Täytetty ruispala pakastepaprikalla, voilla, juustolla ja meetvurstilla

Tänään teki kovasti mieli täytettyä ruisleipää, jonka välissä on vihanneksia. Muita sopivia vihanneksia ei nyt kotoa löytynyt kuin pakastettua paprikaa, joten käytin sitä. Otin sopivaksi katsomani määrän pakastepaprikaa lautaselle huoneenlämpöön puoleksi tunniksi, samoin ruispalan, joka sekin oli pakkasessa. Sulaneelle ruispalalle levitin voita molempien puoliskojen sisäpinnoille. Alemmalle ruispalan puoliskolle kasasin juustoa, meetvurstia ja sulanutta pakastepaprikaa. Maistui nyt tosi hyvin, ja auttoi siihen vihannestäytteisen ruisleivän himoon just sopivasti.

Sieni-munavoileivät

Jääkaapissa oli viikko sitten ostettuja jumbo herkkusieniä. Halusin käyttää niitä johonkin, joten tein lounaaksi nopeat sieni-munavoileivät. Pilkoin sieniä ohuiksi, paistoin ne voissa ja sekoitin niihin suolaa. Siirsin sienet pois pannulta, lisäsin voita ja paistoin munat sillä pannulla, ja ripottelin muniinkin suolaa. Kokosin paahdettujen voideltujen leipäviipaleiden päälle paistettua kananmunaa ja paistettuja sieniä, ja valmista tuli. Maistui hyvin. Leipänä oli nyt pakkasesta sämpylöitä, mutta vielä parempaa tämä on paahtoleivällä, joka minulla nyt oli loppu. Lapsille laitoin tarjolle kaikki ainekset erikseen, koska he tykkäävät mieluummin syödä sillä tavalla. Lisänä oli nyt salaatin jämiä eiliseltä.

Loput jääkaapissa olleet sienet laitoin uuniin paahtumaan.

Perunarieskat keitetyistä perunoista

Perunarieskat ylijääneistä keitetyistä perunoista.

Söimme lounaaksi lohikyljyksiä, keitettyjä perunoita ja voisulaa. Keitin silloin perunoita kerralla koko kattilallisen. Tähteeksi jääneistä keitetyistä perunoista huvitti nyt tehdä perunarieskoja. Yleensä teen perunarieskat perunamuusista, mutta nyt tein rieskat ylijäämä keitetyistä perunoista, kun niitä nyt oli. Nyt kun samasta taikinasta riitti kahdelle pellille, testasin samalla, miten vaikuttaa lopputulokseen se, paistanko uunin keskitasolla vai ylätasolla. Molemmpia paistoin uunissa, kunnes oli sopivasti väriä pinnassa, mihin keskitasolla kesti nyt 20 minuuttia ja ylätasolla 15 minuuttia. Lopputulema oli, että ylätasolla tuli pehmeämpiä ja kuohkeampia rieskoja. Ylätasolla paistetut olivat kauttaaltaan pehmeitä, kun taas keskitasolla paistetut olivat sisältä pehmeitä, reunasta ja pohjasta rapeita. Ylätasolla paistetut maistuivat enemmän perunarieskalta kuin keskitasolla paistetut, jotka maistuivat enemmän hyviltä teeleiviltä kuin perunarieskalta. Keskitasolla paistetuista hädin tuskin edes huomasin perunan läsnäoloa. Molemmat olivat hyviä, ja molemmat maistuivat myös selvästi vähemmän perunarieskalta kuin perunamuusista tehdyt perunarieskat. Siihen syynä oli todennäköisesti eri perunalajike: keitetyt perunat olivat nyt kiinteää perunalajiketta, kun taas muusiin käytän jauhoista perunaa tai yleisperunaa.

Päivitys 13.5.2020: Jos haluaa leipoa keitetyistä perunoista jotain nopeaa ilman kananmunaa, silloin suosittelen perunateeleipää keitetyistä perunoista.

Perunarieskat keitetyistä perunoista

300 g keitettyä perunaa jäähtyneenä ja ilman kuoria (n. 6 kpl pientä-keskikokoista)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 kananmuna

1 tl suolaa

2 dl täysmaitoa (200 g)

2 rkl voita sulatettuna

Muusaa perunat. Itse muusaan kylmät perunat mieluiten nyrkillä.

Sekoita kananmuna tasaiseksi pikkukipossa. Sekoita perunamuusiin kananmuna, suola ja maito. Sekoita mukaan voisula. Lisää vehnäjauho, ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Nostele taikinasta kahden lusikan avulla kasoja kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele kasojen päälle jauhoja, ja taputtele kasat käsillä mataliksi. Pistele haarukalla reikiä kaikkiin rieskoihin.

Paista 250-asteisessa uunissa, kunnes pinnassa on sopivasti väriä. Jos haluat enemmän perunarieskamaisen kuin teeleipämäisen lopputuloksen, paista uunin ylätasolla (n. 15 min). Jos taas haluat enemmän teeleipämäisen kuin perunarieskamaisen lopputuloksen, paista uunin keskitasolla (n. 20 min).

Näitä perunarieskoja söimme päivälliseksi lohisalaatin kanssa. Lohisalaatin tein lounaalta tähteeksi jääneestä lohesta ja ylijääneestä salaatista samalla periaattella kuin tämän lohisalaatin, eli salaattia, hedelmää, lohta, öljyä, sitruunamehua.

Muita rieskoja tähteistä:

Muita tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Siellä on mm. reseptit Aurajuustoperunat keitetyistä perunoista uunissa, Uuniperunat keitetyistä perunoista ja Lohkoperunat keitetyistä perunoista uunissa.

Riisirieska keitetystä riisistä – pellillinen ja pienet riisirieskat

Kolme päivää sitten tein kanakastiketta ja riisiä. Keitin riisiä tarkoituksella ison määrän kerralla, jotta jää myös jotain, mitä jatkojalostaa. Sen satsin keitetystä riisistä tein aiemmin savusiika-riisisalaattia ja paistettua riisiä pyttipannun tapaan. Kaikki se ylijäänyt riisi, mitä oli jäljellä vielä tänään, meni näihin rieskoihin. Tein riisirieskaa pellillisen, josta on tarkoitus pakastaa ylimääräiset, sekä pieniä riisirieskoja, jotka oli tarkoitettu tuoreeltaan syötäviksi. Tämä uusiokäyttö oli hyvin onnistunut: molemmanlaiset riisirieskat olivat hyvänmakuisia, mutta keskenään erimakuisia, vaikka ne olikin tehty samoista raaka-aineista: keitetty riisi, vehnäjauho, täysmaito, kananmuna, voi, leivinjauhe, suola. Jos kiinnostaa jauhoton tai gluteeniton riisirieska (joka on myös hiivaton ja leivinjauheeton), silloin suosittelen tätä reseptiä: Kaura-riisirieska. Siinä olevat kaurahiutaleet voi tarvittaessa kokeilla korvata muilla hiutaleilla.

Päivitys 13.5.2020: Jos haluaa leipoa riisin jämistä jotain nopeaa ilman kananmunaa, silloin suosittelen riisiteeleipää.

Riisirieska keitetystä riisistä, pellillinen

3 dl jäähtynyttä keitettyä riisiä (240 g)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 kananmunaa

3 dl täysmaitoa (300 g)

2-3 rkl voita sulatettuna

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Eri astiassa sekoita keskenään kananmunat ja maito. Sekoita mukaan riisi ja sen jälkeen voisula. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä taikina lusikalla tai nuolijalla tasaiseksi. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 17 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä. (Itse paistoin ensin 15 min, sitten katsoin tilanteen ja totesin, että toinen pääty on vielä vaalea, joten laitoin takaisin se vaaleampi pääty toiseen suuntaan kuin alun perin, ja paistoin vielä 2 minuuttia, jolloin vaaleampikin pääty oli saanut väriä.) Leikkaa valmis pellillinen riisirieskaa paloiksi. Sopii pakastettavaksi.

Riisirieskat keitetystä riisisistä, pienet

2 dl keitettyä jäähtynyttä riisiä (160 g)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

2 dl täysmaitoa (200 g)

1 kananmuna

n. 2 rkl sulatettua voita (n. 30 g)

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Sekoita keskenään kananmuna ja maito. Sekoita mukaan riisi ja sitten sulatettu voi. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.

Nosta lusikalla taikinasta kasoja leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä leviämisvaraa, jos mahdollista. Taputtele kasat mataliksi jauhojen avulla. Pistele rieskat haarukalla.

Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla noin 17 minuuttia tai kunnes pinnassa on väriä. (Itse paistoin ensin 15 min, sitten katsoin tilanteen ja totesin, että toinen pääty on vielä vaalea, joten laitoin takaisin se vaaleampi pääty toiseen suuntaan kuin alun perin, ja paistoin vielä 2 minuuttia, jolloin vaaleampikin pääty oli saanut väriä. Jos muuten jakaisin saman taikinamäärän kahdelle pellille, silloin paistaisin uunin ylätason sijaan keskitasolla, ja tarkistaisin tilanteen ensimmäistä kertaa 13 minuutin paistamisen jälkeen.)

Näitä reseptejä minulla ei ollut valmiina, joten käytin pellilliseen puurorieskapellillisen reseptiä. Korvasin vain puuron samalla desilitramäärällä riisiä, ja taikina tuli sopivan näköiseksi sillä. Paistoaika oli 2 minuuttia pitempi kuin puurorieskalla. Näin ollen arvioisin, että pellillisen riisirieskaa voisi tehdä myös ylijääneestä riisipuurosta korvaamalla keitetyn riisin samalla desilitramäärällä riisipuuroa.

Pieniin riisirieskoihin sovelsin spagettirieskojen reseptiä. Jauhoja tarvittiin 1 dl enemmän kuin spagettirieskoihin, ja paistoaika oli 2 minuuttia pitempi. Spagetti ja riisi käyttäytyivät rieskoissa vähän eri tavalla: spagetti maistui pikkurieskoissa jo heti kuumanakin mutta kylmänä vähemmän, riisi taas ei maistunut pikkurieskoissa kuumana, mutta kylmänä maistui selvästi.

Kuten aiemmin totesin, pellillinen riisirieskaa maistui aivan eriltä kuin pienet riisirieskat. Pienet rieskat maistuivat ennen kaikkea paahteisilta rieskoilta. Riisin makua ja suutuntumaa en huomannut niissä kuumina, mutta jäähtyneinä kyllä. Pellillinen riisirieskaa maistui ennen kaikkea karjalanpiirakoilta ilman ruiskuorta. Sekä pellilinen että pikkuiset riisirieskat siis olivat hyviä. Oma suosikkini näistä oli ne pienet riisirieskat. Lapsi taas sanoi tykkäävänsä molemmista, mutta ihan vähäsen enemmän pellillisestä, koska se on pehmeämpää. Pellillinen siis oli kauttaaltaan pehmeä, kun taas pikkurieskat olivat reunoista rapeita ja sisältä pehmeitä.

Karjalanpiirakkamielleyhtymästä tuli mieleeni, että joskus voisin kokeilla tehdä riisirieskaa, jossa olisi ruistakin mukana. Minulla on jo mielessä resepti, jota voisin siihen soveltaa, nimittäin tämä kaura-riisirieska kaurahiutaleista ja keitetystä riisistä: https://ruokaideat.com/2019/10/19/ruokaa-tahteista-riisi/#riisirieska Tuosta reseptistä kokeilisin korvata kaurahiutaleet ruishiutaleilla tai neljän viljan hiutaleilla, riippuen sitä, mitä sattuu olemaan (tällä hetkellä neljän viljan, mutta ei ruishiutaleita). Neljän viljan hiutaleista tehtynä kutsuisin tuota silloin nimellä viiden viljan rieska.

Näiden rieskojen tekemisen jälkeen oli jo päivällisaika. Rieskojen lisäksi nostin pöytään lohilounaalta jäänyttä salaattia, ja lisäksi revin tarjolle kinkkua ja pilkoin juuston kannikoita, sekä lisäksi tarjolle öljyä. Niistä aineksista koottu kinkku-juustosalaatti ja riisirieskat olivat oikein maistuva ja täyttävä päivällinen, ja lapset kehuivat, että onpas ollut viime aikoina tosi hyvää ruokaa.

Olen tehnyt aiemmin myös keskikokoisen pyöreän riisirieskan keitetystä riisistä: https://ruokaideat.com/2019/06/04/savusiikasalaattia-ja-itsetehtya-riisirieskaa-keitetyn-riisin-tahteista/ Se jäi päältä paljon vaaleammaksi kuin nämä tämänpäiväiset riisirieskat. Syynä vaaleuteen oli luultavasti liian pieni määrä leivinjauhetta, minkä tajusin siitä, että esimerkiksi keskikokoisissa puurorieskoissa käytän samaan taikinamäärään paljon enemmän leivinjauhetta.

Ylijääneitä riisirieskan palasia pakastuspussissa menossa pakkaseen.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptejä sekä linkkejä, kuten esimerkiksi Kiinalainen paistettu riisi, Appelsiiniriisi keitetyn riisin tähteistä ja Riisipuuro keitetystä riisistä mikrossa.

Muita leipiä tähteistä:

Päivitys 28.3.2020:

Tämän riisirieskapellillisen pakastettuja palasia on aina välillä lämmitetty mikrossa pakastimesta ja syöty. Pakastimesta mikrotettuina ne ovat selvästi makeutuneet maultaan, eli vehnäjauhon amylaasientsyymejä todennäköisesti jäi eloon paistamisesta huolimatta. Pakastamisen jälkeen mikrossa lämmitettyinä suutuntuma oli myös aavistuksen kuivempi kuin tuoreeltaan, ja vähän sellainen, josta tulee mieleen, että olisi kiva olla munavoita päällä.

Lämpimät voileivät mikrossa

Tänään laiskotti tehdä mitään päivällistä, joten tein vain mikrossa lämpimiä voileipiä. Tämä on yksi nopea ruokaratkaisu, johon turvaudun aina välillä. Ainekset tähän pyrin pitämään aina kotona: leipiä pakastimessa, päällisiä jääkaapissa. Maistuu hyvin koko perheelle. Salaatin virkaa toimitti tällä kertaa kurkku, jolle en viitsinyt tehdä muuta kuin katkoa käsin + lisäksi tietenkin peseminen.

Lämpimät voileivät mikrossa

leipiä (voi olla vaaleaa leipää, ruisleipää, kauraleipää, mistä vain tykkää – voi olla jäistä tai sulaa, punalaputettua tai tuoretta)

voita

juustoa

kinkkua

Levitä leiville voita. Jos leivät ovat jäisiä, leipiä ei tarvitse sulattaa ensin. Höylää leipien päälle juustoa (voi myös raastaa). Juustoa kannattaa olla enemmän kuin mitä kylmille voileiville laitetaan, koska juusto näyttää katoavan lämmitettäessä. Juustoa saa olla jonkin verran päällekkäin, tai halutessa ihan kauttaaltaan tuplakerros.

Lado juuston päälle kinkkua. Kinkusta voi repiä/leikata päälle pieniä paloja tai isompia, kunhan jotenkin tulee sitä kinkkua juuston päälle.

Kuumenna mikrossa täydellä tai puolella teholla, kunnes juusto on sulanut. Nauti heti.

Kerralla mikroon mahtuu aikuisten annoksia vain yksi. Tarvittaessa voi tehdä mikrossa peräkkäin useampia annoksia.

Vinkkejä:

* Täytteiden kanssa vain mielikuvitus on rajana. Voin sijaan voi käyttää muuta mieleistä rasvaa, ja kinkunkin voi korvata. Kinkun tilalle sopii hyvin esimerkiksi meetvursti, paistettu pekoni, paistettu jauheliha, tonnikala tai kypsä maustettu broileri. Pelkällä voilla ja juustolla päällystetyt lämpimät voileivät toimivat myös. Juustoa taas en itse jättäisi pois, koska minulle juusto on tässä se pointti.

* Jos sattuu olemaan pizzan tomaattikastiketta tai tacokastiketta ylimääräisenä, ne sopivat lämpimiin voileipiin mainiosti. Niitä voi sivellä leiville, jolloin voi jättää voin pois. Suosittelen silloin käyttämään vaaleaa leipää.

* Mausteita voi lisätä maun mukaan: esimerkiksi valkosipulia, oreganoa, pizzamaustetta, pippuria, chiliä

* Kasviksiakin voi lisätä juuston päälle, esim. paistettua sipuli tai paistettua paprika, tai myös paistetut sienet sopivat tähän loistavasti

* Uunissa kypsentäisin nämä 250-asteisen uunin keskitasolla leivinpaperoidulla uunipellillä noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut.

Muita nopeita päällystettyjä tai täytettyjä leipiä: