Savustettu nyhtöpossu ja uunijuurekset

Juuri kun olin saanut yhden melkein kolmen kilon kasslerin (sian niskan) hoideltua loppuun (osa syöty, osa pakastettu, liemet upotettu lihamurekkeeseen), jääkaapista pilkisti toinenkin, jonka mies oli ostanut. Edellisestä tein nyhtöpossua uunissa. Tätä toista en halunnut tehdä heti perään aivan samalla tavalla, joten kokeiltiin sähkösavustinta. Mies hieroi pintoihin suolaa (2 tl per kilo) ja kypsensi tätä lähes kolmen kilon kassleria sähkösavustimessa kaksi tuntia, jolloin pinta oli saanut väriä. Sen jälkeen kypsennettiin 100-asteisessa uunissa isossa emalipadassa vielä 7 tuntia, jolloin oli valmista nyhdettävää.

Mies teki lisäksi uunijuureksia sellaisista kotimaisista kasviksista, joita meillä harvemmin on: valkojuurta, raitajuurta, juuripersiljaa, pinkkejä perunoita ja keltajuurta (ylempänä kuvassa vasemmalta oikealle tässä järjestyksessä). Uunijuurekset olivat 200-asteisen uunin keskitasolla 35 minuuttia. Kuorittujen juurespalojen seassa oli öljyä (½ dl), voita (nokare), hunajaa (3 rkl), suolaa (1 tl) ja kuivattuja yrttejä (1 tl rosmariinia, 2 tl timjamia, ½ tl meiramia, 1 tl oreganoa). Yrttisyys ja hunajaisuus antoivat kivaa hienostunutta makua.

Itse lihassa en huomannut savustuksen makua, vaikka se savustetulta tuoksuikin. Paistoliemessä kuitenkin huomasin savustuksen makua jonkin verran, mutta ei mitenkään liian voimakkaasti. Näin isoa lihapalaa ei ilmeisesti sähkösavustimella saa kovin savuisan makuiseksi ennen kuin pinta palaa. Ainakaan meidän sähkösavustimellamme lämpötilaa ei nimittäin pysty säätämään. Alle kilon lihapaloja on onnistuttu samalla sähkösavustimella saamaan mukavan savustetun makuiseksi. Niissä tapauksissa paistoliemiin on mielenkiintoisesti tullut juustoisa miellyttävä maku.

Edellinen nyhtöpossu tehtiin uunissa savipadassa. Tämänkertainen tehtiin emalipadassa. Suutuntumassa huomaan nyt näiden välillä selvän eron: tämä emalipadassa tehty on kuivempaa, savipadassa tehty mehukkaampaa. Kuitenkaan tämä emalipadassakaan tehty ei ole syömäkelvottoman kuivaa, mutta kuitenkin ero on sellainen, että sen huomaan.

Uunijuureksia oli nyt mielenkiintoista maistella, kun kyseiset kasvikset eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Pinkki peruna maistui voimakkaanmakuiselta perunalta. Kun vertaan uunissa viipaleina kypsennettyihin tavallisiin perunoihin, tavalliset perunat ovat mielestäni yleensä paljon makeamman ja raikkaamman makuisia kuin nyt tämä pinkki peruna. Tykkään siis tavallisesta perunasta enemmän kuin tästä pinkistä. Tämä pinkki peruna ei ole mielestäni samalla tavalla neutraali lisäke kuin tavallinen peruna, mutta tällä lailla uunijuuressekoituksessa se menee ihan ok. Tämän perusteella en kuitenkaan ostaisi pinkkiä perunaa toiste. Voisin pelastaa, jos muuten menisi hävikkiin, mutta mieluiten kuitenkin ostan perunani keltaisina.

Juuripersilja maistui minun suussani palsternakan ja sellerin välimuodolta, jonka maussa häivähdys persiljaa. Palsternakan näköisenä juureksena kuitenkin minulla tulee tästä juuripersiljasta mieleen, että mieluummin oikeasti söisin ihan vain sitä palsternakkaa. Pidän juureksissa yleensä nimenomaan makeudesta, jota palsternakassa selvästi on, mutta tässä juuripersiljassa ei mielestäni juurikaan. Juuripersiljakin tällaisessa uunikasvissekoituksessa menee, mutta en sitä erikseen jäisi kaipaamaan.

Valkojuuri, keltajuuri ja raitajuuri maistuivat kaikki minun suussani punajuurelta, mutta kaikki vähemmän kuin punajuuri itse. Raitajuuri voimakkaimmin, valkojuuri miedoiten. Keltajuuressa maistui mielestäni punajuurimaun lisäksi sellainen kiva raikkaus, joten keltajuuri taitaa olla nyt suosikkini näistä kaikista punajuuren makuisista juureksista. Olisi tosi kiva, jos keltajuurta saisi ympäri vuoden yhtä halvalla kuin punajuurta.

Kuulematta minun kommenttejani ekaluokkalainen lapseni sanoi valkojuuresta, keltajuuresta ja raitajuuresta, että maistuvat punajuurelta. Juuripersiljasta hän ei osannut sanoa, miltä se maistuu. Pinkki peruna maistui hänenkin mielestään perunoita. Hän ei pyytänyt mitään niistä lisää. Pinkistä perunasta hän ihmetteli, miksi sitä sanotaan pinkiksi, vaikka se on oikeasti violetti.

Seuraavana päivänä mies teki lisää uunijuureksia, kun kerran aineksia vielä riitti.

Tällä kertaa, kun otin lautaselleni myös paljon paistolientä, kokeilin muusata pinkit perunat paistolientä imemään. Hyvin imivät – ehkä jopa paremmin kuin tavallinen peruna. Muusaamalla löytyi sieltä sisältä ihan nättiä pinkkiäkin väriä:

Silti, edelleen pidän tavallisesta perunasta enemmän kuin pinkistä. Koen pinkin perunan olevan vain jotenkin epäraikkaamman makuinen kuin tavallinen peruna.

Munakas punakaali-parmesaanitäytteellä ja itsetehtyjä ruisleipäsiä

Aiemmalta päivältä oli jäänyt paahdettua punakaalia: https://ruokaideat.com/2019/09/30/spelttispagettia-pihvinjamien-ja-pannunhuuhdeliemien-kanssa-seka-paahdettua-punakaalia-ja-pakasteherneita/

Kokeilin sitten, miten se toimii munakan täytteenä. Jännitin, maistuisiko se siinä liian voimakkaalta. Ei maistunut. En itse asiassa huomannut munakkaassa punakaalin makua ollenkaan, vaan huomasin vain parmesaanin ja munakkaan omat maut (parmesaanista raastoin kuvanoton ja maistamisen jälkeen vielä loput munakkaan päälle niin, että parmesaania oli paljon.) Punakaalin mausta olinkin saanut jo edellisinä päivinä kylläkseni, joten oli ihan tervetullutta saada ne uppoamaan tällaisella tavalla, missä se maku ei töki.

Munakkaan paistoin samalla tavalla kuin pannulla paistettavat munakkaat yleensäkin. Sekoitin lasissa haarukalla 3 kananmunaa ja 1 maustemitallisen suolaa. Kuumensin paistinpannulla nokareen voita. Kun se oli ruskistunut ja juuri kun kuohunta loppunut, kaadoin sinne muna-suolaseoksen. Käänsin levyn pienimmälle ei-nollalle. Ripottelin päälle punakaalipalasia, ja kypsensin, kunnes päällinen näytti hyytyneeltä, miltä se itse asiassa näytti jo heti ripottelun jälkeen. Moni tykkää jättää munakkaan päältä kosteaksi, mutta itse tykkään mieluummin kiinteästä. Ripottelin vielä raastettua parmesaania päälle, käänsin munakkaan toisen puolen päälle ja liu’utin lautaselle. Lisäksi otin pakkasesta paahtimeen itsetehtyjä ruisleipäsiä, ja laitoin niiden päälle voita.

Paahdettua punakaalia juuri ripoteltuna kypsyvän munakkaan päälle. Tässä vaiheessa ajattelin vielä tekeväni avomunakkaan ja siksi ripottelin koko munakkaan alueelle, mutta lopussa päätin kuitenkin taittaa kahtia, jolloin olisi riittänyt, että täytteitä on vain puolikkaalla.

Ruisleipäset olivat tästä satsista: https://ruokaideat.com/2019/08/12/itsetehdyt-ruisleipaset/

Ruisleipäset maistuivat vielä paremmilta kuin muistin. Toki asiaan vaikuttaa myös se, että paahtaminen yleensä parastaa ruisleivän makua lisää. Paahtaminen ehkä vahvistaa rukiista makua, jonka lisäksi näissä leipäsissä maistan kivan hedelmäisen maun.

Punakaali toimi munakkaassa parmesaanin kanssa maun puolesta ihan ok siten, että punakaali ei nyt tuonut makuun mitään lisää, mutta ei myöskään pilannut mitään. Väri oli kuitenkin munakkaan sisällä vähän hurja. Punakaalista tuli munakkaaseen sinisiä laikkuja, aivan kuin olisi vesivärillä sotkettu. Liittyy varmaan jotenkin joihinkin pH-indikaattorijuttuihin.

Spelttispagettia pihvinjämien ja pannunhuuhdeliemien kanssa sekä paahdettua punakaalia ja pakasteherneitä

Tämä oli vähän tällainen jämienkeruuateria. Löysin kaapin perukoilta vajaan pussin spelttispagettia, jolla oli parasta ennen -päiväys mennyt yli kaksi vuotta sitten eli helmikuussa 2017:

Keitin sen kypsäksi. Sekoitin sen joukkoon pilkotut mikrossalämmitetyt pihvinjämät (naudan entrecote) ja pihvienpaistosta säästetyt mikrolämmitetyt pannunhuuhdeliemet. Kylkeen tuli mikrolämmitettyä edellispäivän paahdettua punakaalia ja pakasteherneitä.

Spelttispagetin iäkkyydestä huolimatta maistui oikein hyvin. En ainakaan näin syötynä huomannut spagetissa mitään vikaa, ja lapsetkin söivät. Ruokamyrkytysbakteerit ja homeethan eivät edes elä kuivassa tuotteessa, mutta maku voi heikentyä, mitä en nyt tällä kertaa huomannut. Edellisestä spelttispagetin syömisestäni oli jo varmaan kaksi vuotta aikaa, joten en muista enää tarkalleen, miltä se silloin alun perin maistui.

Spelttispagetin olin joskus yli kaksi vuotta sitten ostanut, mutta oli jäänyt käyttämättä loppuun. Käyttämättömyys ei ainakaan johtunut siitä, että maistuisi pahalta. Täysjyväspagettien kategoriassa mielestäni täysjyväspelttispagetti on paremman makuista kuin täysjyvävehnäspagetti. Kumpikin mielestäni toimii lihaisten ja tomaattisten ruokien kanssa, mutta kummastakaan en niin välitä vaaleiden tuotteiden kanssa, kuten juustokastikkeet ja makaronilaatikko, joihin haluan pastan olevan ehdottomasti vaaleaa.

Punakaalipalaset oli paahdettu edellisenä päivänä 200-asteisen uunin keskitasolla leivinpaperin päällä 40 minuuttia. Sitä ennen niiden päälle oli valeltu rasvaa ja suolaa. Olikin ehkä ensimmäinen kerta, kun söin kypsennettyä punakaalia. Aiemmin olen tehnyt siitä vain salaattia, joka ei silloin kummoisen makuista ollut.

Odotin kypsennetyn punakaalin maistuvan suurin piirtein samalta kuin kypsennetty valkokaali, mutta ei ollut sinne päinkään. Paahdettu punakaali maistui minun mielestäni aivan parsakaalilta. Oikeasti, jos olisin sokkona saanut sitä suuhuni, olisin voinut vaikka vannoa, että se on parsakaalia. Parsakaalinen maku sinänsä ei ole huono asia, mutta mieluiten sekoitan sitä isoon määrään miedomman makuisia makeampia kasviksia, kuten tässä tapauksessa pakasteherneet. Joka tapauksessa, jos valkokaaliin vertaa, paahdettu punakaali on mielestäni paljon parempaa kuin paahdettu valkokaali.

Kasvissosekeittoa ja kinkkuvoileipiä

Jääkaappiin oli jäänyt sekä raakoja että uunikypsennettyjä kasviksia, joten päätin tehdä niistä kasvissosekeiton. Siihen meni yksi patty pan kurpitsa, kaksi palsternakkaa, ja painoltaan noin 100 grammaa uunipaahdettuja kukkakaalta, parsakaalia ja palsternakkaa. Tein ne aika tavallisella kasvissosekeiton kaavallani: kasvikset pilkottuina kattilaan, lientä päälle niin, että kasvikset peittyy, tuorejuustoa yksi paketti per 7dl-1litra lientä, keitetään kypsäksi, soseutetaan, lopussa lisätään suolaa ja sokeria maun mukaan.

Mausta ei nyt tullut hyvä. Maistui liikaa parsakaalilta, vaikka sitä oli näkyvästi vain pieni osuus kokonaisuudesta, mutta kun se oli uunissa paahdettu tiiviimmäksi, niin sitä oli selvästikin liikaa. Parsakaalinen maku olisi tarvinnut vastapainokseen lisää maitoa, kermaa tai jotain vahvaa juustoa. Aiemmin olen tehnyt uuniparsakaalin lopuista hyvää sosekeittoa niin, että kaikki liemi oli maitoa.

Pattyn pan kurpitsan laittaminen kuorineen tähän keittoon ei ollut hyvä idea. Vaikka kypsensin niin, että kuorista meni haarukka helposti läpi, sauvasekoittimella soseuttaessa keittoon jäi näkyviä keltaisia kuoren palasia, joita joutui pureskelemaan. Uunipaahdetuissa patty pan kurpitsoissa taas kuoretkin ovat toimineet hyvin: https://ruokaideat.com/2019/08/31/kurpitsa-halloumipasta-ja-paahdetut-kurpitsa-ja-halloumikuutiot/

Söin tätä keittoa kuitenkin vielä seuraavanakin päivänä. Silloin makuun oli tullut lisää palsternakkaisuutta, mutta silti mukana oli vielä liian hallitseva parsakaalin maku. Lapsi ei tykännyt tästä keitosta ollenkaan, ja miehen mielestä ”ihan ok keitto”.

Jatkojalostin osan tästä keitosta feta-kasvispannariksi, söin sitä, ja sen jälken tuntuikin olevan jo mitta täynnä tämän keiton makua. Pakastin loput kolme annosta suoraan syvissä lautasissa (kuva ylhäällä) odottamaan sellaista hetkeä, että on nälkä, ei jaksa laittaa ruokaa ja en ole sillä hetkellä kyllästynyt tähän makuun. Joskus varmasti sellaisiakin hetkiä tulee. Puolen litran pakastusrasioissa olisin pakastanut muuten, mutta ne olivatkin jo kaikki käytössä. Pakkasesta näitä annoksia syödessä voi olla hyvä idea tuunata näitä annoksia lisäämällä päälle esim. paistettua pekonia tai fetajuustoa.

Broilerihampurilaisia ja vesimelonisalaattia

Tein broilerihampurilaisia broilerinjauhelihapihveistä, jotka olivat jääneet aiemmalta päivältä: https://ruokaideat.com/2019/09/22/broilerin-jauhelihapihveja-farfallepastaa-uunikasviksia-ja-kastikkeena-pannunhuuhdelienta/

Sämpylät olivat pakastettuja itseleipomiani tästä satsista: https://ruokaideat.com/2019/08/16/itsetehdyt-sampylat/

Kastikkeeksi kokeilin smetanapurkin loppuja, joka oli jäänyt lohiaterian voi-siiderikastikkeen teosta: https://ruokaideat.com/2019/09/22/paistettua-lohta-voi-siiderikastiketta-riisia-ja-uunikasviksia/

Sekoitin smetanapurkin loppuun näppituntumalta currya, suolaa ja sokeria. Laitoin jääkaappiin puoleksi tunniksi maustumaan. Kastike oli mukavan paksua tässä vaiheessa, mutta heti kuuman hampurilaisen väliin päästessään se alkoikin sulaa ja valua holtittomasti, ja sotkuisa syöminen oli taattu. Ok, ei siis toiste smetanaa kuuman hampurilaisen väliin. Makukin olisi kaivannut jotain raikasta vielä suuhun yhtä aikaa. Mutta tulipa kokeiltua kuitenkin. Seuraavaan hampurilaiseen ehkä taas majoneesia.

Salaattina oli nyt jääsalaatti-vesimelonisalaattia. Vesimeloni oli suomalaista. En ole varma, oliko se raaka, vai miksi se oli vaaleampaa väriltään kuin ulkomainen vesimeloni. Mielestäni ei kuitenkaan raa’alta maistunut. Mielestäni ei myöskään maistunut yhtä makealta kuin ulkomainen (espanjalainen) vesimeloni, mutta makealta kuitenkin.