
Tässä kirjoituksessa kerron, miten hyödyntää tähteeksi jäänyt kypsä kala. Kyseessä voi olla minkä tahansa kypsän kalan tähteet: esimerkiksi uunilohen jämät, lohiperhosen loput, tähteeksi jäänyt paistettu kala, savulohen tai muun savukalan tähteet. Luettelen yleisluontoisia tapoja uusiokäyttää kalan jämät sekä annan reseptejä ja blogilinkkejä. Niistä löytyy paljon esimerkkejä, mitä tehdä kypsän kalan tähteistä. Resepteihin ei ole kuitenkaan pakko käyttää juuri jämäkalaa, vaan ne voi yhtä hyvin tehdä esim. varta vasten ostetusta savukalasta kuten savustetusta lohesta. Tähteeksi jäänyt kala on usein hyvää sellaisenaan hyvän kylmän kastikkeen ja perunalisäkkeen kanssa.
Pelkkä reseptilista kypsän kalan hyödyntämisestä täällä.
Kypsää nahatonta ja ruodotonta kalaa voidaan käyttää moniin samoihin ruokiin kuin tähteeksi jäänyttä lihaa ja kanaa. Sellaisia käyttötarkoituksia löytyy kirjoituksestani Tähteiden jatkojalostus: kypsät lihat, kanat ja kalat:
- Pihvit
- Suolainen pannukakku
- Piirakka pellillinen
- Lasagnette
- Wokki
- Curry
- Bolognesekastike
- Kiusaus
- Riisivuoka kypsästä riisistä / Riisivuoka raa’asta riisistä
- Pastavuoka kypsästä pastasta / Pastavuoka raa’asta pastasta
- Paimenen paistos
- Pyttipannu
- Pizza
Siirry kohtaan: Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kypsän ylijäämäkalan jatkojalostuksessa on merkitystä sillä, onko kala nahatonta ja ruodotonta vai nahkoineen ja ruotoineen syötävää (kuten silakka ja muikku). Lisäksi on olennaista, onko kala leivitettyä. Nahalliset ja/tai leivitetyt kalan jämät eivät mielestäni sovi sellaisiin nestepitoisiin ruokiin, joissa pinta ehtisi imeä nestettä ja vetistyä. Nahallisten/leivitettyjen kalan tähteiden uudelleenlämmitys on mielestäni parasta tehdä uunissa 200 asteessa, jotta pinnan rapeutta ei menetetä. Ne sopivat mielestäni parhaiten käsin syötäviin ruokiin sekä lautasella erikseen lisättävien lisäkkeiden kanssa. Käsin syötävistä ruuista ne sopivat mielestäni esimerkiksi tortilloiden, tacojen, voileipien, hampurilaisten, pitaleipien ja rieskojen täytteiksi niin, että lopputulosta ei seisoteta, vaan nautitaan heti. Edellispäivän nahalliset ja/tai leivitetyt kalat sopivat mielestäni myös uudelleen uunissa lämmitettyinä eri lisäkkeiden kanssa kuin alun perin. Esimerkiksi jos edellisenä päivänä niitä tarjottiin perunamuusin kanssa eikä sama innosta heti uudestaan, seuraavana päivänä voi tarjota vaikkapa lohkoperunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa.
Nahaton ja ruodoton leivittämätön kypsä kala käy edellisten lisäksi monen muunkinlaisiin ruokiin. Sitä voi käyttää uuniruuan osana, keitossa, pizzan täytteenä, pastan/riisin/perunan kastikkeessa, suolaisen pannukakun täytteessä, suolaisten lettujen täytteessä, uunimunakkaassa tai munakkaan täytteessä, suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana, pyttipannu– ja wok-tyyppisissä ruuissa sekä salaatissa, kuten esimerkiksi kala-riisisalaatti. Sellaisenaan syötynä uudelleenlämmitettynä uusien lisukkeiden kanssa toimii usein myös.
Kypsä kala ei aina sovi mikrolämmitykseen, vaan mikrolämmitettynä se voi alkaa haista epämiellyttävältä. Kypsää kalaa voi syödä myös kylmänä, mutta jos sen haluaa syödä lämpimänä, se kannattaa lämmittää mieluiten uunissa (200 asteessa) tai muihin aineksiin sekoitettuna. Kattilassa tai pannulla tehtäviin ruokiin kypsä kala kannattaa lisätä vasta aivan lopussa ja mieluiten isoina paloina, jotta se hajoaa mahdollisimman vähän. Kypsän kalan lisäämisen jälkeen astia kannattaa heti siirtää pois keittolevyltä.
Kypsän kalan säilyvyyttä jääkaapissa voidaan parantaa kaatamalla kypsän kalan päälle öljyä niin, että kala peittyy. Öljy hidastaa sekä kalan kuivumista että härskiintymistä, koska silloin kala on vähemmän kosketuksissa ilman kanssa. Kyseisen niksin olen lukenut täältä: https://www.bonappetit.com/story/what-to-do-with-leftover-fish# Yleisenä ohjenuorana kuitenkin pidän, että pyrin käyttämään ylijääneet kypsät kalat pois jääkaapista kolmen päivän kuluessa.
Kypsä nahaton ruodoton kala sopii käytettäväksi samaan tapaan kuin tonnikala tai muu kypsä säilykekala. Niinpä tonnikalaresepteissä voi vaihtaa tonnikalan tilalle tähteeksi jääneen kypsän nahattoman ruodottoman kalan – ja jämäkalaresepteissä voi vaihtaa kypsän nahattoman ruodottoman kalan tilalle tonnikalan (tai muun kypsän nahattoman ruodottoman säilykekalan).
Jos kala on valmistettu kokonaisena muulla tavalla kuin keittämällä, siitä voi vielä keittää hyvän kalaliemen. Kypsästä kokonaisesta kalasta voi ottaa lihat erilleen ja keittää (melkein kaikki) loput liemeksi. Jos kalassa on paikoillaan silmät ja kidukset, ne kannattaa ottaa pois ennen liemeksi keittämistä, koska niistä voi tulla kitkerää makua liemeen. Muut kalan osat käyvät liemeen niin kypsänä kuin raakanakin. Kalaliemen keitän raa’asta ja kypsästä kalasta samalla tavalla: Laitan kattilaan kalan pään ilman silmiä ja kiduksia, ruodot, nahkat ja hännän (tai mitä niistä sattuu olemaan). Peitän kylmällä vedellä, ja lisään vähän suolaa (½ tl per litra vettä). Kiehautan, kuorin vaahdon pois. Laitan kannen päälle, käännän hellan levyn pienimmälle ei-nollalle ja keitän 20-30 minuuttia, sitten siivilöin. Oli liemi sitten keitetty raa’asta tai kypsästä kalasta tai yhdistelmästä molempia, käytän lopputuloksena syntyvää lientä kaikkeen, mihin sopii kalaliemi, kuten vaikkapa kalakeitto, kala-pastavuoka tai kastike kalalle. Ylimääräiset liemet säilytän pakastimessa. Kalaliemeen käy myös kaupasta ostettu savusiika tai muu kokonainen savustettu kala.
Nahattomasta ja ruodottomasta kypsästä kalasta suosittelen erityisesti kalapihvejä. Kypsä kala on helppo hienontaa niitä varten haarukalla. Jos kypsää ylijäänyttä kalaa ei ole paljon, voi jatkaa tonnikalalla. Kalapihvit voi tehdä myös pelkästä tonnikalasta, ja kyseinen resepti onkin alun perin nimellä Tonnikalapihvit Kati Jaakosen kirjasta Kotiruokaa. Alla on kuva kyseisellä ohjeella tehdyistä kalapihveistä, joissa kala oli pakasteseitiä. Kuvan aterialla söin niitä makaronien ja uunijuuresten kanssa, mutta hyvin kalapihvien kanssa sopisi myös perunamuusi ja kermaviilikastike.

Kalapihvien ohjeeseen voi halutessa lisätä thaimaalaisia makuja. Silloin tulee thaimalaaisia kalapihvejä, joiden ohje on alla.
Thaimaalaiset kalapihvit kypsästä kalasta
Thai-kalapihvit
300 g kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
1 dl korppujauhoja
2 dl kookosmaitoa
2 kananmunaa
2 rkl kalakastiketta
2 punaista chiliä (ilman siemeniä, jos ei tykkää kovin tulisesta)
2 valkosipulin kynttä
10 limenlehteä TAI 1 limen kuori raastettuna
2 rkl tuoretta korianteria
100 g (pakastettuja) vihreitä papuja pieniksi pilkottuina
(maapähkinä)öljyä paistamiseen
Pilko pieneksi chili, valkosipuli, limenlehdet ja korianteri. Sekoita kookosmaitoon kananmunat. Sekoita mukaan kalakastike, chili, valkosipuli, limenlehdet ja korianteri. Sekoita joukkoon korppujauhot, ja anna turvota muutama minuutti.
Sillä aikaa hienonna kala haarukalla. Lisää korppujauhoseokseen kala ja vihreät pavut. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kuumenna lettupannu. Laita sen koloihin öljyä. Nosta lusikalla taikinaa koloihin, ja madalla taikinaklöntit lusikalla. Paista molemmin puolin ruskeiksi.
Thai-kalapihvien kanssa sopii riisi ja kookoskastike. Yksi ohje kookoskastikkeelle on täällä: https://anna.fi/reseptit/thai-kalapihvit-ja-kookoskastike Kyseinen ohje sopii tämän thai-kalapihviohjeen kanssa erityisen hyvin yhteen siksikin, koska neljän desilitran kookosmaitopurkin saa kulumaan tähän ateriaan kokonaan: 2 dl pihveihin, 2 dl kastikkeeseen.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kalasalaatti kypsästä kalasta
Kalasalaatti
kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
salaatin lehtiä
jotain makeaa hedelmää tai marjaa esim. viinirypäle/persikka/appelsiini/omena/päärynä/persimon/mansikka/vesimeloni/banaani
halutessa muita oman maun mukaisia kasviksia mitä löytyy
halutessa tuoreita yrttejä
halutessa oman maun mukaisia juustoja mitä löytyy
halutessa (paahdettuja) pähkinöitä ja/tai siemeniä
kastiketta/kostuketta esimerkiksi jotain näistä: majoneesia, vinaigrettea, kermaviili-, jogurtti- tai smetanakastiketta, öljyä + sitruuna-/limemehua-/greippimehua – tai mitä tahansa täällä listatuista kylmistä kastikkeista
Pilko kiinteät ainekset suupaloiksi. Kokoa ne suoraan lautaselle, tai sekoita ensin kulhossa muut ainekset kalaa lukuun ottamatta ja tarjoa kala erikseen. Lisää kastike/kostuke annoksen päälle. Annoksen päälle voi halutessa lisätä myös suolaa ja/tai pippuria. Hyvä leipä sopii lisukkeeksi.
Silloin kun käytän kostukkeena öljyä ja sitruuna-/lime-/greippimehua, en mittaa niitä erikseen, vaan valutan vain öljyä annoksen päälle ja puristan päälle vähän sitrusmehua.
Yhden annoksen vinaigrettekastiketta teen sekoittamalla haarukalla pienessä kipossa 1 rkl öljyä + 1 tl viinietikkaa + 1 tl sokeria + 1 tl makeaa sinappia + ripaukset suolaa ja pippuria. Kun kastike on tasainen, kaadan sen annoksen päälle.
Kermaviili-, jogurtti- ja smetanakastikkeet teen yleensä sekoittamalla 2 dl paksua hapanmaitotuotetta, ½ tl suolaa, 1 tl sokeria sekä valinnaiset makuaineet. Kalasalaattiin makuaineiksi sopii esimerkiksi ½-1 sitruunan kuori raastettuna ja 1 tl sitruunamehua sekä lisäksi kourallinen tuoretta silputtua tilliä, persiljaa tai ruohosipulia, jos on. Kastikkeen kannattaa antaa tasaantua jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoamista.
Alla on kuva lohisalaatista. Kuvassa olevan itse tehdyn ruisleipäsen resepti löytyy täältä. Kalasalaatin voi tehdä myös esimerkiksi riisipohjaisena kala-riisisalaattina.

Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kalatahna tähteeksi jääneestä kalasta
Kalatahna
kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
jotain näistä tai yhdistelmä yhtä tai useampaa näistä (vähintään yhtä paljon kuin kalaa): tuorejuusto, majoneesi, kermaviili, smetana, creme fraiche, turkkilainen jogurtti
suolaa sen verran, että se maistuu
yhtä tai useampaa makuainetta: esimerkiksi tilliä, persiljaa, ruohosipulia, sitruunamehua, purjoa, valkosipulia tai valkosipulijauhetta, sipulijauhetta
musta- ja/tai valkopippuria
Riko kalan rakenne pienemmäksi haarukalla. Hienonna muut kiinteät ainekset. Sekoita kaikki ainekset keskenään niin, että seoksesta tulee suunnilleen tasainen. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta paranee, jos saa maustua yön yli.
Kalatahna sopii esimerkiksi leivän päälle sekä (uuni)perunan, pastan tai risoton kanssa. Jos kalatahnaan käyttää vähemmän kalaa kuin kastikemaisia aineksia, voi sekoittaa mukaan keitettyä jäähdettyä perunaa kuutioituna, pastaa tai riisiä. Silloin saa ruokaisan peruna-/pasta-/riisisalaatin. Kalatahnaa voi käyttää myös suolaisten lettujen, pannukakun, munakkaan, pitaleivän tai rieskan täytteenä. Kalatahna on hyvää myös suolakeksien päällä.

Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kala-pestopasta tähteeksi jääneestä kalasta
Kala-pestopasta
vaaleaa pastaa
pestoa (voi olla kaupasta ostettua tai itse tehtyä)
kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
halutessa raastettua parmesaania/pecorinoa/grada padanoa päälle
Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä. Valuta kypsä pasta, mutta ota vähän keitinvettä talteen. Sekoita keskenään kypsää pastaa ja pestoa sellaisessa suhteessa, että kaikkeen pastaan osuu pestoa. Sekoita mukaan pestoa vielä vähän lisää, ja lisäksi vähän keitinvettä sen verran, että seos näyttää mehukkaalta. Sekoita lopussa mukaan kypsiä kalapaloja. Annoksen päälle voi halutessa raastaa parmesaania tai muuta hyvää juustoa. Nauti heti.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kermainen kala-riisivuoka ylijääneestä kalasta ja kypsästä riisistä
Kermainen kala-riisivuoka
kypsää nahatonta ruodotonta kalaa suupaloina
keitettyä riisiä noin tuplasti sen verran kuin kalaa
kuohukermaa sen verran, että riisi peittyy
suolaa noin 1 maustemitta per 1 dl kermaa
tuoretta tilliä sen verran, että sitä selvästi näkyy olevan
Voitele uunivuoka. Silppua tilli. Asettele uunivuokaan kerroksittain kypsää riisiä, kalapaloja ja tilliä niin, että alin ja päällimmäinen kerros on riisiä. Sekoita kermaan suola, ja kaada riisin päälle. Jos riisi ei aivan peittynyt kermalla, pinnalle voi ripotella juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (n. 30-40 min).
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kala-pastavuoka kypsän kalan jämistä
Kala-pastavuoka
140 g kypsää nahatonta ruodotonta kalaa suupaloina
350 g pennepastaa tai muuta pastaa
1 tölkki kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
3/4 dl punaista pestoa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
150 g mozzarellajuustoraastetta tai muuta juustoraastetta
Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit kattilassa voissa tai öljyssä. Lisää pesto ja kuoritut tomaatit. Hauduta 10 minuuttia.
Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä. Sekoita kypsä valutettu pasta kastikkeeseen. Sekoita mukaan kalapalat.
Levitä pastaseos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (n. 20 min).
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Fish pie – englantilainen kala-perunamuusivuoka
Fish pie kalan tähteistä
300 g kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
1 kg perunaa
reilu 4 dl täysmaitoa
50 g voita
25 g vehnäjauhoja
4 kevätsipulia TAI 1 purjo tai 1 sipuli
1 tl sinappia
puoli ruukkua ruohosipulia (n. 10 g)
kourallinen pakastemaissia
kourallinen pakasteherneitä
kourallinen raastettua cheddar-juustoa
Silppua kevätsipulit. Kuori ja paloittele perunat. Keitä perunat kypsiksi, kaada vesi pois. Muusaa perunat maidon ja voin kanssa.
Laita kattilaan 25 g voita, 25 g vehnäjauhoja ja silputut keväsipulit. Kuumenna sekoittaen, kunnes voi on sulanut. Kypsennä 1-2 minuuttia.
Kaada voi-vehnäjauhoseokseen vähitellen maito koko ajan kierrevispilällä sekoittaen. Kiehauta koko ajan pohjia myöten sekoittaen. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle, ja keitä 3-4 minuuttia tai kunnes on paksuuntunut.
Ota kattila pois levyltä. Sekoita mukaan sinappi, ruohosipuli, maissi ja herneet.
Voitele uunivuoka. Levitä sen pohjalle kala suupaloina. Kaada kastike päälle. Lusikoi päälle perunamuusi. Ripottele päälle juustoraastetta.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (n. 20-25 min).
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Nopea kalacouscous tähteeksi jääneestä kalasta
Kalacouscous (2 annosta)
250 g kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
2 dl couscousia
öljyä
200 g pakastettuja vihreitä papuja tai kesäkurpitsaa pilkottuina
2 punaista chililä, siemenet poistettuina ja hienonnettuina
4 kypsää tomaattia karkeasti pilkottuina
½-1 sitruunan tai limen mehu
kourallinen tuoretta korianteria pilkottuna
suolaa
mustapippuria
Kiehauta 2 dl vettä. Sekoita siihen suolaa ja couscous. Peita kannella tai lautasella. Anna turvota poissa kuumalta keittolevyltä 6 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukainen aika.
Kuumenna paistinpannulla öljyä. Lisää siihen vihreät pavut tai kesäkurpitsa sekä chili. Kuullota pari minuuttia.
Sekoita turvonneeseen couscousiin paistinpannun sisältö, pilkotut tomaatit, sitruunan tai limen mehu, korianteri, sekä reilulla kädellä suolaa ja pippuria.
Asettele kalapalat couscousin päälle. Valuta kalapalojen päälle öljyä. Nauti heti.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Nopea kulhoruoka tähteeksi jääneestä kalasta
Kalakulho
kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
kypsää riisiä, nuudelia, pastaa tai couscousia
kypsiä vihanneksia tai raakoja vihanneksia ohuina paloina
öljyä
kastike:
2 rkl soijakastiketta
1 rkl viinietikkaa
1 rkl sokeria
Asettele kiinteitä aineksia kulhoon tai lautaselle. Ainekset voivat olla lämpimiä tai kylmiä, sillä ei ole väliä. Valuta päälle öljyä. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja valuta kastiketta annoksen päälle (ei kaikkea kastiketta kerralla). Nauti heti. Säilytä ylijääneet kastikkeet jääkaapissa.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kalaa, perunaa jossain muodossa ja kylmää kastiketta
Kalaa, perunalisäkettä ja kastiketta
kypsää kalaa
lämmintä perunaa jossain maistuvassa muodossa: esimerkiksi perunamuusia, lohkoperunoita, ranskanperunoita, Annanperunoita, kermaperunoita – perunalisäkereseptejä täällä
jotain kalalle sopivaa kylmää kastiketta: esimerkiksi kermaviilikastiketta, aiolia, (yrtti)majoneesia, (tilli)pestoa, tartarkastiketta – kalalle sopivia kastikereseptejä täällä
Jos kala on leivitettyä ja/tai nahkoineen syötävää, lämmitä se uunissa. Asettele kalat leivinpaperin päälle pellille ja siirrä pelti kylmään uuniin. Säädä lämpö 200 asteeseen. Kun uuni on lämmennyt 200 asteeseen, kalatkin ovat lämmenneet, jolloin ota ne pois uunista. Jos kala ei ole leivitettyä ja se on nahatonta ruodotonta, sitä ei tarvitse lämmittää.
Kokoa lautaselle kala, perunalisäke ja kastike. Nauti heti.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kalalaatikko kypsästä kalasta
Kalalaatikko
300 g kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 kg kiinteitä perunoita (15 keskikokoista)
1 sipuli
1 nippu tilliä
voita
Munamaito:
2 dl kuohukermaa
2 dl täysmaitoa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
Tarjoiluun:
voisulaa tai ruskistettua voita
Ripottele kypsän kalan päälle sokeri ja (jos kala ei ole suolaista) suola. Anna maustua sillä aikaa, kun valmistelet muut vaiheet.
Kuori sipuli, ja hienonna se. Kuullota sipuli voissa.
Hienonna tilli. Sekoita munamaidon ainekset keskenään. Riko kypsä kala suupaloiksi.
Kuori perunat. Leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Hienonna tilli. Sekoita munamaidon ainekset keskenään.
Voitele iso laakea uunivuoka (n. 3 litran vetoinen). Lado vuoan pohjalle puolet perunaviipaleista. Lado päälle kalapalat, sipuli ja tilli. Kaada päälle puolet munamaidosta. Lado päälle loput perunaviipaleet. Kaada päälle loput munamaidosta. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 1½ tuntia tai kunnes perunat ovat kypsiä ja päällimmäiset perunat ovat saaneet väriä.
Tarjoa voisulan tai ruskistetun voin kanssa. Voin ruskistaminen: Sulata voi keskilämmöllä pienessä paksupohjaisessa kattilassa. Voi ensin vaahtoaa, ja vaahdon laskeuduttua alkaa ruskistua. Heti voin ruskistuttua ota kattila pois levyltä, jotta voi ei pala.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kalatortilla tai -taco tähteeksi jääneestä kalasta
Kalatortilla tai -taco
kypsää kalaa
tortillan tai tacon kuoria
tacokastiketta (kaupasta ostettua tai itse tehtyä)
salaatin lehtiä
halutessa muita vihanneksia esim. kurkku-, paprika- ja tomaattiviipaleita
smetanaa tai majoneesia
halutessa juustoraastetta
Lämmitä tortilla- tai tacokuoret halutessasi. Leivitetyt ja/tai nahkoineen syötävät kalat kannattaa lämmittää 200-asteisessa uunissa. Leivittämättömiä ja nahattomia kaloja ei tarvitse lämmittää. Kokoa tortillaan tai tacoon alimmaiseksi kalaa, sen päälle muut kiinteät ainekset ja päällimmäisiksi kastikkeet. Nauti heti.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Valkoinen pizza tähteeksi jääneestä kalasta
Valkoinen kalapizza
Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa (puolet 50 gramman paketista)
50 g sulatettua voita
Kastike:
2 purkkia (à 120 g) smetanaa tai creme fraichea
Täytteet:
150 g kypsää nahatonta ruodotonta kalaa
100 g raastettua parmesaania
Päälle:
öljyä
tuoreita yrttejä pilkotuina (esim. rucola, basilika, oregano, timjami)
Jos käytät tuorehiivaa, lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota tuorehiiva siihen. Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä vesi 42-asteiseksi (kädenlämpöä kuumempi mutta ei kättä polttava) ja sekoita kuivahiiva jauhoihin. Sekoita suola jauhoihin tai veteen, kunhan jompaan kumpaan. Sekoita keskenään jauhot ja vesi. Jos seos vaikuttaa kuivalta, voi sekoittaa mukaan vähän lisääkin vettä. Sekoita mukaan voisula sen lämpöisenä, että se ei polta sormia. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Jätä peitettynä kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
Levitä kohonnut taikina voidellulle uunipellille. Levitä päälle smetana/cremefraiche. Asettele päälle kala suupaloina. Ripottele päälle raastettua parmesaania. Paista 250-asteisen uunin ylätasolla n. 12 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet väriä ja pohja on kypsä. Uunistaoton jälkeen valuttele öljyä kauttaaltaan päälle. Ripottele päälle tuoreita pilkottuja yrttejä, jos on.
Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä tähteeksi jääneestä kalasta
Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä
kypsää kalaa
jokin leipävaihtoehto näistä: 2 paahtoleipää, 1 sämpylä, ½-1 patonki, 1 rieska tai 1 pitaleipä
kylmää kalalle sopivaa kastiketta: esimerkiksi kermaviilikastiketta, smetanakastiketta, majoneesia, aiolia, pestoa tai tartarkastiketta
halutessa vihanneksia esim. salaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia, paprikaa ohuina viipaleina, suolakurkkua
Lämmitä leipä halutessasi. Jos kala on leivitettyä tai nahkoineen syötävää, lämmitä se 200-asteisessa uunissa. Leivittämätönta ja nahatonta kalaa ei tarvitse lämmittää.
Kokoa valitsemallesi leivälle kala, kastike ja halutessa muita täytteitä. Rieskan tapauksessa kääri rullalle. Paahtoleipien, sämpylöiden ja patongin tapauksessa levitä kastiketta mielellään myös “kannen” alapintaan. Nauti heti.

Siirry kohtaan: Alku, Thai-kalapihvit, Kalasalaatti, Kalatahna, Kala-pestopasta, Kermainen kala-riisivuoka, Kala-pastavuoka, Fish pie, Kalacouscous, Kalakulho, Kalaa perunalisäkkeen ja kastikkeen kanssa, Kalalaatikko, Kalatortilla tai -taco, Valkoinen kalapizza, Kalavoileipä, -hampurilainen, -rieska tai -pitaleipä, Blogilinkkejä
Blogilinkkejä
Alla olevissa kuvissa on linkkejä blogipostauksiini, joissa olen käyttänyt tähteeksi jäänyttä kalaa.












Alla on linkkejä tämän blogin ulkopuolisiin resepteihin, joissa käytetään tähteeksi jäänyttä kypsää kalaa.
- Sitruunaiset lohipullat: http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/2012/01/lohi-kedgeree.html
- Savusiikachowder: https://kalaneuvos.fi/resepti/savusiikachowder/
- Lohikakkuset edellisen päivän tähteistä: https://blogit.kansanuutiset.fi/lahioruokaa/lohikakkuset-edellisen-paivan-tahteista/
- Jämäruokapiirakka savukalasta: https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/satu-hassi-tekee-herkkupiirakan-tahteista
- Savulohi-riisipaistos: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001005676.html
- Lohipihvi-sandwich: https://www.meillakotona.fi/reseptit/lohipihvi-sandwich
- Lämminsavulohipasta: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/sivumaku/blogi/lohipasta-supernopea-hakellyttavan-hyva/6708230#gs.hlgj5w
- Hävikkiviikon lohi-riisisalaatti: http://www.soppasirkus.com/2013/11/havikkiviikon-lohi-riisisalaatti.html
- Merimiespihvi savulohesta: http://makujavisioista.blogspot.com/2015/05/merimiespihvi-savulohesta.html
- Savulohisalaatti: http://lapsiperheenruokavuosi.blogspot.com/2014/08/savulohisalaatti.html
- Savulohella, riisillä ja munalla täytetyt pasteijat: https://www.valio.fi/reseptit/lohipasteijat/
- Kalafrittata: https://www.mykitchen.co.za/favourites/fish-frittata-best-way-use-leftover-fish
- Savukalapiirakka: https://www.savonsanomat.fi/teemat/ruoka/Ruokavihje-Kalapiirakka/804282
- Maissi-kalapihvit savulohen tai uunilohen jämistä: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001947865.html
- Lipeäkalapaistos tai lipeäkalapihvit lipeäkalan tähteistä: http://lautasella.blogspot.com/2013/01/lipeakalapaistos-tai-lipeakalapihvit.html
Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.
- Kuinka vältän ruokahävikkiä
- Ruokien pakastaminen
- Tähteiden jalostaminen uusiksi ruuiksi
- Tähteiden käyttö tähdetyypin mukaan
- Tähteiden jatkojalostus: perunamuusi, riisi, puuro, pasta, perunat, risotto ja couscous
- Tähteiden jatkojalostus: kypsät lihat, kanat ja kalat
- Ruokaa tähteistä: kypsä broileri, kana ja kalkkuna
- Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala
- Ruokaa tähteistä: ylijäänyt kinkku, paahtopaisti ja muu kypsä murea paisti
- Ylijäänyt kermavaahto – mihin käyttää ja pakastaminen
- Ylijäänyt munamaito – mihin hyödyntää ja miten
- Ruokaa tähteistä: ylijäänyt jauhelihakastike, kanakastike, lihakastike, makkarakastike yms.
- Ylijäänyt porkkanalaatikko, lanttulaatikko, perunalaatikko ja bataattilaatikko – ruokaa joulun tähteistä
- Ylijäänyt graavilohi, kylmäsavulohi ja muu suolattu kuumentamaton kala
- Tähteiden käyttö tähdetyypin mukaan