Suolainen pannukakku tähteistä ja päiväystuotteista

Jääkaapissani oli tällaisia tuotteita, joita oli tarvetta käyttää pois:

Eilen paistettiin kaksi pakettia pekonia, joilla oli viimeinen käyttöpäivä eilen. Siitä syötiin osa, ja tähteeksi jäi kuvassa lautasella näkyvä määrä. Kuvassa valkoisessa mukissa on pekoninpaistosta talteen otetut rasvat kovettuneina. Kuvassa on myös kolme päivää sitten keitettyjä varhaisperunoita ja kaksi pakettia mozzarellaa, joiden viimeinen käyttöpäivä on tänään.

Tällä kertaa teki mieli käyttää kuvassa olevat ruuat suolaiseen pannukakkuun. Olen tehnyt suolaista pannukakkua usein, ja käyttänyt siihen monenlaista, mitä milloinkin tarvitsee saada käytettyä pois. Suolainen pannukakku on mielestäni yksi loistava tapa saada käytettyä pois monenlaisia tähteitä ja päiväystuotteita, ja yleensä se tulee myös syödyksi. Suolaisen pannukakun perusreseptin olen alunperin oppinut täältä: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001062331.html

Olen tekemisen myötä muokannut reseptiä omien mieltymysteni mukaisiksi. Nykyään teen sitä tässä muodossa:

Suolainen pannukakku

3 dl vehnäjauhoja

6 dl täysmaitoa

4 kananmunaa

1½ tl suolaa

50 g rasvaa juoksevassa muodossa esim. voita, pekoninrasvaa tai lihanpaistorasvaa

Täytteitä maun mukaan, kuitenkaan ei mielellään enempää kuin 200 grammaa kutakin täytettä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vispaa käsivispilällä kulhossa kananmunien rakenne rikki. Lisää mukaan maito ja suola, ja vispaa tasaiseksi. Lisää vehnäjauhot koko ajan sekoittaen. Jätä turpoamaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Jos käytät täytteenä keitettyjä perunoita, ne kannattaa kuoria ja joko pilkkoa, raastaa tai muusata. Muuten valmistele täytteet samaan tyyliin kuin pizzankin näytteet. Eli jos käytät kiinteää juustoa, raasta se. Mozzarellalle riittää käsin repiminen. Jos käytät raakaa jauhelihaa tai muuta raakaa lihaa, kypsennä se esim. paistamalla ja tarvittaessa pilko. Jos haluat käyttää tähän suuria määriä kasviksia, ne kannattaa ensin paistaa niin, että niistä lähtee enin kosteus pois, jottei pannukakku jää vetiseksi. Pienet määrät kasviksia voi laittaa pannukakkuun myös ohuina viipaleina pannukakkutaikinan päälle niin, että niitä on vain yhdessä kerroksessa, eivätkä ne koske toisiinsa.

Voitele puhdas uunipelti voilla. Sulata voi tai muu kiinteä rasva, jota käytät tähän. Sekoita se turvonneen taikinan joukkoon koko ajan käsivispilällä vispaten. Kaada taikina voidellulle uunipellille. Ripottele päälle täytteet. Täytteiden määrässä ei kannata liioitella, sillä liiallinen täytteiden määrä tekee pannukakusta helposti hajoavan. Täytteiden välistä kuuluu näkyä vielä taikinaa.

Paista pannukakkua 200-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia, kunnes pinta on ruskistunut. Jos ruskistuminen on selvästi voimakkaampaa siinä reunassa, joka on kauimpana uunin ovesta, pellin voi tarvittaessa kääntää paiston loppuvaiheessa niin, että uunin ovea lähin pellin sivu käännetään ovesta kauimmaiseksi sivuksi.

Minun oli tarkoitus tehdä tätä pannukakkua tänään vain yksi pellillinen, ja käyttää siihen kaikki ylempänä olleessa kuvassa näkyvät ruoka-aineet. Tehdessäni kuitenkin huomasin, että kaksi pakettia mozzarellaa on liikaa yhden pellilliseen. Niinpä päätin tehdä toisenkin pellillisen. Ensimmäiseen pellilliseen laitoin täytteeksi ne keitettyjen varhaisperunoiden loput kuorittuina ja muussattuina, paistetun pekonin loput käsin pieniksi murennettuina, yhden paketin mozzarellaa ja rasvaksi taikinaan pekonin paistorasvat mikrossa sulatettuina.

Ensimmäisen pellillisen ollessa uunissa katselin, mitä sen toisen mozzarellapaketin lisäksi laittaisin täytteeksi toiseen pellilliseen. Huomasin tuoreita tomaatteja, joten totesin, että ne sopivat hyvin täytteeksi yhdessä mozzarellan kanssa. Tein sitten niin. En jaksanut alkaa tomaatteja esikypsentämään, joten leikkasin tomaatteja vain ohuiksi viipaleiksi sen verran, kuin pannukakun päälle mahtuu yhteen kerrokseen ilman, että tomaatit koskevat toisiinsa.

Lisäksi tein simppelin salaatin. Siihen tuli nyt jääsalaatin loput, mitä sattui olemaan, sekä tuoreita herneitä, tuoreita mansikoita ja tuoreita mustikoita. Oli oikein hyvää.

Söin molempia pannukakkuja. Molemmat maistuivat oikein hyvin, enkä tekisi niiden kanssa jatkossa mitään eri lailla. Pannukakkua tuli kuitenkin sen verran paljon, että laitoin osan heti tuoreeltaan paloiksi leikattuina pakkaseen myöhempää käyttöä varten.

Päivitys 30.7.2019 eli 3 päivää myöhemmin:

Näistä pannukakkupaloista kaikki jääkaappiin jätetyt on nyt syöty. Söimme niitä kylmänä aamupaloiksi. Minä söin kylmänä lämpimän maitoteen kanssa, lapset kotitekoisen puolukkamehun kanssa. Lapset tykkäsivät enemmän pekonitäytteisestä pannukakusta, minä enemmän tomaattitäytteisestä. Toimi oikein hyvin kylmänä aamupalalla ja pistän tämän idean korvan taakse <3

Allaolevassa kuvassa eilinen aamiaiseni. Kylmää tomaattipannukakkua, lämmintä mustaa teetä maidolla ja tuoreita mustikoita:

Tämän päivän kokoaamiaisesta taas en ottanut kuvaa, mutta se oli muuten sama, mutta tuoreiden mustikoiden sijaan kotitekoista sokerijogurttia tuoreiden mansikoiden kanssa. Kyseisestä jogurtinteosta kirjoitan vielä eri postauksen.

Gluteenitonta pannukakkua suolaisilla ja makealla täytteellä

Joitakin päiviä sitten oli tilanne, että jääkaapissa oli tähteinä 3 päivää aiemmin keitettyjä varhaisperunoita, 2 päivää aiemmin keitettyä riisiä, 1 päivä aiemmin tehtyä perunamuusia, sekä edellispäivältä grillattua broileria, savustettua Perämeren lohta ja salaattia.

Juolahti sitten mieleeni, että voisin hyödyntää noita kaikkia tähteitä kerralla upottamalla tärkkelystähteet pannukakkutaikinaan, joka tarjotaan suolaisten täytteiden kanssa, joihin menee niitä broileri- ja lohitähteitä.

Tällä kertaa seurassa oli sellaisia syöjiä, joille piti olla gluteenitonta. Aloin etsiä sellaista gluteenitonta pannukakun (siis sellaisen joka kypsennetään uunissa yhtenä isona suorakulmiona) ohjetta, johon minulla oli kotona ainekset. En äkkiseltään löytänyt sellaista, mutta kun löysin lettuohjeen (eli sellaisen joka paistetaan pannulla useina pyöreinä lettusina), päätin vain kokeilla tuplata sen ja paistaa uunissa 200-asteisen uunin keskitasolla leivinpaperoidulla pellillä 20-30 min. Kyseinen ohje sisältää riisijauhoa, maissijauhoa, kananmunia, maitoa, sokeria ja suolaa ja sen ohjeen löysin täältä: https://www.virtasalmenviljatuote.fi/gluteeniton-hieno-riisijauho/gluteenittomat-maissipannukakut/

Kyseisen ohjeen tuplaaminen uunissa kypsennettäväksi pannukakuksi osoittautui hyväksi ideaksi, sillä se toimi oikein hyvin. Taikinaan lisäsin keitetyn riisin loput sellaisenaan (120 g) ja keitetyt varhaisperunat kuorittuina ja muusattuina (80 g). Perunamuusia oli 450 grammaa, joten korvasin 4.5 desilitraa maidosta (jota piti olla 6 dl) perunamuusilla ja laitoin maitoa sitten sen jäljelläolevan nestemäärän 1.5 dl. Oikeaksi paistoajaksi tällä setillä osoittautui 30 min, jolloin pinnassa oli jotain ruskistumista havaittavissa. 20 minuutin paistamisen jälkeen ei ollut vielä ruskistunut ollenkaan. Tavalliset, vehnäjauhoista tehdyt pannukakut ruskistan sekä ylä- että alapinnasta paljon ruskeammiksi (tavallisessa jätän leivinpaperin pois ja kaadan taikinan suoraan voidellulle uunipellille), mutta tätä gluteenitonta en uskaltanut paistaa pitempään siksi, koska gluteenittomat tuotteet ovat alttiita kuivumiselle. Alkuperäistä ohjetta viilasin vielä sen verran, että lisäsin uunipellilliseen 50 grammaa sulatettua voita, koska se mielestäni kuuluu pannukakkuun.

Täytteet olin alun perin ajatellut tehdä niin, että sekoitan savulohta maustettuun kermaviiliin ja grillibroileria sekoittaisin maustettuun majoneesiin, mutta en jaksanutkaan tehdä niin. Päätinkin sitten vain tarjota kastikkeet erikseen, mikä oli hyvä idea, koska silloin kukin syöjä sai säädellä kalan/broilerin ja kastikkeen määrää haluamansalaiseksi. Kermaviilikastikkeen tein nyt simppeliksi, jotta nirsoimmatkin voisivat sitä syödä, joten sekoitin vain kermaviilipurkilliseen ½ tl suolaa, 1 tl sokeria ja pikkuisen tuoretta persiljaa takapihalta. Majoneesi taas oli kaupasta ostettu joskus ajat sitten.

Söin näitä pannukakkupaloja sekä savulohi-kermaviilitäytteellä että grillibroileri-majoneesitäytteellä. Lisäksi tällä aterialla syötiin loput eilisestä salaatista. Nautin tästä ateriasta todella paljon. Maistui hyvältä, ja maut sopivat hyvin yhteen. Erityisesti perunamuusin, varhaisperunoiden ja riisin tähteille tämä oli mielestäni oikein nerokas tapa saada käytettyä ne rippeet ja vieläpä gluteenittomasti syöjien tarpeiden mukaisesti. Minua vähän jännitti suuri perunamuusin osuus tässä pannukakussa, että maistuuko se peruna siinä kitkerältä niin kuin keitetty ja jääkaappijäähdytetty keitetty peruna/perunamuusi sellaisenaan maistuu, vai makeutuneelta niin kuin vehnäjauhon ja muusatun perunan kypsennetty tuotos yleensä. Lopputulos oli onnekseni jälkimmäinen. Joko riisijauho tai maissijauho näköjään teki perunamuusille sen saman taian, minkä vehnäjauhokin. Jes!

Olin aikonut tarjota juuri tätä pannukakkua vain suolaisilla täytteillä, mutta syöjät toivoivat myös makeilla täytteillä. Kun kerran tätä pannukakkua vielä jäi, päätin kokeilla. Meillä sattui nyt olemaan tuoreita mansikoita, kuohukermaa ja vaahterasiirappia, joten hyvä makean pannukakun täyte tuli niistä yksinkertaisesti viipaloimalla mansikat, vatkaamalla kerma vaahdoksi (siihen lisäksi makeutus 1 rkl sokeria per 1 desilitra kermaa ja pieni loraus vaniljauutetta, koska tykkään eniten niin) ja latomalla niitä kukin haluamansa määrän pannukakkupalojensa päälle. Hillohan olisi perinteisempi makean pannukakun täyte, mutta hillot meillä oli jo loppu, eikä niitä nyt kaivattukaan, kun oli tuoreita mansikoita ja vaahterasiirappia.

Syöjät sanoivat, että on tosi hyvää. Itse olin tästä gluteenittomasta pannukakusta makeassa kontekstissa samaa mieltä kuin tavallisestakin pannukakusta: jälkiruokana tarjottaessa siinä pitäisi olla paljon sokeria eli 1 desilitra per pellillinen. Uskon, että silloin tämä gluteeniton pannukakku olisi minunkin makuuni täydellinen. Tällainen vähempisokerinen pannukakku mielestäni maistui siltä, että haluaisin sen päälle voita. Samaa mieltä olen ollut tavallisestakin pannukakusta silloin, kun se on tehty sellaisella reseptillä, jossa sokeria tulee pellilliseen korkeintaan 1 rkl jos sitäkään.

Itse asiassa olisinkin voinut syödä vaikka kaiken tämän gluteenittoman pannukakun leipänä voin ja mahdollisesti juuston tai kinkun kanssa, jos sitä olisi sellaiseen käyttöön jäänyt. Jos minun tarvitsisi useinkin valita gluteenitonta ruokaa, voisin tehdä useinkin tällaista gluteenitonta riisi- ja maissijauhoista tehtyä pannukakkua ja syödä sitä leipänä. Maissijauhon maku siinä oli sellainen, että sen huomasin ja se oli mielestäni kiva. Kylmänä tämä pannukakku maistui mielestäni enemmän maissilta kuin lämpimänä, ja suutuntuma tuntui kylmänä rouheisemmalta kuin lämpimänä. Keitetyt pikariisit taikinassa antoivat sitä rouheista suutuntumaa, minkä mielessäni yhdistän juuri leipään, mutta suuremmalla sokerimäärällä eli sillä 1 desilitralla todennäköisesti olisi silti ollut kelpo jälkiruokapannukakku. Tiedän maissijauhon sopivan myös makeaan kontekstiin siitä, että olen joskus tehnyt maissileipää (muistaakseni Martha Stewartin cornbread ohjeella), johon tuli reippaasti sokeria ja siksi se olikin hyvää makeaa.

Täyte tuoreet mansikat+kermavaahto+vaahterasiirappi on mielestäni aivan ihana yhdistelmä. Kyllä se tällaisen epämakean pannukakun kanssakin meni, mutta en tekisi toiste. Olen kuitenkin jatkossa kiinnostunut kokeilemaan samaa gluteenitonta pannukakkuohjetta makeana versiona yksinkertaisesti lisäämällä taikinaan sen 1 desilitra sokeria ja ehkä voisulaa vielä toisetkin 50 grammaa niin, että yhteensä sitä olisi 100 grammaa.

Jatkoa ajatellen kirjaan tämän pannukakun ohjeen muistiin tällaisessa muodossa:

Gluteeniton pannukakku

3 dl (180 grammaa) riisijauhoa

2 dl (100 grammaa) maissijauhoa

2 tl suolaa

1 rkl sokeria

4 munaa

6 dl täysmaitoa, josta osan voi korvata perunamuusilla, jos sitä on tähteenä

50 grammaa voita sulatettuna

(Taikinaan voi upottaa ainakin 120 grammaa keitettyä pikariisiä ja 4 keitettyä varhaisperunaa kuorittuina ja muussattuina, jos niitä sattuu olemaan tähteinä.)

Vispaa käsivispilällä sekaisin kananmunat ja maito (tai maidon ja perunamuusin sekoitus, jos on). (Sekoita tässä vaiheessa mukaan ei-nestemäiset tähteet, jos niitä on.) Sekoita mukaan suola ja sokeri. Sekoita joukkoon riisijauhot ja maissijauhot. Vispaa käsivispilällä tasaiseksi, kunnes ei ole möykkyjä. Vispaa sekaan voisula. Kaada tai levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20-30 min, kunnes pinnassa on ruskistumista. Tarjoa suolaisten täytteiden kanssa, joista hyväksi testattu on ainakin grillibroileri-majoneesitäyte ja savukala-kermaviilitäyte. Jos tätä haluaa tarjota makeiden täytteiden kanssa, suosittelen lisäämään taikinaan sokeria 1 dl sen 1 rkl sijaan ja voitakin voi koittaa lisätä silloin 100 grammaa sen 50 gramman sijaan. Jos kokeilet tätä reseptiä näin, kuulisin mielelläni siitä kommenteissa.

Uunimunakasta päiväystuotteista ja tähteistä

Tänään oli sellainen tilanne, että jääkaapissani oli kaksi pakettia mozzarellaa, joilla on viimeinen käyttöpäivä tänään:

Sattui olemaan myös muita aineksia, joille oli hyvä jotain tehdä:

Kuvassa tuoreehkoa osittain jo nahistunutta basilikaa, ne viimeisen käyttöpäivän mozzarellapaketit, maitopurkki, jolla on parasta ennen huomenna, varsisipuli-voikastiketta, keitettyjä varhaisperunoita ja kananmunia, joilla on parasta ennen huomenna.

Näistä aineksista tuli sitten mieleeni, että teenpä uunimunakkaan, johon käytän näitä kaikkia. Uunimunakkaissa lunttaan yleensä kananmunan, nesteen ja suolan määrät tästä Hellapoliisin ohjeesta: https://www.hellapoliisi.fi/pikkusuolaiset/kinkku-uunimunakas/

Nyt aloitin puolittamalla ohjeen. Eli piti tulla 5 kananmunaa, 1.5 dl maitoa, ½ tl suolaa ja lisäksi ne ainekset, mitä piti saada käytettyä. Laitoin varsisipuli-voikastikkeen sulamaan hellan levylle, joka oli säädetty pienimmälle ei-nollalle. Sillä aikaa kuorin ja pilkoin varhaisperunat, ja laitoin ne voideltuun uunivuokaan. Pilkoin myös tuoretta basilikaa sen verran, kuin tuntui olevan sopiva tähän määrään, eli yksi ruokalusikallinen. Siirsin pilkotut basilikat pilkottujen perunoiden päälle uunivuokaan. Siivilöin sulaneen varsisipuli-voikastikkeen ja pilkoin varsisipulit pienemmiksi. Siirsin pilkotut varsisipulitkin perunoiden päälle. Siinä vaiheessa näytti tältä:

Se pieni kattila oli siinä vaiheessa vapautunut, joten rikoin ne 5 kananmunaa tiskien säästämiseksi juuri siihen kattilaan, ja punnitsin sekaan 150 grammaa maitoa. Mittasin sekaan puoli teelusikkaa suolaa. Vispasin koko homman tasaiseksi, ja kaadoin uunivuokaan perunoiden ja muiden päälle:

Sitten avasin mozzarellapaketin, ja kaadoin siitä nesteet pois. Aloin repiä mozzarellaa tuon munajutun päälle. Tarkoituksenani oli käyttää tähän molemmat paketit mozzarellaa, joiden parasta ennen on juuri tänään, mutta huomasin tässä vaiheessa, että ei ne molemmat sovi tähän määrään. Käytin sitten tähän vain yhden paketin, ja kaadoin ne sulaneet siivilöidyt voikastikkeet päälle.

Allaolevissa kuvissa ensimmäisessä on kokonaisuus ennen voikastiketta. Toisessa kuvassa on siivilöity sulatettu voikastike. Kolmannessa kuvassa voikastike on kaadettu päälle. Tuon näköisenä se sitten meni 200-asteiseen uuniin.

Tuon ollessa uunissa päätin tehdä vielä toisenkin samankokoisen uunimunakkaan, jotta saisin siihen käytettyä sen toisen mozzarellapaketin. Kananmunia, maitoa ja tuoretta basilikaa oli vielä jäljellä, joten se tuntui hyvältä idealta. Varhaisperunat ja voikastikkeet menivät kaikki ensimmäiseen munakkaaseen, joten katsoin jääkaapista, mitäs sitten laittaisin sattumiksi tähän toiseen munakkaaseen. Löysin sieltä herkkusieniä, joten päätin käyttää niitä.

Otin sitten toisen samanlaisen pyöreän uunivuoan, ja voitelin sen. Siinä samassa pienessä kattilassa vispasin sekaisin toiset 5 kananmunaa, 150 grammaa maitoa ja ½ tl suolaa. Kaadoin munaseoksen siihen voideltuun uunivuokaan. Silppusin loput tuoreehkot basilikat, joita oli 2 grammaa. Laitoin ne munaseoksen päälle. Revin siihen päälle sen jäljelläolevan paketin mozzarellaa. Viipaloin herkkusieniä, ja asettelin niitä päälle sen verran, kuin mahtui yhteen kerrokseen. Kun ei enää viipaleita mahtunut, jäljelläolevan herkkusienen pilkoin ja asettelin niin, että mahtui yhteen kerrokseen. Kokonaisuus oli tämän näköinen ennen uuniin laittoa:

Hellapoliisin ohjeessa paistoajaksi sanotaan 20 minuuttia. Siinä ajassa tuossa vuoassa ei kuitenkaan tule herkullista ruskeaa pintaa, joten minä paistan niin kauan, että pinta on sen näköinen kuin haluan. Nyt siinä meni molempien uunimunakkaiden tapauksessa 35 minuuttia. Tämän näköisiä ne olivat silloin, kun julistin ne valmiiksi:

Lisäksi tein salaattia aineksista, mitä sattui olemaan. Nyt siihen tuli ruukkusalaattia, romainesalaattia, persiljaa, kurkkua ja appelsiinia. Olin sellaiseen salaattiin nyt hyvin tyytyväinen varsinkin, kun otin omaan annokseeni reilusti makeaa appelsiinia. Uunimunakkaita otin molempia. Molemmat olivat mielestäni todella hyviä. Mozzarella ja tuore basilika tekivät mielestäni nyt uunimunakkaista todella ihania. Varhaisperunat ja sienet olivat tässä nyt vain sivuroolissa, mutta hyvä se oli niitäkin saada käytettyä ennen kuin pilaantuvat. Vesipuhvelimozzarellan ominaismaku mielestäni korostui tässä uunimunakkaassa enemmän kuin esimerkiksi pizzassa, joka minulla ensimmäisenä tuli mieleen mozzarelloista, jotka pitäisi äkkiä käyttää pois. Luulen kuitenkin, että tämä ruoka maistuisi hyvin myös lehmänmaitomozzarellasta tehtynä. Tuore basilika antoi sellaista ihanaa pestomaista makua. Tällaisia teen ehdottomasti toistekin, jos vastaavanlainen tähde- ja päiväystilanne tulee.

Tuoretomaattikeittoa mozzarellan ja tuoreen basilikan kanssa sekä varhaisperunasämpylöitä

Siirry reseptiin: Tuoretomaattikeitto, Varhaisperunasämpylät

Keitin kolme päivää sitten varhaisperunoita: https://ruokaideat.com/2019/06/21/uusia-perunoita-persilja-voikastiketta-paistettuja-munia-ja-salaattia-kermaviilikastikkeella/

Paistoin kyseisiä keitettyjä varhaisperunoita eilen sen verran kuin pannuun yhteen kerrokseen mahtui: https://ruokaideat.com/2019/06/23/paistettuja-varhaisperunoita-paistettuja-sienia-ja-paistettuja-munia/

Tänään niitä keitettyjä varhaisperunoita oli vieläkin jäljellä, eikä tehnyt mieli syödä niitä enempää paistettuina. Enkä itseasiassa kaivannut varhaisperunoiden makua nyt missään muussakaan muodossa. Sen sijaan teki mieli tuoreita sämpylöitä, joten laitoin ne varhaisperunat sämpylätaikinaan. Sinne isoon sämpylätaikinaan ne katosivat niin, ettei niitä lopputuloksesta huomannut, mutta eipähän tarvinnut niitä hukkaankaan heittää, ja saimme tuoreita sämpylöitä joten win-win.

Alla olevissa kuvissa vasemmalla ne jäljelläolevat keitetyt varhaisperunat. Osan viipaloin eilen, mutta ne eivät sitten mahtuneetkaan pannuun, joten jäivät paistamatta. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa ne ovat kuorittuina. Vaikka normaalisti varhaisperunat syönkin kuorineen, sämpylätaikinaan en halunnut yhtään kuoren palasta.

En löytänyt googlella äkkiseltään sellaista sämpyläohjetta, johon menee keitettyjä perunoita kylmänä. Otin sitten vain tavallisen sämpyläohjeen, ja lisäsin vain siihen ne loput keitetyt varhaisperunat, joita oli noin neljän varhaisperunan verran ja ne painoivat 147 g. Otin lähtökohdaksi tämän ohjeen: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/104817/S%C3%A4mpyl%C3%A4t/

Sen verran muutin tuota ohjetta, että laitoin öljyn sijaan voita. Ihan vain siksi, koska voita käyttämällä tulee kokemukseni mukaan herkullisempia sämpylöitä kuin öljyä käyttämällä. Todennäköisesti siksi, koska voissa on enemmän umamia kuin voissa. Nesteenä käytin täysmaitoa, koska ei minulla muunlaista maitoa yleensä olekaan. Hiivana käytin kuivahiivaa, koska tuorehiivaa ei ollut tullut ostettua kaupasta. Ohjeessa on 50 grammaa hiivaa, mikä kuivahiivana tarkoittaisi 2 pussia, mutta käytin vain yhden pussin. Kokemuksesta olen oppinut, että yleensä se yksi pussi riittää – ja niin riitti nytkin. Tuoretta hiivaa saattaisin kuitenkin silti laittaa sen 5o grammaa eli koko paketin, mikäli se hiiva olisi jo vanha ja pahan näköinen tai haluaisin muusta syystä saada sen käytettyä pois, mutta vastaostettua hiivaa laittaisin todennäköisesti tähän ohjeeseen vain sen puoli pakettia eli 25 grammaa.

Ensimmäinen kohotusaika minulla nyt venähti puolen tunnin sijaan yhteen ja puoleen tuntiin, koska tuli muuta tekemistä. Todennäköisesti kuitenkin se ohjeessa oleva puoli tuntiakin olisi riittänyt. Paistoaika on ohjeessa 15 minuuttia, mutta minä halusin kunnolla ruskistuneet yläpinnat, joten paistoin sämpylöitä niin kauan, että haluamani ruskistuspinta tuli. Ensimmäiselle pellilliselle se kesti nyt 25 minuuttia ja toiselle pellilliselle 19 minuuttia. Ensimmäisellä pellillisellä oli minun tekemiä isompia sämpylöitä ja pellillä korkeammat reunat, ja toisella pellillisellä lapsen tekemiä sekalaisen kokoisia, mutta enimmäkseen pieniä, ja pellillä matalat reunat.

Aukikirjoitettuna ohje menisi kokonaisuudessaan näin:

Varhaisperunasämpylät

n. 3-4 tähteeksi jäänyttä keitettyä varhaisperunaa (kuorittu paino n. 100-150 g)

5-6 dl täysmaitoa

1 pussi kuivahiivaa

1 rkl sokeria

½ rkl suolaa

12 dl vehnäjauhoja

50 grammaa voita sulatettuna

Muusaa kuoritut keitetyt varhaisperunat maitoon ja lämmitä maito kattilassa levyllä pienellä lämmöllä n. 42-asteiseksi. Lämpimänä muusaa vielä uudestaan perunasurvimella niin hyvin kuin pystyt, ettei jää isoja perunanpalasia lopputulokseen. Sekoita mukaan suola ja sokeri.

Sekoita kuivahiiva noin puoleen jauhoista. Sekoita maito-perunaseokseen jauho-kuivahiivaseos. Sekoita vähitellen mukaan loput jauhot kädellä vaivaten. Lopussa sekoita mukaan voisula sen lämpöisenä, että se on sulassa muodossa, mutta ei liian kuuma kädelle. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Kohota kulhossa kaksinkertaiseksi.

Laita leivinpaperi kahdelle pellille. Ota taikinasta nokareita ja muotoile ne pellille jotenkuten sämpylöitä muistuttaviksi muodoiksi. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Anna taikinanokareiden kohota pellillä 15 minuuttia.

Paista yksi pelti kerrallaan 225-asteisen uunin keskitasolla 15-25 minuuttia, kunnes yläpinnat ovat ruskistuneet sopivan värisiksi. 15 minuutin jälkeen kannattaa jäädä uunin luo tarkkailemaan ruskistumista.

Ylläolevat kuvat: ensimmäisessä kuvassa näkyy väline, jolla survoin perunat maitoon. Samalla välineellä teen perunamuusitkin. Kuva 2: taikina ennen kohoamista. Kuvat 3 ja 4: taikina kohoamisen jälkeen. Kuvat 5 ja 6: pelleille muotoillut sämpylät ennen kohottamista. Kuvat 7 ja 8: sämpylät kohoamisen jälkeen ennen uuniin laittamista. Kuvat 9 ja 10: sämpylät paistamisen jälkeen. Kuva 11: halkaistu valmis sämpylä voideltuna ennen syöntiä.

Sämpylätaikinan kohotessa tehtailin tomaattikeittoa. Keittiön silmäilystä tuli sellainen fiilis, että halusin sämpylöiden kanssa syödä ruuaksi tuoretomaattikeittoa, jonka päälle revin tuoretta basilikaa ja mozzarellaa. Pöydällä oli nimittäin pussillinen viime viikolla ostettuja ylikypsiä tomaatteja, joita ei enää tehnyt mieli syödä salaatissa. Tuoretta basilikaa ja mozzarellaa sattui olemaan, koska mies oli ostanut niitä tomaatti-basilika-mozzarellasalaattia varten, mutta ei ollutkaan tullut sitä tehneeksi, kun muutakin ruokaa oli paljon ollut, ja nyt ne tomaatit olivat jo menneet ylikypsiksi, eikä hän enää halunnutkaan sitä salaattia tehdä.

Katselin pikaisesti googlella tomaattikeiton ohjeita. Sieltä ei löytynyt niin simppeliä versiota kuin mitä nyt halusin tehdä, joten menin fiilispohjalta vain. Olin kuitenkin lopputulokseen erittäin tyytyväinen, joten kirjaan tähän ylös, miten tämän simppelin tuoretomaattikeiton nyt tein:

Tuoretomaattikeitto

10 tuoretta tomaattia (n. 1,1 kg)

1 litra umamipitoista lientä (minulla 1 litra vettä + 9 grammaa kokoonkeitettyä lihalientä pakkasesta)

2 tl suolaa, jos liemi ei ole suolaista

1 tl sokeria

Tarjoiluun:

mozzarellaa

tuoretta basilikaa

Kiehauta liemi. Sillä aikaa leikkaa tomaattien päälle ristiviillot niin, että ristiinmenevä kohta on kannassa, jotta kuoret on helpompi irrottaa. Upota kiehuvaan liemeen tomaatteja kerrallaan sen verran, kuin mahtuu. Anna kiehua noin minuutti, kunnes kuoret näyttävät tulevan irti melkein itsestään. Nosta melkeinkuoriintuneet tomaatit liemestä ja laita uusia tilalle, kunnes kaikki tomaatit on käytetty. Anna tomaattien jäähtyä ja siirrä liemi levyltä jäähtymään.

Kun tomaatit ovat jäähtyneet sellaisiksi, että niihin voi koskea, irrota käsin niistä kuoret. Leikkaa veitsellä kuoritut tomaatit kuutioiksi, ja leikkaa mielellään kannat pois.

Siirrä kuoritut pilkotut tomaatit takaisin liemeen ja kiehauta. Madalla lämpöä pienimmälle ei-nollalle ja keitä, kunnes tomaatit ovat kypsiä. Lisää suola, jos liemi ei ole jo suolaista, ja sokeri. Maista, ja lisää niitä tarvittaessa.

Lautasella lisää keittoannoksen päälle revittyä mozzarellaa ja tuoretta basilikaa maun mukaan ja sen mukaan, paljonko niitä on.

Nautin tästä kokonaisuudesta nyt todella paljon. Mozzarella, tomaattikeitto ja tuore basilika olivat nyt niin nappiyhdistelmä. Joku toinen kerta saattaisin haluta laittaa tomaattikeittoon myös kuivattuja yrttejä sekä sipulia ja valkosipulia ja kenties jotain rasvaa/rasvaista, mutta nyt halusin vain tällaisen simppelin kokonaisuuden, joka nyt totaalisesti osui ja upposi. Tomaattikeitto sellaisenaan maistui mielestäni ennen kaikkea umamilta, ja jälkimaussa maistui se tuoreen tomaatin ominaisraikkaus. Yhdistettynä mozzarellaan ja tuoreen basilikaan (joista kahdesta selvästi olennaisempi nyt oli mielestäni se mozzarella) kokonaisuus oli mielestäni todella hyvä. Pelkkänä tomaattikeittona ilman mitään päällä olisi ehkä ollut liian pliisu, kevyt ja alkuruokamainen, mutta juuri mozzarellan kanssa yhdistelmä oli mielestäni yksinkertaisesti täydellinen minun tämänkertaiseen nälkääni ja ruokahimooni.

Keiton kanssa söin tosiaan niitä tuoreita varhaisperunasämpylöitä. Nekin olivat mielestäni nyt juuri täydellisiä. Syödessäni kiittelin itseäni siitä, että maltoin tällä kertaa pitää niitä uunissa niin kauan, että olivat ruskistuneet riittävästi. Monena edellisenä kertana makukokemus on jäänyt paljon vajaammaksi puutteellisen ruskistumisen takia. Joskus vuosia aiemmin olen myös vältellyt jokaikistä tähän sämpylätaikinaan tulevaa ainesosaa, joten senkään takia en ole liiaksi juuri näin ihania sämpylöitä elämäni aikana syönyt. Mutta nyt, tässä hetkessä, annan näille sämpylöille ja koko aterialle paljon yläpeukkuja ja sydämiä… paitsi että en tällä WordPressillä vielä osaa. Ehkä joskus.