Kasvissosekeittoa ja kinkkuvoileipiä

Jääkaappiin oli jäänyt sekä raakoja että uunikypsennettyjä kasviksia, joten päätin tehdä niistä kasvissosekeiton. Siihen meni yksi patty pan kurpitsa, kaksi palsternakkaa, ja painoltaan noin 100 grammaa uunipaahdettuja kukkakaalta, parsakaalia ja palsternakkaa. Tein ne aika tavallisella kasvissosekeiton kaavallani: kasvikset pilkottuina kattilaan, lientä päälle niin, että kasvikset peittyy, tuorejuustoa yksi paketti per 7dl-1litra lientä, keitetään kypsäksi, soseutetaan, lopussa lisätään suolaa ja sokeria maun mukaan.

Mausta ei nyt tullut hyvä. Maistui liikaa parsakaalilta, vaikka sitä oli näkyvästi vain pieni osuus kokonaisuudesta, mutta kun se oli uunissa paahdettu tiiviimmäksi, niin sitä oli selvästikin liikaa. Parsakaalinen maku olisi tarvinnut vastapainokseen lisää maitoa, kermaa tai jotain vahvaa juustoa. Aiemmin olen tehnyt uuniparsakaalin lopuista hyvää sosekeittoa niin, että kaikki liemi oli maitoa.

Pattyn pan kurpitsan laittaminen kuorineen tähän keittoon ei ollut hyvä idea. Vaikka kypsensin niin, että kuorista meni haarukka helposti läpi, sauvasekoittimella soseuttaessa keittoon jäi näkyviä keltaisia kuoren palasia, joita joutui pureskelemaan. Uunipaahdetuissa patty pan kurpitsoissa taas kuoretkin ovat toimineet hyvin: https://ruokaideat.com/2019/08/31/kurpitsa-halloumipasta-ja-paahdetut-kurpitsa-ja-halloumikuutiot/

Söin tätä keittoa kuitenkin vielä seuraavanakin päivänä. Silloin makuun oli tullut lisää palsternakkaisuutta, mutta silti mukana oli vielä liian hallitseva parsakaalin maku. Lapsi ei tykännyt tästä keitosta ollenkaan, ja miehen mielestä ”ihan ok keitto”.

Jatkojalostin osan tästä keitosta feta-kasvispannariksi, söin sitä, ja sen jälken tuntuikin olevan jo mitta täynnä tämän keiton makua. Pakastin loput kolme annosta suoraan syvissä lautasissa (kuva ylhäällä) odottamaan sellaista hetkeä, että on nälkä, ei jaksa laittaa ruokaa ja en ole sillä hetkellä kyllästynyt tähän makuun. Joskus varmasti sellaisiakin hetkiä tulee. Puolen litran pakastusrasioissa olisin pakastanut muuten, mutta ne olivatkin jo kaikki käytössä. Pakkasesta näitä annoksia syödessä voi olla hyvä idea tuunata näitä annoksia lisäämällä päälle esim. paistettua pekonia tai fetajuustoa.

2 vastausta artikkeliin “Kasvissosekeittoa ja kinkkuvoileipiä

Vastaa