Savulohi, appelsiini-jogurttikastike + perunat + paahdettu munakoiso

Jääkaapissani oli savulohta, joka oli tehty sähkösavustimella kaksi päivää sitten (lohifileen pintaan hierottu suolaa 1 tl per puoli kiloa lohta, savustettu sähkösavustimen ohjeen mukaan kypsäksi – reilun kilon pala 45 min). Kyseinen lohifilee oli savustettu viimeisenä käyttöpäivänään, joten nyt kaksi päivää myöhemmin se ei ollut enää raikkaimmillaan. Sen kompensoimiseksi teki mieli syödä sen kanssa raikasta kastiketta, joten kotoa löytyvistä aineksista tein nyt appelsiini-jogurttikastikkeen pääraaka-aineilla turkkilainen jogurtti ja appelsiini. Tuli hyvää. Sopivan appelsiinisen makuinen kastike raikasti parhaat päivänsä jo nähneen savulohen mukavan makuiseksi ateriaksi. Aterialla syötiin myös paahdettua munakoisoa.

Appelsiini-jogurttikastike savulohelle

400 g turkkilaista jogurttia (4 dl)

1 appelsiinin mehu (reilu 1 dl – purista esim. käsin tai puristimella)

1 tl suolaa

2 tl sokeria

2 tl sitruunamehua (voi jättää pois tai vähentää, jos ei tykkää happamasta)

Sekoita kaikki ainekset keskenään (esim. kierrevispilällä). Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti.

Vinkkejä:

Tällaisenaan tämä kastike maistuu happamalta. Jos ei tykkää happamasta ja/tai aterialla ei ole perunaa tasapainottamassa happamuutta, silloin kannattaa jättää tästä sitruunamehu pois. Perunan kanssa syötäessä sitruunamehu mielestäni terästää kastiketta sopivasti. Terästämisen voi tehdä toisaalta myös esimerkiksi sipulijauheella ja pippurilla.

Tähän simppeliin kastikkeeseen voi halutessa lisätä muitakin makuja, kuten esimerkiksi:

* appelsiinin kuorta raastettuna (vain oranssia osaa, ei valkoista)

* tuoreita yrttejä silputtuina (esim. ruohosipuli, tilli, persilja, rucola, basilika)

* hunajaa

* sipulijauhetta

* musta- ja/tai valkopippuria

Appelsiini-jogurttikastike savulohelle ja perunoille.

Päivitys seuraavana päivänä:

Tältä aterialta ylijääneet keitetyt perunat käytin perunateeleipiin.

Uunissa paahdettu munakoiso

Tänään huomasin jääkaapissa munakoison, joka oli ostettu 1.5. Se näytti siltä, että se ei enää kauaa säily, joten päätin käyttää sen pois. Paahdoin sen uunissa, ja tuli hyvä kasvislisäke. Maistuu vähän paahteiselta, vähän hedelmäiseltä, vähän sienimäiseltä ja vähän sipsimäiseltä.

Uunissa paahdettu munakoiso eli uunimunakoiso

1 munakoiso

3 rkl öljyä

suolaa

Leikkaa munakoiso viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperoidulle pellille niin, että ne eivät koske toisiinsa. Sivele viipaleet öljyllä. Ripottele suolaa päälle. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on väriä pinnassa (n. 40 min).

Vinkki: Munakoison voi leikata myös esimerkiksi kuutioiksi, niin kuin olen aiemmassa postauksessa tehnyt.

Paahdettua munakoisoa syötiin aterialla, jolla oli myös savulohta, appelsiini-jogurttikastiketta ja keitettyjä perunoita.

Ruisleivitettyjä voissapaistettuja silakkafileitä, perunamuusia persiljalla ja paahdettua munakoisoa

Hyppää reseptiin

Suomalaisen ruoan päivänä päätin tehdä lounaaksi suomalaista ruokaa suomalaisista aineksista. Ensin ajattelin laittaa uuniin paahtumaan suomalaisia vihanneksia:

Kuvassa on suomalainen munakoiso ja suomalaisia palsternakkoja. Tarkoitus oli laittaa uuniin paahtumaan molempia. Palsternakat jätin kuitenkin odottamaan muuta käyttöä, koska uunipelti tulikin täyteen jo tuosta yhdestä munakoisosta:

Munakoisokuutioita menossa uuniin.

Munakoisoja varten sekoitin pikkukupissa ruokalusikallisen sulatettua voita ilman pohjaheraa ja teelusikallisen hunajaa. Sekä voi että hunaja ovat mielestäni huippuja suomalaisia tuotteita, jotka nostavat muiden tuotteiden makuja uudelle tasolle niin yhdessä kuin erikseen. Sekoitin voi-hunajaseoksen munakoisokuutioihin,ripottelin suolaa päälle ja laitoin munakoisopellin uuniin 40 minuutiksi. Silloin ne näyttivät tältä:

Paahdettuja munakoisokuutioita (40 min 200 asteessa)

Muun ruuan valmistumista odotellessani söin osan paahdetuista munakoisokuutioista sellaisenaan. Ne maistuivat mukavan paahteisilta ja hedelmäisiltä. En ollut ennen huomannutkaan, kuinka hedelmäinen maku munakoisossa on.

Silakkafileet olivat suomalaista pakastesilakkaa tämän näköisessä pussissa:

Sieltä otin sulamaan yksittäin pakastettuja silakkafileitä sen verran kuin arvelin minun ja 3-vuotiaani yhdellä aterialla syövän:

Jäisiä silakkafileitä.

Tuoreina myytäviin silakkafileisiin verrattuna nämä pakastesilakkafileet ovat paljon isompia. Tuoreina en ole koskaan nähnyt myytävänä noin isoja. Suuresta koosta tosin seuraa se, että Evira kehottaa rajoittamaan näiden syöntiä:

”Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä vain 1-2 kertaa kuukaudessa isoa, perkaamattomana yli 17 cm:n silakkaa tai vaihtoehtoisesti Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta. ”

Evira

Linkki Eviran lainaukselle: https://aineisto.ruokavirasto.fi/evira20181231/www/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden-kayton-rajoitukset/kalan-syontisuositukset/index.html

Näiden pakastesilakkafileiden pakkauksessa luki, että jos ne haluaa leivittää, niiden pitää ensin antaa sulaa huoneenlämmössä niin kauan, että pinnat näyttävät kosteilta. Siinä kesti minulla nyt jotain puolesta tunnista tuntiin:

Silakkafileitä sulaneina niin paljon, että pinnat ovat kosteita ja leivitys voi tarttua.

Leivitykseksi sekoitin lautasella 1 dl ruisjauhoja ja 1 tl suolaa. En enää muista, mistä olen niiden suhdeluvun oppinut, mutta tuolla suhdeluvulla olen kuitenkin tehnyt jo vuosia. 1900-luvun alun Kotiruoka-kirjassa tosin samaan jauhomäärään tuli suolaa 1 rkl, mutta ehkä siihen aikaan oltiin totuttukin suolaisempaan ruokaan.

1 dl ruisjauhoja, joihin on sekoitettu 1 tl suolaa. Kierittelin silakkafileet tässä seoksessa ennen paistamista.

Ruisjauho-suolaseoksessa molemmin puolin kieritellyt silakkafileet paistoin voissa. Lisäksi tein perunamuusin, jota varten keitin jauhoisia perunoita, survoin ne ja sekoitin näppi- ja suutuntumalta täysmaitoa, voita ja suolaa. Niiden määrät suhteessa perunan määrään ovat minulla nyt ja yleensäkin maistelun perusteella samaa luokkaa kuin silloin, kun olen noudattanut ainesosien suhteissa tätä Valion ohjetta: https://www.valio.fi/reseptit/perunamuusi/

Niinpä, jos haluaisin kirjoittaa tästä koko ateriasta ihan reseptin auki, kirjoittaisin sen näin:

Ruisleivitettyjä silakkafileitä, perunamuusia ja paahdettua munakoisoa

Silakkafileet:

200-400 g silakkafileitä

1 dl ruisjauhoja

1 tl suolaa

voita paistamiseen

Jos silakkafileet ovat pakastettuja, ota ne sulamaan huoneenlämpöön noin tunti ennen ruuanvalmistusta. Sekoita keskenään ruisjauhot ja suola. Kierittele silakkafileet (jos pakastettuja, on oltava tässä vaiheessa vähintään niin paljon sulanut, että pinnat ovat kostuneet) ruisjauho-suolaseoksessa. Paista silakkafileet voissa molemmin puolin ruskeiksi.

Perunamuusi:

700 g jauhoisia perunoita

vettä keittämiseen niin, että perunat peittyvät

n. 2½ dl täysmaitoa

25 g voita

1 tl suolaa

(halutessa ja jos on: tuoretta persiljaa)

Kuori perunat. Keitä ne kypsiksi vedessä joko kokonaisina tai paloiteltuina. Kaada keitinvesi pois. Survo perunat perunasurvimella. Sekoita mukaan maito, voi ja suola. (Tässä vaiheessa voi vatkata sähkövatkaimella tasaiseksi jos haluaa, mutta itse en pidä sitä tarpeellisena.) Lisää halutessasi perunamuusiin persiljaa.

Paahdetut munakoisot

1 munakoiso

1-2 rkl voita

1 tl hunajaa

suolaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi esim. mikrossa tai kattilassa hellalla. Kuutioi munakoiso. Levitä munakoisokuutiot leivinpaperoidulle uunipellille. Nyppäise voisulan pinnasta lusikalla pois valkoiset herapalaset. Kaada voisulaa varovasti toiseen kuppiin niin, että pohjalla oleva hera ei tule mukaan, koska hera herkästi aiheuttaa palaneen maun paahdettaviin ruokiin. (Heran voi säästää ja laittaa jääkaappiin muuta tarkoitusta varten.) Sekoita herattomaan voisulaan hunaja. Kaada seos munakoisokuutioiden päälle, ja sekoita tasaiseksi. Ripottele suolaa päälle. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes munakoisokuutiot näyttävät paahtuneilta (n. 40 min).