkaamman makuinen juusto. Uudelleenlämmityksen jälkeen en enää tunnistanut pizzasta cheddar-juuston ominaismakua, vaan se maku oli muuttunut lähinnä umamipommiksi, josta tykkäsin tosi paljon.

Pekonia, paistettuja munia, paahtoleipää ja kombuchaa

Jääkaapissamme oli paketti pekonia, jolla on viimeinen käyttöpäivä huomenna. Puolisoni päätti paistaa sen tänään aamiaiseksi, jottei se unohdu pilaantumaan. Lisäksi hän paistoi pekoninpaistosta jääneessä rasvassa kananmunia, joiden parasta ennen -päiväys on huomenna. Niitä sinänsä ei ollut kiirettä käyttää, sillä ne säilyvät yleensä viikkoja parasta ennen -päiväyksen jälkeen, mutta yli kuukauden vanhoja olen joutunut joskus heittämään pois kellutustestin jälkeen.

Tällaisella aamiaisella tykkään syödä lisäksi paahtoleipää, jota säilytän pakastimessa niin kauan kunnes loppuu. Nykyisessä paahtoleipäpussissa lukee parasta ennen 27.2, joten se on varmaan ostettu joskus tammi- tai helmikuussa ja pakastettu silloin. Nyt heitin suoraan pakastimesta paahtimeen ja paahdoin leivänpaahtimeni asetuksella 4, jolloin tuli minun makuuni sopiva paahtotulos.

Maistuipa nyt hyvin pitkästä aikaa pekoni, paistettu kananmuna ja paahtoleipä. Varsinkin, kun ei tarvinnut itse tehdä muuta kuin paahtaa leipä ja voidella se 🙂

Ruokajuomaksi join nyt, niin kuin kaikilla muillakin aterioilla, joilla olen viime vuosina syönyt kotona, vedellä laimennettua kombuchaa. Nyt tuli mieleen ottaa siitä kuvakin, kun puoliso laittoi juuri uuden sokeroidun tee-erän hautumaan seuraavaa kombuchasatsia varten:

Yllä vasemmassa kuvassa tee hautumassa kombuchaa varten. Oikeanpuoleisessa kuvassa kombuchajuomani, jonka olen laimentanut vedellä omaan makuuni sopivaksi. Kuten kuvasta näkyy, laimennan kombuchaa todella paljon vedellä, ja juuri niin se on minun mielestäni hyvä. Kuvassa näkyvässä laimennussuhteessa juon kombuchaa sekä ruokajuomana että janojuomana. Tuollainen maistuu mielestäni paremmalta kuin vesi sellaisenaan, ja koen sen myös sammuttavan janon vettä paremmin. Maun voisin kuvailla olevan vesi raikastettuna, jossa mukana aavistus hedelmäisyyttä. Jos taas laitan enemmän kombuchaa suhteessa veteen kuin normaalisti, happamuustaso nousee jo sellaiseksi, mistä en pidä, minkä voi tasapainottaa sokeroimalla, mutta minun ei tee mieli juoda jatkuvasti makeita juomia.

Silloin tällöin kuitenkin olen tehnyt ”kombuchamehua” sekoittamalla kombuchaa veteen ehkä tuplasti sen verran kuin normaalisti ja sokeroimalla. Tällöin olen laittanut 1 osa kombuchaa, 4-5 osaa vettä ja sokeria 10 grammaa per desilitra, ja antanut tasoittua jääkaapissa yön yli. Tuoreesta kombuchasta tehtynä kyseinen ”mehu” maistuu tasoittuneena säilykepersikalta, ja etikoituneesta kombuchasta tehtynä monipuolisen hedelmäiseltä ja raikkaalta. Etikoituneille kombuchoille en itse asiassa olekaan keksinyt muuta hyvää nautintokäyttöä kuin ”mehuksi” tekeminen eli sopivasti laimentaminen ja sokeroiminen (samassa suhteessa laimennan ja sokeroin muuten myös monia kotitekoisia marjamehuja, joita teen silloin, kun on ylimääräisiä marjoja). Hyvää käyttöä etikoituneelle kombuchalle on myös vessanpöntön pesu ja kalkkeumien liuotus, joihin se toimii kuin etikka, mutta ei löyhkää.

Meillä on ollut kombucha ehkä jotain 5 vuotta. Silloin ostettiin jostakin ekokaupasta Karma Kombucha -niminen pakkaus, jolla kombucha lähti alkuun. Nykyään kombuchamme on jo aika iso, ja siitä on välillä leikattu paloja irti ja tehty siitä karkkeja Art of Fermentation -kirjan ohjeen mukaan. Kyseiset karkit maistuvat omenaisilta. Itse kombuchajuoman maku oli alussa omenainen, mutta nykyään persikkainen.

Itsetehty kombucha oli minulle sellainen, johon ihastuin heti ensimaistamisella. Silloin kombucha oli vielä tosi pieni ja nestemäärä suhteessa kombuchasienen määrään todella suuri, joten silloin kombuchaa ei tarvinnut laimentaa ollenkaan, vaan se oli sellaisenaan hyvää juotavaa, joka silloin mielestäni maistui raikkaalta jääteeltä. Kombuchan kasvaessa aloin kaivata vähitellen enemmän laimennusta, ja nyt viime vuosina olen pitäytynyt suurin piirtein laimennussuhteessa 1:10. Päällimmäinen syy, miksi pidän ja pidin heti alusta alken kotitekoisesta kombuchasta, on se, että se tyydyttää minulla raikkaiden juomien kaipuun. Silloin kun en ole kotona ja kombuchaa ei ole saatavilla, tulen tyydyttäneeksi sen raikkaan juoman kaipuun hedelmä- ja marjamehuilla. Kotona, kun kombuchaa on saatavilla, kombucha täyttää sen saman himon, joka minulla on mehuihin, enkä yleensä silloin kaipaa mehuja erikseen. Jos taas sekä kotikombuchaa että hyvää mehua on yhtä aikaa saatavilla, juon yleensä ruokajuomaksi mieluummin kombuchaa ja makeat mehut sitten aterian jälkeen, jos tekee mieli.

Kaupasta ostetut valmiit kombuchat eivät ole olleet minun makuuni. Niissä on sellainen ärhäkkä liian vahva maku, josta en pidä. En ole tosin kokeillut laimentaa niitä yhtä paljon kuin kotikombuchaa. Joka tapauksessa, kodin ulkopuolella en osta niitä kaupan kombuchapulloja, koska niissä tilanteissa laimentaminen ei yleensä ole käytännöllistä.

Tästä ateriasta muuten jäi yksi tähde, jonka aion hyötykäyttää myöhemmin: pekonista irronnut rasva. Kaikki se ei imeytynyt kananmuniin. Kaadoin pekoninpaistorasvan tiheän siivilän läpi mukiin, ja siirsin sen jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä. Pekoninrasvasta saa hyvää umamia, joka sopii moneen ruokaan. Pekoninrasvassa on kokemukseni mukaan selvästi enemmän umamia kuin voissa ja vielä paljon merkittävämmin enemmän kuin öljyissä.