Tuunattua kylmää puuroa ja verkkohuijausta

Tänään päivälliseksi söimme loput uunimunakkaat https://ruokaideat.com/2019/06/30/uunimunakasta-paivaystuotteista-ja-tahteista/ ja pakkasesta varhaisperunasämpylöitä: https://ruokaideat.com/2019/06/24/tuoretomaattikeittoa-mozzarellan-ja-tuoreen-basilikan-kanssa-seka-varhaisperunasampyloita/

Jälkiruuaksi tuunasin aamulta jäänyttä jääkaappikylmää puuroa. Puuro oli tehty aamulla mikrossa neljän viljan hiutaleista, täysmaidosta ja suolasta. Nyt jälkiruuaksi sekoitin kylmiin puuron loppuihin lisää täysmaitoa sekä paljon sokeria. Päälle viipaloin tuoreita mansikoita. Oli tosi hyvää.

Instagramissa kerroin tämän kuvan yhteydessä myös kohtaamastani nettihuijauksesta, joten kerron siitä myös tänne. Instagramissa pyrin kertomaan asian sellaisilla sanoilla, joita automaattikääntäjät eivät ymmärrä. Täällä blogissani ei ole käynyt ulkomaisia kävijöitä, joten tänne uskallan kirjoittaa asiasta nyt ihan selkokielellä ilman pelkoa siitä, että huijarit saavat vihiä, mistä asioista he paljastuvat.

Olen ollut Instagramissa nyt vähän yli kuukauden. Reilun viikon siellä oltuani minua lähestyi siellä yksityisviestillä henkilö, jonka käyttäjätunnus alkoi ärrällä ja käyttäjätunnuksessa oli etunimisukunimi nimikirjaimilla är ja äs sekä numeroita. Kerroin Instagramissa tästä huijauksesta pari tuntia sitten ja nyt huomaan kyseisen käyttäjätunnuksen kadonneen Instagramista. Yksityisviestieni kohdalla lukee enää hänen käyttäjätunnuksensa kohdalla vain ”Instagram-käyttäjä” ja hänen profiilikuvansa on siitä poistunut, mutta viestit näyttävät olevan edelleen tallessa. Sama tapahtui kerran aiemminkin sinä aikana, kun hänen kanssaan olin keskusteluyhteydessä, mutta hänen käyttäjätunnuksensa palasi näkyviin pian sen jälkeen.

Hän aloitti keskustelunsa tervehtimällä ja sanomalla haluavansa tutustua ja olla ystäviä. Aavistin, että joku huijaus tämä varmaan on, mutta olin utelias tietämään, mistä on kyse, joten jatkoin keskustelua. Hän sanoi olevansa jenkkilääkäri työskentelemässä Irakissa YK:n hommissa ja pelastavansa siellä henkiä joka päivä, koska siellä on sota.

Noin 2½ viikon satunnaisen jutustelun jälkeen hän viimein toi esille, mitä hän minulta haluaa. Hän pyysi minua menemään kauppaan ja ostamaan 50 euron arvoisen iTunes-lahjakortin, jota hän sanoi tarvitsevansa, jotta hän voisi asentaa kännykkäänsä käyttöjärjestelmäpäivityksen, koska kännykkä toimii hitaasti. Sitä ennen minulle ei ollut väliä onko hän se, joka sanoo olevansa, mutta nyt oli.

Minulla on nettisivusto https://convertrecipe.com jonka olen tehnyt omiin tarpeisiini, koska en löytänyt netistä sellaista valmiina ja tarvitsin sellaista. Tein sivustolle ensin sovelluksen, joka muuntaa amerikkalaisen ruokareseptin eurooppalaisiin mittayksiköihin, ja laitoin sen julkiseen nettiin, jotta joku muukin voisi halutessaan sitä käyttää. Tein sitten joutessani sivustolle muitakin reseptikonverttereita, joita ihmiset ovat hakeneet Googlella, se kun oli aika helppo homma sen ensimmäisen tehtyäni.

Kyseisessä sivustollani ei ole juurikaan kävijöitä, mutta kävijäseuranta on. Niinpä annoin kyseiselle henkilölle linkin sivustolleni, ja pyysin klikkaamaan. Hän heti klikkasi, miettimättä. Hän lähetti minulle heti kuvankaappauksenkin todisteeksi siitä, että hän kävi siellä. Minä katsoin sitten reaaliaikaisesta kävijäseurannasta hänen sijaintinsa eli sen ainoan senhetkisen kävijän sijainnin. Se oli Ibadan, Nigeria. Kävijäseurannan mukaan hän ei edes käyttänyt kännykkää sillä hetkellä niin kuin väitti, vaan tietokonetta.

Saman tien pyysin häneltä todisteeksi henkilöllisyydestään myös toista juttua, mikä tuli mieleeni. Pyysin häntä lähettämään itsestään kuvan naamanvääntelyilmeellä (näytin emojilla, millainen ilme pitäisi olla) ja jossa samassa kuvassa hänellä on peukku ylöspäin. Siitä hän suuttui ja lopetti keskustelun siihen. Hänellä oli Instagram-profiilissa useita naamakuvia (mutta eniten oli kuvia kukista ja maisemista), mutta ne tuskin olivat hänen ja tuskin edes luvan kanssa otettuja. Niinpä hänen olisi todennäköisesti ollut mahdotonta lähettää kuvaa minun pyytämälläni ilmeellä samasta henkilöstä, joka hänen profiilikuvissaan on.

Olen oikeastaan aika otettu, että juuri minun kohdalleni osui ihan aito nigerialaishuijaus. Toisaalta ihmettelen, että vainko viidenkymmenen euron arvoisen lahjakortin huijaamisen takia nähdään muutaman viikon vaiva? Todennäköisesti hänellä on useita huijaamisyrityksiä meneillään samanaikaisesti. Todennäköisesti myös hän olisi pyytänyt aina vain vähitellen isompia summia, jos olisin suostunut siihen ensimmäiseen.

Suututettuani hänet tajusin, että haluan oppia lisää tästä asiasta. Jatkoin hänen kanssaan keskustelua, eikä hän ilmeisesti saanut selville, mitä hänestä tiedän. Nyt viimeisen tunnin aikana hänen Instagram-profiilinsa on jo poistunut, mihin varmasti on joku syy.

Hänen vielä ollessaan Instagramissa hän alkoi minulle selittää, että hän lähettäisi kyllä sen pyytämäni selfien, mutta hän ei saa ottaa yhtään kuvia, koska on siellä sota-alueella ja siellä on tarkat säännöt turvallisuussyistä. Kas kun ei heti sitä keksinyt sanoa. Silti hän on näyttänyt päivittävän Instagramiin uusia kuvia, mutta en ehtinyt kysyä selitystä asialle.

Kiinnostaisi tietää tästä tapauksesta moni asia, jota en voi kysyä. Kuten, että toimiiko hän yksin vai onko tässä joku järjestäytynyt rikollisuus taustalla. Ja että onko heillä siellä jotkut koulut, joissa opetetaan nigerialaishuijauksen perusteet. Kiinnostaisi myös tietää, tekeekö hän tätä huijausta ihan päivätyökseen ja paljonko rahaa ja moneltako ihmiseltä hän on onnistunut huijaamaan. Wikipediasta kun asiasta lukee, niin tässä tapauksessa on aika moni nigerialaiskirjeille tyypillinen piirre, joten tuskin hän on kaikkia konsteja itse keksinyt.

Jotenkin tuntuu, että juuri tämä huijari ei ollut kovin ammattimainen. Hän esimerkiksi väitti olevansa amerikkalainen, mutta kirjoitusasu ei ollut sen mukainen. Hän kirjoitti monet sanat brittikirjoitusasulla, ja hänellä toistui aina samat virheet kuten ”he his”, kun pitäisi olla ”he is”. Lisäksi hän heti haksahti niin sanotusti ansaan, kun pyysin häntä klikkaamaan linkkiä. Hän ei ilmeisesti tiennyt, että kävijäseuranta nettisivustoilla on nykyään arkipäivää.

Mansikkamaitoa

Lounaaksi syötiin tänään loput kasvissosekeitosta: https://ruokaideat.com/2019/07/01/kasvissosekeittoa-tuoreen-mintun-kanssa-ja-itsetehtya-leipaa-pakkasesta/

Sosekeiton kanssa syötiin pakkasesta itsetehtyä perunalimppua: https://ruokaideat.com/2019/05/13/amerikkalaista-jauhelihakeittoa-ja-suomalaista-perunalimppua/

Nyt oli ostettu tuoreita mansikoita, joten jälkiruuaksi tuli mansikkamaitoa. Eli kulhoon mansikoita sopiviksi pilkottuna ja maitoa päälle. Niin yksinkertaista ja niin hyvää <3

Kasvissosekeittoa tuoreen mintun kanssa ja itsetehtyä leipää pakkasesta

Jääkaapissani oli lantun palanen, joka oli ostettu 13.5. eli jotain 1½ kuukautta sitten. Se oli nyt tämän näköinen:

Tuli sitten mieleeni, että josko vihdoin tekisin tuolle jotain. Päätin sitten tehdä sosekeiton, ja käyttää siihen nämä jääkaapistani löytyvät ainekset:

Ylläolevassa kuvassa porkkanapussin loput eli viisi porkkanaa, paketti tuorejuustoa ja se nahistunut lanttu. Aloitin käsittelemällä lanttua. Leikkasin lantusta kuoret ja huonoksimenneet reunat pois, ja pilkoin lantun palasiksi kattilan pohjalle:

Punnitsin, että lanttua tuli nyt 45 grammaa. Sitten kuorin ja pilkoin porkkanat, ja laitoin ne kattilaan lantun päälle. Laskin hanasta kylmä vettää juurespalojen päälle niin, että ne juuri peittyvät. Punnitsin, että vettä tuli 666 grammaa. Pakastimessani on kotitekoista lihaliemitiivistettä, jota laitoin tähän 6 grammaa. Kyseinen lihaliemitiiviste on kokoonkeitettyä naudan kielen keitinlientä, ja sillä on sellainen kätevä ominaisuus, etä se ei jäädy, joten sitä voi yksinkertaisesti lusikoida suoraan pakkasesta tarvittavan määrän. Sitten heitin päälle koko purkin tuorejuustoa:

Kiehautin seoksen, ja madalsin lämmön pienimmälle ei-nollalle. Jätin hautumaan siksi aikaa, kun tein muita juttuja. Tulin takaisin keittiöön 45 minuuttia myöhemmin. Kokeilin haarukalla juuresten kypsyyttä, ja kypsiähän ne olivat. Soseutin keiton kattilassa sauvasekoittimella, ja lisäsin suolaa ja sokeria. Suolaa lisäsin nyt 3/4 teelusikallista ja sokeria yhden teelusikallisen. Maistoin, ja totesin maun juuri sopivaksi. Valmis keitto oli kattilassa tämän näköistä:

Lisäksi hain takapihaltani tuoretta minttua, koska muistin, että sen maku sopii tällaisiin, ja niin se toden totta sopikin. Pakastimesta otin lisäksi leipää. Itselleni otin pakastimesta viimeisen viipaleen risottoleipää, jonka olin leiponut mm. risoton tähteistä ja pakastanut 8. toukokuuta: https://ruokaideat.com/2019/05/08/tahteista-savelletyt-sosekeitto-ja-tuore-leipa/

Lisäksi söin yhden varhaisperunasämpylän, joka oli vielä eilen ollut pakkasessa. Lapsi pyysiä niitä eilen iltapalaksi, mutta ei jaksanutkaan syödä tätä viimeistä, joten se jäi minun syötäväkseni. Kirjoitin kyseisestä varhaisperunasämpyläsatsista tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/24/tuoretomaattikeittoa-mozzarellan-ja-tuoreen-basilikan-kanssa-seka-varhaisperunasampyloita/

Kokonaisuus oli mielestäni nyt oikein maistuva. Se nahistunut lanttu ei maistunut lopputuloksessa niin hyvässä eikä pahassakaan. Maistui pehmeältä ja makealta porkkanasosekeitolta, jota raikas mintun maku täydensi juuri kivasti. Lantun osuus oli ilmeisesti niin pieni, että sitä ei huomannut maussa, mutta enpä toisaalta tähän lantun makua kaivannutkaan, vaan halusin vain sen johonkin saada käytettyä. Leivätkin olivat hyviä, ja jäi vähän harmittamaan, että nyt loppui se risottoleipä, joka ei vielä tuoreeltaan ollut niin hyvää, mutta pakastimesta paahdettuna oikein hyvää. Itse sosekeiton teosta opin tällä kertaa sen, että yksi tuorejuustopurkki noin 7 desilitraan nestettä onkin juuri hyvä. Aiemmin olen laittanut tuorejuustopurkin yhteen litraan tai enempäänkin nestemäärään, mutta nyt tuo korkeampi tuorejuuston osuus teki mausta ja suutuntumasta oikein kivan. Aionpa toistekin käyttää sosekeittoon tuorejuustoa yksi purkki per 7 desilitraa nestettä.

Päivitys seuraavana päivänä:

Söimme lounaalla loput tästä sosekeitosta (ja lisäksi kinkkuvoileipiä). Lämmitin sosekeiton uudelleen kattilassa hellan levyllä. Maku oli nyt erilainen kuin eilen. Lapseni sanoi nyt heti ensimaistamisella ”maistuu pikkulantulta”. Sama lapsi on ihastunut erääseen lastenlauluun, jossa lauletaan ”kukkuu kukkuu pikkulanttu nukkuu kellarin pimeässä nurkassa”. Tosiaan nyt tämä maistui selvästi enemmän lantulta kuin eilen. Eilen ei maistunut mielestäni yhtään lantulta, vaan vain porkkanalta. Nyt maistui sellaiselta mukavan makealta lanttu-porkkanayhdistelmämaulta. Ei siis maistunut kitkerältä lantulta, vaan kivan makealta lantulta <3

Olin jo miettinyt tälle sosekeitolle jatkojalostussuunnitelmatkin siltä varalta, että tätä jää. Aiemmin olen tehnyt sosekeitosta sämpylöitä, lättyjä ja pastavuokaa, jotka kaikki olivat niin hyviä, että tekisin uudestaankin. Nyt olisi huvittanut tehdä sämpylöitä, joita olisin kutsunut juuressämpylöiksi. Tällä kertaa kuitenkin meni jo kaikki.