Tänään teki mieli syödä lounaaksi parsakaalipastaa paahdettujen manteleiden kanssa. Mantelin ja parsakaalin yhdistelmään olen törmännyt ensimmäistä kertaa joskus vuosia sitten Mallorcalla, jolloin buffetruokailussa oli tarjolla ruokalaji nimeltään “broccoli soup with almonds” eli parsakaalikeittoa manteleilla. Idea vaikutti sopivan tähän tilanteeseen, koska jääkaapissani oli paahdettuja suolattuja manteleita, pakastimessani oli parsakaalia ja kuivakaapissani pastaa (niin kuin aina).
Normaalisti laittaisin kasvispastaan parmesaania tai pecorino-juustoa, mutta nyt kumpaakaan ei sattunut olemaan avattuna, joten päätin kokeilla ilman. Jääkaapissani oli kuitenkin vielä noin litra eilisen kalakeiton lientä, josta sattumat oli enimmäkseen syöty. Keittoa ei nyt tehnyt mieli syödä tällä kertaa enempää, mutta halusin kuitenkin sitä lientä johonkin käyttää, joten sain hullun idean keittää pastat siinä kalakeiton liemessä ja lisätä sitä lientä vähän pastan kastikkeeksi. Tulipa kokeiltua joo, mutta en kokeile toiste. Kalaliemen ominaismaku tuli läpi valmiissa ruuassa eikä se siihen sopinut, vaikka ajattelin kalaliemen vain tuovan mukavaa umamiboostia niin kuin kana- ja lihaliemet yleensä tekevät. Paahdetut mantelit kyllä sopivat pastaruuan päälle hyvin, mutta muuten ruuan makumaailma ei nyt ollut erityisen hyvä.
Ruoka olisi kaivannut vielä lisäksi joko suolaista vahvaa juustoa tai jotain makeaa raikasta, tai ehkä jopa molempia. Appelsiineja minulla olisi ollut, ja ne olisivat varmasti piristäneet kokonaisuutta. Mutta tällaisenaan, että parsakaalit vain silputaan, paistetaan voissa ruskeapintaisiksi ja sekoitetaan umamiliemessä keitetyn pastan ja sen keitinliemen kanssa ja päälle ripotellaan paahdettuja manteleita, ei vain nyt ollut minun makuuni tarpeeksi hyvää uudelleentehtäväksi. Pistän korvan taakse jatkoa ajatellen, että kasvispastaan haluan jotain tai kaikkia näistä: 1) sieniä 2) voimakasta juustoa 3) raikasta makeaa hedelmää.