Valkoinen pizza nyhtöpossun jämistä

Oli jäljellä nyhtöpossua sen verran, että se olisi sopiva määrä pellilliseen pizzaa. Nyt oli tomaattituotteet loppu kaikkien mentyä eiliseen nyhtöpossulasagnetteen, joten tuli mieleen tehdä valkoinen pizza. Valkoiseen pizzaan yleensä laitetaan kastikkeeksi creme fraichea, mutta minulla ei ollut sitäkään. Smetanaa oli, joten korvasin sillä.

Tein pizzapohjan samalla tavalla kuin yleensäkin. Blogiaikoinani olen tehnyt sillä pohjalla ainakin lihapulla-pekonipizzaa, portobello-aurajuustopizzaa ja poropizzaa. Kohonneen pizzapohjan levitin voidellulle uunipellille niin kuin yleensäkin, mutta tomaattikastikkeen sijaan levitin pohjan päälle kaksi purkkia smetanaa. Päälle laitoin säikeiksirevittyä nyhtöpossua, suolaa ja parmesaania. Moni tekee valkoisen pizzan ilmankin juustoa, mutta itse halusin nyt tähän käyttää parmesaania, joka on hyvää ja sitä sattui olemaan avattuna. Paiston jälkeen valuttelin vielä kauttaaltaan päälle öljyä, niin kuin tässä Valion valkoisen pizzan ohjeessa neuvottin tekemään.

Tuli superhyvää! Smetana sopi tähän aivan mahtavan hyvin. Smetanasta tuli ihana paksu suutuntuma ja raikas täyteläinen maku. Nyhtöpossu, jonka katsominenkin jo kyllästytti, sai uutta eloa tästä ruuasta. Jo tympivästä nyhtöpossusta tuli kuin tulikin vielä yksi herkullinen ruoka, JES!

Lisäksi tein pakastevihanneksia mikrossa pakkauksen ohjeen mukaan. Eli 250 grammaa kulhoon, 5 min mikrossa täydellä teholla puolivälissä sekoittaen.

Valkoinen pizza
Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa (puolet 50 gramman paketista)
50 g sulatettua voita
Kastike:
2 purkkia (à 120 g) smetanaa tai creme fraichea (joissakin ohjeissa kastikkeena käytetään turkkilaista jogurttia, kermaviiliä tai tuorejuustoa – niitäkin voisin joskus tähän kokeilla)
Täytteet:
tällä kertaa 150 grammaa nyhtöpossua, suolaa ja 110 grammaa parmesaania, mutta vain mielikuvitus on rajana – ainakin kaikki mikä sopii leivän päälle, todennäköisesti sopii tähänkin. Yksi hyvä tunnettu yhdistelmä tähän on pekoni ja punasipuli.
Päälle:
öljyä (voi olla mitä öljyä löytyy ja mistä tykkää, tai voi käyttää halutessa myös voisulaa)
Jos käytät tuorehiivaa, lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota tuorehiiva siihen. Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä vesi 42-asteiseksi (kädenlämpöä kuumempi mutta ei kättä polttava) ja sekoita kuivahiiva jauhoihin. Sekoita suola jauhoihin tai veteen, kunhan jompaan kumpaan. Sekoita keskenään jauhot ja vesi. Jos seos vaikuttaa kuivalta, voi sekoittaa mukaan vähän lisääkin vettä. Sekoita mukaan voisula sen lämpöisenä, että se ei polta sormia. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Jätä peitettynä kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
Levitä kohonnut taikina voidellulle uunipellille. Levitä päälle smetana/cremefraiche/turkkilainenjogurtti/kermaviili/tuorejuusto. Ripottele tai asettele päälle täytteet. Nyhtöpossua käytettäessä ripottelin päälle ensin nyhtöpossusäikeet, sitten suolaa, ja sen jälkeen ripottelin päälle parmesaania. Paista 250-asteisen uunin ylätasolla 10-15 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet väriä ja pohjasta on kypsä. Minulla sopiva paistoaika oli nyt 12 minuuttia. Uunistaoton jälkeen valuttele öljyä kauttaaltaan päälle. Öljyn lisäksi sopii päälle tuoreet hyvät yrtit kuten rucola ja basilika. Joissakin ohjeissa myös lisätään parmesaanilastuja tai ilmakuivattua kinkkua tai kylmäsavulohta päälle paistamisen jälkeen.

Pizzapohjan päällä smetanaa ja nyhtöpossua.

Paistamisen jälkeen, kun on öljyä valuteltu päälle.

Muita suosimiani tapoja tähteeksijääneiden lihojen käyttämiseen löytyy kirjoituksestani Tähteiden jatkojalostus: kypsät lihat, kanat ja kalat.

Lihapulla-pekonipizza

Oli tähteenä 5 lihapullaa, paistettua pekonia ja pekonin paistorasvaa:

Jatkoin sitten nuo koko porukan yhteiseksi ateriaksi laittamalla ne pizzaan. Nämä olivat juuri sopiva täytemäärä yhteen pellilliseen pizzaa.

Pizzasta tuli tosi hyvää. Lihapullat eivät enää pekonisessa pizzassa maistuneet lihapullilta, vaan nyt nekin maistuivat mukavasti pekonilta. Olinkin saanut jo lihapullien omaa makua kylläksi, joten huippujuttu! Suutuntuma lihapullaviipaleissa oli nyt aika rapea, ja suussa tuntui nyt se paahtuneiden korppujauhojen rouheus enemmän kuin samoissa lihapullissa ennen pizzaan menoa.

Tein pizzapohjan ja pizzan tomaattikastikkeen samalla lailla kuin tässä aiemmassa blogikirjoituksessani: https://ruokaideat.com/2019/08/24/portobello-aurajuustopizzaa/

Juustoraastetta ladoin tomaattikastikkeen päälle 320 grammaa. Lihapullat leikkasin ohuiksi viipaleiksi, ja laitoin ne juustoraasteen päälle. Pekonit revin käsin paloiksi, ja laitoin ne juustoraasteen päälle niihin kohtiin, joissa ei ollut lihapullaviipaleita. Pekoninrasvan sulatin mikrossa, ja valutin sen pizzan päälle ympäriinsä. Pekoninrasvaa oli 26 grammaa. Paistoin pizzaa 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 10 minuuttia. Heti uunistaoton jälkeen ripottelin päälle oreganoa.

Pizza pekoninrasvaa vaille valmiina uunin.

Marja-aroniamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Hyppää reseptiin: Marja-aroniamehu eli aroniamehu kattilassa

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Marja-aronioita kattilassa peitettynä kylmällä vedellä.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Vahvaa marja-aroniamehua kupin pohjalla.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu
marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)
vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät
keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen
Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)
Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa (tai pakastaa pakastusrasioissa tai -pulloissa). Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.
Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Päivitys 15.9.2020:

Tein tänäkin vuonna aroniamehua. Tuli hyvää tälläkin kertaa. Kylmänä hyvä sekoitussuhde vaikuttaa olevan sama kuin viime vuonna, eli 1 osaa mehutiivistettä + 4 osaa vettä + 100 g sokeria per 1 litra laimennettua mehua. Tällä kertaa pakastin ylimääräiset mehutiivisteet pakastusrasioissa.

Vadelmasiirappi pakastevadelmista

Pakastimessani oli vielä reilu kilo viimevuotisia pakastevadelmia:

Vuoden vanhoille pakastevadelmille suosikkikäyttöni ovat vadelmamehu ja vadelmasiirappi. Mehusta ei nyt ollut kotonani pulaa muutenkaan, joten päätin tehdä vadelmasiirapin. Olen tehnyt ennenkin vadelmasiirappia tällä reseptillä: https://www.allrecipes.com/recipe/235283/raspberry-syrup-for-drinks/

Katso myös: Siemenetön vadelmahillo

Googlasin, että 1 cup raspberries on 125 grammaa. Minulla oli vadelmia 1310 grammaa, joten suhteutin tuon reseptin muut ainesosamäärät sen mukaan. Kirjoitan koko reseptin auki tähän:

Vadelmasiirappi pakastevadelmista (voi tehdä isomman tai pienemmän määrän, kunhan ainesosien suhteet pysyvät suunnilleen samoina)
1300 grammaa pakastevadelmia
1400 grammaa sokeria
15 dl vettä
Sekoita isossa kattilassa vesi ja sokeri. Kuumenna välillä sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut. Lisää jäiset vadelmat ja kiehauta. Sitten kun on kiehunut sen verran aikaa, että kaikki vadelmat voi murskata, ota kattila pois levyltä. Survo vadelmat perunasurvimella. Jätä hautumaan vähintään tunniksi. Sitten siivilöi tiheän siivilän läpi. Painele lusikalla kaikki nesteet ulos. Siirrä purkkeihin säilytystä varten. Jääkaapissa säilyy yleensä puhtaissa tiiviissä purkeissa viikkoja, mutta jos kuukausia aikoo säilyttää, suosittelen pakastamaan. Kertaalleen pakastetuista vadelmista tehdyn siirapin voi turvallisesti pakastaa, koska vadelmat on kypsennetty välissä.

Ylläolevat kuvat: Ensimmäisessä kuvassa jäiset vadelmat kylmässä vedessä. Toisessa kuvassa sama seos kiehahtaneena. Kolmannessa kuvassa seos murskattuna perunasurvimella. Neljännessä kuvassa seos siivilöitynä ja lusikalla paineltuna siivilän läpi. Viidennessä kuvassa lasipurkkeihin kaadetut vadelmasiirapit ja siivilään jäänyt mäski. Kuudennessa kuvassa purkit suljettuina ja laputettuina.

Aiempi kokemukseni vadelmasiirapeista kertoo, että se säilyy jääkaapissa hyvin. Viimeksi se oli jääkaapissa kuukausia pilaantumatta, kunnes loppui. Nyt kuitenkin vadelmasiirappia on isompi määrä, ja tuo isompi purkki saattaa olla koskemattomana jääkaapissa pitemmänkin aikaa. Itse vadelmasiirapissa on niin paljon happoa ja sokeria, että jos pilaantumista tapahtuu, se on todennäköisesti vain pintahometta. Pintahomeen estämiseksi kaadoin tuohon isompaan purkkiin vadelmasiirapin päälle reilun kerroksen sulatettua mautonta hajutonta kookosöljyä. Se kovettuu näppärästi heti vadelmasiirapin päälle tehden vadelmasiirapista ilmatiiviin, eikä se siksi pääse homehtumaan. Kookosöljyn sijaan voisi käyttää muutakin jääkaappilämpötilassa kovettuvaa mutta leikattavaa rasvaa, mutta kookosöljy oli ainoa sellainen, mitä minulla nyt sattui olemaan mauttomana versiona, eli sellaisena, josta ei tule vadelmasiirappiin ylimääräisiä makuja.

Kovettuvan rasvan käyttö ilmatiivistämiseen on idea, jonka sain kirjasta Art of Fermentation (kirjoittanut Sandoor Katz). Olen tiennyt asiasta jo kauan, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa sovellan kyseistä tietoa käytäntöön. Sitten kun tuon vadelmasiirappipurkin haluaa ottaa käyttöön, pitäisi vain ottaa pois se kovettunut rasvakansi, jonka voi tarvittaessa sulattaa ja kaataa päälle uudestaankin käytön jälkeen.

Alla olevassa kuvassa näkyy pari tuntia jääkaapissa olemisen jälkeen, kuinka valkoinen rasvakerros on kovettunut vadelmasiirapin pintaan tehden siirapista ilmatiiviin. Nyt vadelmasiirappia ei pystynyt hölskyttämään eikä liikuttamaan ollenkaan, koska ylimääräistä ilmatilaa ei ollut.

Mihinkä sitten käytän vadelmasiirappia? Suosikkikäyttötapani vadelmasiirapille ovat vaniljajäätelön kastikkeena ja vadelmajuustokakun ainesosana niin, että vadelmasiirapilla korvataan reseptissä olevat vadelmat ja sokeri. Pakastevadelmista tehdyissä juustokakuissa usein on ärtsynhappamia vadelman palasia ja joskus jopa kitkeriä vadelman siemeniä, mutta kun kokonaisten pakastevadelmien sijaan käyttää vadelmasiirappia, jossa sokerilla on ollut hyvin aikaa maustaa vadelma makeaksi, saadaan ihana makea vadelman maku ilman happamia tai kitkeriä sattumia tai taustamakuja. Vadelmasiirappi on hyvää myös puuron päällä ja pirtelöissä.

Päivitys 8.12.2019:

Tämän vadelmasiirapin viimeiset pari desilitraa alkoivat haista homehtuneilta marraskuussa, joten jouduin heittämään ne loput pois. Kaikki vadelmasiirapit olivat koko tuon ajan jääkaapissa tekopäivästä 21.7.2019 lähtien. Poisheittämisvaiheessa kyseinen purkki oli ollut ilman sitä kookosöljytiivistettä useamman kuukauden. Jatkossa ei siis varmaan kannata tehdä näin isoa satsia vadelmasiirappia kerralla, vaan mieluummin vaikkapa puolet tuosta määrästä. Eli jatkossa jos minulla on jääkaapissa 1.3 kg vadelmia, parempi tehdä vadelmasiirapiksi vain korkeintaan puolet ja jättää loput vadelmat pakastimeen säilytykseen. Toinen vaihtoehto on pakastaa ylimääräiset vadelmasiirapit.