Jääkaapissani oli 7 dl tähteeksijäänyttä perunamuusia. Tuli mieleeni tehdä siitä kaksi pellillistä perunarieskaa. Tein samalla reseptillä kuin millä yleensäkin teen pellillisen perunarieskaa silloin, kun en halua taputella erillisiä perunarieskoja enkä sotkea käsiäni:
Perunarieska pellillinen
3-4 dl perunamuusia
3 dl hiivaleipäjauhoja tai vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 tl suolaa
3 dl täysmaitoa tai sen verran, että taikina on helposti kaadettavaa ja levitettävää
Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Sekoita keskenään perunamuusi, suola, kananmuna ja maito. (Hyvä väline tähän on käsikäyttöinen kierrevispilä.) Sekoita jauhot joukkoon nopeasti nuolijalla (nopeasti tarkoittaa tässä, että sekoita vain sen verran, että taikina on tasainen, mutta älä vaivaa taikinaan sitkoa.) Levitä taikina voidellulle uunipellille. Tee veitsellä taikinaan viiltoja aivan kuin jakaisit sen annospaloiksi. Viivojen paikat eivät näy lopputuloksessa, mutta ne vähentävät kohokuorisuutta. Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla n. 15 minuuttia, kunnes pinta on ruskeapilkkuinen.

Perunarieska paiston jälkeen. Perunarieska leikattuna paloiksi.
Useamman pellillisen tehdessäni sekoitan vain aina uuden määrän taikinaa kullekin pellilliselle, koska olen kokenut vaikeaksi jakaa isompaa taikinaa tasaisesti useammalle kuin yhdelle pellilliselle. Joskus on tullut yhdestä pellillisestä ohuempi ja palaneempi kuin toisesta, joten siksi koen helpommaksi sekoittaa kutakin pellillistä varten taikinan erikseen.
Tämä perunarieska oli hyvää niin kuin yleensäkin. Yhden pellillisen pakastin paloiksi leikattuina ja toisen jätin lähiaikoina syötäväksi. Söimme tätä perunarieskaa tähteeksi jääneen minestronekeiton kanssa, josta kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/08/30/tahteet-minestronekeittoon/
Nyt sattui olemaan tuoretta basilikaa, jota laitoin keittoannokseni päälle:

Minestronekeiton maku oli seisoessaan syventynyt ja rakettispagetit turvonneet lisää. Keitossa olleiden sienten jalkojen makua en keitosta vieläkään erottanut. Punasipuleista oli kaikki pinkki väri paennut, joten tuoreeltaan kinkuksi niitä luullut lapsi tällä kertaa väisteli ne valkoisiksi muuttuneet sipulin näköiset palat.