Punaviinikastike

Punaviinikastike.

Tässä on hyvä punaviinikastikkeen resepti, joka on erityisen hyvää liharuokien, kuten naudan pihvin kanssa. Tämä resepti on muuten sama kuin sivuston Reseptitaivas resepti punaviinikastikkeelle, mutta tämä on tuplamäärä ja lisäksi tämä on muokattu sellaiseksi, että voin tehdä tämän ylijääneestä punaviinista ex tempore ilman kaupassakäyntiä kodin vakioaineksista. Eli salottisipuli on siis korvattu tavallisella sipulilla, koska meillä yleensä ei satu salottisipulia olemaan, mutta tavallista sipulia kyllä. Tavallisellakin sipulilla tehtynä tämä on mielestäni todella hyvä kastike. Meiltä sattui tällä kertaa olemaan pippuri loppu joten sitä ei tähän laitettu, ja tosi hyvää ilmankin pippuria, joten siksi jätin pippurin tähän reseptiin vain sulkuihin.

Punaviinikastike (n. 2 dl)

4 dl punaviiniä

4 dl lihalientä

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

6 rkl voita

2 tl timjamia

1-2 rkl sokeria

suolaa

(pippuria)

Kuori sipuli ja valkosipulin kynnet. Silppua ne. Kuullota ne yhdessä ruokalusikallisessa voita kattilassa, mutta älä ruskista niitä.

Kaada kattilaan lihaliemi ja puolet punaviinistä. Lisää timjami ja halutessa pippuria.

Keitä lientä kokoon kovalla lämmöllä, kunnes liemestä on jäljellä enää puolet, eli 3 dl. Tarvittaessa liemen voi välissä kaataa mitta-astiaan ja tarvittaessa kaataa sieltä takaisin kattilaan kiehumaan kokoon lisää. Jos taas tulee vahingossa keittäneeksi lientä kokoon liikaa niin, että jäljellä on alle 3 dl, voi lisätä vettä takaisin sen verran, että lientä tulee yhteensä 3 dl.

Siivilöi liemi, eli kaada se tiheän siivilän läpi.

Lisää liemeen loput punaviinit ja sokeri (ensin mieluiten minimimäärä, myöhemmin on helppo lisätä jos tarpeen). Keitä kokoon kovalla lämmöllä muutama minuutti. Maista, ja lisää tarvittaessa yhtä tai useampaa näistä: suola, sokeri, pippuri. Tässä vaiheessa saa olla vahvan makuista, koska seuraavaksi lisättävä voi pehmentää makua.

Lisää voi ruokalusikallinen kerrallaan kierrevispilällä sekoittaen. Tarjoa mieluiten heti ennen kuin jäähtyy liikaa. Mahdolliset ylijääneet punaviinikastikkeet voi säilyttää jääkaapissa korkeintaan muutaman päivän ja lämmittää uudelleen kattilassaan miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.

Päivitys 7.9.2020:

Allaolevassa kuvassa on uudelleenlämmitettyjä punaviinikastikkeen jämiä uunissa kypsennettyjen broilerin paistisuikaleiden (nekin uudelleen lämmitettyjä jämiä, mikrossa lämmitettynä) ja mikrossa tehdyn perunamuusin kanssa.

Uuniranskalaiset raaoista perunoista

Uuniranskalaiset raaoista jauhoisista perunoista.

Aiemmin jaoin täällä reseptin Uuniranskalaiset keitetyistä perunoista. Tässä on nyt melkein sama resepti, mutta raaoista perunoista tehtynä. Tämä on helppo ja herkullinen perunalisäke, joka sopii esimerkiksi liha-, kana- ja kalaruokien kanssa.

Uuniranskalaiset raaoista perunoista

jauhoisia perunoita (n. 500 g)

öljyä (n. 3 rkl)

suolaa

Kuori perunat, jos kuoret ovat huonossa kunnossa, mutta hyväkuntoiset kuoret voi jättää paikoilleen. Leikkaa perunat suurin piirtein ranskanperunan tai noin 1 cm paksuisiksi suikaleiksi. Laita perunasuikaleita leivinpaperoidulle pellille sen verran kuin niitä mahtuu ilman, että perunasuikaleet koskevat toisiinsa. (Leivinpaperin sijaan voi myös voidella pellin.)

Sivele perunasuikaleet öljyllä. Ripottele suolaa päälle.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on väriä pinnassa ja perunat kypsiä (n. 30-40 min).

Vinkki:

Paiston jälkeen voi halutessa ripotella päälle suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, sipulijauhetta, valkosipulijauhetta tai mistä nyt tykkääkään. Mausteita voi myös ripotella päälle ennen paistoa.

Nämä uuniranskalaiset ovat mielestäni kaikkein parhaimmillaan maun ja suutuntuman suhteen silloin, kun ne ovat saaneet jäähtyä sen verran, että niihin voi koskea sormilla. Rapeus yleensä lisääntyy jäähtyessä ja maun sanoisin makeutuvan. Kuitenkin suoraan kuumanakin näitä voi syödä, missä tapauksessa syön mieluiten haarukalla ja veitsellä yhtä aikaa esim. pihvin tai muun vastaavan kanssa. Tänään söin näitä naudan entrecotepihvin ja punaviinikastikkeen kanssa ja oli tosi hyvää.

Uuniranskalaisten ohjeen olen alun perin katsonut kirjasta Herkuttele perunoilla, jonka on kirjoittanut Catherine Gerbod. Kyseisessä ohjeessa kuitenkin käskettiin huuhdella ja kuivata perunasuikaleet tarkoin ennen paistoa, minkä olen kokeilujeni perusteella todennut turhaksi, joten en enää suosittele kyseistä vaihetta. Kyseisessä ohjeessa paistetaan 210-asteisessa uunissa 15-20 min, mutta itse olen kokenut lopputuloksen minun uunissani paremmaksi, kun paistan 200 asteessa 40 min ja varmuuden vuoksi kurkkaan uuniin 30 min kohdalla.

Muita perunalisäkkeitä täällä.