Lohipasta kypsästä lohesta mikrossa yhdelle

Yhden hengen lohipasta mikrossa uunilohen jämistä.

Tein aiempana päivänä simppeliä uunilohta. Kun uunilohesta oli jäljellä enää vain vähän, tein viimeisistä uunilohen tähteistä itselleni yhden annoksen lohipastaa mikroaaltouunissa ilman hellaa. Tästä nopeasta yhden hengen annoksesta tuli maistuvaa: maistuu raikkaan sitruunaiselta, lohelta ja voiselta pastalta. Muuntelumahdollisuuksissa vain mielikuvitus on rajana.

Lohipasta kypsästä lohesta mikrossa (1 annos)

80 g fusillipastaa (tiukkaan pakattuna n. 1½ dl, löysästi pakattuna n. 2 dl)

vettä

suolaa

10 g voita

1/4 tl raastettua sitruunan kuorta

1 tl sitruunamehua

50 g kypsää lohta ilman nahkaa ja ruotoja

Ota mikronkestävä syvä lautanen tai kulho ja laita sen alle mikronkestävä matala lautanen. Matala lautanen alla helpottaa siirtelyä ja ottaa kiinni mahdollisia sotkuja. Laita keittämätön pasta syvään lautaseen tai kulhoon. Laita pastan päälle suolaa (itse laitoin 3 g suolaa).

Kiehauta vettä vedenkeittimellä tai mikrossa. Kaada kiehautettua vettä pastan päälle vähintään sen verran, että pasta peittyy, mutta mieluiten ylikin. (Itse laitoin 3 dl kiehautettua vettä vedenkeittimestä.) Sekoita. Laita mikroon täydelle teholle 7 minuutiksi (tai se aika, joka pakkauksessa kerrotaan kyseisen pastan keittämisajaksi).

Tarkista kypsyys haarukalla. Jos ei ollut vielä halutussa kypsyysasteessa, sekoita ja laita mikroon täydelle teholle vielä 2 minuutiksi. (Tämän kertaisessa fusillipastassa luki keittämisajaksi 7-9 min.) Vedenkeittimestä voi lisätä vettä pastan päälle ennen mikroa, jos pasta ei enää peity vedellä.

Kun pasta on halutussa kypsyysasteessa, kaada kypsennysvesi pois. Kypsennysastia voi olla käsiä polttavan kuuma, jolloin kannattaa käyttää tässä vaiheessa patakintaita. Kypsennysveden voi kaataa pois esimerkiksi käyttämällä lautasta tai kantta kantena tai kaatamalla pastan siivilään.

Kun pastasta on saatu vedet pois, lisää pastaan voi, sitruunan kuoriraaste ja sitruunamehu. Sekoita, kunnes voi on sulanut tasaisesti pastan joukkoon.

Lisää lohi. Jos haluaa, että lohi ei sekoittaessa hajoa liian pieniksi paloiksi, silloin kannattaa lohi lisätä isohkoina paloina. Pyöräytä lohi nopeasti pastan sekaan. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa tai muuta maustetta. Nauti heti, koska tämä ei pysy kauan kuumana.

Vinkkejä:

* Kypsäksi loheksi tähän reseptiin sopii myös valmis savulohi.

* Fusillipastan voi tarvittaessa korvata muulla pastalla. Kypsennä pastaa mikrossa pakkauksen mukainen keittoaika, tarkista kypsyys ja tarvittaessa kypsennä lisää 2 minuuttia kerrallaan, kunnes on kypsää. Pitkät pastat kuten spagetti ja tagliatelle kannattaa pätkiä lyhyiksi ennen mikrokypsentämistä, jotta ne on helpompi peittää vedellä.

* Sitruunatuotteiden sijaan tai niiden lisäksi tämän voi maustaa myös muulla tavalla. Voi käyttää esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: tilli tuoreena silppuna tai kuivattuna, sipulijauhe, mustapippuri, valkopippuri, valmis kalamausteseos, sitruunapippuri.

* Voin sijaan voi käyttää myös jotain muuta kostuketta. Voi käyttää esimerkiksi jotain näistä: kerma, creme fraiche, tuorejuusto, smetana, pesto, valmis kalalle tarkoitettu kastike, tähteeksi jäänyt kalalle sopiva kastike. Käytä kostuketta sen verran, että ruoka näyttää mehevältä. Tarvittaessa lämmitä pasta mikrossa kostukkeen lisäämisen jälkeen kuumaksi esim. 1 minuutti täydellä teholla (suositeltavaa erityisesti jos kostukkeena käyttää kermaa tai tähteeksi jäänyttä lämpimänä tarjottua kastiketta).

* Tämän ruuan voi tehdä myös tähteeksi jääneestä pastasta. Silloin lämmitä mikrossa noin 190 g / reilu 2 dl kypsää pastaa, sitten sekoita siihen muut ainekset kuten edellä.

* Tämän reseptin voi myös moninkertaistaa ja tehdä sen kattilassa.

* Annoksen voi viimeistellä tuoreella tillillä, persiljalla tai ruohosipulilla, jos sattuu olemaan.

Muita tapoja käyttää ylijäänyt kypsä kala on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Katso myös:

Mac and cheese mikrossa yhdelle

Mikrossa tehty juustomakaroni ja salaattia.

Tämä on resepti, jolla saadaan aikaan yhden hengen annos alusta loppuun mikroaaltouunissa ilman hellaa, perusaineksista. Tämä ruoka tunnetaan ainakin nimillä mac and cheese, juustomakaroni ja macaroni and cheese. Tähän reseptiin tarvitaan vain viisi ainesosaa: vaalea makaroni, vesi, maito, parmesaani ja suola. Muitakin aineksia voi lisätä halutessa, mutta perusversioon riittävät nuo viisi.

Mac and cheese eli juustomakaroni mikrossa (1 annos)

50 g vaaleaa keittämätöntä makaronia (1 dl)

1/4 tl suolaa (+ tarvittaessa lopussa ripaus lisää)

3 dl vettä

75 g (täys)maitoa (3/4 dl – tai jos haluaa vähemmän kastikemaista niin 1 rkl vähemmän eli 60 g / 4 rkl)

50 g hienoksiraastettua parmesaania (1 dl)

Ota mikronkestävä korkeareunainen syvä lautanen tai kulho. (Itse käytän tähän syvää lautasta Iittalan Teema syvä lautanen 21 cm.) Laita syvän lautasen tai kulhon alle matala lautanen ottamaan vastaan mahdollisia roiskeita ja myös helpottamaan siirtelyä, koska syvä lautanen tai kulho menee tässä kuumemmaksi kuin alla oleva matala lautanen.

Laita syvään lautaseen tai kulhoon makaronit ja suola. Kiehauta vedenkeittimellä vettä. (Vedenkeittimen puuttuessa veden voi myös kiehauttaa mikrossa ennen makaronien ja suolan lisäämistä. ) Sekoita syvässä lautasessa tai kulhossa makaronit, suola ja 3 dl kiehautettua vettä. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 8 minuuttia (tai se keittoaika, joka sanotaan makaronien pakkauksessa). Tarkista kypsyys haarukalla. (Jos jostain syystä ei tullut vielä kypsää, kypsennä vielä 1 minuutti kerrallaan, kunnes on kypsää. Jos vesi jostain syystä ehtii haihtua pois ennen kuin makaroni on kypsää, sitä voi kaataa vedenkeittimestä lisää, kunnes makaronit peittyvät.)

Syvä lautanen tai kulho on yleensä makaronien kypsentämisen jälkeen liian kuuma käsille, joten käytä mielellään tässä vaiheessa patakintaita. Kaada kypsät makaronit siivilään. Kaada siivilöidyt makaronit takaisin siihen syvään lautaseen tai kulhoon. Sekoita mukaan maito ja parmesaani.

Kuumenna mikrossa täydellä teholla puolen minuutin välein sekoittaen, kunnes juusto on sulanut ja kastike alkaa paksuuntua. Minun mikrossani tähän meni yhteensä 3 minuuttia, mutta alkuperäisessä ohjeessa luki 1-1½ minuuttia. Juustoklimppien välttämiseksi mielestäni paras sekoitusväline tähän on haarukka. Lopussa anna vetäytyä 5 minuuttia, jolloin kastike paksuuntuu loppuun. Maista. Lisää tarvittaessa suolaa (itse lisään tässä vaiheessa ripauksen suolaa). Nauti heti. (Jos tulee tarvetta uudelleenlämmittää jääkaappikylmää juustomakaronia, voi olla tarpeen sekoittaa mukaan vähän lisää maitoa ennen mikrolämmitystä.)

Vinkkejä:

Tämä on simppeli perusversio, johon voi halutessa lisätä muitakin aineksia. Alkuperäinen resepti suosittelee lisäämään esimerkiksi jotain näistä: tähteeksi jääneet vihannekset, kypsä liha, muutama ripaus suosikkimausteseosta, puristus Srirachaa, vuohenjuusto tai feta murusteltuna, kuutioitu tofu, sinappijauhe, chilijauhe. Itse voisin kuvitella lisääväni tähän joskus myös jotain näistä, jos sattuisi olemaan ylimääräisenä: tuoreet yrtit erityisesti basilika, pippuri, valkosipuli, kinkku, meetvursti, pepperoni, kypsä pekoni, kypsä broileri, kypsä jauheliha. Lisäainekset sekoittaisin mukaan samaan aikaan maidon ja parmesaanin kanssa, paitsi tuoreet yrtit vasta lopussa. Myös mahdolliset happamat lisäainekset sekoittaisin mukaan vasta lopussa, jotta ne eivät aiheuta maidon juoksettumista.

Alkuperäisen ohjeen mukaan tähän käy juustoksi muukin juusto, kuten “cheddar, Monterey Jack, or provolone”. Itse kuitenkin tykkään juustomakaronissa eniten juustoista parmesaaani ja pecorino, johtuen mausta, siitä, että niitä minulla aina on jääkaapissa, ja siitä, että niistä tulee sulaessaan vähemmän venyviä kuin muista juustoista. Kauneimman näköinen tästä ruuasta tulisi, jos juustona käyttäisi oranssia juustoa.

Mac and cheesen voi tehdä myös tähteeksi jääneestä kypsästä makaronista. Edellä oleva linkki on kattilassa tehtävään versioon, mutta myös tämän mikroversion voi tehdä ylijääneestä kypsästä makaronista. Silloin tee muuten samalla tavalla kuin tässä ohjeessa, mutta raa’an makaronin sijaan käytä 125 g kypsää makaronia (n. 2 dl). Sekoita kypsään makaroniin mikronkestävässä korkeareunaisessa astiassa maito ja parmesaani, ja jatka ohjeen kohdasta “Kuumenna mikrossa täydellä teholla puolen minuutin välein sekoittaen, kunnes juusto on sulanut ja kastike alkaa paksuuntua.”

Tämä mikrossa tehtävä mac and cheese -resepti perustuu tähän Thekitchn-sivuston ohjeeseen: https://www.thekitchn.com/how-to-make-one-bowl-microwave-macaroni-and-cheese-cooking-lessons-from-the-kitchen-94006 Kyseisessä linkissä on myös videoita tämän ruuan teosta.

Mikrossa tehtävästä mac & cheesesta on netissä myös tämä Valion versio: https://www.valio.fi/reseptit/mac-cheese-mikrossa/ … mutta tähänastisten kolmen kommentin perusteella se ei vaikuta lupaavalta, joten olen jättänyt sen version kokeilematta.

Alkuperäisessä Thekitchn-sivuston ohjeessa makaronit kypsennetään mikrossa vähässä vedessä ilman tarvetta siivilöidä tai kaataa vesiä pois. Kuitenkin kyseisessä ohjeessa myös käsketään sekoittaa makaronia 2 minuutin välein, mitä en itse välitä tehdä, koska tiedän myös tavan kypsentää makaronit mikrossa ilman välisekoittamisia. Niinpä korvasin alkuperäisen ohjeen tavan kypsentää makaronit omalla tavallani, eli paljossa vedessä ilman välisekoittamisia ja lopussa ylimääräiset vedet pois. Jos en voisi tai haluaisi käyttää siivilää, siinä tapauksessa saattaisin valita mieluummin alkuperäisen ohjeen tavan kypsentää makaronit vähässä vedessä usein sekoittaen. Siivilöinnin voisi tosin myös kokeilla korvata laittamalla syvän lautasen päälle sopivan kannen tai lautasen ja sitten varovasti kaatamalla kypsennysvedet pois.

Alkuperäisen ohjeen mukaan maitoa riittäisi tähän 60 ml eli 4 rkl, mutta itse lisäsin siihen vielä 1 rkl, jolloin tuli 75 g eli 3/4 dl maitoa. Tein tämän lisäyksen, koska alkuperäisessä reseptissä neuvotaan lisäämään 1 tai 2 rkl maitoa, jos haluaa kermaisemman kastikkeen, ja minähän haluan.

Alkuperäistä ohjetta noudattaen sekoitin maidon ja parmesaanin lisäämisen jälkeen puolen minuutin välein. Kuitenkin minun mikrossani kesti yksi ja puoli minuuttia ennen kuin näytti tapahtuvan mitään, joten jatkossa voisin ihan hyvin sekoittaa ensimmäisen kerran vasta yhden minuutin jälkeen ja vasta sitten puolen minuutin välein.

Tykkäsin lopputuloksesta todella paljon. Maistuu ihanasti parmesaanilta ja makaronilta pehmeän maitoisessa muodossa. Lohturuokaa nopealla tavalla ja vain itselle, joskin itse voisin syödä tätä yhdeltä istumalta toisenkin annoksen. Kattilassa tehtyyn juustomakaroniin verrattuna tämä mikroversio on epätasaisempi. Joissakin kohdissa on enemmän juustoa kuin toisissa, mutta silti kauttaaltaan maistuu hyvältä ja sopivan juustoiselta. Tässä versiossa juusto on myös osittain venyvä, joten jos ei halua venyvän juustoista makaronia vaan mieluummin silkkisen juustomakaronin, silloin kannattaa jättää tämä mikroversio väliin. Silkkistä juustomakaronia haluaville suosittelen kattilassa tehtävää versiota sellaisella reseptillä, johon tulee vehnäjauhoja. Ne kattilaversiot, joihin ei tule jauhoja, ovat jääneet minulla epätasaisiksi ja enemmän tai vähemmän venyväjuustoisiksi niin kuin tämä mikroversiokin, joten silkkisyyteen vaikuttaa jauhoilla suurustaminen olevan avainsana. Kuitenkin tästä venyvämmästä ja epätasaisemmastakin mikro- mac and cheesesta tykkään tosi paljon. Tämä on kätevä ratkaisu sellaisiin tilanteisiin, jolloin tarvitsen annoksen vain yhden annoksen vain itselleni, mutta en jaksa sotkea kattilaa ja liettä.

Yhteensä kahden minuutin mikrokypsennyksen jälkeen. Kuvanoton jälkeen sekoitus.
Tästä näkee, että juustossa oli vähän venyvyyttäkin mukana.

Katso myös:

Halloumipasta

Halloumipasta on mielestäni kätevä ja nopea ruoka. Kun jääkaapissa on aina halloumia ja kuivakaapissa pastaa, voi tehdä halloumipastan nopeasti käymättä kaupassa ja sulattamatta pakkasesta mitään. Halloumi on jo pelkän paistamisen jälkeen itsessään maukasta, mureaa ja mehevää, joten maustamisiin ja haudutteluihin ei tarvitse käyttää aikaa, jollei erikseen halua.

Halloumipasta

300 g vaaleaa pastaa (tähän ruokaan ei mielestäni maun puolesta sovi tummat eivätkä täysjyväpastat)

200 g halloumia

4 rkl öljyä

1 sitruunan kuori raastettuna (vain keltainen osa)

n. ½ dl pastan keitinvettä

tuoretta basilikaa tai tuoretta minttua, jos on

Pilko halloumi kuutioiksi. Keitä pastat kypsäksi suolatussa vedessä (esim. 2 litraa vettä ja 20 g eli n. 4 tl suolaa). Kaada keitinvesi pois, mutta ota vähän talteen.

Ruskista halloumikuutiot paistinpannulla öljyssä. Ota pannu pois levyltä ja sekoita mukaan sitruunan kuoriraaste. Laita pannu takaisin levylle ja sekoita mukaan pasta sekä vähän pastan keitinvettä. Lisää loput öljyt, jos et käyttänyt niitä vielä paistamisvaiheessa. Tarjoa heti.

Annoksen päälle lautaselle sopii laittaa tuoretta basilikaa tai minttua, jos on, mutta hyvää ilmankin. Silputun basilikan (n. 3 rkl) voi myös sekoittaa koko ruokaan lopussa, mieluiten poissa kuumalta levyltä.

Vinkkejä:

* Kokeile basilikan tai mintun sijaan myös tuoretta oreganoa, timjamia, ruohosipulia tai persiljaa, jos on.

* Öljyä voi lisätä halutessa enemmänkin, jos pasta ei vielä kiillä.

* Halloumin ruskistamisen jälkeen voi halutessa lisätä pannulle 2 silputtua valkosipulin kynttä ja paistaa sen jälkeen käännellen vielä minuutin. Samalla voi lisätä vaikka silputtua chiliäkin, jos siitä tykkää.

* Pastan kanssa yhtä aikaa voi sekoittaa pannulle myös ½-1 puristetun sitruunan mehun, jos tykkää. Sen sijaan voi myös puristaa sitruunamehua oman annoksen päälle halutessa.

* Ruokaan voi sekoittaa tai lisätä annoksen päälle jauhettua mustapippuria, jos tykkää.

* Kokeile sitruunan kuoren sijaan myös esimerkiksi limen, appelsiinin tai greipin kuorta.

* Sitruunan kuoren voi tarvittaessa jättää pois. Silloin jäljelle jäävät pastan, halloumin ja öljyn maut. Mauksi voi silloin lisätä tilalle esimerkiksi tomaattipyreetä tai säilykeananaksen lientä.

Tämä resepti perustuu tähän Yhteishyvän ohjeeseen Halloumi-sitruunapasta: https://yhteishyva.fi/reseptit/halloumi-sitruunapasta/recipe-4984 Olen yksinkertaistanut kyseisen reseptin oman makuni ja viitseliäisyystasoni mukaiseksi jättämällä pois valkosipulin ja sitruunamehun, mutta niitä kaipaavat voivat laittaa tähän niitäkin. Minun mielestäni halloumipasta on hyvää myös pelkällä yhdistelmällä pasta, halloumi ja riittävä öljy, mutta sitruunan kuori ja/tai tuoreet yrtit täydentävät ruuan mukavalla raikkaudella.

Tällä kertaa käytin tähän halloumipastaan pastana Myllyn paras Suora tagliatelle -pastaa, jonka olen tilannut hävikkiruokakaupasta Matsmart.fi. Pakkauksessa annettu keittoaika 5 minuuttia ei lähimainkaan riittänyt, eikä 15 minuutissakaan tullut vielä täysin kypsää, joten kyseisen pastan todellinen keittoaika kypsäksi keittämiseen on minulle vielä tätä kirjoittaessani mysteeri. Seuraavalla kerralla keittäisin sitä ehkä 20 minuuttia.

Halloumipastaa, jonka päällä tuoretta basilikaa. Ennen syömistä revin basilikan käsillä pienemmiksi, jolloin ne syödessä maustoivat halloumipastaa sopivasti. Kuvassa näkyvä pastalaji on Myllyn paras Suora tagliatelle -pastaa, mutta jatkossa käyttäisin tähän jotain nopeammin kypsyvää pastaa, kuten spagettia tai rakettispagettia.

Muita halloumista ja pastasta tekemiäni ruokia:

Muita halloumiruokia:

Liha-makaronilaatikko ilman keittämistä ja pannulla paistamista

Kokeilin, millaista on makaronilaatikko raaoista makaroneista ja pannulla paistamattomasta jauhelihasta. Tämä resepti perustuu kahteen netistä löytämääni reseptiin, toisen niistä kommentteihin sekä aiempiin kokemuksiini makaronilaatikkojen tekemisestä. Tässä reseptissä sekä raaka makaroni että raaka jauheliha kypsennetään kokonaan uunissa ilman makaronien keittämistä ja jauhelihan käyttämistä paistinpannulla. Makaronilaatikko ilman että keittää makaroneja on monen mielestä helppo tapa tehdä makaronilaatikko, mutta tuleeko siitä samanlainen makaronilaatikko? Mielestäni ei tule samanlainen, mutta hyvä ruoka kuitenkin. Tämä ruoka on myös ilman sipulin silppuamista, koska tuoreen sipulin sijaan tässä on sipulijauhetta.

Liha-makaronilaatikko ilman makaronien keittämistä ja jauhelihan paistamista pannulla

Jauheliha:

400 g sika-nautajauhelihaa

1 tl sipulijauhetta

1 tl suolaa

Muut:

400 g vaaleaa makaronia raakana (8 dl)

1 litra täysmaitoa (1000 g)

1 kananmuna

1 tl suolaa

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Ota esille iso uunivuoka (3-4 litran vetoinen). Voitele sen pohja (reunoja ei tarvitse voidella tässä vaiheessa, koska siitä tulisi vain turhaa käryä). Levitä voidellun uunivuoan pohjalle raaka jauheliha.

Paista 250-asteisen uunin keskitasolla, kunnes jauheliha on ruskistunut omaan makuun riittävästi (n. 10-20 min). Sekoita sen jälkeen jauhelihaan 1 tl sipulijauhetta ja 1 tl suolaa. Samalla riko jauhelihaa lastalla pienemmäksi. Jätä jäähtymään pois kuuman hellan päältä siksi aikaa, kun valmistelet muut ainekset.

Sekoita keskenään 1 kananmuna, 1 litra täysmaitoa ja 1 tl suolaa. Sekoita mukaan raa’at keittämättömät makaronit. Sekoita hyvin niin, että kaikki makaronit varmasti kastuvat.

Voitele uunivuoasta nyt ne reunat, joita ei tarvinnut voidella aiemmin. Kaada jauhelihan päälle makaroni-munamaitoseos. Sekoita tasaiseksi.

Laita vuoka uunin alatasolle. Madalla lämpö 200 asteeseen. Paista 200-asteisen uunin alatasolla 1 tunti. Anna vetäytyä poissa kuumalta hellalta n. 10-15 min, tai kunnes ei enää kuulu makaronien turpoilujen ääniä.

Vinkki:

* Makaronilaatikon ilman keittämistä ja pannulla paistamista voi tehdä nopeammin, kun korvaa jauhelihan kinkulla, nakeilla, makkaralla tai meetvurstilla. Meetvurstia riittää tähän määrään 200 grammaa, muita n. 200-300 grammaa. Ne tarvitsee vain pilkkoa ja sekoittaa makaroni-munamaitoseoksen kanssa. Kinkkua käytettäessä suosittelen sekoittamaan mukaan myös juustoraastetta esim. 150-200 grammaa.

Jauhelihan paistamiseen uunissa katsoin vinkkiä tästä reseptistä: https://www.ruokajakoti.fi/Helppo+makaronilaatikko+raaka+makaroni Siinä neuvottiin paistamaan jauhelihaa 250-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Nyt jauheliha näytti 10 minuutin paistamisen jälkeen vain hädin tuskin kypsältä, joten jatkoin paistamista. Paistoin vielä toiset 10 minuuttia, jolloin jauheliha alkoi näyttää tarpeeksi ruskistuneelta. Koska jauhelihaa nousi paistamisen aikana paljon pinnalle, jauheliha ehti ruskistua lisää vielä muiden ainesten seassakin. Lopputuloksen mausta en erota sitä, oliko jauheliha paistettu uunissa vai paistinpannulla. Kuitenkin, paistinpannulla paistaminen on nopeampaa kuin tämänkertainen uunissa paistaminen.

Makaronien laittaminen tähän ruokaan raakana aiheutti sen, että tämä makaronilaatikko on selvästi kiinteämpää kuin mitä keitetyistä makaroneista tehty makaronilaatikko yleensä tuoreeltaan on. Tämän makaronilaatikon kiinteys vastasi nyt sitä kiinteyttä, mikä tavallisella makaronilaatikolla yleensä on vasta seuraavana päivänä.

Käytin tähän makaronilaatikkoon tätä ohjetta: https://www.myllynparas.fi/reseptit/helppo-lihamakaronilaatikko-ilman-makaronin-keittamista . Sen kommenteissa neuvottiin laittamaan vain 1 kananmuna alkuperäisessä ohjeessa annetun 3 kananmunan sijaan, jotta ei tule liian jämäkkää. Siitä kommentista olen kiitollinen, koska 3 kananmunalla tosiaan olisi tullut minunkin makuuni liian jämäkkää. 1 kananmunalla tuli jo tarpeeksi jämäkkää, enkä vielä tiedä, kiinteytyykö lisää seuraavaan päivään mennessä. Minun tapauksessani kiinteyttä tosin lisäsi vähän myös se, että 6½-7 dl makaronia sijaan käytin koko 400 gramman pussillisen makaronia, eli 8 dl. Koko pussin käytin siis siksi, koska en näe järkeä jättää 1 dl makaronia lojumaan kaappiin.

Muita eroja, mitä nyt huomasin tavalliseen makaronilaatikkoon verrattuna: Alapinta ruskistui selvästi enemmän. Siitä seuraa enemmän ruskistunutta makua, mutta myös kiinteämpi alapinta, joka ei haarukalla katkea aina ensiyrittämällä. Vuoasta irtoaminen oli myös vähän heikompaa kuin tavallisella makaronilaatikolla.

Kuitenkin minulle merkittävämpi ero oli se, että tässä makaronilaatikossa ainekset olivat epätasaisemmin jakautuneita kuin tavallisessa. Myllyn paras -ohjeessa sanottiin: “Sekoita seosta kerran tai pari paiston alkupuolella / puolivälissä, jotta makaronit eivät jää painuneina vuoan pohjalle.” Sitä en viitsinyt tehdä, joten makaronit tosiaan jäivät painuneina vuoan pohjalle. Jauhelihasta suurin osa nousi paistamisen aikana pintaan, joten vuoan pohjalla oli enimmäkseen makaronia, kun taas pinnalla oli enimmäkseen jauhelihaa ja munamaitoa. Joka haarukalliseen ei tullut jauhelihaa, kun taas tavallisessa makaronilaatikossa mielestäni joka haarukalliseen tulee yleensä tasaisemmin makaronia, jauhelihaa ja munamaitoa.

Tämä “helppo” makaronilaatikko on mielestäni hyvää ruokaa. Maistuu tavalliselta perinteiseltä liha-makaronilaatikolta, mutta on kiinteämpi, epätasaisempi ja ruskistuneempi alapinnasta. Jos kysyttäisiin, kummasta tykkään enemmän, tästä “helposta” versiosta vai tavallisesta, sanoisin, että tavallisesta. Syyt: tavallinen on pehmeämpää ja tasaisempaa. Silti, tästäkin tykkään ja tämänkin mielelläni syön pois.

Pastan keittäminen mikrossa ilman hellaa

Pastan kypsentäminen mikroaaltouunissa on mielestäni kätevää silloin, kun tarvitsen pastaa vain pienehkön määrän. Aina en viitsi pienen määrän takia käyttää hellaa tai sotkea kattilaa. Silloin käytän pastan kypsentämiseen vedenkeitintä, mikroa ja mikronkestävää astiaa. Pastan kypsennysajaksi tulee silloin veden kiehumiseen tarvittava aika vedenkeittimellä + pastan keittämisaika pakkauksen ohjeen mukaan + pastan valuttamis- ja huuhteluaika. Ilmankin vedenkeitintä voi tosin tehdä, koska veden voi kiehauttaa myös mikrossa.

Mikrossa keitetty pasta

pastaa

vettä

suolaa

Kiehauta vettä vedenkeittimellä tai mikrossa. Laita mikronkestävään korkeareunaiseen astiaan pastaa korkeintaan puoliväliin astian korkeudesta. Lisää kiehuvaa vettä vähintään sen verran, että pasta peittyy, mielellään ylikin, mutta jätä myös kuohumisvaraa. Lisää myös suolaa. Sekoita tasaiseksi (esim. haarukalla) mahdollisimman pian, ennen kuin pasta tarttuu yhteen.

Kuumenna mikrossa täydellä teholla se keittämisaika, joka pakkauksessa sanotaan. Tarkista kypsyys haarukalla. Jos jostain syystä ei ole kypsää, jatka kypsentämistä mikrossa täydellä teholla vielä 2 min kerrallaan, kunnes on kypsää. Kaada kypsä pasta siivilään tai kaada vesi pois käyttämällä kantta tai pientä lautasta kantena.

Jos pastaa ei sekoita heti kastikkeeseen, pastat voivat tarttua yhteen, mitä voi halutessa vähentää huuhtelemalla pasta nopeasti siivilässä kylmällä vedellä, mutta toisaalta kylmä vesi myös jäähdyttää pastaa. Mitä vähemmässä vedessä pastat on keittänyt, sitä tärkkelyspitoisempaa vesi on ja sitä tarttuvampaa pastasta voi tulla ilman huuhtelua tai kastikkeeseen sekoittamista. Valmiin pastan voi nauttia heti, jäähtyneenä tai myöhemmin uudelleenlämmitettynä.

Tähteeksi jääneet mikrossa kypsennetyt pastat voi hyödyntää samalla tavalla kuin ylijääneet keitetyt pastat.

Vinkki:

* Pastasta voi tehdä mikrossa myös helpon ja nopean keiton. Silloin kannattaa käyttää veden sijaan liha-, kana- tai kasvislientä. Sattumiksi on helppo lisätä esimerkiksi kinkkua, nakkia, makkaraa, meetvurstia tai tähteeksi jäänyttä lihaa suupaloina. Silloin sekoita mikronkestävässä astiassa raakaa pastaa, sattumia ja lientä sen verran, että liemi peittää ainekset ja sitä on noin pari senttiä korkeammin kuin kiinteitä aineksia. Kuumenna ensin mikrossa täydellä teholla sen verran aikaa, että kiehuu. Sitten kuumenna mikrossa täydellä teholla vielä pakkauksen ilmoittama pastan keittämisaika. Ota pois mikrosta ja nauti heti. Annoksen voi viimeistellä halutessa esim. parmesaanilla, pestolla ja/tai tuoreilla yrteillä.

Itse valitsen mikrossa kypsennettäväksi pastaksi mieluiten lyhyttä pastaa, koska se on helpoin sekoittaa. Valitsen mieluiten myös mahdollisimman lyhyen keittoajan pastaa, koska mikrokypsennyksen valitessani harvemmin jaksan odotella kovin pitkään. Näissä kuvissa pasta on vaaleaa raketti spagettia, jonka keittämisaika on 6 minuuttia. Suolaa pyrin yleensä laittamaan sekä mikrossa että kattilassa kypsennettävien pastojen keitinveteen 1 gramma per 100 grammaa vettä. Mikrossa kypsennettävää pastaa varten punnitsen kypsennysastiaan tulevan kiehuvan veden ja lisään suolaa veden grammamäärän jaettuna sadalla. Kypsennysastiana käytän mieluiten Iittalan Teema 21 cm syvää lautasta, jota käytän myös puuron keittämiseen mikrossa.

Valmis raketti spagetti kaadettuna siivilään ja huuhtaistuna kylmällä vedellä.

Tällä kertaa tämän mikrossa tehdyn raketti spagetin kanssa syötiin mikrossa lämmitettyä halloumin jämiä, öljyä pastan päällä ja salaatin jämiä.

Päivitys 24.6.2020

Makaronien keittäminen mikrossa:

Yllä olevissa kuvissa kypsennettiin 200 grammaa makaronia 4 desilitrassa kiehautettua vettä, jossa 4 grammaa suolaa. Päällimmäiset vedet ehtivät haihtua pois kypsentämisen aikana, mutta silti kaikista makaroneista tuli kypsiä.

Päivitys 4.8.2020:

Mikrossa voi tehdä myös juustomakaronin eli mac and cheesen.

Päivitys 15.8.2020:

Mikrossa voi tehdä myös yhden hengen lohipastan kypsästä lohesta.