Perunasämpylät – pehmeät sämpylät perunamuusista

Perunasämpylöitä muusista.

Tänään oli kattilassa vielä jäljellä perunamuusin jämät. Olin syönyt sitä perunamuusia alun perin porsaan palapaistin kanssa. Ylijääneestä perunamuusista olin ensin tehnyt pannulla paistettua perunamuusia, sitten perunavelliä. Nyt perunamuusia oli jäljellä juuri sopiva määrä perunasämpylöiden tekemiseen, eli 3-4 desilitraa. Sämpylät ja leivonta ylipäätään kuuluvat suosikkijuttuihini, mitä ylijäämä perunamuusista voi tehdä. Perunamuusi tekee sämpylöistä ihanan pehmeitä, meheviä ja makoisia. Ylijäänyt perunamuusi antaa sämpylöille samanlaista makeutta kuin pellilliseen perunarieskaa, mutta sämpylät ovat toki hitaampia tehdä hiivalla kohottamisen takia. Perunamuusista tulee yleensäkin hyvää leipää johtuen perunasoseen makeus- ja mehevyysominaisuuksista, jotka toisaalta tekevät myös matalampaa ja löysempää leipää, mikä pätee myös näihin perunasämpylöihin. Mataluudesta ja löysyydestä huolimatta kuitenkin muusin jämät ovat näissä sämpylöissä se stara, joka tekee näistä sämpylöistä aivan erityisen spesiaalin hyviä. Tähteet usein vain jemmataan johonkin ruokaan, mutta näissä sämpylöissä se tähteeksi jäänyt perunamuusi ei ole mikään piilotettava ongelmajäte, vaan juuri se pointti. Nämä perunamuusista tehdyt sämpylät kuuluvatkin sekä suosikkisämpylöihini, suosikkiperunaruokiini että suosikkitapoihini uusiokäyttää ylimääräinen perunamuusi.

Perunasämpylät perunamuusista (n. 13 kpl)

3-4 dl perunamuusia (n. 300-400 g)

2 dl täysmaitoa (200 g)

pieni nokare voita (n. 5 g)

1 pussi kuivahiivaa (11 g)

3 rkl tummaa siirappia

1 tl suolaa

n. 5 dl vehnäjauhoja (325 g)

3 rkl sulatettua voita (n. 45 g)

Vispaa perunamuusin sekaan maito. Lämmitä seos 42-asteiseksi joko mikrossa tai kattilassa hellan levyllä miedolla lämmöllä. 42-asteinen on kuumempi kuin kädenlämpö, mutta ei sormiapolttava.

Lisää seokseen pieni nokare voita, ja sekoita. Sekoita joukkoon siirappi, suola ja kuivahiiva. Sekoita käsin joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon (tai kattilan) reunoista, mutta on vielä hyvin pehmeää. Sekoita käsin mukaan sulatettu voi sen lämpöisenä, että se ei polta sormia. Anna taikinan kohota kulhossaan peitettynä puolisen tuntia, kunnes on selvästi kohonnut.

Nostele taikinasta käsin tai lusikalla leivinpaperoiduille tai voidelluille uunipelleille sämpylää muistuttavia kasoja. Anna kohota pelleillä vartin verran.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia, kunnes pinnat ovat ruskistuneet. On hyvää sekä lämpimänä että kylmänä, sopii myös pakastettavaksi.

Vinkkejä:

* Kuivahiivan sijaan voi myös käyttää 25 g tuorehiivaa. Silloin lämmitä perunamuusiseos 37-asteiseksi eli kädenlämpöiseksi, ja murustele hiiva perunamuusiseokseen siinä vaiheessa, jossa oli aika lisätä kuivahiiva.

* Jos perunamuusia on 6-7 dl, voi tehdä tupla-annoksen ja pakastaa ylimääräiset sämpylät.

* Perunasämpylät voi tehdä myös muusijauheesta. Silloin voi tehdä esimerkiksi näin: Sekoita keskenään 3/4 dl muusijauhetta (esim. Mummon muusi) ja 3 dl kuumaa vettä tai maitoa. Anna tasaantua hetki. Sekoita mukaan nokare voita. Sekoita mukaan 2 dl täysmaitoa. Lämmitä tai jäähdytä 42-asteiseksi. Sitten jatka reseptin kappaleesta “Lisää seokseen pieni nokare voita, ja sekoita. ” ja jatka ohjeen mukaan.

Perunasämpylöiden resepti on alun perin täältä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/374473/Kuohkeat%20perunas%C3%A4mpyl%C3%A4t/

Näissä perunasämpylöissä on omalaatuinen maku ja suutuntuma. Perunasta tulee makeutta, mehevyyttä ja pehmeyttä. Siirappi antaa paistopintaan omaa makeuttaan myös. Nämä perunasämpylät syön usein halkaisematta, jolloin voitelen vain alapinnan. Kuitenkin nämä voi myös halkaista ja voidella sisäpinnat. Halkaistuina nämä ovat löysiä kuin letut, ja taipuvat otteesta samaan tapaan kuin letut. Löysyys tarkoittaa perunasämpylöiden kohdalla yleensä onnistuneita sämpylöitä, sillä juuri silloin perunan erityisominaisuudet leivonnassa tulevat parhaiten esille.

Olen tehnyt samalla reseptillä perunasämpylöitä myös ylijääneestä joulun imelletystä perunalaatikosta. Silloin olen vain korvannut perunamuusin samalla määrällä perunalaatikkoa muuttamatta mitään muuta. Samalla lailla olen myös tehnyt pellillisen perunarieskaa korvaamalla perunamuusin perunalaatikolla.

Ensimmäinen valmis pellillinen 20 minuutin paiston jälkeen.
Toinen valmis pellillinen 18 minuutin paistamisen jälkeen.

Tämä perunasämpylöiden resepti on sama, joka on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi. Sieltä löytyy perunamuusin hyödyntämiseen myös reseptit Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit ja Perunamuusivuoka sekä linkkejä muihin resepteihin, joissa käytetään perunamuusin jämiä. Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyttä perunamuusia:

Muita sämpyläreseptejä:

Vastaa