
Kaupasta ostettiin kokonainen lohi, joka oli nimellä Norjan pikkulohi. Meinasin opetella fileeraamaan, mutta en sitten jaksanutkaan. Kiersin fileerauksen opettelun leikkaamalla lohen kyljyksiksi. Se oli melkein helppoa: vain lähimpänä häntää olevat palat vaativat vahvaa leikkausvoimaa. Leikkaamisen jälkeen suurin työvaihe oli lohikyljysten siistiminen suomuista ja irronneista nahkan palasista. Ripottelin siistittyjen lohikyljysten päälle suolaa, ja uuni hoiti loput. Tuli hyvänmakuista ja mehevää. Lohen pään ja hännän keitin liemeksi, joka on tarkoitus käyttää tulevina päivinä johonkin.
Lohikyljykset eli lohimedaljongit uunissa
1 kokonainen perattu lohi
suolaa
Huuhtele lohi kylmällä vedellä sisältä ja ulkoa. Kuivaa sisältä ja ulkoa talouspaperilla (tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä). Leikkaa kokonainen lohi terävällä fileerausveitsellä pitkittäissuunnassa parin sormen levyisiksi kyljyksiksi. Päätä ja häntää ei tarvita tähän ruokaan, mutta ne voi säästää kalaliemen keittämistä varten.
Pyyhi kyljyksistä mahdolliset suomut ja nahkan palaset pois talouspaperilla (tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä.) Asettele lohikyljykset leivinpaperoidulle pellille. Ripottele suolaa päälle. Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla haluttuun kypsyysasteeseen. Kypsää on, kun kalan liha irtoaa ruodoista ja evä irtoaa nykäisemällä. Kypsää voi olla jo 15 minuutin kypsentämisen jälkeen. Mutta jos haluaa ruskistuspintaa niin kuin minä, voi mennä kauemmin. Minulla meni siihen nyt 30 minuuttia.
Vinkkejä:
* Annoksen päälle voi halutessa puristaa sitruunaa ja/tai ripotella päälle tuoretta tilliä/ruohosipulia/persiljaa. Hyvää tosin ilmankin.
* Samalla tavalla voi tehdä kyljyksiä myös kirjolohesta.
* Kyljykset voi kypsentää uunin sijaan myös pannulla tai grillissä. Silloin suosittelen ensin ruskistamaan pinnat kovalla lämmöllä ja jos mahdollista, hauduttamaan miedolla lämmöllä kypsäksi. Pannulle lisään paistorasvaksi voita.
Huonoksi puoleksi tästä valmistustavasta totean, että ruotojen kannalta tämä ei ole kaikista kivoin tapa. Ruodot leikkautuvat tässä useampiin osiin, ja ne suuntautuvat niin, että niitä ei pääse nyppimään helposti pois samalla tavalla kuin lohifileestä. Tällä hetkellä en tiedä kätevää tapaa poistaa lohikyljyksistä ruotoja ennen tarjoamista muille.
Kokonainen Norjan pikkulohi Tästä näkee, paljonko tämä lohi painoi ja maksoi maaliskuussa 2020. Lohi leikattuna kyljyksiksi.
Kyljykset leivinpaperoidulla pellillä. Päät ja häntä otettiin erikseen. Ne eivät päätyneet uuniin, vaan kattilaan veden kanssa. Suolaa päällä, ja valmis uuniin.
Lhikyljyjkset 30 minuutin paistamisen jälkeen. Ja tässä ylösalaisin käännettyinä. Annokseni, jossa lohikyljyksen lisäksi perunoita, voisulaa ja salaattia.
Pää ja häntä kattilassa. Lisätty vettä sen verran, että peittyy (reilu litra). Lisäsin suolaa yhden teelusikallisen. Kiehautin liemen. Kuorin lusikalla pois vaahdot.
Vaahdot kuorittu pois, keittolevyn säätö laskettu matalimmalle ei-nollalle. Näin annoin olla 20 minuuttia. 20 minuutin keittämisen jälkeen. Liemi kaadettuna tiheän siivilän läpi.
Tältä liemi näytti juuri siivilöitynä. Tältä liemi näytti puoli tuntia myöhemmin, kun nostin siivilän pois ja kippasin pään ja hännän roskiin.
Muita hyviä kalaruokia:
Muita hyviä kastikkeita kalalle kuin voisula on kirjoituksessani Kastikkeita kalalle. Muita perunalisäkkeitä keitettyjen perunoiden lisäksi on kirjoituksessani Perunalisäkkeitä. Kalaliemen keittämisestä tarkempi selostus täällä.
Päivitys 27.3.2020:
Tämän aterian tähteitä meni perunarieskoihin, lohi-riisivuokaan ja kermaperunoihin.