
Oli jäljellä perunamuusin jämät palapaistiaterialta. Tällä kertaa huvitti tälläinen nopea uusiokäyttö mitä tehdä ylijääneestä perunamuusista, eli sekoitin perunamuusiin kananmunan ja paistoin voissa pannulla molemmin puolin. Tuli hyvää. Ylijäänyt perunamuusi piristyi helposti ja vikkelästi uuteen uskoon, kun sen paistoi kiinteäksi ja ruskeapintaiseksi molemmin puolin, eli perunamuusista tuli ruokaa, joka maistui ja tuntui eriltä kuin perunamuusi alun perin. Ylijäämä muusin tunkkainen “eilisperunan” makukin, joka voi jopa pilatakin jotkut ruoat, oli tipotiessään, kun perunamuusin paistoi kiinteäksi. Tämä oli tällainen nopeammasta päästä tuunaus, mitä perunamuusista voi tehdä ilman uunia. Yleensä minulla perunamuusin hyödyntäminen on uunipainotteista ja muusin käyttö pannulla on meinannut minulta unohtua tyystin, vaikka perunamuusin tähteet soveltuvat pannulla paistamiseen siinä missä moni muukin tähteeksi jäänyt ylimääräinen ruoka. Alla tämän paistetun perunamuusin resepti.
Paistettu perunamuusi (1-2 annosta)
2 dl jäähtynyttä perunamuusia
1 kananmuna
ripaus suolaa
paistamiseen voita tai muuta rasvaa
Sekoita perunamuusiin kananmuna ja ripaus suolaa. Kuumenna voi tai muu rasva paistinpannulla. Tiputa perunamuusi pannulle joko isolle paistinpannulle koko klöntti kerralla, tai tipauta pienempiä nokareita sen verran kuin pannulle mahtuu. Lettupannuakin voi käyttää tähän halutessa. Tarvittaessa voi paistaa useammassa erässä tai useammalla pannulla. Paista keskilämmöllä molemmin puolin ruskeaksi. Hyvä aika kääntää ensimmäisen kerran on silloin, kun yläpuoli on hyytynyt. Jos iso klöntti meinaa hajota kääntäessä, kannattaa suosiolla leikata se näteiksi paloiksi ennen kääntämistä. Tarjoa heti.
Paistetun perunamuusin kanssa sopii samat ruoat kun tavallisenkin perunamuusin kanssa, mutta paistetun perunamuusin voi ajatella myös munakkaana, suolaisena lettuna tai lämpimänä voileipänä ja latoa päälle samoja täytteitä kuin niihinkin. Yksi helppo ja maistuva tapa on laittaa paistetun perunamuusin päälle pienittyä kinkkua ja halutessa vielä juustoraastettakin. Juustoraastetta voi halutessa sekoittaa perunamuusi-kananmunaseokseen ennen paistamistakin. Ennen paistamista seokseen voi sekoittaa pieniä määriä muitakin aineksia pieninä paloina, kuten kinkkua, mutta mielellään ei paljon nesteitä vapauttavia aineksia, kuten kasviksia tai sieniä, jotka sopivat paremmin päälle paiston jälkeen.
Paistettu perunamuusi on myös hyvä imemään kastikkeita. Paistetun perunamuusin kanssa sopivat samat kylmät kastikkeet kuin kalan kanssa, mutta mahdollisen tillin vaihtaisin niistä muuhun yrttiin, jos paistetun muusin kanssa ei ole tarjolla kalaa.
Vinkki: Ohjeen voi tarvittaessa tuplata tai moninkertaistaa. Paista niin monessa erässä tai niin monella pannulla kuin tarvitsee. Jotta perunamuusista tulisi kiinteää käännettävää, perunamuusia on hyvä olla pannulla alle senttimetrin korkuisesti.
2 dl perunamuusia ja 1 kananmuna sekoitettuna keskenään. Pannulla paistettua perunamuusia kääntämisen jälkeen.
Paistettua perunamuusia lautasella. Paistettua perunamuusia lautasella kinkun kanssa.
Paistettu perunamuusi on samankaltainen kuin perunamuusista tehdyt perunaletut, joihin tulee lisäksi myös jauhoja ja maitoa. Perunaletut pysyvät paremmin koossa kuin paistettu muusi, mutta paistettu muusi on nopeampi tehdä. Maku on paistetussa muusissa enemmän tavallisen perunan makuinen, perunaletuissa taas perunan maku on vehnäjauhojen ansiosta makeutunut ja suutuntuma kosteampi/mehevämpi. Paistetun muusinkin voi halutessa paistaa lettupannulla, jolloin tulee letun näköisiä, ja pienellä lettupannulla paistetut pysyvät jotensakin koossakin.
Lisää tapoja käyttää tähteeksi jäänyt perunamuusi löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi. Siellä on mm. reseptit Perunasämpylät, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit ja Perunamuusivuoka. Muita ruokia perunamuusista: