
Silloin tällöin kaipaan nopeaa perunamuusia vain yhdelle. Niin myös tällä kertaa, kun oli edelliseltä päivältä jäänyt lohiperhosia ja paistettuja pakastevihanneksia, jotka molemmat uudelleen lämmitin laittamalla ne kylmään uuniin ja sitten säätämällä uunin 200 asteeseen. Kun lamppu sammui, tiesin niiden olevan lämmenneitä. Sillä aikaa tein perunamuusin mikrossa keitetyistä perunoista. Kypsensin kolmea perunaa mikrossa 7 minuuttia, kuorin ja tein muusiksi haarukalla. Maku ei mielestäni häviä kattilassa keitetyistä perunoista tehdylle muusille.
Perunamuusi mikrossa kypsennetyistä perunoista (1 annos)
3 jauhoista keskikokoista tai pientä perunaa
voita
suolaa
täysmaitoa
Kuori perunat halutessasi ennen kypsennystä, mutta voi kuoria vasta kypsinäkin. Pistele haarukalla reikiä kuorellisiin tai kuorettomiin perunoihin. Laita perunat mikron kestävään syvään lautaseen, jonka pohjalla on vähän vettä. Peitä toisella syvällä lautasella tai kannella. Alimmaisen syvän lautasen alle voi vielä varmuuden vuoksi laittaa yhden matalan lautasen mahdollisia roiskeita varten.
Kuumenna mikrossa täydellä teholla 5 minuuttia. Sitten käännä perunat ympäri alin puoli ylöspäin. Kuumenna vielä 2 min peitettynä täydellä teholla. Tarkista kypsyys haarukalla. (Tarvittaessa voi kypsentää vielä 2 minuuttia kerrallaan, kunnes haarukka menee helposti läpi. Käännä perunat ympäri aina 5 minuutin yhdellä puolella kypsentämisen jälkeen.)
Kun perunat ovat kypsiä, nosta ne pois vedestä. Kuori perunat, jos ne eivät olleet vielä kuorittuja. Laita perunoiden päälle nokare voita ja ripaus suolaa. Pilko perunat ensin veitsellä, sitten muusaa haarukalla. Lisää maitoa, samalla haarukalla muusaten ja sekoittaen. Tarvittaessa lisää maitoa ja jatka muusaamista, kunnes näyttää valmiilta muusilta. Nauti heti ennen kuin jäähtyy liikaa. Halutessa maidon voi ensin lämmittää (esim. mikrossa), jolloin perunamuusi ei jäähdy yhtä nopeasti.
Kuvan lohiperhoset on leikattu lohifileestä ja paistettu voissa. Resepti täällä: https://ruokaideat.com/2019/11/13/lohiperhonen-keitetyt-perunat-lime-kermakastike-ja-paistetut-pakastevihannekset/
Kuvan pakastevihannekset on paistettu pannulla voissa pakkauksen ohjeen mukaan (10 min). Kuvassa on Apetit Kotimainen juureskuutio -pakastevihannessekoitusta sekä Rainbown pakastepaprikasekoitusta. Annoksen päällä on tuoretta tilliä, joka sopii annokseen erinomaisesti.
Pitihän tuota kokeilla, ja todellakin tuli ihan kelpo muusi! 🙂 Hyvin riitti yhdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle tuosta annoksesta. Kiitos ohjeesta!