Tomaatti-mozzarella-basilikavoileipä

Tämä oli helppo, nopea ja maistuva lounas. Otin pakastimesta pari paahtoleipää ja paahdoin ne leivänpaahtimessa asetuksella 3. Sillä aikaa siivutin tomaattia ja mozzarellaa, ja pesin basilikan. Kun leivät olivat pompanneet, levitin voita molemmille leiville. Alemman päälle tomaattisiivuja, mozzarellasiivuja ja niiden päälle mustapippuria, ja siihen päälle vielä basilikan lehtiä. Siihen vielä toinen leipä päälle, ja valmista tuli. Kyllä tykkäsin! <3

Pekonivoileipä sunnuntain aamiaiseksi

Puoliso kaivoi tänä aamuna jääkaapista toisenkin paketin viimeisen käyttöpäivän pekonia. Kananmunat kuitenkin loppuivat, joten piti keksiä pekonille jokin muu syöntitapa.

Tuli sitten mieleen pekonivoileipä. Eli paahdettujen voideltujen paahtoleipien väliin pekonia maun mukaan vain. Laitoin ensin sen verran kuin tuntui sopivalta. Sitten haukkasin palan, ja totesin haluavani väliin enemmän pekonia. Muut olivat jo siinä vaiheessa saaneet syötyä kylläksi, joten rohmusin omien leipieni väliin kaikki loput pekonit. Kylläpäs sitten oli hyvää!