

Söin eilen savusiikasalaattia: https://ruokaideat.com/2019/07/06/savusiikasalaattia-ja-perunalimppua-pakkasesta/ ja toissapäivänä savusiikaa varhaisperunoiden ja tilli-voikastikkeen kanssa: https://ruokaideat.com/2019/07/05/varhaisperunoita-tilli-voikastiketta-ja-savusiikaa/
Tänään samaa savusiikaa oli vieläkin jäljellä. Nyt teki mieli käyttää loput savusiikavoileipään. Teki mieli tehdä sen väliin myös marinoitua punasipulia.
Tein nyt pikamarinoitua punasipulia kirjan Gastronaatti (kirjoittanut Satu Koivisto) ohjeella. Kuorin yhden ison punasipulin ja leikkasin sen ohuiksi viipaleiksi. Puristelin punasipuliviipaleita käsin, niin kuin ohjeessa neuvottiin. Kiehautin kattilassa nopeasti seoksen, jossa on ½ desilitraa balsamietikkaa, ½ desilitraa vettä, 1 ruokalusikka sokeria ja ½ tl suolaa. Nostin kattilan pois levyltä, sekoitin punasipuliviipaleet mukaan ja jätin marinoitumaan puoleksi tunniksi.
Alla vasemmassa kuvassa tähteeksi jääneet savusiiat. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa punasipulit marinoitumassa.


Otin pakastimesta kaksi paahtoleipää. Paahdoin ne leivänpaahtimeni asetuksella 3. Puristin majoneesipurkista alemman paahtoleivän päälle majoneesia fiiliksen mukaisen määrän. Laitoin päälle loput savusiiat, ja nostin niiden päälle punasipuleita liemestään. Spruuttasin vielä purkista lisää majoneesia päälle, ja nostin toisen paahdetun paahtoleivän kanneksi. Painoin sitä kunnolla alas, jotta majoneesia leviää reunoillekin.









Hyvin maistui. Marinoituun punasipuliin olisin kaivannut ehkä lisää makeutta, joten seuraavalla kerralla laittaisin sokeria yhden ruokalusikallisen sijaan ehkä jotain 2-4. Olen aiemmin muistaakseni tehnyt makeampaa pikamarinoitua punasipulia jonkin muun kirjan ohjeella, mutta en enää muista, mikä kirja se oli. Joka tapauksessa, oli oikein mukava tapa käyttää loput savusiian tähteet 👍
Majoneesia olen muuten joskus tehnyt itsekin: https://ruokaideat.com/2019/05/16/hampurilaisateria-itse-tehden/
Sekin oli hyvää ja tähän kaupan majoneesiin verrattuna maistui enemmän keltuaisilta ja vähemmän hapolta. Voisinkin joskus tehdä sitä toistekin. Tällä kertaa kuitenkin sattui olemaan kaapissa kaupan majoneesia, joten käytin sitä.