Toissa päivänä tein uunissa kokonaisen kirjolohen ja Hasselbackan perunoita, sekä kermaviilikastiketta. Tänään lounaaksi päätin leikata viimeisen Hasselbackan perunan (olivat tosi isoja perunoita, joten yksi riittää aivan hyvin) paloiksi, lämmitin mikrossa ja annostelin päälle savukirjolohta ja loput kermaviilikastikkeesta. Lisäksi Hasselbackan perunoista erkaantunutta voita sulatin sekaan sen verran kuin tuntui sopivalta. Lisäksi sain syötyä loput kaalisalaatista, jonka tein monta päivää sitten. Ihan ok kokonaisuus, mutta ei sellaista, mitä jäisi ikävä. Hasselbackan perunassa tuntuu olevan uudelleenlämmitettynä aika tiivis perunan maku, joten perunakiintiöni alkaa olla tältä erää täynnä. Kaalisalaattikiintiöni samoin, joten seuraavalle aterialle jotain muuta sitten.
Eilen tein ruuaksi kokonaisen kirjolohen uunissa. Söimme sitä Hasselbackan perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa. Oli hyvää, mutta tänään halusin tehdä jäljellejääneistä jotain eri ruokaa. Eilen kirjolohen vielä ollessa lämmintä erottelin siitä syötävät osat ja liemeen menevät osat eri kippoihin jääkaappiin. Syötäviä osia jäi 200 g ja liemeen meneviä osia 370 g.
Tänään sitten otin asiakseni keittää kalan päästä, selkärangasta, nahkasta ja hännästä kalaliemen. Roskiin heitin siitä perattuna ostetusta kalasta vain kidukset ja silmät, joista kuulemma tulee jotain huonon makuista liemeen. Laitoin tänään ne päät, nahkat, ruodot ja hännän kattilaan, ja peitin kylmällä vedellä. Lisäsin yhden teelusikallisen suolaa, kiehautin, keitin 20 minuuttia ja siivilöin toiseen kattilaan. Punnitsin tässä vaiheessa, että lientä tuli 1200 g eli 1.2 litraa.
Kalaliemestä minulle tulee yleensä ensimmäisenä mieleen kalakeitto. Nyt ei kuitenkaan tehnyt mieli kalakeittoa. Eikä perunaa, jota olin tainnut kylläksi jo edellisinä päivinä syödä. Nyt teki mieli kala-pastavuokaa.
Aloin etsiä Googlella kala-pastavuokaohjetta, johon saisi käytettyä kaiken tai melkein kaiken kalaliemen. En onnistunut löytämään sellaista englanniksi enkä suomeksi. Lopulta tuli mieleeni, että suomeksi löytyy Palermon pasta -ohjeita, joihin käytetään paljon lientä. Eläin on eri, mutta pointtina olikin nyt vain selvittää, millä pastan ja liemen suhdeluvuilla saa sopivan rakenteisen uuniruuan.
Kyseisessä ohjeessa lientä tulee 1 litra, pastaa 400 g, vehnäjauhoja 1 dl ja kermaa 2 dl. Kuulosti oikein hyvältä keinolta saada paljon kalalientä kulumaan. Ohjeessa pastana oli makaronia, mutta minun ei nyt tehnyt mieli juuri makaronin muotoista pastaa, koska olin niin vähän aikaa sitten makaroneista tehtyä uuniruokaa syönyt (ja sitä on vielä pakastimessa). Sen sijaan halusin nyt käyttää uuniruokaan gnocchi-muotoista pastaa.
Gnocchi-pastaa minulla vain sattui nyt olemaan vain 320 grammaa (koska paketista oli aiemmin kulunut osa pekoni-linssikeiton tähteistä tehtyyn pastavuokaan, joka loppui kuukausia sitten ja jota ikävöin vieläkin), joten skaalasin tuota reseptiä alaspäin. Kermaa minulla ei ollut nyt minkäänlaista, joten päätin korvata sen kalaliemellä, voilla ja sokerilla. Tuohon reseptiin olisi tarvittu kermaa 1.6 dl, joka Finelin mukaan sisältäisi 56 grammaa rasvaa ja 5 grammaa sokeria, mitkä määrät otin huomioon reseptiä uudelleenkirjoittaessani. Alkuperäisessä reseptissä suolaa tulee kahdesta liemikuutiosta n. 11 g, joten otin sen huomioon määrittäessäni, paljonko suolaa minun pitäisi lisätä. Näiden huomioiden, korvausten ja skaalausten lopputuloksena kokosin reseptin tällaiseksi:
100 g voita (oli tarkoitus laittaa, mutta vahingossa meni 112 g)
1 tl sokeria
0.8 dl vehnäjauhoja eli 56 g
2 dl juustoraastetta (eli 100 g, minulla tällä kertaa Oltermanni Cheddar)
mausteita maun mukaan (itse laitoin tällä kertaa 1 tl kuivattua tilliä, ei tehnyt nyt mieli enempiä mausteita)
Voi kuumennetaan kattilassa. Sekoitetaan hyvin mukaan vehnäjauhot ja kiehautetaan seos koko ajan sekoittaen. Sekoitetaan mukaan kalaliemi ja mausteet ja kuumennetaan koko ajan sekoittaen. Lisätään juustoraaste ja sekoitetaan, kunnes se on sulanut.
Voidellaan uunivuoka ja laitetaan sen pohjalle kypsät, suupaloiksi revityt ruodottomat kalapalat. Sekoitetaan pastat kattilassa olevan juustokastikkeen joukkoon. Kaadetaan seos vuokaan kalapalojen päälle, ja tasoitetaan pinta. Paistetaan uunissa 175 asteessa uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut. (Alkuperäisessä ohjeessa luki 40 min, mutta pinta näytti vielä vaalealta, joten paistoinkin kokonaisen tunnin. Pinta ei ollut vieläkään ruskistunut, joten nostin uunin lämpötilan 250 asteeseen ja paistoin vielä 10 min. Sitten oli pinta hyvin ruskistunut, ja myös osa pohjimmaisista kalapaloistakin kivasti ruskistunut.)
Juustokastike oli tasaista kastikkeen paksuista ennen uuniin menoa, mutta uunissa osa rasvasta erottui. Se ei kuitenkaan makua haitannut. Maku oli tosi hyvä! Se oli kaikkea, mitä tällä kertaa halusinkin ruualta: vaaleaa pastaa, umamia, voita, suolaa. Lisänä vähän ruskistunutta juustoa ja kirjolohipaloja, jotka maistuivat nyt paremmalta kuin eilen. Juuri sitä, mitä nyt kaipasinkin. Wau, tällaista toistekin kiitos!
Tästä oli kiva syödä nyt, ja tulee olemaan kiva syödä myös annos silloin tällöin pakastimesta. Pakastimessani tällä hetkellä olevista valmiista ruuista tämä vie voiton kirkkaasti, joten tämä loppunee sieltä aiemmin kuin ne muut. Sitten, kun tämän ruuan loput ovat jäähtyneet jääkaapissa tarpeeksi, leikkaan paloiksi ja pakastan uunivuoassa leivinpaperin päällä ja jäisinä siirrän palat pakastepusseihin, niin kuin tapoihini kuuluu.
Tämän ruuan seurana oli kaalisalaattia. Olen syönyt sitä lisukkeena jo koko viikon, koska tulin tehneeksi maanantaina liian ison määrän kaalisalaattia. 800 grammasta kaalia tuli aivan liikaa kaalisalaattia yksin syötäväksi, vaikka sen maku onkin ihan ok. Joskus olen kuitenkin saanut aivan erinomaistakin kaalisalaattia, ja sen reseptin metsästys jatkuu edelleen. Tämänkertainen kaalisalaatti on tehty tällä ohjeella, joka ei vielä ole se täydellinen, jota olen etsinyt, mutta muita vihanneksia ja hedelmiä lisäämällä siitä tuli ihan ok: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/144918/Kaalisalaatti/
Noin värikkäältä se kaalisalaatti vielä tekopäivänä näytti, kun 800 grammaan kaalia meni sekaan yksi punainen tomaatti, yksi keltainen paprika, yksi pieni pätkä kurkkua ja kaksi omenaa. Myöhempänä päivänä sekoitin mukaan vielä kaksi päärynääkin, ja lopputuloksena koko kaalisalaatti alkoikin näyttää värittömältä. Mutta kylläpä se syödyksi silti vielä tulee. Ei ole kyseessä erityisen kyllästymistä eikä tympääntymistä aiheuttava salaatti, mutta ei tällä hetkellä erityisen himottavakaan. Kerran elämässäni olen saanut tehtyä sellaista makean kaalimehun makuista täysin ei-kitkerää kaalisalaattia, jota haluaisin syödä uudestaankin, mutta valitettavasti en vain tullut silloin kirjoittaneeksi ylös tai edes mitanneeksi, mitä siihen tulin panneeksi. Siltä kerralta muistan oivaltaneeni, että salaisuus olivat kaalin hakkauksen lisäksi happo, sokeri, suola ja rasva, mutta niiden määriä ja suhdelukuja harmi vain en tullut ottaneeksi ylös. Ehkä vielä joskus.
Tätä nykyistä kaalisalaattia syön varmaan joka tapauksessa vielä pari päivää ainakin, mutta sen jälkeen pidän taas pidemmän tauon kaalisalaatin syömisestä. Loput isosta kaalista voisivat mieluummin mennä johonkin kypsennettävään ruokaan, kuten vaikkapa gruusialaiseen kaalivuokaan, jota sitäkin voisin pakastaa annoksina, ja siihenkin on kaikki ainekset koko ajan kotona.
Kalalientä jäi nyt 200 grammaa. Sille yritän kehitellä vielä lähiaikoina jonkinlaisen käyttötarkoituksen. Voisin ehkä harkita tekeväni jonkinlaista kalalaatikkoa Sikke Sumarin lohilaatikko-ohjeella, johon muistaakseni tuli 3 dl kalalientä, munamaitoa, perunoita ja lohta. Siihenkin olisi nyt valmiina ainekset kotona, koska jääkaapissa on myös savukirjolohta, joka on ostettu kaupasta pari päivää sitten kypsänä vakuumipakattuna. Siitä tein ostopäivänä savukirjolohisalaattia, joka oli hyvää erityisesti vinegrette-tyylisen kastikkeen ansiosta. Kastikkeeksi annokseeni sekoitin silloin mukissa haarukalla 1 rkl oliiviöljyä, 1 tl omenaviinietikkaa, 1 tl sokeria, 1 tl makeaa sinappia sekä pippuria ja suolaa tasaiseksi emulsioksi. Sekoitin kastikkeen omenaisen vihersalaattiannokseni joukkoon ja revin savukirjolohta päälle:
Lisäys seuraavana päivänä:
Tässä kirjolohi-pastavuoan palaset menossa pakkaseen:
Ja tässä pakastamisen jälkeen pakastuspussiin siirrettynä:
Kylmänä muuten tuon ruuan korkean kalaliemimäärän huomasi siitä, että se alapinta, jossa ne kalapalat olivat, näytti aladoopilta. Haju kylmänä muistutti kissanruokien hajua, niin kuin paljon liivatetta sisältävät eläinruuat yleensäkin. Onneksi lämpimänä sentään tuoksuu ihmisen ruualta 🙂
Perjantaina minulla oli sellainen tilanne, että jääkaapissani oli tähteeksi jääneitä keitettyjä makaroneja ja uunijuureksia. Sain päähäni tehdä niistä jonkinlaisen muunnelman makaronilaatikosta. Pakastimessani oli nakkeja tyrkyllä kolme kappaletta, joten päätin ympätä nekin mukaan (minulla on siis tapana pitää nakkipaketteja pakastimessa aina – sieltä on suhteellisen helppo irrottaa yksittäisiä nakkeja silloin tällöin ja antaa loppupaketin pysyä jäisenä). Jääkaapissani oli myös avattu smetanapurkki, joka oli avattu viisi päivää aiemmin suklaakakkua varten.
Punnitsin ainekset: makaroneja 337 g, uunijuureksia 100 g, nakkia 80 g, smetanaa 50 g. Suosikkiohjeessani makaronilaatikolle tulee 400 g makaronia (raakapaino, kypsä paino suunnilleen tuplat) kohden 8 dl maitoa ja 2 munaa, joihin sekoitetaan puoli teelusikkaa sulaa. Arvioin tähän tapaukseen tarpeelliseksi, että nestettä tulisi 4 dl ja 1 kananmuna, joihin sekoitetaan 1 maustemitta suolaa.
Loput aiemmalta päivältä jääneet uunijuurekset eli n. 100 g pilkoin aivan pieniksi, ja sekoitin kattilassa olevien kypsien makaronien joukkoon. Pilkoin mukaan myös pakastimesta 3 jäistä nakkia. Sekoitin kaikki siinä kattilassa yhteen. Sitten kaadoin seoksen voideltuun uunivuokaan. Sitten siihen samaan tyhjennettyyn kattilaan kippasin ensin sen smetanapurkin lopun, joka oli jo korkea aika käyttää pois. Koska smetanaa oli 50 g, nestettä tarvittiin vielä 350 g, joten lisäsin 350 g maitoa. Ja yhden kananmunan + 1 maustemitta suolaa. Vispasin kaiken sekaisin, ja kaadoin seoksen uunivuokaan makaroniseoksen päälle. Makaroniseos peittyi juuri sopivasti omaan makuuni. Monissa makaronilaatikko-ohjeissa pintamakaronit jäävät peittymättä ja muuttuvat koviksi uunissa, mutta minä haluan nekin pehmeinä niin, että yksikään makaroni ei ole täysin kuivunut.
Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta oli ruskistunut. Siihen meni 40 min. Odotellessani ajattelin, että kylläpä vain onkin helppo ruoka, kun ei tarvinnut tänään mitään paistaa eikä keittää.
Maistamisvaiheessa minulle valkeni, että jämiksi jääneiden uunijuuresten jemmaaminen makaronilaatikkoon oli virhe. Vaikka niitä olikin vain 100 g tässä kokonaisuudessa, lantun maku oli liian hallitseva. Maistui siltä kuin olisi makaronilaatikkoa ja lanttulaatikkoa sekoitettu noin 50/50. Kyllä sitä nyt tällä kertaa söin, mutta tiesin heti, että loppuja en saisi lähiaikoina syötyä. Niinpä laitoin loput pakastimeen odottamaan sellaista aikaa, jolloin en ole jo valmiiksi kyllästynyt lantun makuun. Nyt se lanttu oli kunnolla imeltynyt eikä yhtään kitkerä, mutta lanttukiintiöni oli selvästikin jo täynnä tältä erää.
Nakit makaronilaatikossa olivat kyllä toimiva ja helppo ratkaisu. Sitä ideaa voisin hyödyntää toistekin, jos tulee tarvetta käyttää pois keitettyjä makaroneja, mutta ei huvita paistaa jauhelihapakettia, joka pitäisi ensin joko sulattaa tai käydä ostamassa.
Myöhemmin samana päivänä, kun makaronilaatikko oli kunnolla jäähtynyt jääkaapissa, aloin puuhaamaan sitä pakkaseen. Tällä kertaa tein sen näin: Leikkasin makaronilaatikon pieniksi paloiksi, ja siirsin palat leivinpaperiarkin päälle. Sen uunivuoan tyhjennyttyä makaronilaatikon paloista nostin ne palat leivinpapereineen sen uunivuoan päälle, ja leikkasin saksilla ylimääräiset leivinpaperit pois. Sitten kelmua päälle. Tässä vaiheessa näytti tältä, minkä jälkeen vein tämän uunivuoan pakastimeen, joka oli säädetty täysille:
Olen oppinut kantapään kautta, että ne pakastettavat uunilaatikkoruokien palaset kuuluu laittaa leivinpaperin päälle niin päin, että se ruskistuneempi eli kuivuneempi puoli tulee alas leivinpaperia vasten. Aiemmilla vastaavilla pakastuskerroillani se kosteampi puoli on onnistunut vuotamaan nesteitä leivinpaperista läpi, jolloin ruokaa on ollut erittäin vaikea irrottaa jäisenä leivinpaperista. Mutta kuivempi puoli alas -menetelmä on tuottanut helposti irtoavia paloja. Nyt myöhempänä päivänä, kun kaikki tämän makaronilaatikon palaset olivat jäätyneet, irrotin ne leivinpaperista ja siirsin pakastepussiin. Tämän näköistä tuli:
Sieltä pakastepussista varmaan sitten joskus lämmitän itselleni mikrossa pari palasta kerrallaan. Varmasti kelpaa hyvin joskus sellaisena aikana, kun en jaksa kokata enkä ole valmiiksi saanut tarpeekseni lantun mausta.
Tämän ruuan tein siis perjantaina, ja nyt on sunnuntai. Tässä välissä olin kokkaamatta ja muiden tarjoamilla ruuilla. Huomenna taas koittaa paluu omaan ruuanlaittoon. Torstaina tekemäni majoneesin lopuille pitäisi tehdä jotain. Koska se on huomenna jo viisi päivää sitten tehtyä, se pitää varmaan käyttää johonkin sellaiseen ruokaan, missä se kypsennetään läpikotaisin. Tällä hetkellä mielessäni pyörii, että käyttäisin sen jonkinlaiseen Shepherds pie -tyyliseen ruokaan, jossa majoneesin loput tulisivat siihen perunamuusikerrokseen. Maku.fi:n Shepherds pie -ohjeessa perunamuusiin sekoitetaan keltuainen, joten todennäköisesti sopisi myös sen korvaaminen majoneesilla, jossa myös on keltuaista. Muutenkin koko ohje näyttää sellaiselta, johon ainekset löytyvät kotoani ilman kaupassakäyntiä.
Nakki-makaronilaatikon tekisin jatkossa ilman uunijuureksia, eli näin:
Nakki-makaronilaatikko (määrät voi tarvittaessa moninkertaistaa)
400 g keitettyä makaronia tähteeksijääneenä TAI keitä 200 g makaronia kypsäksi
3 nakkia tai halutessa enemmän
4 dl täysmaitoa, josta osan voi korvata kerma-/smetana-/tuorejuusto-/cremefraiche-purkin lopuilla tai tähteeksijääneellä valko-, juusto- tai kermakastikkeella
1 kananmuna
1 maustemitta suolaa
(halutessa mausteita ja/tai juustoraastetta)
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pilko nakit. Voitele sopivan kokoinen uunivuoka. Sekoita uunivuoan pohjalla kypsät makaronit ja pilkotut nakit. (Samalla voi sekoittaa mukaan myös juustoraastetta, jos haluaa.) Sekoita keskenään kananmuna, maito ja suola (ja halutessa muut mausteet). (Tiskin säästämiseksi sen voi tehdä siinä makaroneilta vapautuneessa kattilassa.) Kaada munamaito makaroni-nakkiseoksen päälle. Ripottele halutessasi pinnalle juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 40 min).
Tähteeksi jääneestä makaronista tulee myös hyvä kinkku-makaronilaatikko. Yhdestä sellaisesta tekokerrasta kirjoitin tänne.
Eiliseltä jäi kalapihvejä 5 kpl. Sain idean jatkaa ne koko perheen ateriaksi tekemällä niistä hampurilaisaterian, jollaista lapset olivatkin toivoneet. Kotonani olikin jo ilman ylimääräistä kaupassakäyntiä kaikki ainekset, mitä hampurilaisateriaan tarvittiin. Hampurilaispihveinä toimivat nyt eiliset kalapihvit. Tänään tein ateriaa varten itse hampurilaissämpylät, majoneesin ja ranskalaiset perunat. Myös viime elokuussa tehdyt suolakurkut täydensivät ateriaa kivasti.
Tuossa ohjeessa on kohotusta yhteensä 4 tuntia, joten en viitsi alkaa niin isoon projektiin vain kertasyönnin takia. Niinpä suosiolla aina tuplaan tuon reseptin, jotta hampurilaissämpylöitä jää pakastettavaksi myöhempiä pikaisia hampurilaissyöntejä varten. Tuplattuna ainesmäärät menevät siis näin: 3 dl maitoa, 1 pussi kuivahiivaa, 2 rkl sokeria, 2 kananmunaa… Hups, tuossa kohtaa minulla tulikin virhe: tekohetkellä tulin laittaneeksi vain yhden kananmunan, mutta en huomannut lopputuloksessa vikaa. Ainesmäärät jatkuu: 3 rkl voita, 9 dl vehnäjauhoja ja 2 tl suolaa, sekä lisäksi voiteluun sama määrä kuin alkuperäisohjeessa eli 1 kananmuna + 1 rkl vettä, joista jäi ylikin osa. Kuivahiivaa oikeasti tulisi suoralla tuplauksella 4 tl, mutta en viitsinyt avata toistakin kuivahiivapussia ja jättää sitä vajaaksi, ja tiesin kokemuksesta tuon yhden kuivahiivapussin eli 3 tl riittävän aivan hyvin. Varsinkin noin pitkällä kohotusajalla.
Muutenkin oioin mutkia suoriksi niissä vaiheissa, joissa tiesin kokemuksesta, että lopputulos ei merkittävästi kärsisi. Esimerkiksi tuon vaiheen ”sekoita keskenään jauhot ja suola” vaihdoin päässäni muotoon ”sekoita suola nesteeseen ja lisää jauhot joukkoon punnittuina”. Yleensäkin, jos mahdollista, mieluummin punnitsen kuin alan desilitran mittaa sotkemaan. Muistan ulkoa, että desilitra vehnäjauhoja painaa 70 g, joten nopea päässälasku kertoo, että 9 dl vehnäjauhoja painaa 630 g. Ylimääräistä sotkemista ja siivoamista välttelin myös seuraavassa vaiheessa, jossa lukee: ”Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikinaa n.10 min, kunnes siitä tulee kimmoisaa.” Minä en jaksa turhan takia alkaa tekemään itselleni lisää siivottavaa, joten tällaisissa sämpyläresepteissä, jotka eivät vaadi kaulimista, vaivaan mieluummin vain suoraan siinä samassa taikinakulhossa, enkä jauhota mitään pöytiä. En tiedä, minkä lisäarvon lopputulokseen toisi se pöydän jauhottaminen, mutta asia suoraan sanottuna ei kiinnosta minua niin paljon, että alkaisin kokeilemaan, sotkemaan ja siivoamaan. Kaikkiin tekemiini sämpylöihin minä ja muu perhe olemme tähän mennessä olleet tyytyväisiä ihan ilman mitään pöydän tai muun tason jauhottamisia. Ja niin olimme nytkin. Itse sämpyläksi muotoiluvaiheenkin teen helpoimman kautta, eli otan vain taikinasta käteen nokareita, ja länttään ne pellille leivinpaperin päälle niin, että ne suurin piirtein menevät sämpylästä. Ei tule täydellisen pyöreitä, mutta en minä täydellisen pyöreitä kaipaakaan, jos se tarkoittaa sitä, että kynnys koko tekemiseen nousee liian isoksi. Ja minun tapauksessani juuri sitä se tarkoittaa.
Tässä ohjeessa luki ”4 sämpylää”, joten tuplaamalla olisi pitänyt tulla 8, mutta minä en nyt kaivannut niin jättihampurilaissämpylöitä, vaan halusin kalapihveille sopivan kokoisia sämpylöitä, jolloin sämpylöitä tuli tuosta taikinamäärästä nyt 17 kpl. Tässä ne valmiit sämpylät, jotka vielä aterian jälkeen olivat jäljellä ja menivät pakkaseen:
Seuraavaksi aloin tekemään majoneesia. Koskaan aiemmin en ollutkaan tullut tehneeksi perinteistä majoneesia, vaan vain pikamajoneesia, jossa suurin piirtein vain sekoitetaan yksi kananmuna kahteen desilitraan öljyä sauvasekoittimella, ja sitten onkin jo valmista. En ole kuitenkaan ollut tyytyväinen sellaisen pikamajoneesin makuun, koska siinä ei maistu munankeltuainen, jonka ehdottomasti haluan maistuvan majoneesissa. Niinpä nyt päätin kokeilla tehdä sitä perinteistä keltuaisista ilman munanvalkuaisia tehtävää majoneesia.
Kirjahyllyssäni on kirja nimeltään Ranskalaisen keittiön salaisuudet – Alkuperäisiä ranskalaisia ruokaohjeita (kirjoittajat Child, Bertholle ja Beck). Se on vuoden 1985 painos, eli vanhempi kuin mitä itse olen. Olen erityisen kiinnostunut vanhoista keittokirjoista siksi, että niissä yksinkertaisesti pyritään tekemään hyvää ruokaa niistä aineksista mitä on, ilman että erikseen pyritään tekemään helpolla, nopeasti, tai jonkin tietyn terveyskäsityksen mukaisesti. Siinä kirjassa jopa erikseen mainitaan, että ruokia ei pidä alkaa tekemään niin, että yrittäisi säästellä vaivaa, aikaa tai raaka-aineita. Juuri sellaisesta ruuanlaitosta olenkin kiinnostunut.
Kyseisessä kirjassa majoneesin ohje on tällainen:
Verrattuna yleisimmin Googlella löytyviin majoneesiohjeisiin, tuossa ohjeessa näyttää olevan erikoisuutena kuuman ja kiehuvan veden käyttö. Kulhon lämmittämistä ei erikseen perustella, mutta tein sen kuitenkin, kun kerran niin neuvottiin. En löytänyt kotoani sellaista ohjeen mukaista raskasta pataa tai kattilaa, joka auttaisi kulhoa pysymään paikallaan, mutta onnistuin pitämään sitä paikallaan samalla vasemmalla kädellä, jolla öljyäkin hiljalleen lisäilin. Lopputulos ei juoksettunut, joten se taisi onnistua. Öljyä laitoin sen vähimmäismäärän 3.5 dl kolmeen keltuaiseen, niin kuin kirja aloittelijoille suositteli (tai no 3.4 dl suositteli, mutta 3.5 dl oli helpompi mitata). Öljynä käytin Borges Extra mild oliiviöljyä, joka sekä toimi hyvin että oli alkuperäisen ohjeen mukaista, jossa luki ”oliiviöljyä, salaattiöljyä tai niiden sekoitusta”. Tämän näköistä siitä lopussa tuli:
Viimeisenä vaiheena aloin tekemään ranskanperunoita. Ohjeen otin kirjahyllystäni löytyvästä kirjasta Herkuttele perunoilla, jonka on kirjoittanut Catherine Gerbod. Alla kuva ohjeesta ja lautasellani olevasta lopputuloksesta:
Ohjetta noudattamalla aloitin jauhoisista perunoista, joita kuorin ja leikkasin ehkä 1-1.5 kg. Perunat eivät olleet niin isoja, että niistä olisi tullut vain isoja pitkiä tikun muotoisia, vaan enimmäkseen nyt tuli lohkoperunan muotoisia. En tiedä, myydäänkö edes paikkakuntani kaupoissa isoja, ranskanperunoihin tarkoitettuna perunoita, mutta nyt kuitenkin noita tavallisia jauhoisia perunoita sattui kotona olemaan, joten niillä mentiin.
Uppopaistorasvana käytin nyt kookosrasvaa, jota oli jääkaapissani lasipurkissa vapun munkinpaiston jäljiltä. Lasipurkki osoittautui tuossa isoksi virheeksi, sillä sitä kovaa rasvakimpaletta en millään meinannut saada ulos sieltä purkista. Kuumassa vesihauteessa onnistuin sulattamaan reunoilla olevat rasvat, mutta koska purkin suuaukko oli pienempi kuin purkin levein kohta, rasvakimpaletta ei voinut vain tipauttaa purkista pois. Lopulta päädyin aika kauan hakkaamaan veitsellä siinä kuumassa vesihauteessa rasvaa pienemmiksi paloiksi, kunnes lopulta onnistuin saamaan ne kaikki ulos purkista.
Leikatut perunat huuhtelin ja kuivasin ohjeen mukaan. Ohjeessa käskettiin huuhdella, kunnes vesi on kirkasta. Minun nähdäkseni se vesi oli koko ajan kirkasta, joten lopetin huuhtelut lyhyeen. Kuivasin keittiöpyyhkeeseen, ja jätin perunat sen päälle kuivumaan siksi aikaa, kun yritin tapella kovaa kookosrasvaa ulos purkista.
Ensin kuumensin kookosrasvan 140-150 asteeseen, heitin perunat mukaan ja keitin 7 min. Sitten kaadoin perunat reikäkattilaan, jonka alla oli toinen kattila ottamassa rasvat talteen. Kaadoin ne rasvat tiheän siivilän läpi takaisin siihen toiseen kuumaan kattilaan, ja kuumensin rasvan 180 asteeseen. Sitten kippasin kaikki perunat rasvaan, ja keitin 3 min ohjeen mukaan, sitten valutin niin kuin ohjeessa sanottiin. Mutta huomasin tässä vaiheessa, että eivät ne näyttäneet valmiilta ollenkaan. Kuumensin sitten rasvan uudestaan 180 asteeseen, ja keitin siinä toiset 3 min. Sitten alkoi tuoksua ranskanperunoilta, ja palohälytin pärähti soimaan. Tässä vaiheessa ne näyttivät jo paljon enemmän ranskanperunoilta, mutta eivät täysin. En kuitenkaan jaksanut enää tehdä enempää, vaan halusin jo alkaa syömään. Valutin taas perunat reikäkattilassa, sitten kippasin ne samalle keittiöpyyhkeelle, joka hetkeä aiemmin oli ollut kohoamassa olevien hampurilaissämpylöiden päällä. Kuivasin ne huolella, sitten kaadoin perunat kulhoon, ja niiden päälle paljon suolaa. Sekoitin, ja maistoin. Kaipasin lisää suolaa. Lisäsin suolaa ja maistoin. Vieläkin kaipasin lisää suolaa. Kaadoin lisää suolaa ja maistoin. Vieläkin kaipasin lisää suolaa, mutta en jaksanut enempää, joten päätin vain lisätä loput suolat lautasellani.
Kokosin itselleni tämän näköisen hampurilaisen:
Halkaistun hampurilaissämpylän välissä salaatinlehti, uudelleenlämmitetty kalapihvi jonka päällä suolaa ja pippuria, viipaloitua suolakurkkua ja majoneesia (kuvassa näköjään myös peukku, hups). Tuon kuvan ottamisen jälkeen maistoin ja totesin, että tarvitsee lisää majoneesia. Niinpä lisäsin majoneesia. Aika paljon. Myös tuonne alempaan sämpylän puolikkaaseen, jossa alun perin ei ollut yhtään majoneesia. Syödessäni dippailin sämpylään niitä lautaselle valuvia majoneeseja. Oi että oli hyvää! Maistui tosi hyvältä hampurilaiselta. Wau! Erityisesti nautin tuossa suolakurkun ja majoneesin yhdistelmämausta, josta aion nauttia toistekin ja muuallakin kuin vain hampurilaisessa.
Hampurilaisen syömisen jälkeen otin lautasellisen ranskalaisia. Lisäsin niihin suolaa. Ei vieläkään tuntunut olevan tarpeeksi, joten kaadoin niihin vielä lisää suolaa. Johan alkoi maistua hyvältä! Eivät olleet täydellisen rapeita, mutta hyviä kuitenkin. Mennen tullen voittaa monet muut perunaruuat. Syy rapeuden puuttumiseen on todennäköisesti oma kärsimättömyyteni: liikaa perunoita kerralla liian pieneen rasvamäärään jäähdytti rasvaa liikaa. Olisi pitänyt uppopaistaa perunat useammassa erässä, eikä vain yhdessä. Mutta joo, tämän paremmin en jaksanut tehdä tällä kertaa, ja se ei haittaa. Tosi hyvän aterian sain silti. Nyt tähteeksi jääneet ranskalaiset voi todennäköisesti rapeuttaa jonakin myöhempänä päivänä uunissa.
Noiden syömisten jälkeen totesin, että haluan toisenkin hampurilaisen. Kalapihvit jo loppuivat, joten aloin kaivella pakastinta. Sieltä löysin kebakkoja, joten lämmitin mikrossa yhden ja kokosin kebakkohampurilaisen. Tässä kuvat kyseisestä hampurilaisesta kahdesta eri suunnasta:
Kuten kuvista näkyy, kebakkoja olisi mahtunut hampurilaiseen toinenkin, mutta meni jo. Tällä kertaa laitoin jo alun perinkin paljon majoneesia, mutta silti lisäilin sitä syödessäni aina vain. Nyt minulla taitaa olla joku majoneesihimotuskausi.
Huomasin lopussa, että olin unohtanut laittaa hampurilaisen väliin jo siivutetut tomaatit:
Koska hampurilaiset jo söin, söin sitten nuo tomaattisiivut sellaisenaan vain pois. Maistui sen verran hyvältä, että popsin vielä yhden kokonaisenkin tomaatin päälle. Sitten olikin jo kaikki ruokahimotukset tyydytetty. Tästä on hyvä jatkaa.
Tältä aterialta tähteeksi jäi majoneesia, viipaloituja suolakurkkuja, ja ranskalaisia perunoita. Loput hampurilaissämpylät menivät pakkaseen, ja kalapihvit loppuivat. Eiköhän noista tähteistä vielä joku toinen hyvä ateria saada aikaiseksi. Mielessäni nyt pyörii erityisesti coleslaw, mutta nyt juuri sattuu olemaan kaali loppu. Taidanpa tehdä coleslaw’ta tuossa joku päivä, jos tulee käytyä kaupassa ostamassa kaali ja jos majoneesia on vielä silloin jäljellä.
Hampurilaissämpylät
9 dl vehnäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
2 tl suolaa
3 dl täysmaitoa
2 rkl sokeria
3 rkl voita pehmitettynä (ota huoneenlämpöön pehmenemään esim. puoli tuntia ennen leivontaa kuutioiksi leikattuna)
2 kananmunaa taikinaan ja 1 kananmuna + 1 rkl vettä voiteluun
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (37 astetta). Sekoita siihen kuivahiiva, sokeri ja suola. Vispaa kierrevispilällä sekaan kananmunat. Nypi pehmennyt voi sekaan (eli puristele sormilla sekaisin). Sekoita taikinaan jauhot. Vaivaa taikina kimmoisaksi, n. 10 minuuttia. Kohota taikinaa kulhossa peitettynä 2 tuntia. Ota kohonneesta taikinasta palleroisia leivinpaperoiduille tai voidelluille uunipelleille. Anna kohota leivinliinoilla peitettynä 2 tuntia.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele kohonneet sämpylät seoksella, jossa on 1 kananmuna ja 1 rkl vettä. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla kypsiksi, noin 10-15 minuuttia.
Tällainen lounas tällä kertaa. Lämmitin mikrossa eiliseltäjääneitä makaroneja ja uunijuureksia lisämausteiden (suola, sokeri, pippuri, sipulijauhe, basilika) kanssa ja raastoin juustoa päälle. Oli ihan ok, mutta jotain lisää olisin siihen kaivannut. Jotain suolaista umamipitoista varmaan, kuten vaikkapa pekonia, kinkkua, salamia, pepperonia, fetajuustoa, parmesaania tai pecorinoa. Ehkä joskus toiste. Tällä kuitenkin tuli maha täyteen. Mutta päivälliseksi aloin haaveilla tekeväni jotain parempaa, ja niinpä aloinkin heti tehdä. Lisää siitä seuraavassa postauksessa.
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. Read More
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
