Uuniranskalaiset keitetyistä perunoista

Uuniranskalaiset keitetyistä perunoista ja paistettua hirven jauhelihaa.

Kun on jäänyt tähteeksi isoja keitettyjä perunoita, niistä on kätevää tehdä uuniranskalaiset. Kun jääkaappikylmät keitetyt perunat eivät innosta, tämä on yksi hyvä tapa saada ne samat jämäperunat taas hyvänmakuisiksi. Jos taas tähteenä on normaalikokoisia tai pieniä keitettyjä perunoita, silloin on helpompi tehdä niistä lohkoperunoita, jotka voi tehdä keitetyistä perunoista muuten samalla tavalla kuin uuniranskalaiset, mutta leikkaa vain lohkojen muotoon ranskalaisten muodon sijaan.

Uuniranskalaiset keitetyistä perunoista

3 isoa keitettyä kylmää perunaa tai sen verran kuin pellille mahtuu ilman perunoiden koskemista toisiinsa (n. 500-600 g)

öljyä (n. 4 rkl)

suolaa

Jos perunoissa on keittämisen jäljiltä kosteutta pinnassa, kuivaa ne. Jos perunoissa on kuoret jäljellä, ne voi jättää paikoilleen, koska paahtunut perunan kuori maistuu hyvältä.

Leikkaa perunat ranskalaisten perunoiden muotoon. Laita perunapalat leivinpaperoidulle uunipellille niin, että perunapalat eivät koske toisiinsa. Laita pikkukippoon öljyä ja sivele sitä kaikkien perunapalojen pintaan. Ripottele suolaa päälle.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes perunapaloissa on väriä pinnassa (n. 20-30 min).

Vinkkejä:

* Koska perunat ovat pyöreitä, osasta näitä uuniranskalaisia tulee kaarevareunaisia. Jos haluaa tehdä ainoastaan perinteisen uuniranskalaisen muotoisia ilman kaarevia pintoja, voi leikata perunoiden sivut ensin suoriksi ja sitten vasta leikata perunat suorien ranskanperunoiden muotoisiksi. Kaarevat palat voi halutessa säästää muuhun käyttöön, kuten esimerkiksi perunarieskat keitetyistä perunoista tai perunateeleivät keitetyistä perunoista, tai tehdä niistä myöhemmin lohkoperunoita. Muita käyttövinkkejä ylijääneille keitetyille perunoille täällä.

* Ennen tai jälkeen paiston voi halutessa lisätä jotain mausteita, kuten yksi tai useampi näistä: paprikajauhe, sipulijauhe, valkosipulijauhe, pippuri, valmis ranskanperunamausteseos.

Nämä uuniranskalaiset eivät ole yhtä rapeita kuin perinteiset uppopaistamalla tehdyt ranskanperunat. Nämä keitetyistä perunoista tehdyt ranskanperunoiden muotoiset ovat tuoreeltaan lötköjä, mutta jäähtyessä niihin tulee rousketta. Itse tykkään tuoreeltaan syödä näitä löysiä uuniranskalaisia haarukalla ja veitsellä muun ruuan kanssa, ja sitten ruuan jälkeen napsia sormilla pelliltä ne, mitä on jäänyt, jos ei sattunut loppumaan kesken (tällä kertaa loppui). Näiden uuniranskalaisten sekä maku että suutuntuma ovat mielestäni kaikkein parhaimmillaan silloin, kun ne ovat jäähtyneet aterian aikana sellaisiksi, että niitä on helppo napsia sormilla sormien palamatta. Tällä kertaa näiden uuniranskalaisten lisänä oli paistettua hirven jauhelihaa, sekä kasviksina lisäksi kurkkua, paprikaa ja omenalohkoja. Omenalohkot näyttävät kuvassa ylikypsiltä, koska kyseinen omena oli ostettu 10 päivää sitten, mutta oli vielä käyttökelpoinen. Näitä uuniranskalaisia voisin muuten joskus kokeilla myös ylijääneistä isoista uuniperunoista, jos minulla joskus sattuisi olemaan niitä ylimääräisinä.

Muita tapoja käyttää ylijääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Tätä kirjoittaessani tämän sivuston suosituimmat reseptit ylijääneiden keitettyjen perunoiden hyötykäytöstä ovat Lohkoperunat, Liha-perunalaatikko ja Röstiperunat.

Päivitys 21.8.2020: Tältä aterialta ylijääneistä paistetuista jauhelihoista tein nopean jauhelihacouscousin.

Katso myös: Uuniranskalaiset raaoista perunoista

Uunissa paahdettu kukkakaali

Uunikukkakaalia ja kanapastaa.

Uunikukkakaali on helppo kasvislisuke. Tämä perusversio maistuu neutraalilta kukkakaalilta ja herkulliselta ruskistumispinnalta. Tämä tavallinen versio sopii tarvittaessa myös muunneltavaksi, ja sekaan voi laittaa muitakin vihanneksia.

Uunissa paahdettu kukkakaali

1 kukkakaali

öljyä (n. 3 rkl)

suolaa

Huuhtele kukkakaali ja kuivaa se hyvin. Leikkaa kovettunut kanta pois. Murra kukkakaalin kukinnot käsin irti ja laita ne leivinpaperoidulle uunipellille mieluiten niin, että isoimmat palat ovat reunoilla ja pienemmät palat keskellä ja kukkakaalipalat eivät koske toisiinsa. (Kukkakaalin varren ja lehdet voi säästää muihin ruokiin, kuten esimerkiksi keitot, kastikkeet ja wokkityyppiset pannulla paistettavat ruuat.)

Laita öljyä pikkukippoon ja töpöttele pullasudilla öljyä kaikkien kukkakaalipalojen pintaan niin, että kaikista kukkakaalipaloista tulee öljypintaisia. Ripottele suolaa päälle.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on ruskistumista pinnassa ja isoimmatkin kukkakaalipalat kypsiä (haarukka menee helposti läpi). Minun uunissani sopiva kypsennysaika on 25 minuuttia.

Vinkkejä:

* Pienimmät palat voivat ehtiä kärähtää ennen kuin isoimmat palat ovat ruskistuneita. Jos näin uhkaa käydä ja haluaa isoimpien ruskistuvan vielä lisää, voi ottaa pienimmät palat pois pelliltä sitten kun ne näyttävät valmiilta ja antaa isoimpien palojen vielä ruskistua uunissa lisää.

* Kukkakaalipaloihin voi halutessa lisätä kypsennyksen jälkeen esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: parmesaaniraaste, hunaja, pippuri, sitruunan kuoriraaste, sitruunamehu, sweet chili -kastike.

* Ennen kypsennystä laitettavaan öljyyn voi halutessa sekoittaa mausteita, kuten currymausteseosta tai yrttejä tuoreina tai kuivattuina. Currymausteseosta käytettäessä suosittelen lisäämään myös vähän hunajaa tai sokeria.

* Jos pellille jää tilaa, voi sinne laittaa lisääkin kukkakaalipaloja tai lisäksi muita vihanneksia, kuten kuorittua porkkanaa paloiteltuna. Öljyä ja suolaa loppujenkin vihannesten pinta ja paista uunissa, kunnes on ruskistuspintaa ja kypsää, mutta ota pois, jos osa uhkaa kärähtää.

Käsin murtamisen sijaan kukinnot voi myös pilkkoa veitsellä. Itse kuitenkin suosin käsin murtamista siksi, koska silloin kukkakaalista ei irtoile yhtä paljon pientä silppua kuin veitsellä leikatessa.

Muita uunissa paahdettuja kasviksia:

Pakastevihannekset uunissa

Pakaste wokkivihannekset uunissa tehtyinä.

Kypsensin pakastevihannekset vaihteeksi uunissa. Uunissa kasviksiin tulee tyypillisesti tiiviimmät ja paahteisemmat maut, ja minun kokemukseni mukaan maku tuntuu olevan myös raikkaampi uunissa kuin pannulla tehtynä. Kuvissa olevat pakastekasvikset ovat Rainbown Oriental wokkivihanneksia. Minun kokemukseni mukaan monenlaiset pakastevihannekset soveltuvat uunissa kypsentämiseen, paitsi pakasteherneille suosin mieluummin nopeaa kypsennystä. Jos haluaa maksimoida paahteiset maut, silloin kannattaa paahtaa uunissa keskenään mahdollisimman saman kokoisia kasviksia.

Pakastevihannekset uunissa

pakastevihanneksia

öljyä

suolaa

Ota uunipelti ja laita siihen leivinpaperi. Levitä siihen pakastevihanneksia sen verran kuin mahtuu, mieluiten vain yhteen kerrokseen ilman, että vihannekset koskevat toisiinsa (esim. 500 g). Lisää niihin öljyä sen verran, että kaikki vihannekset kastuvat (esim. 4 rkl). Ripottele päälle suolaa. Sekoita (esim. käsillä). Levitä vihannekset niin, että ne mieluiten eivät koske toisiinsa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes alkaa näkyä jotain ruskistumista ja vihannekset ovat kypsiä (n. 20-40 min). Tarvittaessa sekoita välissä, jos reunat uhkaavat palaa ennen kuin keskellä on kypsää.

Jos pakastevihanneksissa ei ole mukana pienikokoisia paloja, valmistumista voi nopeuttaa paistamalla ensin 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla, kunnes vihannekset ovat sulaneet, sitten sekoittaa ja paistaa 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on kypsää ja jotain ruskistumista.

Vinkki: Vihanneksiin voi halutessa ennen paistoa sekoittaa muitakin mausteita. Voi käyttää esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: hunaja, pippuri, valkosipuli, yrtit tuoreina tai kuivattuina. Paiston jälkeen voi halutessa sekoittaa kasviksiin sitruunan kuoriraastetta ja/tai sitruunamehua.

Muita uunikasviksia:

Uunissa paahdettu parsakaali

Uunissa kypsennettyä parsakaalia ja texmex-kanapastaa.

Uuniparsakaali on helppo kasvislisuke. Muihin parsakaalin kypsennystapoihin verrattuna uunissa tulee tiiviimpi ja paahteisempi parsakaalin maku. Uunissa paahdettu parsakaali onnistuu myös parhaat päivänsä nähneestä vähän kellastuneesta parsakaalista, kunhan ei ole vielä hometta. Näissä kuvissa oleva parsakaali sattui olemaan 8 päivää aiemmin.

Uuniparsakaali

1 parsakaali

öljyä (n. 4 rkl)

suolaa

Huuhtele parsakaali ja kuivaa se hyvin. Leikkaa parsakaalin varresta kova alaosa pois, yleensä noin pari senttiä. Murra käsillä parsakaalin kukinnot irti. Leikkaa varsi ohuiksi viipaleiksi. (Jos parsakaalissa on lehdet jäljellä, säästä ne johonkin muuhun ruokaan, kuten esim. wokkityyppisiin tai muihin pannulla paistettaviin ruokiin. Uunissa muiden osien kanssa parsakaalin lehdet herkästi palavat ennen kuin muut osat ovat valmiita.)

Ota uunipelti ja laita sen päälle leivinpaperi. Laita siihen parsakaalipalaset mielellään niin, että isoimmat palat ovat reunoilla ja pienimmät palat keskellä ja palat mieluiten eivät koske toisiinsa. Laita kippoon öljyä ja töpöttele sitä pullasudilla parsakaalipalojen päälle niin, että kaikkiin parsakaalipaloihin tulee öljyinen pinta. Ripottele suolaa päälle.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes näkyy jotain ruskistumista pinnassa ja parsakaalit ovat kypsiä, eli haarukka menee niistä helposti läpi. Minun uunissani sopiva aika sille on 20 minuuttia.

Vinkki:

Paahtamisen jälkeen uuniparsakaalit voi halutessa maustaa, mutta maukasta ilmankin. Paahdettujen parsakaalipalojen päälle voi halutessa lisätä esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: parmesaaniraaste, sitruunan kuoriraaste, sitruunamehu, pippuri, hunaja.

Parsakaalin kukinnot voi käsin murtamisen sijaan myös leikata veitsellä. Itse kuitenkin suosin käsin murtamista siksi, koska silloin parsakaalista ei irtoile yhtä paljon pientä silppua kuin veitsellä leikatessa.

Joissakin ohjeissa parsakaalin varsi neuvotaan kuorimaan. Itse en ole kokenut sitä tarpeelliseksi uuniparsakaalin tapauksessa. Tämän mukaan parsakaalin varsi olisi tarpeellista kuoria vain, jos se syödään raakana: https://www.theawl.com/2015/04/stalk-the-broccoli/

Muita uunikasviksia:

Lohipasta kypsästä lohesta mikrossa yhdelle

Yhden hengen lohipasta mikrossa uunilohen jämistä.

Tein aiempana päivänä simppeliä uunilohta. Kun uunilohesta oli jäljellä enää vain vähän, tein viimeisistä uunilohen tähteistä itselleni yhden annoksen lohipastaa mikroaaltouunissa ilman hellaa. Tästä nopeasta yhden hengen annoksesta tuli maistuvaa: maistuu raikkaan sitruunaiselta, lohelta ja voiselta pastalta. Muuntelumahdollisuuksissa vain mielikuvitus on rajana.

Lohipasta kypsästä lohesta mikrossa (1 annos)

80 g fusillipastaa (tiukkaan pakattuna n. 1½ dl, löysästi pakattuna n. 2 dl)

vettä

suolaa

10 g voita

1/4 tl raastettua sitruunan kuorta

1 tl sitruunamehua

50 g kypsää lohta ilman nahkaa ja ruotoja

Ota mikronkestävä syvä lautanen tai kulho ja laita sen alle mikronkestävä matala lautanen. Matala lautanen alla helpottaa siirtelyä ja ottaa kiinni mahdollisia sotkuja. Laita keittämätön pasta syvään lautaseen tai kulhoon. Laita pastan päälle suolaa (itse laitoin 3 g suolaa).

Kiehauta vettä vedenkeittimellä tai mikrossa. Kaada kiehautettua vettä pastan päälle vähintään sen verran, että pasta peittyy, mutta mieluiten ylikin. (Itse laitoin 3 dl kiehautettua vettä vedenkeittimestä.) Sekoita. Laita mikroon täydelle teholle 7 minuutiksi (tai se aika, joka pakkauksessa kerrotaan kyseisen pastan keittämisajaksi).

Tarkista kypsyys haarukalla. Jos ei ollut vielä halutussa kypsyysasteessa, sekoita ja laita mikroon täydelle teholle vielä 2 minuutiksi. (Tämän kertaisessa fusillipastassa luki keittämisajaksi 7-9 min.) Vedenkeittimestä voi lisätä vettä pastan päälle ennen mikroa, jos pasta ei enää peity vedellä.

Kun pasta on halutussa kypsyysasteessa, kaada kypsennysvesi pois. Kypsennysastia voi olla käsiä polttavan kuuma, jolloin kannattaa käyttää tässä vaiheessa patakintaita. Kypsennysveden voi kaataa pois esimerkiksi käyttämällä lautasta tai kantta kantena tai kaatamalla pastan siivilään.

Kun pastasta on saatu vedet pois, lisää pastaan voi, sitruunan kuoriraaste ja sitruunamehu. Sekoita, kunnes voi on sulanut tasaisesti pastan joukkoon.

Lisää lohi. Jos haluaa, että lohi ei sekoittaessa hajoa liian pieniksi paloiksi, silloin kannattaa lohi lisätä isohkoina paloina. Pyöräytä lohi nopeasti pastan sekaan. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa tai muuta maustetta. Nauti heti, koska tämä ei pysy kauan kuumana.

Vinkkejä:

* Kypsäksi loheksi tähän reseptiin sopii myös valmis savulohi.

* Fusillipastan voi tarvittaessa korvata muulla pastalla. Kypsennä pastaa mikrossa pakkauksen mukainen keittoaika, tarkista kypsyys ja tarvittaessa kypsennä lisää 2 minuuttia kerrallaan, kunnes on kypsää. Pitkät pastat kuten spagetti ja tagliatelle kannattaa pätkiä lyhyiksi ennen mikrokypsentämistä, jotta ne on helpompi peittää vedellä.

* Sitruunatuotteiden sijaan tai niiden lisäksi tämän voi maustaa myös muulla tavalla. Voi käyttää esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: tilli tuoreena silppuna tai kuivattuna, sipulijauhe, mustapippuri, valkopippuri, valmis kalamausteseos, sitruunapippuri.

* Voin sijaan voi käyttää myös jotain muuta kostuketta. Voi käyttää esimerkiksi jotain näistä: kerma, creme fraiche, tuorejuusto, smetana, pesto, valmis kalalle tarkoitettu kastike, tähteeksi jäänyt kalalle sopiva kastike. Käytä kostuketta sen verran, että ruoka näyttää mehevältä. Tarvittaessa lämmitä pasta mikrossa kostukkeen lisäämisen jälkeen kuumaksi esim. 1 minuutti täydellä teholla (suositeltavaa erityisesti jos kostukkeena käyttää kermaa tai tähteeksi jäänyttä lämpimänä tarjottua kastiketta).

* Tämän ruuan voi tehdä myös tähteeksi jääneestä pastasta. Silloin lämmitä mikrossa noin 190 g / reilu 2 dl kypsää pastaa, sitten sekoita siihen muut ainekset kuten edellä.

* Tämän reseptin voi myös moninkertaistaa ja tehdä sen kattilassa.

* Annoksen voi viimeistellä tuoreella tillillä, persiljalla tai ruohosipulilla, jos sattuu olemaan.

Muita tapoja käyttää ylijäänyt kypsä kala on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Katso myös: