
Tänään huomasin jääkaapissa munakoison, joka oli ostettu 1.5. Se näytti siltä, että se ei enää kauaa säily, joten päätin käyttää sen pois. Paahdoin sen uunissa, ja tuli hyvä kasvislisäke. Maistuu vähän paahteiselta, vähän hedelmäiseltä, vähän sienimäiseltä ja vähän sipsimäiseltä.
Uunissa paahdettu munakoiso eli uunimunakoiso
1 munakoiso
3 rkl öljyä
suolaa
Leikkaa munakoiso viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperoidulle pellille niin, että ne eivät koske toisiinsa. Sivele viipaleet öljyllä. Ripottele suolaa päälle. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on väriä pinnassa (n. 40 min).
Vinkki: Munakoison voi leikata myös esimerkiksi kuutioiksi, niin kuin olen aiemmassa postauksessa tehnyt.
Munakoisoviipaleet ennen uunia. Uunin jälkeen. Annokseni paahdettua munakoisoa, savulohta, appelsiini-jogurttikastiketta ja keitettyjä perunointa.
Paahdettua munakoisoa syötiin aterialla, jolla oli myös savulohta, appelsiini-jogurttikastiketta ja keitettyjä perunoita.