Meksikolaistyylistä papukeittoa eilisen tomaattikeiton jämistä ja jämätortillat rapeina keiton päälle

Eilen tein tuoretomaattikeittoa: https://ruokaideat.com/2019/06/24/tuoretomaattikeittoa-mozzarellan-ja-tuoreen-basilikan-kanssa-seka-varhaisperunasampyloita/

Se oli mozzarellan kanssa syötynä aivan mahtavaa, mutta nyt mozzarella oli loppu. Koska pöydällä lojui viikonlopulta jääneitä nyt kuivia ja rapeita tortillankuoria ( https://ruokaideat.com/2019/06/22/tortilla/ ), tuli mieleeni jalostaa tomaattikeitto meksikolaistyyliseksi papukeitoksi, jonka päälle laitetaan niitä rapeita tortillankuoria revittyinä. Tämä sopi kuvioon senkin takia, että pakastimessani oli jo viime vuoden maaliskuusta lähtien ollut pussillinen keitettyjä suomalaisia luomuhärkäpapuja, jotka oli hyvä jo käyttää pois, koska kuulemma mikään ei säily pakastimessa yli vuotta.

Allaolevista kuvissa ensimmäisessä on ne kuivatut tortillan kuoret, jotka olivat jäljellä. Käytännössä siis yksi tortillan kuori. Viikonloppuna mies halusi syödä tortillansa rapeakuorisena, joten hän kuivasi osan tortilloista uunissa rapeiksi tacon muotoisiksi kirjahyllyssämme olevan kirjan ”The DIY Pantry: 30 Minutes to Healthy, Homemade Food” (kirjoittanut: Kresha Faber) ohjeen mukaan. Kuvassa oleva tortilla on aterian jälkeen katkaistu kahtia, jotta se menee pienempään tilaan, ja sen jälkeen peitetty toisella lautasella ja jätetty pöydälle odottamaan, että joku sille jotain tekisi.

Toisessa kuvassa on pakastepussillinen jäisiä keitettyjä härkäpapuja (n. 200 g), jotka olen ostanut ehkä jotain kolme vuotta sitten ja keittänyt kypsiksi n. 1 vuosi 3 kk sitten. Keittämisvaiheessa parasta ennen -päiväys oli jo mennyt, mutta silti pehmenivät keittäessä hyvin ja ehtivät kypsyä jo vähän hajoaviksikin. Kuulemma liian vanhat pavut eivät välttämättä pehmene täysin keitettäessä. Kolmannessa kuvassa on se eiliseltä jäänyt tuoretomaattikeitto.

En jaksanut nyt alkaa reseptejä tutkimaan ollenkaan, vaan menin fiiliksellä. Silppusin yhden sipulin ja yhden valkosipulin kynnen. Pöydällä sattui lojumaan yksi punainen suomalainen paprika, joten pilkoin senkin mukaan. Mausteita mittasin nyt kippoon kokemusperäisesti. Ensin jauhoin kippoon 1 teelusikallisen jeeran eli juustokuminan siemeniä käsikäyttöisellä pippurimyllyllä, sitten lisäsin kippoon ½ tl kanelia ja 1 tl oreganoa. Kuullotin ensin 3 litran kattilan pohjalla sipulisilpun läpikuultavaksi, sitten lisäsin paprikan palat ja valkosipulisilpun, ja kuullotin vielä yhden minuutin. Sitten lisäsin kipossa olevat mausteet, sekoitin ja kuullotin vielä hetken, kunnes olivat tasaisesti sekoittuneet ja tuoksuivat. Sitten kaadoin toisesta kattilasta ne kaikki tomaattikeitot mukaan. Yritin punnita, paljonko kattilasta väheni tomaattikeittoa, mutta IKEA:n puntari juuri silloin ei toiminutkaan, joten en tiedä, paljonko sitä tomaattikeittoa tähän meni. Arvioisin, että jotain yhden litran. Jatkossa, jos tällaista keittoa teen ja varmasti teen, laittaisin nämä maustemäärät litraan nestettä. Pakastetun härkäpapukimpaleen (200 g) lisäsin nesteeseen jäisenä ja aloin kiehauttaa. Kun vihdoin kiehui, otin kattilan pois levyltä. Sekoitin mukaan suolaa 2 maustemitallista (koska härkäpapulisäys oli 200 grammaa ja pyrin yleensä 1% suolapitoisuuteen) ja sokeria 1 teelusikallisen. Maistoin, ja totesin maun olevan juuri sopiva. Meksikolaistyylinen makumaailma maistui juuri sopivasti. Jälkimaussa maistui sitä tuoreen tomaatin raikasta makua vielä enemmän kuin eilen (itse asiassa koko eilinen tomaattikeitto kylmänä jääkaapissa tuoksui mukavan aromaattiselta ja raikkaalta, mikä muistutti minua kotitekoisten marjamehujeni tuoksusta). Maussa siis erotti hyvinkin selvästi, että nyt oli käytetty tuoreita tomaatteja eikä säilöttyjä. Silti, talvella tulen varmasti tehneeksi tämäntyyppistä keittoa säilyketomaateistakin.

Suoraan kattilasta maistaessani härkäpavun kuori tuntui suussa jotenkin sitkeämmältä kuin olisi optimaalista. Siinä samassa muistinkin, miksi härkäpavut eivät ole niin nopeasti kuluneet pakastimesta pois. Mutta sillä aikaa kun raastoin lisukkeeksi juustoa, revin tortillakuoria, annostelin lautaselle ja odotin jäähtymistä sopivaksi, kuoret kummasti ehtivätkin mureutua sellaisiksi, että minä eikä kukaan muukaan syöjä huomannut kuorten suutuntumassa mitään vikaa. Mieheni luuli syövänsä keitossa mustapapuja.

Halusin syödä tämän keiton kanssa vahvaa, murenevaa cheddarjuustoraastetta. Mutta mies olikin jo syönyt vahvat cheddarjuustot loppuun, joten jouduin olemaan nyt ilman. Sen sijaan raastoin annoksen päälle miedompaa cheddarjuustoa (Arla Tolkuton Cheddar), josta cheddarin ominaismakua hädin tuskin huomaa. Syödessäni totesin itsekseni, että joo, kyllä tämä sitä vahvempaa cheddaria kaipaisi. Olen jossakin vaiheessa elämääni oppinut rakastamaan sitä yhdistelmämakua, joka tulee, kun yhdistää tomaattisen jeeran maun vahvan cheddarin (kuten Cathedral City Extra Mature Cheddar) makuun. Sitä yhdistelmää olisin nyt halunnut syödä, ja sen kanssa tämä keitto olisi varmasti ollut täydellinen. Näin miedomman cheddarin kanssa syötynä tämä keitto oli nyt mielestäni ihan kiva, mutta sitä vahvaa cheddaria jäin kaipaamaan. Mieheni sen sijaan raastoi oman annoksensa päälle parmesaania (jota minun ei nyt vain tehnyt mieli), ja sanoi: ”Hyvän makuista. Mä otan tätä lisää” ja meni ottamaan lisää. Hän ei ole sitä tyyppiä, joka sanoisi sellaista usein, joten minun mieltäni sellainen lausahdus lämmitti.

Ensimmäisen kerran ostin, keitin ja yritin tehdä ruokaa härkäpavuista joskus ehkä 10 vuotta sitten. Sillä kertaa samainen mies totesi heti maistaessaan: ”mä en tykkää pavuista.” Silloin en vielä osannut laittaa ruokaa niin hyvin. Sittemmin olen onneksi kehittynyt ruuanlaitossa aika paljon. Kuitenkin nämä härkäpavut ovat jääneet keittiössäni varsin vähälle käytölle, ja nyt oli kiva oppia, että tällaisessa keitossa härkäpavut toimivat, vaikka eivät enää tuoreimmillaan olleetkaan. Toinen hyvä härkäpapuruoka, jonka olen onnistunut tekemään, on hunajainen härkäpapu-kasvis-nuudeliwokki. Nyt kun härkäpavut tältä erää loppuivat, voisin ostaa uuden pussin, ja kokeilla, saisinko niistä jotain muutakin hyvää ruokaa tehtyä.

Kuivat ja rapeat tortillankuoret pehmenivät keitossa heti, eli eivät säilyneet rapeina. Pehmeä tortilla tacomausteisen makuisessa keitossa juustoraasteen kanssa maistui hyvin toimivalta tortillamakumaailmaiselta, eli oli ihan toimiva keino käyttää ne loput tortillat kuivina. Kuitenkin, jos haluaisin keittooni jotain sellaista rousketta, joka pysyykin rapeana keitossa, pitäisi varmaan käyttää jotain uppopaistettuja juttuja. Tortillanpalaset voisi periaatteessa uppopaistaa itse, tai ihan käyttää tällaiseen keittoon valmiita nachoja. Siinä voisikin olla ideaa. Taidanpa ostaa nachopaketin valmiiksi kaappiin ja olettaa, että se siellä säilyy tällaisia ruuanlaittoja varten. Ja vaikkei säilyisikään, jotain iloa niistä varmasti tulisi joka tapauksessa…

On muuten mielenkiintoista se, miten se eilinen punainen tomaattikeitto muutti väriään, kun siihen lisättiin pavut. Eilinen tomaattikeitto näytti punaiselta, josta lusikoitaessa erotti selvästi punaiset tomaatinpalaset kirkkaassa liemessä. Tänään härkäpavut ilmeisesti suurustivat keiton sellaiseksi, että väri olikin tasaisen oranssi.

Vertailun vuoksi, alla vasemmassa kuvassa eilinen tomaattikeitto ja oikealla samasta tomaattikeitosta tehty papukeitto. Kuvanottohetkellä osa papukeitosta oli jo syöty, eikä pavun palasia jostakin syystä enää näy. Suuhun kuitenkin tuli sopivasti pavun palasia, mutta 200 grammaa papuja suunnilleen litraa nestettä on ehkä sellainen määrä, että enemmänkin voisi ehkä papuja laittaa, jos pakkauskoko nyt olisikin vaikkapa 300 grammaa tai 400 grammaa. Pistän jatkossa korvan taakse.