Kesäkeiton lopuista kasvislättyjä minttu-jogurttikastikkeen kanssa

Olin tehnyt aiempana päivänä kesäkeittoa, ryynirieskaa ja munavoita: https://ruokaideat.com/2019/07/22/kesakeittoa-ryynirieskaa-ja-munavoita/

Kolmena päivänä sitä samaa kesäkeittoa syötyäni ja sen ryynirieskan loputtua totesin, että ei enempää tässä muodossa kiitos. Tein sitten lopuista lättyjä, niin kuin olen aiemmin tehnyt kasvissosekeittojenkin lopuista. Tämän kesäkeiton nyt soseutin ja punnitsin. Sitä oli jäljellä 670 grammaa. Katsoin sitten tavallisen lättyreseptin kirjasta, jossa oli maitoa 6 dl, ja korvasin maidon soseutetulla kesäkeitolla. Ohjeessa olevan rasvan korvasin sulatetulla munavoilla, jota ei ollut jäljellä paljon, mutta eipä sille ollut muutakaan käyttöä, koska ryynirieska jo loppui. Kesäkeittolätyt tein siis näin:

Kasvislätyt tähteeksi jääneestä kasviskeitosta

6-7 dl tähteeksi jäänyttä kasviskeittoa soseutettuna tai valmiiksi hienojakoisena (esim. kesäkeittoa, kasvissosekeittoa tai pinaattikeittoa)

2 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

4 rkl sulatettua voita tai tähteeksi jäänyttä munavoita, jos sitä on

Paistamiseen:

voita

Vispaa käsivispilällä kananmunat tasaisiksi. Vispilöi joukkoon soseutetut tai valmiiksi hienojakoiset kasviskeiton loput. Lisää joukkoon vehnäjauhot koko ajan sekoittaen. Jätä turpoamaan puoleksi tunniksi. Sekoita joukkoon sokeri ja suola. Sulata voi tai munavoi, ja sekoita sekin joukkoon. Paista lätyt lettupannun koloissa voissa.

Kasvislätyt olivat nyt maultaan mielestäni hyvin samankaltaisia kuin pinaattilätyt ja parsakaalilätyt, joita niitäkin olen joskus tehnyt parsakaalisosekeiton lopuista. Lapset söivät mielellään niitä paljon ihan sellaisenaan. Itseäni varten tein kasvislätyille myös kastikkeen, joka teki kokonaisuudesta erityisen maistuvan, jollaista söisin mielelläni useamminkin.

Pihallani kasvaa tuoretta minttua, joten halusin käyttää sitä lättyjen kanssa syötävään kastikkeeseen. Oli tarkoitus tehdä minttu-kermaviilikastiketta, mutta kermaviili olikin loppu. Jääkaapista löytyi sitten turkkilaista jogurttia, josta en juuri nyt muista, milloin se edes oli avattu. Maistoin sitä, ja se oli vielä kelpoa, joten päätin käyttää sitä. Tein minttu-jogurttikastikkeen näin:

Minttu-jogurttikastike kasvislätyille

400 grammaa turkkilaista jogurttia

kourallinen tuoretta minttua (punnittuna siitä tuli 3 grammaa)

4 tl sokeria

2 tl suolaa

Revi minttu pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään jogurtti, revitty minttu, sokeri ja suola. Siirrä jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.

Minttu-jogurttikastike oli mielestäni maultaan oikein mukava ja raikas. Kasvislättyjen loputtua sitä syötiin myöhempinä päivinä uunilohen ja grillattujen muikkujen kanssa, ja molempien kanssa se sopi oikein hyvin. Varmasti tämä minttu-jogurttikastike olisi sopinut myös salaatinkastikkeena, kasvistikkujen dippailuun sekä kasvispyöryköiden ja -pihvien kastikkeeksi, mutta tällä erää se loppui. Haaveilin myös lisääväni sen loppuihin kaakaojauhetta ja paljon lisää sokeria ja syöväni jälkiruokana, mutta sitä ei riittänyt sinne asti.

Munakoisopastaa fetajuuston ja tuoreen mintun kanssa

Eilen paistoin pannulla kolme kotimaista munakoisoa: https://ruokaideat.com/2019/07/17/possu-riisivuokaa-tahteista/

Nyt teki mieli tehdä paistetun munakoison tähteistä munakoisopastaa. Kasvispastat ovat minun mielestäni erityisen hyviä yleensä silloin, kuin niissä on suolaisen juustoista pastaa, makeaa kasvista ja päällä suolaista juustoa (hyviä tapoja olisi varmasti muitakin, mutta tällaiseen tapaan minä olen tykästynyt). Takapihallani kasvaa hyvin nyt kesällä tuoretta minttua, joka on vain kaupan mintturuukkuja istutettuna multaan. Tuore minttu sopii hyvin kasvisruokiin, joten laitoin sitä tähän päälle.

Eilisistä munakoisoista otin lautaselle sen verran kuin arvioin tällä aterialla kuluvan, ja valutin sen päälle anteliaasti hunajaa. Laitoin sen lautasen kylmään uuniin, ja sitten säädin uunin 200 asteeseen. Jätin lämpenemään siksi aikaa, kun pasta valmistuu.

Oli tarkoitus käyttää tähän pastaan pecorino- tai parmesaanijuustoa, mutta molemmat olivatkin loppu. Jääkaapistani löytyi sitten Grada Padanoa, jota monet suosittelevat parmesaanin tilalle, joten päätin kokeilla sillä. Keitin siis pastan kypsäksi, ja sillä aikaa raastoin Grada Padanoa hienoimmalla terällä sen verran, kuin tuntui sopivalta. Kun pasta oli kypsää, valutin sen ja säästin keitinveden. Sekoitin pastaan raastetun Grada Padanon ja jonkin verran keitinvettä niin, että pasta näyttää sopivan kostealta. Annostelin lautaselle, ja päälle sitä uunissa lämmitettyä hunajaista paistettua munakoisoa, murennettua fetajuustoa ja tuoretta minttua. Idean hunajan ja fetajuuston yhdistämiseen olen saanut kirjasta Roman Cookery.

Annos oli aika hyvä, mutta siitä puuttui vielä sellainen viimeinen silaus. Mielestäni asia oli nyt kiinni siitä, että itse pasta maistui alisuolaiselta eikä tarpeeksi juustoiselta. En ole varma, eikö Grada Padano sitten ollutkaan tarpeeksi voimakas juusto tähän käyttöön, vai laitoinko sitä vain liian vähän. Todennäköisesti laitoin sitä liian vähän. Olisi varmasti kannattanut mitata pastan ja juuston määrät ja katsoa niiden suhteet vaikkapa tästä hyväksihavaitusta reseptistä https://www.soppa365.fi/reseptit/kasvis-arjen-nopeat-alkuruuat-pastat-ja-risotot-lisukkeet/cacio-e-pepe , mutta eipä sitä aina jaksa punnita ja mittailla. Nyt kun ihan katson tuota reseptiä, siinä on 400 grammaa spagettia ja 200 grammaa pecorino-juustoa, joten jep, liian vähän juustoa suhteessa spagettiin selvästikin laitoin. Noh, muistanpahan sitten punnita ensi kerralla. Käytännössä, tuo pasta cacio e pepe, jonka päällä hunajaista paistettua munakoisoa, fetaa ja tuoretta minttua, olisi varmasti ollut minun makuuni täydellinen annos.

Suolaa laitoin nyt keitinveteen tavallista vähemmän siksi, koska olen aiemmin Pasta Cacio e Pepeä tehdessäni onnistunut tekemään liian suolaista. Nyt kun tämä pasta jäikin alisuolaiseksi, aloin tutkia juustojen suolapitoisuuksia: Grada Padano 1.5%, parmesaani Parmiggiano Reggiano 1.6%, Pecorino Romano 5.2%. Oho, näköjään se liikasuolaisuuden riski olikin vain Pecorinossa, eikä Grada Padanossa ja parmesaanissa, joiden luulin olevan kaikkien suunnilleen yhtäsuolaisia. Ilmeisesti Grada Padanoa ja parmesaania käytettäessä voisin kuitenkin suolata pastan keitinveden samalla tavalla kuin normaalistikin (eli yksi kukkurainen keittolusikallinen noin yhteen ja puoleen litraan vettä), ja varovammin suolata vain Pecorinoa käytettäessä. Noh, opinpahas taas uutta.

Joka tapauksessa, vaikka annos ei nyt ollutkaan täydellinen, se oli silti sellainen, jollaisen söisin mielelläni toistekin. Lapset tykkäsivät nyt kovasti tällaisesta miedon makuisesta spagetista, jossa juustoisuus, suolaisuus ja rasvaisuus eivät olleet heidän makuunsa liiallisia, mutta suutuntuma oli kuitenkin sellainen, että oli pelkkää spagettia mehevämpi. Kyseistä spagettia jäi vielä jääkaappiin, joten sitä varmasti syödään jossakin muodossa vielä tulevina päivinä.

Päivitys 20.7.2019 eli kaksi päivää myöhemmin:

Söin munakoisopastaa fetajuustolla vielä kahtena lounaana tuon ensimmäisen kerran jälkeenkin, kun kerran alkuviikosta paistamistani kolmesta munakoisosta, kypsästä spagetista ja fetajuustosta riitti niin moneen lounaaseen, enkä ehtinyt kyllästyä. Toisella ja kolmannella lounaalla en enää lisännyt munakoisoon hunajaa ollenkaan, koska en tuntenut haluavani sitä enää niillä kerroilla. Toisella ja kolmannella syömiskerralla muutin syömistapaa niin, että lisäsin mikrossa lämmitettyyn annokseen paljon enemmän fetaa, ja sekoitin fetat tasaisesti spagetti-munakoisoseoksen joukkoon. Ensimmäisellä kerralla siis fetaa oli vain vähän pintaripotteluja, mutta toisella ja kolmannella kerralla syötäessä ruoka oli ennen kaikkea fetapasta, jossa vähän munakoisopalasia seassa. Silloin annokseni näytti tältä:

Ylläolevissa kuvissa feta-munakoisopasta-annokseni kolmannella syömiskerralla. Vasemmassa kuvassa annos ennen tuoreen mintun lisäämistä. Oikeanpuoleisessa kuvassa mintun lisäämisen jälkeen. Annos maistui kyllä ilmankin minttua, mutta hain sitä pihalta, kun kerran sitä siellä nyt niin hyvin kasvaa, ja tähän annokseen se hyvin sopii.

Tällä tavalla syötynä tämä ruoka olikin tosi hyvää – sekä mintun kanssa että ilman. Hunaja munakoisoissa ei ollutkaan tässä olennaista, vaan vain se, että ruoka kaipasi enemmän suolaista juustoa ja ihan sekoitettuna koko hommaan, eikä vain pintaripotteluja. Tästä tulikin mieleeni, että voisin tykätä ihan sellaisesta simppelitekoisemmastakin feta-kasvispastasta, että keitetään vain spagetit, sekoitetaan mukaan jotain rasvaa mitä sattuu olemaan ja kypsiä kasviksia mitä sattuu olemaan, ja sitten lautasella sekoitetaan mukaan paljon fetajuustoa tai muuta suolaista vahvaa juustoa. Munakoisopastat tekisin jatkossa näin:

Munakoisopasta

kypsennettyä munakoisoa pilkottuna

keitettyä vaaleaa pastaa

fetajuustoa

(lisäksi öljyä ja tuoreita yrttejä halutessa)

Sekoita kaikkia aineksia keskenään niin, että fetajuustoa on niin paljon, että sitä riittää joka haarukalliseen.

Kana-riisilaatikkoa pakkasesta tuoreen mintun kanssa ja paistettuja sieniä

Toissapäivänä oli kiireinen päivä, mutta mies ehti paistella sieniä pannulla voissa herkulliseksi paistokseksi <3 Lisäksi sitten lämmitin pakkasesta viimeiset kana-riisilaatikot, ja hain pihalta tuoretta minttua siihen päälle. Sopi hyvin 🙂 Harmittaa, että tämä kana-riisilaatikko nyt loppui, koska se on maistunut hyvin eikä vain minulle 😀

Kana-riisilaatikon ohjeen kirjoitin aiemmin tänne, ja aion katsoa sitä sieltä jatkossakin:

Kana-riisilaatikko

Kasvissosekeittoa tuoreen mintun kanssa ja itsetehtyä leipää pakkasesta

Jääkaapissani oli lantun palanen, joka oli ostettu 13.5. eli jotain 1½ kuukautta sitten. Se oli nyt tämän näköinen:

Tuli sitten mieleeni, että josko vihdoin tekisin tuolle jotain. Päätin sitten tehdä sosekeiton, ja käyttää siihen nämä jääkaapistani löytyvät ainekset:

Ylläolevassa kuvassa porkkanapussin loput eli viisi porkkanaa, paketti tuorejuustoa ja se nahistunut lanttu. Aloitin käsittelemällä lanttua. Leikkasin lantusta kuoret ja huonoksimenneet reunat pois, ja pilkoin lantun palasiksi kattilan pohjalle:

Punnitsin, että lanttua tuli nyt 45 grammaa. Sitten kuorin ja pilkoin porkkanat, ja laitoin ne kattilaan lantun päälle. Laskin hanasta kylmä vettää juurespalojen päälle niin, että ne juuri peittyvät. Punnitsin, että vettä tuli 666 grammaa. Pakastimessani on kotitekoista lihaliemitiivistettä, jota laitoin tähän 6 grammaa. Kyseinen lihaliemitiiviste on kokoonkeitettyä naudan kielen keitinlientä, ja sillä on sellainen kätevä ominaisuus, etä se ei jäädy, joten sitä voi yksinkertaisesti lusikoida suoraan pakkasesta tarvittavan määrän. Sitten heitin päälle koko purkin tuorejuustoa:

Kiehautin seoksen, ja madalsin lämmön pienimmälle ei-nollalle. Jätin hautumaan siksi aikaa, kun tein muita juttuja. Tulin takaisin keittiöön 45 minuuttia myöhemmin. Kokeilin haarukalla juuresten kypsyyttä, ja kypsiähän ne olivat. Soseutin keiton kattilassa sauvasekoittimella, ja lisäsin suolaa ja sokeria. Suolaa lisäsin nyt 3/4 teelusikallista ja sokeria yhden teelusikallisen. Maistoin, ja totesin maun juuri sopivaksi. Valmis keitto oli kattilassa tämän näköistä:

Lisäksi hain takapihaltani tuoretta minttua, koska muistin, että sen maku sopii tällaisiin, ja niin se toden totta sopikin. Pakastimesta otin lisäksi leipää. Itselleni otin pakastimesta viimeisen viipaleen risottoleipää, jonka olin leiponut mm. risoton tähteistä ja pakastanut 8. toukokuuta: https://ruokaideat.com/2019/05/08/tahteista-savelletyt-sosekeitto-ja-tuore-leipa/

Lisäksi söin yhden varhaisperunasämpylän, joka oli vielä eilen ollut pakkasessa. Lapsi pyysiä niitä eilen iltapalaksi, mutta ei jaksanutkaan syödä tätä viimeistä, joten se jäi minun syötäväkseni. Kirjoitin kyseisestä varhaisperunasämpyläsatsista tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/24/tuoretomaattikeittoa-mozzarellan-ja-tuoreen-basilikan-kanssa-seka-varhaisperunasampyloita/

Kokonaisuus oli mielestäni nyt oikein maistuva. Se nahistunut lanttu ei maistunut lopputuloksessa niin hyvässä eikä pahassakaan. Maistui pehmeältä ja makealta porkkanasosekeitolta, jota raikas mintun maku täydensi juuri kivasti. Lantun osuus oli ilmeisesti niin pieni, että sitä ei huomannut maussa, mutta enpä toisaalta tähän lantun makua kaivannutkaan, vaan halusin vain sen johonkin saada käytettyä. Leivätkin olivat hyviä, ja jäi vähän harmittamaan, että nyt loppui se risottoleipä, joka ei vielä tuoreeltaan ollut niin hyvää, mutta pakastimesta paahdettuna oikein hyvää. Itse sosekeiton teosta opin tällä kertaa sen, että yksi tuorejuustopurkki noin 7 desilitraan nestettä onkin juuri hyvä. Aiemmin olen laittanut tuorejuustopurkin yhteen litraan tai enempäänkin nestemäärään, mutta nyt tuo korkeampi tuorejuuston osuus teki mausta ja suutuntumasta oikein kivan. Aionpa toistekin käyttää sosekeittoon tuorejuustoa yksi purkki per 7 desilitraa nestettä.

Päivitys seuraavana päivänä:

Söimme lounaalla loput tästä sosekeitosta (ja lisäksi kinkkuvoileipiä). Lämmitin sosekeiton uudelleen kattilassa hellan levyllä. Maku oli nyt erilainen kuin eilen. Lapseni sanoi nyt heti ensimaistamisella ”maistuu pikkulantulta”. Sama lapsi on ihastunut erääseen lastenlauluun, jossa lauletaan ”kukkuu kukkuu pikkulanttu nukkuu kellarin pimeässä nurkassa”. Tosiaan nyt tämä maistui selvästi enemmän lantulta kuin eilen. Eilen ei maistunut mielestäni yhtään lantulta, vaan vain porkkanalta. Nyt maistui sellaiselta mukavan makealta lanttu-porkkanayhdistelmämaulta. Ei siis maistunut kitkerältä lantulta, vaan kivan makealta lantulta <3

Olin jo miettinyt tälle sosekeitolle jatkojalostussuunnitelmatkin siltä varalta, että tätä jää. Aiemmin olen tehnyt sosekeitosta sämpylöitä, lättyjä ja pastavuokaa, jotka kaikki olivat niin hyviä, että tekisin uudestaankin. Nyt olisi huvittanut tehdä sämpylöitä, joita olisin kutsunut juuressämpylöiksi. Tällä kertaa kuitenkin meni jo kaikki.

Makaronia ja halloumia hunajaisen parsakaalin ja tuoreen mintun kanssa

Jääkaappi alkoi näyttää aika tyhjältä. Eiliseltä siellä oli jäljellä vielä paistettua halloumia (jota silloin söin salaatin kanssa: https://ruokaideat.com/2019/06/06/halloumisalaattia-ja-itseleivottua-leipaa-pakkasesta/) ja joltain super aiemmalta päivältä (en muista montako päivää siitä on, mutta nolon monta kuitenkin) keitettyä makaronia, jota lapset olivat silloin toivoneet. Katselin, että noista tähteistähän saisi aterian aikaiseksi, mutta kaipaisin siihen jotain vihreää lisäksi. Piha oli vihreää täynnä, ja maistelin sieltä voikukan lehtiä. Kaikki nuorimmatkin ja sileälaitaisimmat voikukan lehdet maistuivat aivan liian kitkeriltä minun suuhuni, joten jätin ne pihalle. Huomasin kuitenkin pihalla miehen istuttaman mintturuukun, joka oli kasvanut hyvin. Maistoin sitäkin ja se oli hyvää, joten sitä otin mukaan keittiöön.

Kuitenkin se pelkkä minttu ei minulle nyt riittänyt tähän ruokaan vihreäksi, joten kaivelin sitten pakastinta. Sieltä käteni tarttui parsakaaliin. Kaadoin pussista vähän parsakaaleja kuumalle paistinpannulle, jossa oli nokare voita. Annoin niiden sekoittamatta olla levy täysillä, kunnes alapuoli oli ruskistunut, ja sitten vasta sekoitin. Kun parsakaalit olivat kypsiä, maustoin parsakaalit suolalla, mustapippurilla ja hunajalla. Hunajaa tuli nyt sellainen kukkurallinen jälkiruokalusikallinen per kuvassa näkyvä annos.

Kylmät eilen kypsennetyt halloumit pilkoin kuutioiksi ja sekoitin lautasella kypsän makaronin kanssa, ja lämmitin annoksen mikrossa. Siihen päälle sitten kaadoin ne ihanan hunajaiset parsakaalit ja revin tuoreita mintun lehtiä päälle.

Kokonaisuus oli yksinkertainen ja maukas, ennen kaikkea hunajan ansiosta, mutta oli se tuore minttukin kiva raikas piriste kokonaisuudessa. Kesken syömisen kaavin vielä pannulta loputkin hunaja-voiliejut annoksen päälle, koska siitä tuli niin ihanaa makua. Oli oikein mukava yksinkertainen, nopea ja maistuva ateria tähän hellepäivään.

Tällä aterialla vahvistui käsitykseni siitä, että hunajaiset kasvikset + suolainen juusto = hyvää ruokaa. Makaronikin meni kivasti siinä seassa neutraalina imijänä ja ruokaisuuden lisääjänä.

Tuoretta minttua meillä tosiaan kasvaa takapihalla, mutta tulen käyttäneeksi sitä aika harvoin. Tiedän sen sopivan vain kasvisruokiin, jälkiruokiin ja lammasruokiin. Lammasta minulla kuitenkaan harvoin edes on, ja kasvisruokiin ja jälkiruokiin en ole vain muistanut sitä pihalta hakea. Olipa hyvä, että tällä kertaa satuin ne huomaamaan, koska tällaiseen ruokaan ne sopivat oikein hyvin ja antoivat sellaista kaivattua tuoretta raikasta makua. Muitakin kaupan yrtti- ja salaattiruukkuja pihallemme on istutettu, mutta tähän mennessä vain minttu on menestynyt ilman yrittämistä.