
Kypsensin pakastevihannekset vaihteeksi uunissa. Uunissa kasviksiin tulee tyypillisesti tiiviimmät ja paahteisemmat maut, ja minun kokemukseni mukaan maku tuntuu olevan myös raikkaampi uunissa kuin pannulla tehtynä. Kuvissa olevat pakastekasvikset ovat Rainbown Oriental wokkivihanneksia. Minun kokemukseni mukaan monenlaiset pakastevihannekset soveltuvat uunissa kypsentämiseen, paitsi pakasteherneille suosin mieluummin nopeaa kypsennystä. Jos haluaa maksimoida paahteiset maut, silloin kannattaa paahtaa uunissa keskenään mahdollisimman saman kokoisia kasviksia.
Pakastevihannekset uunissa
pakastevihanneksia
öljyä
suolaa
Ota uunipelti ja laita siihen leivinpaperi. Levitä siihen pakastevihanneksia sen verran kuin mahtuu, mieluiten vain yhteen kerrokseen ilman, että vihannekset koskevat toisiinsa (esim. 500 g). Lisää niihin öljyä sen verran, että kaikki vihannekset kastuvat (esim. 4 rkl). Ripottele päälle suolaa. Sekoita (esim. käsillä). Levitä vihannekset niin, että ne mieluiten eivät koske toisiinsa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes alkaa näkyä jotain ruskistumista ja vihannekset ovat kypsiä (n. 20-40 min). Tarvittaessa sekoita välissä, jos reunat uhkaavat palaa ennen kuin keskellä on kypsää.
Jos pakastevihanneksissa ei ole mukana pienikokoisia paloja, valmistumista voi nopeuttaa paistamalla ensin 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla, kunnes vihannekset ovat sulaneet, sitten sekoittaa ja paistaa 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on kypsää ja jotain ruskistumista.
Vinkki: Vihanneksiin voi halutessa ennen paistoa sekoittaa muitakin mausteita. Voi käyttää esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: hunaja, pippuri, valkosipuli, yrtit tuoreina tai kuivattuina. Paiston jälkeen voi halutessa sekoittaa kasviksiin sitruunan kuoriraastetta ja/tai sitruunamehua.
500 g pakastewokkivihanneksia leivinpaperoidulla pellillä. Öljyä ja suolaa päällä. Sekoitettu käsillä ja levitetty uudestaan.
20 minuutin paahtamisen jälkeen. Reunoihin uhkasi tulla palamista, joten koin parhaaksi tässä vaiheessa sekoittaa. Sekoitettu ja sitten takaisin uuniin. Yhteensä 30 minuutin paahtamisen jälkeen. Tässä vaiheessa koin parhaaksi ottaa pois, koska pienimmät kasvikset uhkasivat palaa.
Uunissa kypsennettyjä pakastevihanneksia sivusta kuvattuna. Uunikasviksia ja texmex-kanapastaa.
Muita uunikasviksia: