
Tämä oli tänään todella herkullinen lounas. Voi-siiderikastike on yleensä meille vain viikonloppukastike, koska se ei odota syöjiään eikä kestä mikrolämmitystä. Nykytilanteessa kuitenkin meillä kaikki syövät kaikki ateriansa kotona. Jääkaapissa oli lohifilee, jolla viimeinen käyttöpäivä tänään, ja paras ateria, minkä siitä osaan tehdä, on tämä.
Voi-siiderikastikkeen resepti on täällä: https://ruokaideat.com/2019/09/22/paistettua-lohta-voi-siiderikastiketta-riisia-ja-uunikasviksia/
Lohiperhosten resepti täällä: https://ruokaideat.com/2019/11/13/lohiperhonen-keitetyt-perunat-lime-kermakastike-ja-paistetut-pakastevihannekset/
Perunat olen jo pitkään keittänyt ilman kuoria, koska silloin perunat tuntuvat suussa vähemmän kuivilta ja maistuvat vähemmän perunalta. Tänään kuitenkin pitkästä aikaa annoin kuorineen keitetyille mahdollisuuden, koska ei huvittanut kuoria koko perheelle perunoita. Tämän kokeilun perusteella keitän jatkossakin perunat kuorineen, koska perheen perunakriitikotkaan eivät valittaneet perunan mausta, vaan kaikki söivät lautasensa tyhjiksi. Kuorineen keitetyt perunat maistuivat ja tuntuivat mielestäni selvästi eriltä kuin kuorittuina keitetyt perunat niin, että olisin erottanut, vaikka minulle olisi tarjottu keittämisen jälkeen kuorittuina. Kuorineen keitetyt perunat tosiaan maistuivat enemmän perunalta, mutta myös imivät itseensä selvästi enemmän kastiketta tuottaen ihanan yhdistelmämaun. Kun hyvää kastiketta oli riittävästi, kuorineen keitetyt perunat olivatkin nappivalinta, johon palaan jatkossakin. Tästä oppineena päivitän myös kirjoitustani Perunalisäkkeitä.