Sattui olemaan paketti viimeisen käyttöpäivän broilerin jauhelihaa, joten tein siitä pihvejä. Yleensä olen tehnyt broilerinjauhelihapihvit taikinasta, jonka nesteenä on kanalientä, jolloin tulee oikein maukkaita kananmakuisia pihvejä, mutta nyt en viitsinyt alkaa taikinaa sekoittamaan.
Muotoilin sitten vain jauhelihat suoraan pihveiksi, paistoin voissa ruskeiksi molemmin puolin, haudutin vielä hetken kypsäksi, ja ripottelin molemmille puolille mausteseosta. Mausteseokseksi sekoitin 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, 1 tl paprikajauhetta, 1 tl sipulijauhetta, ½ tl currya ja 1/4 tl valkosipulijauhetta. Sekoitin mausteseoksen kupissa, ja ripottelin sitä pihveille molemmin puolin. Mausteseosta jäi vielä paljon myöhempää käyttöä varten.
Uunikasviksina oli nyt parsakaalia ja palsternakkaa, jotka pilkottiin paloiksi ja paistettiin voisulaan sekoitettuina ja suolattuina 200-asteisen uunin keskitasolla leivinpaperoidulla pellillä 40 minuuttia.
Kastikkeeksi tuli nyt pannunhuuhdelientä, joka oli oikein maukasta. Kun pihvit olivat kypsiä, nostin ne pois pannulta, ja laitoin pannuun kylmää vettä tilalle. Kiehautin, ja annoin kiehua vähemmäksi hetken aikaa. Lopulta siivilöin tämän nesteen, ja kaadoin sen kuppiin, josta sitä saa kukin syöjä kaataa ruokansa päälle sen verran kuin haluaa. Suurustaakin olisi voinut, mutta en viitsinyt, koska lautasella olevat pastat sitovat nesteet joka tapauksessa.
Kokonaisuus oli oikein maukas. Broilerinjauhelihapihvit itsessään olivat nyt miedon makuisia, koska mausteseosta oli vain pinnoissa. Suutuntuma niissä oli kuitenkin sellainen miellyttävä, josta tykkään. Pannunhuuhdeliemessä oli enemmän mausteiden makua kuin itse pihveissä, ja lisäksi pannunhuuhdeliemi maistui umamilta, joka teki kokonaisuudesta oikein maukkaan. Kokonaisuus oli hyvin yksinkertainen, helppo, nopea ja maukas, jota aion kyllä hyödyntää jatkossakin.
Tämä oli oikein loisteliaan hyvää. Lohet on paistettu pannulla voissa, riisit ovat pikariisiä ja kasvispalat on kypsennetty uunissa voisula-hunajaseoksella siveltyinä 40 minuuttia. Tässä ateriassa se kaikista kirkkain tähti on kuitenkin se kastike, joka tehtiin näin:
Voi-siiderikastike
1 sipuli
2 dl kuivaa siideriä (tai sama määrä valkoviiniä, jolloin nimeksi vaihtuu voi-valkoviinikastike)
1 dl vettä
½ dl smetanaa (50 g)
150 g voita
ripaukset suolaa ja valkopippuria
Kuori sipuli, hienonna se. Kiehauta siideri, lisää sipulisilppu ja vesi. Keitä kasaan, kunnes jäljellä on noin puoli desilitraa. Siivilöi. Kaada siivilän läpi mennyt neste sipulittomaan kattilaan. Lisää smetana ja kiehauta. Ota kattila pois levyltä. Vatkaa kierrevispilällä kylmä voi pieninä kuutioina vähän kerrallaan joukkoon niin, että voita lisätään vasta silloin, kun edellisiä voikuutioita ei enää näy. Mausta.
Tekemisen myötä olen muokannut reseptin oman makuni mukaiseksi. Alkuperäisen reseptin ½ dl etikkaa antaa minun makuuni liian etikkaisen maun, joten olen korvannut sen lisämäärällä siideriä tai valkoviiniä, kumpaa nyt sattuu olemaan. Kerman olen korvannut smetanalla siksi, koska smetanalla tulee paksumpaa ja sitä jääkaapissani on aina, toisin kuin kermaa. Tämä resepti on todettu toimivaksi sekä siiderillä että valkoviinillä, enkä itse huomaa lopputuloksen mausta eroa, kumpaa tähän on käytetty. Lopputulos maistuu mielestäni sellaiselta mukavalta ja ylelliseltä voiemulsiokastikkeelta, jossa on vähän jotain hapokkuutta mukana, enkä tunnista sen hapokkuuden lähdettä mausta.
Tuoreeltaan se oli sen makuinen, että siihen jotain vielä kaipaisin, kuten sweet chili -kastiketta tai ananaspurkillisen mehuineen. Kuitenkin kuukautta myöhemmin pakkasesta mikrotettuna en enää kaivannutkaan siihen mitään lisää, vaan olikin hyvää ihan sellaisenaan. Kumma juttu, miten oli pakkasessakin parantunut.
Pakkasesta lämmitettynä oli vieläkin tosi hyvää. Erikoista oli se, kuinka tomaattien tuoreusmaku ja -tuoksu olivat vielä 1½ kk pakastamisen jälkeenkin tallella. Sen pitempää säilymistä en voinut tällä kertaa testata, koska nämä pannukakkupalaset loppuivat siihen.
Se on jännä, miten jotkut tuoremaut säilyvät pakastimessa ja jotkut eivät. Toinen pakastettava, missä olen havainnut tuoremakujen säilyvän, on jäätelö. Tuoreista mansikoista kun tekee jäätelöä, siinä jäätelössä maistuu vielä pakkasessaolon jälkeenkin mansikoiden tuoreusmaku. Mutta sellaisinaan pakastetuissa mansikoissa tuoreusmaku häviää minun kokemukseni mukaan heti pakastettaessa. Voisikohan ehkä olla niin, että rasva auttaa niitä tuoreusmakuja säilymään pakkasessa? Ei kai pannukakulla ja jäätelöllä muutakaan yhteistä ole kuin rasva? Mene ja tiedä. Mielenkiintoinen asia joka tapauksessa. Tuntuu, että tulee olemaan hyvä idea jatkossakin säilöä kesän makuja pakkaseen niin pannukakun kuin jäätelönkin muodossa.
Suomalaisen ruoan päivänä tein tällaisen päivällisen suomalaisista aineksista. Suomalaisen ruoan päivän hengessä tämän aterian kaikki ainekset ovat joko 100% suomalaisia tai Hyvää Suomesta -merkittyjä – lukuunottamatta suolaa, jota ei tietääkeni ole saatavilla suomalaisena. Peruna, sipuli, suippopaprika, pakasteherneet ja kananmuna olivat 100% suomalaisia. Makkara, ruisleipä (Fazer ruispuikula) ja ruisleivän päällä oleva Oivariini olivat Hyvää Suomesta -merkittyjä, eli maatalouden tuotteet 100% suomalaisia ja tuotteen raaka-aineista vähintään 75% suomalaisia. Pakasteherneet lämmitin mikrossa pakkauksen ohjeen mukaan, ja suippopaprikan viipaloin lautasille raakana.
Niistä ruuista, jotka itse miellän perinteisiksi suomalaisiksi ruuiksi, pyttipannu on yksi suosikkejani. Se oli yksi lempiruokiani myös lapsena, jolloin tosin saatoin käyttää paljonkin aikaa siihen, että nypin pakastepyttipannusta sipulipalat pois. Paistetusta kananmunasta en tykännyt vielä silloin, mutta aloin pitämään siitä joskus aikuisena.
Lukuisista mahdollisista munanpaistotavoista minun suosikkini on sellainen, että paistetaan voissa niin, että valkuaiseen tulee ruskistumista molemmin puolin. Tiedän, että osalle ihmisistä tärkeää paistetuissa munissa on keltuaisten juoksevuus, mutta itse en pidä sitä tärkeänä, koska silloin yleensä valkuainen jää ilman paistopintaa, enkä sen mausta silloin niin välitä.
Perinteisesti pyttipannu tehdään tietääkseni keitetyistä tähteeksijääneistä perunoista. Minä kuitenkin teen pyttipannun useammin raa’oista kuin keitetyistä perunoista. Keitettyjä perunoitakin minulla välillä on tähteenä, mutta mielestäni niille on parempaakin käyttöä kuin juuri pyttipannu, jossa olen tottunut, että perunat ovat juuri kuution muotoisia. Keitetyt perunat paistan mieluummin ohuina viipaleina, jolloin paistopinnan osuus maksimoituu ja tunkkaisen makuisen jämäperunan maku minimoituu. Raakana paistetuissa perunoissa sen sijaan ei ole sitä tunkkaista kertaalleenjäähdytetyn perunan makua, vaan vain sellainen raikas makeahko maku, joten siksi tykkään enemmän raaoista kuin keitetyistä perunoista tehdystä pyttipannusta. Noin sentin levyisten raakojen perunakuutioiden kypsentämiseen pannulla kesti minulla nyt 15 minuuttia niin, että siinä ajassa oli jo ruskistuneet pinnatkin. Ruskistumispintojen kannalta tosin on myös olennaista, että pannu ei ole liian täysi, vaan perunoita on suunnilleen vain yhdessä kerroksessa:
Puoli kiloa perunaa kypsymässä pannulla voissa.
Itse käytin tähän ateriaan nyt viisi isoa perunaa, jotka kuorittuina painoivat puoli kiloa. Makkaraa irrotin tätä varten yhden Huilun Tuhti makkaran pakkasesta, ja se painoi 100 grammaa. Joissakin resepteissä perunaa ja makkaraa on grammamäärissä yhtä paljon, ja niiden suhdeluvut onkin makuasia. Itse en kaivannut tähän pyttipannuun enempää makkaraa, mutta joku enemmän makkaran ystävä voisi kaivatakin.
Pyttipannu raaoista perunoista
n. puoli kiloa perunaa kuorittuna (5 isoa)
makkaraa tai nakkeja maun mukaan, esim. 100-300 g *
1 sipuli
suolaa
kananmunia 1-2 kpl per syöjä
paistamiseen voita tai muuta rasvaa
Pilko perunat kuutioiksi. Kuutioiden koko on makuasia: Pienemmät kuutiot (n. ½ cm leveitä) tyypillisesti kypsyvät nopeammin, imevät enemmän rasvaa ja niihin on mahdollista saada suhteessa enemmän ruskistumispintaa. Pienempinä kuutioina perunaa myös mahtuu pannuun vähemmän kerralla yhteen kerrokseen kuin isompia (n. 1 cm leveitä) kuutioita.
Silppua sipuli, ja pilko makkara(t)/nakit* kuutioiksi.
Paras tulee, jos perunoita laittaa pannulle kerralla vain sen verran kuin niitä mahtuu yhteen kerrokseen. Tarvittaessa perunat voi myös jakaa useammalle pannulle. Kypsennä perunakuutiot voissa tai muussa rasvassa pannulla keskilämmöllä. Sekoita välillä, mutta ei missään nimessä koko ajan, koska koko ajan sekoitettaessa ruskistumista ei ehdi tapahtua. Hyvä aika sekoittaa on silloin, kun pannuun koskevat pinnat ovat ruskistuneet. Jatka kypsentämistä, kunnes kaikissa perunoissa on ruskistuspintaa. Kypsennys kestää noin 15 minuuttia. Siirrä kypsät, ruskistuspintaiset perunakuutiot pois pannulta ennen kuin ne palavat.
Ruskista pannulla makkara- tai nakkikuutiot*. Lisää sipulisilppu ja paista sekoitellen muutama minuutti, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää perunakuutiot takaisin pannulle, ripottele suolaa päälle maun mukaan ja sekoita hyvin. Siirrä pyttipannu tarjoiluastiaan, ja laita pannu(i)lle kananmunia paistumaan tarvittava määrä.
Paista kananmunat haluttuun kypsyysasteeseen ja molemmin puolin tai vain toiselta puolelta makusi mukaan. Itse paistan mieluiten ruskistuneeksi molemmin puolin. Lopussa ripottelen suolaa kananmunien päälle. Tiedän osan ihmisistä haluavan paistettujen kananmuniensa päälle myös valkopippuria, joten sitäkin voi ripotella lopussa munien päälle, jos tykkää.
* Pyttipannuun voi käyttää makkaran/nakkien sijaan myös tähteeksijäänyttä kypsää lihaa/kanaa/kalaa/lihapullia/jauhelihapihvejä/mureketta, jos on, tai leikkeleitä. Niitä käyttäisin tähän määrään perunoita korkeintaan 200 grammaa. Jos käyttää kypsää kalaa, se kannattaa jättää isoiksi paloiksi ja sekoittaa mahdollisimman vähän, koska se hajoaa helposti.
Suomalaisen ruoan päivän kunniaksi söin myös suomalaista jälkiruokaa:
Omenapiirakkaa, kermavaahtoa ja marja-aroniamehua.
Kylmänä juotavalle marja-aroniamehulle olen kokeilemalla löytänyt sopivan laimennussuhteen 1 osa laimentamatonta mehua + 4 osaa vettä + sokeria 10 grammaa per 100 grammaa laimennettua mehua + sekoituksen jälkeen tasoittuminen jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli.
Marja-aroniamehu muuten ilman laimennusta maistuu mielestäni samalta kuin kokonaiset marja-aroniat sellaisenaan, mutta laimennettuna ja makeutettuna en tunnistaisi sitä marja-aroniamehuksi, jos en tietäisi. Lähimpänä maku on mielestäni mustaherukkamehua. Siinä on mukavaa aromikkuutta ja marjaisuutta, vaikka tuoksu keitettäessä oli vihannesmainen, josta tuli fiilis ”voi ei mitä oikein olen tekemässä”. Lapsi ensin luuli tätä laimennettua ja makeutettua versiota vadelmamehuksi, ja sitten päätti, että maistuu joltain muulta punaiselta mehulta.
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. Read More
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.