Avainsana: savukalakeitto

Savusiikakeittoa ja itsetehtyä perunalimppua pakkasesta

Eilen söin savusiikasalaattia, ja kirjoitin siitä tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/04/savusiikasalaattia-ja-itsetehtya-riisirieskaa-keitetyn-riisin-tahteista/

Siitä savusiiasta oli nyt jäljellä jonkin verran lihaa, sekä pää, ruodot, nahkat ja häntä. Päätin hyödyntää ne kaikki kalakeittoon. Motiivina kalakeiton teolle minulla oli noiden lisäksi nyt kermapurkin loput. Puoliso oli ostanut viime viikon perjantaina kaksi 5 desilitran purkkia punalaputettua kuohukermaa, joiden parasta ennen päiväys oli sunnuntaina 2.5. Toisesta purkista puoliso teki jäätelökoneella lakritsijäätelöä. Toisesta purkista minä käytin 2 dl sunnuntaina munakascurryyn, josta kirjoitin tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/02/munakkaan-tahteista-munakascurry/

Lopuille kolmelle desilitralle kermaa näin sopivaksi käyttökohteeksi tämän kalakeiton. Kokemus on osoittanut, että jääkaapissa säilytetty kuohukerma on yleensä käyttökelpoista vielä useamman päivän parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin, ja oli sitä nytkin. Tähän mennessä vain kerran olen nähnyt kuohukerman pilaantuvan jääkaapissa. Siinä vaiheessa parasta ennen -päiväyksestä oli jo parisen viikkoa, ja oli ollut avattuna useamman päivän. Haju alkoi silloin muistuttaa muistaakseni valkohomejuustoa, joten kaadoin pois, mitä harvoin ruuille teen. Kerman tapauksessa joskus pakastan ylimääräiset, vaikka pakastettuna ja sulatettuna kerma ei enää olekaan entisensä, vaan tarvitsee kipeästi kuumennusta ja suurustusta.

Mutta takaisin tämän päivän kalakeittoon. Laitoin ensin liemen tulemaan päästä (ilman kiduksia), ruodoista, nahkoista ja hännästä:

Liemeen tuli nyt niiden lisäksi 1 litra kylmää vettä, 1 sipuli lohkottuna, 8 maustepippuria, 2 laakerinlehteä ja 1 tl suolaa. Kiehautin, keitin miedolla lämmöllä 20 minuuttia ja siivilöin. Pilkoin liemeen perunoita ja porkkanoita, lisäsin ne vähän jäähtyneeseen liemeen, kiehautin ja keitin miedolla lämmöllä 10 min. Sitten lisäsin kerman ja kuumensin. Suolaa lisäsin maun mukaan, mikä tällä kertaa oli tähän määrään 2.5 tl. Normaalisti voisin laittaa enemmänkin, mutta savusiian perkeistä itsestään taisi irrota liemeen suolaa.

Itse savusiian lihoja en sekoittanut koko määrään kuumaa keittoa, vaan laitoin sen tarjolle kylmänä niin, että jokainen voi annostella sitä annoksensa päälle haluamansa määrän. Minusta niin on parempi, koska kypsä kala kuumaan keittoon sekoitettuna hajoaa mielestäni liiaksi. Tuore tilli olisi ollut tähän kiva, mutta sitä ei sattunut olemaan, eikä se yleensäkään ole meillä sellainen, mitä koskaan vain sattuisi olemaan. En osaa käyttää tilliä muualla kuin kalaruuissa, joten tilliä ei tule ostetuksi sellaiseksi yleiskäyttöiseksi yrtiksi niin kuin vaikkapa persiljaa, rucolaa ja basilikaa. Näistä tällä kertaa oli jääkaapissamme persiljaa, joten laitoin sitä annoksen päälle. Näin tuli annokseen väriä, jota se tuntui kaipaavan. Tänään pihalla ollessani tulin katsoneeksi myös voikukan lehtiä ja mietin, pitäisikö koittaa niitäkin käyttää ruuaksi. Mutta en uskaltanut vielä tällä kertaa.

Tämän keiton lisäksi olisin halunnut pakastimesta itseleivottua ruisleipää, mutta puoliso olikin jo syönyt ne kaikki. Otinkin sitten pakastimesta itse leivottua perunalimppua, ja lämmitin ne paahtimessa. Nämä leivät näköjään eivät olleetkaan niitä paahtimessa paranevia leipiä, ja mieleeni tuli, että kaupan perunalimppu taitaa olla paremman makuista kuin tämä itse leipomani. Muistaakseni kaupassa myydään nimellä Pälkäneen perunalimppu sellaista makeaa imeltyneen perunan ja siirapin makuista ruislimppua, josta pidän paljon. Tässä omatekemässäni makeuden kokemusta vie ehkä nyt liiaksi pois se, että nesteenä on käytetty piimää, joka sekin takuulla oli päiväysvanhaa eikä varmasti edes vain vähän. Kyseisestä perunalimpusta kirjoitin jotain aiemmin tähän postaukseen: https://ruokaideat.com/2019/05/13/amerikkalaista-jauhelihakeittoa-ja-suomalaista-perunalimppua/

Silti, kylläpä nuokin perunalimput vielä syödyiksi tulevat, koska eivät ne pahoja ole. Kaupasta vain sattuu saamaan parempaa perunalimppua. Erikoisuus tässä perunalimpussa on jännä suutuntuma, joka ei ole leivälle tyypillinen. Imeltyneestä perunasta ehkä tulee sellaista tahmeutta. Paahdettuna tässä leivässä on erikoista se, että osa voista valahtaa pois leivän päältä, eikä imeydy leipään samalla tavalla kuin tavalliseen leipään. Kertonee varmaan siitä, että tässä leivässä tärkkelystä on ehkä vähemmän kuin tavallisessa leivässä.

Kalakeitto oli nyt aika hyvää, mutta kun edellinen ateriani oli voimakasumaminen linssikeitto, niin olihan tämä kalakeitto nyt paljon miedomman makuista. Savusiian perkeistä ei mielestäni liuennut liemeen savustuksen makua niin kuin olin toivonut, vaan enemmän sellaista geneeristä kalaliemen makua. Itse savusiikapalat maistuivat mielestäni keitossa paremmalta kuin eilen salaatissa. Perunaa ja porkkanaa tulin laittaneeksi nyt keittoon aivan liian vähän, todennäköisesti laiskuussyistä. Huomiselle jäi sitten vielä ehkä litra pitkää lientä, josta voisin ehkä sattumat syödä huomenna keiton kanssa (savusiian lihoja on erillisellä lautasella jäljellä vielä ihan pikkuisen) siivilän avulla, ja loput pitkästä liemestä voisin jatkojalostaa jotenkin.

Nyt tällä hetkellä pyörii mielessäni, että en olekaan vielä kokeillut käyttää keiton pitkää lientä suolaisen pannukakun nesteenä. Sellainen voisi tulla kysymykseen huomenna, ehkä. Yksi vaihtoehto voisi myös olla, että keitän tuossa pitkässä liemessä riisiä ja se riisi menisi joko voitaikinakuorisen levykalapiirakan täytteeksi (lopun savusiian lihan ja ehkä tonnikalan kanssa) tai tulisi jokin uunissa kypsennettävä riisi-kalaruoka, jossa pitkät liemet tiivistyisivät. Katselenpa asiaa sitten huomenna. Tai ylihuomenna. Tai milloin nyt jaksankaan. Katsotaan.

Savukirjolohikeittoa ja itsetehtyä sitkeää ruisleipää

Tänään jääkaapissani oli sellainen tilanne, että tähteinä oli kaksi desilitraa kalalientä (uunikirjolohen päistä yms) ja vähän savukirjolohta. Päätin, että haluan tehdä niistä kalakeiton. Kuorin ja pilkoin jääkaapista sen kaikista pahimman näköisen porkkanan sekä yhden ison perunan. Laitoin ne kaikki pieneen kattilaan, kaadoin liemet päälle, kiehautin ja keitin kypsäksi miedolla lämmöllä. Nestettä oli aivan liian vähän suhteessa kiinteisiin aineksiin, joten kaadoin perään lisäksi vielä maitopurkin loput, jossa oli neljä desilitraa. Sitten olikin jo nestettä sopivasti. Jääkaapissani oli vielä perjantaisista Hasselbackan perunoista jääneet perunoihin imeytymättömät voit (20 g), joten sulatin nekin tämän keiton joukkoon. Huomasin haluavani suurustaakin keiton, joten suurustin puolella ruokalusikallisella vehnäjauhoja. Suolaa lisäsin lopulta yhden teelusikallisen, joka tuntui nyt tähän määrään sopivalta. Kypsää savukirjolohta en halunnut sekoittaa koko kuuman keiton sekaan, koska se olisi hajonnut rumasti. Niinpä vain lisäsin kirjolohen palaset vasta lautasella. Jääkaapissani oli myös persiljaa, joten viimeistelin annokseni sillä.

Lopputulos oli oikein maistuva, vaikka porkkanan suhde perunaan jäikin nyt tarpeettoman korkeaksi. Savukirjolohi toimi keitossa oikein hyvin, vaikka se ei enää aivan tuoretta ollutkaan (avattu neljä päivää sitten). Oli oikein uppoava tapa saada kulumaan loput kalaliemet ja savukirjolohet, jotka nyt keitossa maistuivat paremmalta kuin sellaisenaan.

Lisäksi heitin pakkasesta paahtimeen itseleivottuja ruisleipäsiä. Kovuutta ja sitkeyttä niissä oli enemmän kuin olisi optimaalista, mutta maku oli nyt erittäin hyvä ja suutuntuma kuitenkin riittävän syötävä. Aiemmin en ole näitä kovia ruisleipäsiä uskaltanut paahtaa, mutta nyt huomasin, että niistä tulikin paahdettuina tosi hyviä, eikä se sitkeys ja kovuus pahentunut alkuperäisestä. Nyt tuntuu, että pitää jo kirjata tänne se reseptikin, jolla nämä leipäset tein joskus viimekuukausina. Ohje on Myllärin ruisjauhopussin kyljestä.

Myllärin ruisleipäset

Taikinan juuri:

5 dl kädenlämpöistä vettä

4 dl Myllärin Ruisjauhoja

30 g hiivaa

Sekoita aineet. Anna juuren tekeytyä ½ tuntia.

Taikina:

2 tl suolaa

1 rkl siirappia (tai sokeria)

3 dl Myllärin Ruisjauhoja

2 dl Myllärin Vehnäjauhoja

Alusta taikina vähitellen taikinajuureen. Leivo taikinasta pyöreitä paloja. Litistä ja pistele niihin reiät jauhotetulla pöydällä. Kohota leipäset liinan alla. Kostuta niiden pinta ja paista n. ½ tuntia 240 C.

Itse muokkasin tuota reseptiä sillä kertaa siten, että käytin tuoreen hiivan sijaan kuivahiivaa ja sokeria laitoin 4 rkl, koska sillä kertaa halusin makeaa ruisleipää. Uunin lämpötila oli alussa 240 astetta niin kuin ohjeessa, mutta laskin sitä kesken paistamisen alemmaksi ja peltiäkin alemmaksi, koska leipäset uhkasivat palaa. Silti, kaikista mustimmat kohdat maistuivat kaikista parhaimmalta näissä leivissä. Sama ruisjauhopussi ei ole taloudessani vielä kulunut loppuun, vaan sitä on näiden leipästen lisäksi kulunut tähän mennessä vain joululimppuun sekä muikkujen ja silakoiden leivittämiseen (oioi pitäisipä tehdä niitäkin taas joku päivä…)