Jauhelihakeitto

Tekaisin jauhelihakeittoa porukalle ruuaksi. Yritin tehdä sen sellaiseksi, että se maistuu vauvasta vaariin, joten tein sen näin:

Jauhelihakeitto

10 perunaa

1½ litraa lihalientä

1 laakerinlehti

400 g sika-nautajauhelihaa

1 sipuli (meni lisäksi ihan pieni määrä viipaloidun punasipulin loppuja, jotka olivat jääneet edellispäivän lämppäreiden teosta)

200 g porkkanaa (voi myös korvata osan muilla juureksilla kuten lanttu, palsternakka, selleri tai pakastekeittojuurespussi, jos tykkää)

suolaa maun mukaan (liemeni oli suolatonta, joten laitoin tähän suolaa 4 tl, joka oli hyvin varovasti, ettei ole kenellekään syöjistä liian suolainen)

Tarjolle lisäsuolaa + tuoretta persiljaa (jota kasvoi vielä pihalla)

Kuori perunat. Pilko ne pieniksi kuutioiksi (helpottaa lasten pienellä lusikalla syömistä, kun samaan pikkulusikkaan mahtuu muutakin kerralla kuin vain perunaa). Laita perunat kattilaan ja lisää päälle kylmä liemi ja laakerinlehti. Kiehauta, madalla lämpöä ja keitä kannen alla kypsiksi.

Kiehumista odotellessa kuori ja pilko porkkanat. Lisää ne liemeen sitten, kun kaikki porkkanat on pilkottu. Perunoiden ja porkkanoiden kypsymistä odotellessa silppua sipuli niin hienoksi kuin pystyt, ettei lapsilla mene koko ruoka-aika näkyvien sipulipalojen poisnyppimiseen.

Ruskista jauheliha voissa (tai muussa rasvassa tai ilman). Lisää sipulisilppu ja paista sekoitellen läpikuultavaksi. Sekoita jauhelihaseos rasvoineen keiton joukkoon. Anna hautua, kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Maista suolaisuus sopivaksi.

Jauhelihakeittoa kattilassa.

Itse näen perunaa sisältävissä keitoissa olennaisena sen, että laitan perunat kylmään veteen, en kuumaan. Koen, että perunan maku ja suutuntumat ovat paremmat, jos ne aloittaa kylmästä eikä kuumasta vedestä. 3-vuotias lapseni on jossain vaiheessa tullut siihen käsitykseen, että hän ei tykkää perunoista, mutta tätä keittoa maistaessaan hän totesi yllättyneenä: ”äiti, peruna ei ole pahaa, se on hyvää!”

Tätä keittoa riitti mukavasti kolmeksi päiväksi ilman, että ehdin kyllästyä. Sen kanssa syötävät leivät tosin vaihdoin joka kerta.

Marja-aroniamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Hyppää reseptiin: Marja-aroniamehu eli aroniamehu kattilassa

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu

marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)

vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät

keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen

Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)

Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa (tai pakastaa pakastusrasioissa tai -pulloissa). Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.

Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Päivitys 15.9.2020:

Tein tänäkin vuonna aroniamehua. Tuli hyvää tälläkin kertaa. Kylmänä hyvä sekoitussuhde vaikuttaa olevan sama kuin viime vuonna, eli 1 osaa mehutiivistettä + 4 osaa vettä + 100 g sokeria per 1 litra laimennettua mehua. Tällä kertaa pakastin ylimääräiset mehutiivisteet pakastusrasioissa.

Kurpitsa-halloumipasta ja paahdetut kurpitsa- ja halloumikuutiot

Tuli vastaan blogin Jotain maukasta kiinnostava kurpitsa-halloumipasta: http://www.jotainmaukasta.fi/2019/08/25/kurpitsa-halloumipasta/

Minulla jää usein kiintoisat uudet reseptit testaamatta siksi, koska minulla ei ole niihin aineksia. Tässä oli nyt kerrankin sellainen, mihin katsoin minulla olevan ainekset. Kesken tekemisen tosin huomasin, että alkuperäisessä reseptissä luki myskikurpitsa, mutta minun kurpitsani oli patty pan, mutta päätin vain silti jatkaa ja korvata vain myskikurpitsan suoraan patty pan kurpitsalla.

Ja kylläpä olen tyytyväinen että jatkoin ja tein loppuun asti! Tästä tuli tosi hyvää. En vieläkään käsitä, miten näin yksinkertainen voi olla näin hyvää. Patty pan kurpitsat maistuivat makeahkoilta ja pehmeiltä. Vähän niinkuin kesäkurpitsalta, mutta vähemmän vihannesmaiselta ja selvästi makeammalta. Patty pan kurpitsan, suolaisen halloumin ja neutraalin pastan maut sopivat tosi hyvin yhteen, ja nälkäkin lähti hyvin.

Tästä sain nyt useammankin idean, mitä kokeilla jatkossa. Ensinnäkin, tuo että samalla uunipellillä paahdetaan kasvis- ja halloumikuutioita, on aivan huippu idea. En olisi itse sitä keksinyt. Olen yleensä paistanut halloumit pannulla, mutta uunipaahdettuna niiden mausta tuli tiiviimpi, paahteisempi ja vähemmän rasvapintainen. Jatkossa voisin kokeilla paahtaa muitakin makeahkoja kasviksia halloumikuutioiden kanssa samalla pellillä. Nyt ensimmäisenä tulee mieleen makeahkoista kasviksista ainakin porkkana, punajuuri, palsternakka ja bataatti. Syntyvä kasvis-halloumisekoitus sopisi varmasti paitsi pastan kanssa, mutta myös esimerkiksi risoton kanssa, perunoiden ja kastikkeen kanssa tai vaikkapa tortillan välissä. Tai voisi tehdä myös sellaisen herkkuruuan, jossa olisi yksinkertaisesti peruna- ja halloumikuutioita paahdettuna samalla pellillä, jolloin olisi paikallaan lisukkeeksi raikas salaatti. Joka tapauksessa, nämä uunipaahdetut halloumikuutiot ovat nyt sellainen juttu, mistä tosissaan innostuin! Miksi en ole ennen niitä löytänyt?

Uunissa paahdettaessa halloumikuutiot tarttuivat toisiinsa ja niihin kurpitsapaloihin, joihin ne koskevat, mutta makua se ei haitannut. Jos pellillä olisi vähemmän tavaraa kerralla niin, että niiden ei tarvitsisi koskea toisiinsa, eivät varmaan tarttuisi kiinni toisiinsa. Toisaalta taas pidän ajatuksesta tehdä pellillä maksimimäärän ruokaa kerralla, joten ehkä kuitenkin jatkossakin tekisin näin täydellä pellillä huolimatta siitä, että toisiinsa tarttumista tapahtuu.

Uunissa paahdetut kurpitsa- ja halloumikuutiot

700 gramman painoinen keltainen tai oranssi kurpitsa, joka voi olla ainakin patty pan tai myskikurpitsa (vihreää kesäkurpitsaa en käyttäisi tähän, koska se ei ole yhtä makea)

2 pakettia halloumia (alkuperäisessä ohjeessa ei ollut paketin kokoa, mutta minulla ne olivat 250 gramman paketteja)

½ dl oliiviöljyä tai muuta öljyä mitä sattuu olemaan (oliiviöljyn omaa makua en erota lopputuloksesta)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pilko kurpitsa (jos myskikurpitsa, kuori se ensin) ja halloumit kuutioiksi. Levitä ne uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottele öljyä päälle. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes halloumipaloissa on väriä ja kurpitsapalat ovat pehmeitä. (Minulla kesti siinä 45 minuuttia.)

Kurpitsa-halloumipasta (4 annosta)

pellillinen paahdettuja kurpitsa- ja halloumikuutioita ylläolevan ohjeen mukaan

400 g vaaleaa tagliatellepastaa tai spagettia

Keitä pasta kypsäksi. (Itse keitän pastat mieluiten sellaisessa vedessä, jossa on 1% merisuolaa eli tälle määrälle pastaa kiehautan 2 litraa vettä, sekoitan siihen 20 grammaa merisuolaa, sitten lisään pastat ja keitän ohjeen mukaisen ajan.)

Valuta kypsä pasta. Sekoita siihen pelliltä kurpitsa- ja halloumipalat ja öljyt, jos niitä pellillä vielä on. (Minun tapauksessani niitä ei nyt ollut jäljellä, mutta jollain muulla kerralla voisi ollakin.) Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa (itse en kokenut tarpeelliseksi.)

Alkuperäisen ohjeen mukaan tähän voisi lisätä myös yrttejä kuten salviaa tai timjamia pastan joukkoon, tai kurpitsapaloihin ennen uunia valkosipulia ja/tai mustapippuria, mutta minulle tämä oli nyt niin hyvää näinkin, että en osannut muuta tähän kaivata.

Kurpitsasta otin talteen siemenet:

Koitin paahtaa ne pannulla rapeiksi. Ei tullut rapeita, vaan olivat sisältä pehmeitä vielä silloinkin, kun pinnat ehtivät palaa. Laitoin kuitenkin suolaa päälle ja söin ne pois. Ne maistuivat kurpitsalta, hedelmäiseltä ja auringonkukansiemenmäiseltä. Seuraavalla kerralla voisin ehkä laittaa nekin paahtumaan samalle uunipellille kurpitsapalojen kanssa, josko ne silloin ehtisivät rapeutua mukavan rouskuviksi.

Feta-minttupasta ja feta-minttutahna

Jääkaapissani oli kolme päivää aiemmin avattu fetajuustopaketti, josta oli puolet käytetty patongin täytteeksi: https://ruokaideat.com/2019/08/12/patonki-taytettyna-voilla-paprikalla-fetajuustolla-ja-rucolalla/

Pihallani kasvaa vielä tuoretta minttua. Teki mieli sitten tehdä jotain, mihin menee se puoli pakettia fetaa ja sitä tuoretta minttua. Aiemmin olen tehnyt mintusta pestoa, joka oli hyvää: https://ruokaideat.com/2019/08/11/itsetehtya-minttupestoa-ja-pestopastaa/

Siitä sitten tuli mieleeni tehdä minttupestoa niin, että käytänkin juustona fetajuustoa. Fetajuustoa oli jäljellä juuri se 100 grammaa, mitä pesto-ohjeeseenkin tarvittiin juustoa. Kävin sitten tuumasta toimeen. Pähkinänä käytin tällä kertaa cashewpähkinöitä, kun nyt teki mieli käyttää niitä. Pestoa tämä tietenkään ei enää ole, vaan nyt oikeampi nimitys on feta-minttutahna. Siitä tuli tosi hyvää! Tein sen näin:

Feta-minttutahna

100 g fetajuustoa

30 g tuoreita mintun lehtiä

50 g cashewpähkinöitä

1 valkosipulin kynsi

1 dl öljyä

suolaa ja pippuria maun mukaan (itse laitoin suolaa 1 g / 1 maustemitta ja mustapippuria 10 pyöräytystä myllystä)

Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella kaikki ainekset paitsi suola ja pippuri. Maista, ja sekoita vielä halutessasi suolaa ja pippuria maun mukaan.

Feta-minttupasta

vastakeitettyä pastaa

pastan keitinlientä

feta-minttutahnaa

halutessa päälle: raastettua pecorinoa tai parmesaania

Sekoita vastakeitettyyn pastaan kattilassa tai lautasella vähän keitinvettä ja maun mukaan feta-minttutahnaa. Viimeistele annos halutessasi raastetulla pecorinolla tai parmesaanilla.

Maku tässä feta-minttutahnassa oli mielestäni minttuinen ja valkosipulinen, jossa mukana fetan maku pehmennettynä mukavaksi. Minttupestossa mintun ominaismaku ei tullut esille, mutta tässä feta-minttutahnassa mintun ominaismaku tuli esille ja oikein kivasti tulikin! Fetan ja mintun maut sopivat mielestäni nyt tosi hyvin yhteen. Kuitenkin jos minulla sattuisi olemaan fetaa ja jotain muuta tuoretta yrttiä, voisin mieluusti kokeilla vastaavanlaista feta-yrttitahnaa myös muilla yrteillä.

Pastan keitin tuttuun tapaan: 2 litraa vettä kiehautetaan ja siihen lisätään 20 grammaa merisuolaa. Siinä keitetään noin puoli kiloa pastaa pakkauksen mukainen maksimikeittoaika. Keitinlientä otetaan vähän talteen. Kypsään pastaan sekoitetaan vähän keitinlientä sekä kastike. Tein nyt tätä feta-minttupastaa vain yhden annoksen, joten sekoitin vasta lautasellani pastan, ruokalusikallisen tai pari keitinlientä ja maun mukaan feta-minttutahnaa:

Annoksen päälle raastoin pecorinojuustoa, kun se nyt sattui olemaan avattuna ja sitä oli jäänyt minttupeston teosta. Annos oli mielestäni nyt tosi hyvä, WAU!