Pyttipannu keitetyistä perunoista, makkarasta ja sipulista

Oli jäljellä keitettyjä perunoita aiemman päivän lohiaterialta. Tällä kertaa päätin käyttää niitä pyttipannuun. Pyttipannusta ja muista jämäperunoden hyödyntämistavoista olen aiemmin kirjoittanut oman postauksensa Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat.

Pyttipannu oli tosi hyvää, ja sitä olisin voinut syödä enemmänkin. Viidestä perunasta ja yhdestä makkarasta tuli vain noin kaksi annosta. Olen usein paistanut keitetyt perunat laittamalla ne kuumaan rasvaan, mutta nyt laitoinkin ne kylmään rasvaan, jonka vasta sitten kuumensin. Perunoista tuli nyt paljon paremman makuisia kuin paistetuista keitetyistä perunoista yleensä. Taidanpa siis jatkossakin paistaa keitetyt perunat aloittamalla kylmästä rasvasta. Usein olen tehnyt pyttipannun raaoista perunoista, mutta nyt kun oli keitettyjä perunoita valmiina, pyttipannu olikin tosi nopea tehdä.

Lisänä oli nyt kaupan valmista salaattisekoitusta (myytiin nimellä Suomalainen salaattisekoitus), jossa on jääsalaattia, valkokaalia ja punakaalia. Sekoitus on valmiiksi huuhdeltu ja siten käyttövalmis. Yllättävän hyvin sekin nyt maistui. Valko- ja punakaalit maistuivat siinä paljon paremmilta kuin omissa salaateissani silloin, kun käytän niihin jompaa kumpaa kaalia. Tässä valmiissa sekoituksessa kaalit olivatkin paljon ohuempia kuin mitä omissa salaateissani, joten siinä se juju varmasti on.

Pyttipannu (n. 2 annosta)

5 keitettyä kuorittua perunaa

1 makkara

1 sipuli

voita paistamiseen

suolaa

Lisäksi:

kananmunia 1-2 per syöjä

Leikkaa perunat ja makkara kuutioiksi. Laita isolle paistinpannulle voita, siihen päälle perunakuutiot, ja kuumenna pannu. Paista keskilämmöllä molemmin puolin ruskeiksi. Siirrä perunakuutiot pois pannulta.

Ruskista pannulla makkarakuutiot. Lisää pannulle sipulisilppu. Paista sekoittaen, kunnes sipulisilppu on läpikuultavaa. Lisää pannulle paistetut perunakuutiot. Lisää suolaa maun mukaan, ja sekoita tasaiseksi.

Paista lisäksi kananmunia syöjien makujen mukaiseen kypsyysasteeseen, ja ripottele suolaa päälle. Itse haluan kananmunani mieluiten molemmin puolin ruskistuneina niin, että keltuainenkin on kypsä. Jotkut taas tykkäävät mieluummin ruskistamattomista puhtaan valkoisista valkuaisista ja juoksevista keltuaisista. Jotkut tykkäävät ripotella paistettujen munien päälle myös valkopippuria.

Muita tästä blogista löytyviä pyttipannuja:

Vastaa