Gluteeniton mustikkapiirakka mantelijauheesta ja kermavaahto – ja ylijäänyt kermavaahto pakkaseen

Minulle oli eilen tulossa vieraita. Heidän ruokavalionsa on gluteeniton, joten halusin leipoa heille jotain gluteenitonta. Ensimmäinen mielihaluni oli tehdä hyväksi jo moneen kertaan havaittu parapähkinäpohjainen suklaapiirakka, jonka ohje on kirjasta Ruokasuosikit suklaa. Siihen kuitenkin olisi tarvinnut tummaa suklaata, ja ostetussa tummassa suklaassa lukikin, että se voi sisältää vehnää. Juuri näille vieraille sitä vehnää tai gluteenia ei saa muruakaan eikä minkäänlaista jäämää olla, joten aloin miettiä jotain muuta tarjottavaa. Mieleeni tuli suklaamuffinssit, joiden ohjetta katselin kirjasta Kiitos hyvää (kirjoittanut Virpi Mikkonen). Siihen ohjeeseen kuitenkin olisi tarvittu 4 dl mantelijauhetta, ja siitä olisi tullut kirjan mukaan vain 8-10 muffinssia. Mielestäni se oli tälle porukalle aivan liian pieni määrä, eikä minulla todennäköisesti ollut niin paljon manteleita, että voisin tuota ohjetta tuplatakaan. Lopulta muistin mantelipohjaisen gluteenittoman mustikkapiirakan ohjeen, johon minulla oli ainekset: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001005193.html

Tuota ohjetta olen käyttänyt kerran aikaisemmin. Silloin teki mieleni tehdä gluteenittomana sellainen mustikkapiirakka, jossa on päällä kermaviili-mustikkakerros, joten silloin tein vain tuon ohjeen mukaisen pohjan, jonka päälle tein normaaliohjeella kermaviili-mustikkakerroksen. Se oli oikein hyvää se, joten siksi hyvillä mielin tartuin tähän ohjeeseen uudestaan. Nyt päätin tehdä tuon mustikkapiirakan ihan ohjeen mukaan ja tarjota kermavaahdon kanssa, sillä minulla sattui olemaan 5 dl päiväysvanhaa kuohukermaa (parasta ennen -päiväys mennyt 2 päivää aiemmin) jääkaapissani. Kuohukerman kanssa olen kokemusperäisesti todennut, että 2 päivää parasta ennen -päiväyksen jälkeen on vielä aivan hyvä.

Alkuperäisen ohjeen mukaan tähän piirakkaan tulee 120 grammaa mantelijauhoa, 100 grammaa tomusokeria, 100 grammaa voita, 3 kananmunaa ja 100 g mustikoita. Ei siis muita aineita. Minulla ei ollut mantelijauhoa, mutta oli kokonaisia kuorellisia manteleita, jotka kuorin ja jauhoin itse.

Kuorin mantelit siis näin: Kiehautetaan pieni kattilallinen vettä. Mantelit kipataan kiehuvaan veteen. Annetaan kiehua yksi minuutti. Kaadetaan siivilään ja huuhdellaan kylmällä vedellä. Tämän jälkeen puristetaan mantelit sormilla ulos kuorista niin, että ne on suunnattu alaspäin toiseen käteen.

Tämän jälkeen jauhoin mantelit tehosekoittimessa niin, että välillä pysäytin tehosekoittimen ja kaavin lusikalla reunoilta massaa keskelle:

Kun olin pyörittänyt manteleita tehosekoittimessa sen verran kuin jaksoin ja kaapinut jauhetut mantelit tehosekoittimesta lautaselle, jauhetut mantelit olivat tämän näköisiä:

Tuossa oli melkein 200 grammaa ja tarvitsin vain 120 grammaa, joten siirsin ylimääräiset purkkiin myöhempää käyttöä varten:

En vielä tiedä, mitä teen noille lopuille mantelijauheille. Viimeksi, kun minulla oli ylimääräistä jauhettua mantelia, tein siitä Daimin tapaista makeista: https://ruokaideat.com/2019/06/15/itsetehtyja-daimin-tapaisia-mantelikrokantti-suklaapaloja/

Nyt tuntuu olevan niin lyhyt aika edellisestä Daimin syömisestä, että ei huvita kovin pian tehdä uutta erää. Jossakin vaiheessa tulee varmaan mieleen näille mantelijauheille jotain muuta käyttöä.

Mutta takaisin tähän mustikkapiirakan tekemiseen. Kun mantelit oli jauhettu ja mitattu tarvittava määrä, vatkasin voin ja tomusokerin vaahdoksi, minkä jälkeen vatkasin sekaan kananmunat yksitellen ja mantelijauhon:

Sitten kaadoin koko taikinan leivinpaperoituun piirakkavuokaan ja ripottelin jäisiä mustikoita päälle:

Paistoin 175-asteisen uunin keskitasolla. Ohjeessa sanottiin 20 minuuttia, mutta niin vähän ajan jälkeen oli vielä raaka. Jatkoin paistamista, kunnes näytti kypsältä. Siinä kesti nyt 35 minuuttia. Tämän näköinen se oli, kun otin sen uunista ulos:

Tunteja myöhemmin, kun se oli jäähtynyt kokonaan ja oli ollut jääkaapissa, söin sitä kermavaahdon kanssa. Vatkasin 5 dl kuohukermaa, johon sekoitin 5 rkl sokeria ja pari lorausta vaniljauutetta:

Ensimaistamisella totesin itsekseni: tosi hyvää! Maistelin sekä kermavaahdon kanssa että ilman, ja totesin sen olevan tosi hyvää molemmilla tavoilla. Enemmän syödessäni kuitenkin huomasin, että kananmunan maku tuli paikoitellen esille voimakkaampana kuin mitä mustikkapiirakalta odottaisin. 3 kananmunaahan tähän tuli aika pieneen piirakkaan niin kuin ohjeessa luki, ja onhan se poikkeuksellisen iso kananmunan osuus mustikkapiirakaksi. Mantelin makukin on tässä aika selvä, mutta se ei ole kitkerä eikä paha, kiitos suuren tomusokerin ja voin osuuden. Itsejauhetuista manteleista, joita en jaksanut tällä kertaa siivilöidä, myös seurasi se, että välillä tulee suuhun isompi mantelin palanen, mutta se ei nyt haitannut. Kokonaisuutena kuitenkin sanoisin, että hyvän makuista, vaikka ei maistukaan juuri samalta kuin perinteinen mustikkapiirakka.

Seuraavana päivänä söin tätä mustikkapiirakkaa lisää kermavaahdon kanssa. Silloin en enää huomannut kananmunan makua, mutta mantelin maun kyllä. Luulen, että jos tätä vain sanoisi nimellä manteli-mustikkapiirakka, niin asia olisi ok. Vieraat tykkäsivät kovasti. Itse en ole varma, tulenko tätä tehneeksi uudestaan. Ehkä, jos tulisin ostaneeksi mantelijauhon valmiina kaupasta ja silloinkin tulisi hyvän makuinen, voisin tulla tehneeksi tällaisen uudestaan, koska silloin tässä olisi aktiivinen valmistusvaihe aika nopea. Nyt en ole pitkään aikaan ostanut valmista mantelijauhoa, koska ostin kerran pahanmakuisia (liiallisen kitkerän marsipaanin makuisia) mantelijauhoja, joista jäi minulle jonkinlainen kammo. Muistan kuitenkin, että silloin oli kyse rasvavähennetystä mantelijauhosta, joten jos vain ostaisin sellaisen mantelijauho/-jauhepussin, josta ei ole poistettu rasvaa, voisin olla tyytyväisempi makuun.

Kermavaahdon pakastaminen

Mustikkapiirakka meni kaikki kahdessa päivässä. Kermavaahtoa jäi vielä vieraiden lähdettyäkin enemmän, kuin mitä omalla porukalla voi kulua lähipäivinä. Kokeilin sitten pakastaa loput kermavaahdot, mikä Googlen mukaan on hyvä idea. En ole aiemmin tullut pakastaneeksi kermavaahtoa sellaisenaan, mutta olen pakastanut monia kermavaahtoa sisältäviä täytekakkuja ja ollut tyytyväinen niihin pakastamisen jälkeenkin. Nyt tuo eilinen kermavaahto oli löystynyt turhan valuvaksi yön aikana, joten vatkasin sen uudestaan kiinteämmäksi ennen pakastamista:

Sitten otin ison uunivuoan, laitoin sen päälle leivinpaperia, ja leikkasin leivinpaperin sopivan kokoiseksi. Sen leivinpaperoidun uunivuoan päälle sitten nostelin lusikalla kermavaahtonokareita ja kelmutin koko homman:

Tuon kelmutetun homman vein sitten pakastimeen. Huomenna, kun kermavaahtonokareet ovat jäätyneet kiinteiksi, irrotan ne sitten leivinpaperista ja siirrän pakastuspussiin. Sieltä voin sitten ottaa nokareen kermavaahtoa huoneenlämpöön tai jääkaappiin sulamaan aina, kun siltä tuntuu.

Jäiset kermavaahtonokareet pakastuspussissa, joka meni pakastimeen säilytykseen.

Päivitys myöhemmin:

Tämän jälkeen olen pakastanut kermavaahtoa samalla tavalla useita kertoja. On toiminut aina hyvin. Olen käyttänyt pakastetut kermavaahdot kylmiin jälkiruokiin, sillä kuumuudella on taipumus saada pakastetun kerman rasvat erottumaan.

Itsetehtyjä Daimin tapaisia mantelikrokantti-suklaapaloja

Tiistaina tein vieraita varten gluteenitonta juustokakkua, jota varten jauhoin tehosekoittimella 200 gramman pussillisen manteleita: https://ruokaideat.com/2019/06/12/gluteenitonta-juustokakkua-aineksista-mita-oli/

Silloin siivilöin kyseisen mantelijauhelman tiheän siivilän läpi. Hienot jauhelmat menivät senpäiväisen juustokakun pohjaan, ja karkeat otin talteen purkkiin. Tänään sitten juolahti mieleeni, että voisin tehdä niistä karkeista mantelijauhelmista mantelikrokanttia. Pidän nimittäin suuresti Daim-patukoista ja Daim-jäätelöstä, joiden ominaismaku tulee mantelikrokantista.

Googlasin ”mantelikrokantti”, ja tuli vastaan tämä ohje: http://kotvasia.blogspot.com/2013/12/mantelikrokantit.html

Se vaikutti sopivalta, ja minulla suurin piirtein oli ainekset siihen kotona, joten tuolla ohjeella aloin tekemään. Mantelirouhetta minulla oli vain 2.5 dl, ja ohjeeseen tarvittiin 3 dl, mutta muuten menin ohjeen mukaan. Suklaaksi olisin mieluiten laittanut maitosuklaata niin kuin Daim-patukoissakin on, mutta minulla ei nyt sattunut olemaan maitosuklaata jäljellä, vaan vain tummia suklaita, joten käytin niitä. Halusin lähinnä kokeilla mantelikrokantin tekemistä vain tietääkseni, tuleeko siitä oikeasti se Daimin ominaismaku, josta tykkään.

Ohje menisi siis näin:

Mantelikrokantti
150 g voita
3 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
3 dl mantelirouhetta (jos rouhit itse, karkeus on parempi kuin hienous)
200 g suklaata (jos pidät Daim-patukoista, kannattaa käyttää tähän maitosuklaata)
Laita valmiiksi uunipellin päälle leivinpaperi. Sulata voi kattilassa. Sekoita mukaan sokeri, vaalea siirappi ja mantelirouhe. Keitä hiljalleen 10 minuuttia koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, ettei pala pohjaan. Kaada sille leivinpaperoidulle pellille ja levitä niin tasaiseksi kerrokseksi kuin jaksat. Jätä kovettumaan.
Kun on kovettunut, sulata suklaa. Itse käytin tähän sitä samaa kattilaa, jossa muukin massa tehtiin. Kaada sulanut suklaa sen mantelikerroksen päälle ja levitä niin tasaiseksi kerrokseksi kuin jaksat. Jätä kovettumaan. Itse odotin kaksi tuntia, ja sitten leikkasin paloiksi terävällä veitsellä.

Kahden tunnin odotuksen jälkeen palaset olivat kiinteitä, mutta vielä aika pehmeitä, eivätkä napsahtavia niin kuin Daim-patukka. Maussa tunnistin sen Daim-patukan hyvän ominaismaun, mutta olisin oikeastaan halunnut, että sitä makua olisi enemmän. Mielestäni Daim-makua tuli suuhun eniten niistä kohdista, joissa oli isompi mantelin palanen. Siispä jatkossa, jos tulisi mielihalu tällaista tehdä, en käyttäisi manteleiden jauhamiseen tekosekoitinta, vaan ehkä vain terävällä veitsellä rouhisin karkeaksi tai jotain. Nyt mantelirouhelmaa tuli 2.5 dl, ja ohjeessa on 3 dl. Voisin joskus kokeilla laittaa vaikka 3.5 dl, koska ne mantelipalaset ovat mielestäni tässä se pointti.

Tumma suklaa päällä maistui todellakin tummalta, mutta kylläpä se noinkin menee. Maitosuklaa olisi tässä paljon enemmän minun makuuni, jos sellaista olisi ollut. Joskus sitä on ollut, mutta sen olen syönyt pois ihan sellaisenaan. Tummat suklaat ovat pysyneet kaapissa pidempään.

Laitoin palat jääkaappiin. Mielenkiintoista maistaa sitten huomenna, onko suutuntuma ja maku muuttunut. Joka tapauksessa, kyllä ne syödyiksi tulevat ennemmin tai myöhemmin. Pilaantumista niille ei varmaan kovin nopeasti tapahdu, koska ne sisältävät vain sellaisia aineksia, joilla on pitkä säilyvyysaika: mantelia, sokeria, siirappia, voita, suklaata. Ihanan yksinkertainen ja lyhyt ainesosaluettelo. Mielestäni on nerokasta, miten mantelista saadaan niin erimakuista ja niin paljon parempaa, kun sen keittää tuollaisessa toffeeseoksessa. Nyt tällä kertaa lopputuloksessa oli toffeen makua mielestäni enemmän kuin mantelikrokantin makua, mutta saapas nähdä, onko tilanne sama vielä yön yli jääkaapissaseisomisen jälkeen. Kuitenkin, kiva oli oppia, että sen Daimin ominaismaun voi saavuttaa ihan kotioloissakin ja vieläpä hyvin yksinkertaisista pitkään säilyvistä aineksista.

Allaolevat kuvat:

Ylin rivi vasemmalta oikealle: mantelirouhelmaa, sokeria, vaaleaa siirappia ja voita sulamassa. Jatkossa tulen siis suosimaan tässä karkeampaa mantelirouhelmaa kuin tuo kuvassa näkyvä.

Keskimmäinen rivi: Vasemmalla voi-sokeri-siirappi-mantelirouheseos kattilassa sekoittumassa ja hiljalleen keittymässä. Seos oli hyvin jähmeää, joten käsi hädin tuskin jaksoi sekoittaa 10 minuuttia. Oikealla kyseinen seos levitettynä leivinpaperille kovettumaan.

Alin rivi: Vasemmalla suklaan sulatusta samassa kattilassa. Keskellä sula suklaa levitetty mantelikerroksen päällä. Oikealla kovettunut lopputulos, joka on leikattu terävällä veitsellä paloiksi.

Päivitys seuraavana päivänä:

Yön yli jääkaapissa seisottuaan nämä Daimin tapaiset palat olivat kovettuneet napsahtaviksi. Tumman suklaan maku tuntui miedommalta nyt jääkaappikylmänä, mutta silti tuntui, että tumman suklaan maku peitti liikaa alleen sitä daimimaista makua. Jatkossa ehdottomasti tumman suklaan sijaan maitosuklaata ja enemmän ja karkeampia mantelipaloja niin tulee täydellinen.

Gluteenitonta juustokakkua aineksista mitä oli

Tänään luokseni oli tulossa vieraita, ja halusin leipoa heille jotain makeaa. Heille piti olla gluteenitonta, jollaisia hyviä makeita kakun tapaisia en osaa liian montaa tehdä. Lopulta tuli mieleeni, että haluan tehdä juustokakun ja sen voi tehdä gluteenittomasti aineksista, mitä kotonani jo oli. Mantelit, voi, sokeri, tuorejuusto, smetana, tomusokeri, sitruunan kuori, liivate ja mustikkahillo olivat nyt kaikki, mitä tarvitsin tämän juustokakun tekemiseen ja niitä kaikkia minulla oli, joten tuumasta toimeen.

Pohjaan käytin inspiraationa Suklaakirjasta löytyvän suklaapiirakan hyväksihavaittua ohjetta, jossa pohja tehdään jauhetuista parapähkinöistä, voista ja sokerista (kirjan ohjeessa 225 grammaa parapähkinöitä, 4 rkl sokeria, 4 tl voita – itse olen todennut paremmaksi käyttää voita tuohon määrään 4 rkl eikä 4 tl). Minulla ei nyt sattunut olemaan muita pähkinöitä kuin manteleita, joten käytin niitä. Googlen perusteella moni muukin käyttää mantelia juustokakun pohjaan. Jauhoin tehosekoittimella 200 gramman pussin manteleita:

Tässä vaiheessa tuli mieleeni, että haluan ehdottomasti siivilöidä tuon mantelirouhelman. En tykkää juustokakun pohjassa isoista palasista enkä kitkeristä mantelinkuorista. Tiheän siivilän läpi painelemalla jäljelle jäi vain hienoa kuoretonta jauhoa:

Ensimmäinen kuva vasemmalta: mantelijauhelma suoraan tehosekoittimesta lautaselle siirrettynä. Keskimmäinen kuva: tiheän siivilän läpi menneet mantelijauheet. Ensimmäinen kuva oikealta: siivilän läpi jäänyt karkeampi mantelirouhe, jonka siirsin ilmatiiviseen purkkiin odottamaan jotain muuta käyttöä.

Punnitsin, että hienointa mantelijauhetta tuli 80 grammaa. Katsoin kuitenkin silmämääräisesti, että se oli tarpeeksi peittämään irtopohjavuoan pohjan. Heitin sitten arviolta voin ja sokerin määrät niin, että voita sulatin nyt 38 grammaa ja sokeria laitoin 2 rkl. Sekoitin yhteen voisulan, mantelijauheen ja sokerin, ja painelin seoksen leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla 9 min, kunnes näkyi jotain ruskistusta. Tässä vaiheessa en onnistunut löytämään patakintaita, joten tuli varmaan ylimääräistä paistoaikaa vielä 1-2 min. Alla olevissa kuvissa vasemmalla pohja ennen paistamista ja oikeanpuolimmaisessa paiston jälkeen:

Paiston jälkeen olin havaitsevinani vähän palaneen hajua ilmassa, mutta syöntivaiheessa paistoaste osoittautui sopivaksi.

Täytteen tein tällä ohjeella ja nyt huomaan, että suolan unohdin laittaa: https://glutenfreeonashoestring.com/no-bake-cheesecake-recipe/

Sivuston https://convertrecipe.com laskurilomakkeen mukaan meikäläisissä mittayksiköissä resepti menee näin:

For the filling
⅔ dl (59 ml) lukewarm water
1 2/3 teaspoons (5 g) unflavored powdered gelatin
2 230-g packages (450 g total) cream cheese, at room temperature
2 ⅓ dl (227 g) sour cream, at room temperature
2 ⅓ dl (115 g) confectioners’ sugar
1/8 teaspoon kosher salt
1 1/2 teaspoons pure vanilla extract
Seeds from one-half of a vanilla bean (optional)

Olisin tehnyt prikulleen tuon ohjeen mukaan, jos minulla olisi nyt ollut vaniljauutetta tai vaniljatankoja, mutta nyt oli loppu. Sen sijaan huomasin jääkaapissani avatun sitruunanpuolikkaan, joten raastoin siitä kuorta sen verran kun pystyin, mitä nyt tuli 5 grammaa. Suolan tosiaan unohdin, mutta olisi se ollut varmaan parempi laittaa.

Tuon sivuston ohjeessa ei ollut mukana kunnon leikattavaa kiillettä, mutta minä halusin sellaisen. Kiilteeseen sopivia aineksia minulla ei nyt ollut muuta kuin mustikkahilloa, joten päätin käyttää sitä. En löytänyt suomeksi enkä englanniksi netistä ohjetta, paljonko hilloa pitäisi laittaa kiilteeseen, joten kokeilin soveltaa itse. Makujen maailma Leivonta -keittokirjan mukaan tuon kokoisen kakun kiilteeseen tarvitsee nestettä 2 dl, joten kokeilin nyt laittaa 1.5 dl mustikkahilloa ja ½ dl vettä. Liivatetta minulla oli vain jauheena, enkä isoina lehtinä sitä kaipaakaan. Arvioin tarvittavan liivatemäärän nyt näppituntumalla ja laitoin lopulta 3/4 tl. Lopputuloksen hyytyneestä rakenteesta näin, että arvio oli mennyt kohdalleen.

Koko juustokakun ohjeeksi summaisin nyt itselleni tällaisen:

Juustokakku aineksista mitä oli (gluteeniton, kananmunaton)
Pohja:
200 grammaa manteleita
40 grammaa voita
2 rkl sokeria
Täyte:
½ dl vettä + 5 grammaa liivatejauhetta
400 g tuorejuustoa (eli 2 200 gramman purkkia)
2 purkkia smetanaa (à 120 g)
120 grammaa tomusokeria
5 g raastettua sitruunan kuorta
1/8 teelusikkaa suolaa (unohtui, mutta seuraavalla kerralla kyllä laittaisin)
Kiille:
1½ dl mustikkahilloa
½ dl vettä
3/4 tl liivatejauhetta
Jauha mantelit tehosekoittimessa ja painele hienon siivilän läpi. Sulata voi mikrossa ja sekoita se ja sokeri siivilän läpi menneisiin hienoihin mantelijauheisiin (säästä karkeat mantelirouheet muuhun). Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min, kunnes pohja on saanut vähän väriä.
Tee täyte. Laita pieneen kattilaan puolisen desilitraa lämmintä vettä (vaikka mikrossa lämmitettyä, suurin piirtein kädenlämpöinen ok). Ripottele päälle liivatejauhe. Vispilöi sekaisin ja anna turvota muutama minuutti. Laita kattila liedelle ja säädä liesi pienimmälle ei-nollalle. Kuumenna, kunnes liivatejauhe on liuennut ja seos nestemäistä. Siirrä seos jäähtymään.
Vatkaa kulhossa sähkövatkaimella tuorejuusto ja smetana notkeaksi seokseksi. Lisää liivateseos ja vatkaa tasaiseksi. Lisää tomusokeri, sitruunan kuori ja suola. Vatkaa tasaiseksi. Siirrä seos irtopohjavuokaan jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita lastalla sen verran kuin jaksat. Siirrä jääkaappiin.
Tee kiille. Mittaa siihen samaan tyhjennettyyn liivateseoskattilaan mustikkahillo, vesi ja sokeri. Kuumenna matalalla lämmöllä, kunnes seos on juoksevaa. Kaada täytteen päälle ja tasoita sen verran kuin jaksat. (Päivitys pari päivää myöhemmin: Parempi ensin liuottaa liivatejauheet pelkkään veteen samalla lailla kuin täytteessä niin, että näkee liivatejauheen varmasti liuenneen, ja vasta sitten kannattaa lisätä mustikkahillo.) Hyydytä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Maku yleensä paranee, jos malttaa odottaa yönkin yli.

Kun vihdoin oli valmista, leikkasin paloja itselleni, perheelleni ja vierailleni. Rakenne oli oikein onnistunut. Maku oli sellainen, että siinä selvästi huomasin hapanmaitotuotteen maun erona siihen, kun yleensä käytän juustokakkuihin kuohukermaa (jota ei nyt sattunut olemaan) enkä smetanaa niin kuin nyt. Kaipasin juustokakkuun lisää makeutta, joten tartuin punalaputettuna ostettuun vaahterasiirappipurkkiin ja kaadoin sitä annokseni päälle. Sitten alkoikin maistua jo todella hyvältä, wau! Muut syöjät tykkäsivät kovasti, enemmän kuin minä itse, mutta olen minä paljon huonommankin makuisia juustokakkuja elämäni aikana syönyt, ja tämänkin aion kyllä ennemmin tai myöhemmin hotkia loppuun asti, jos sitä vielä vieraiden lähdettyä jää jäljelle.

Makumaailma tässä juustokakussa oli nyt aika mieto. Mantelisen pohjan maku oli aika neutraali, ja sen osuus makukokonaisuudessa oli hyvin vähäinen. Seuraavalla kerralla voisin laittaa siihen enemmän sokeria. Täytteeseen laittaisin seuraavalla kerralla myös vaniljaa jossakin muodossa, ja pitääkin sitä muistaa ostaa, jottei se olisi seuraavallakin jälkkärihimotuskerralla loppu. Täytteeseen laittaisin seuraavalla kerralla myös lisää sokeria, mutta kaikki syöjät eivät vaikuttaneet sitä kaipaavan, joten lienee makuasia. Vaahterasiirappi lisänä sinänsä auttaa kutakin samaan sellaisen makeuden kuin haluaa. Kiilteenkin maku kokonaisuudessa jäi aika miedoksi, eikä sitä juuri huomannut. Mutta juustokakuilla on tapana parantua maussaan seuraavaan päivään mennessä, joten katsotaan, miltä maistuu sitten huomenna.

Joka tapauksessa, tämä on mielestäni hyvinkin kehityskelpoinen resepti juustokakulle. Rakenneasiat ovat jo kunnossa, ja maun suhteen tarvitsee tehdä vain pientä viilaamista, ennen kuin juuri minä pidän lopputulosta täydellisenä.

Päivitys pari päivää myöhemmin:

Kaikki juustokakku on syöty pois. Yön yli jääkaapissa ollut juustokakku oli mielestäni muuttunut maultaan ihanaksi, enkä enää kaivannut siihen lisää makeutusta. Sokeri oli vasta yön yli seisomisen jälkeen jotenkin kunnolla makeuttanut kokonaisuuden. Tuon makuista olisin voinut syödä paljon enemmänkin, jos sitä olisi riittänyt, mutta tällä kertaa tällä porukalla loppui kesken.

Kuitenkin liivatejauheen kanssa oli mennyt jotain pieleen: juustokakkua syödessäni huomasin välillä pureskelevani pienenpieniä hyytelöpalasia, jotka eivät maistuneet miltään. Ne tuntuivat sen kokoisilta niin kuin liivatejauhehippusia olisi jäänyt liukenematta koko hommaan, ja hyytyneet sitten yksinään pieniksi hyytelöpisteiksi. Outoa, että en huomannut samaa ilmiötä vielä samana päivänä syödessä, vaikka silloin söin enemmän. Juustokakku oli osan aikaa jääkaapista ilman kelmua, joten kuivuminen ehkä teki liivatejutuille jotain tepposia? Liivatteella hyydytetyissä kiilteissä olen ennenkin huomannut kuivumisen myötä epätoivottua pureskeltavuutta. Ehkä minun kannattaisi jatkossa käyttää ei-piansyötävissä kiilteissä hyytelösokeria tai pektiinia, tai ainakin kokeilla käyttää. Ei tuo nyt iso juttu ollut nuo pikkuruiset hyytelöpalaset seassa eikä kukaan niistä valittanut, mutta ehkä olisi kuitenkin parempi, jos niitä jatkossa ei olisi.

Kun katsoin juustokakkupalasta lautasellani tarkemmin, näinkin pieniä värittömiä hyytelöpalasia. Ne olivat heti kiilteen alla täytteen seassa. Epäilen, että ne ehkä olivat jotenkin valuneet kiilteestä täytteeseen ja hyytyneet vasta siellä. Mustikkakiilteen väri oli sellainen, että siitä oli mahdotonta tekovaiheessa nähdä, olivatko liivatejauheet liuenneet vai ei. Nyt vaikuttaa siltä, että eivät olleet liuenneet. Täytteen sekaan valuminen olisi varmaan ollut mahdotonta, jos täyte olisi kunnolla hyytynyt ennen kiilteen lisäämistä, mutta joo en vain sillä kertaa jaksanut odottaa ja ymmärrän hyvin itseäni. Joka tapauksessa, seuraavalla kerralla kiillettä tehdessäni taidan käyttää liivatejauheen sijaan hyytelösokeria tai pektiiniä. Kumpikin säilyy kotona pitkään niin kuin liivatejauhekin, joten ei ongelmaa siinä.

Kasvispastaa ja paahdettuja manteleita

Tänään teki mieli syödä lounaaksi parsakaalipastaa paahdettujen manteleiden kanssa. Mantelin ja parsakaalin yhdistelmään olen törmännyt ensimmäistä kertaa joskus vuosia sitten Mallorcalla, jolloin buffetruokailussa oli tarjolla ruokalaji nimeltään ”broccoli soup with almonds” eli parsakaalikeittoa manteleilla. Idea vaikutti sopivan tähän tilanteeseen, koska jääkaapissani oli paahdettuja suolattuja manteleita, pakastimessani oli parsakaalia ja kuivakaapissani pastaa (niin kuin aina).

Normaalisti laittaisin kasvispastaan parmesaania tai pecorino-juustoa, mutta nyt kumpaakaan ei sattunut olemaan avattuna, joten päätin kokeilla ilman. Jääkaapissani oli kuitenkin vielä noin litra eilisen kalakeiton lientä, josta sattumat oli enimmäkseen syöty. Keittoa ei nyt tehnyt mieli syödä tällä kertaa enempää, mutta halusin kuitenkin sitä lientä johonkin käyttää, joten sain hullun idean keittää pastat siinä kalakeiton liemessä ja lisätä sitä lientä vähän pastan kastikkeeksi. Tulipa kokeiltua joo, mutta en kokeile toiste. Kalaliemen ominaismaku tuli läpi valmiissa ruuassa eikä se siihen sopinut, vaikka ajattelin kalaliemen vain tuovan mukavaa umamiboostia niin kuin kana- ja lihaliemet yleensä tekevät. Paahdetut mantelit kyllä sopivat pastaruuan päälle hyvin, mutta muuten ruuan makumaailma ei nyt ollut erityisen hyvä.

Ruoka olisi kaivannut vielä lisäksi joko suolaista vahvaa juustoa tai jotain makeaa raikasta, tai ehkä jopa molempia. Appelsiineja minulla olisi ollut, ja ne olisivat varmasti piristäneet kokonaisuutta. Mutta tällaisenaan, että parsakaalit vain silputaan, paistetaan voissa ruskeapintaisiksi ja sekoitetaan umamiliemessä keitetyn pastan ja sen keitinliemen kanssa ja päälle ripotellaan paahdettuja manteleita, ei vain nyt ollut minun makuuni tarpeeksi hyvää uudelleentehtäväksi. Pistän korvan taakse jatkoa ajatellen, että kasvispastaan haluan jotain tai kaikkia näistä: 1) sieniä 2) voimakasta juustoa 3) raikasta makeaa hedelmää.