Hirvenlihapullat, perunamuusi ja salaatti

Tuli vastaan pakastimessa paketti hirven jauhelihaa, jolla oli parasta ennen mennyt 27.2.2020, eli vajaa viikko sitten. Otin sitten sen sulamaan ja tein siitä lihapullia. Tuli maukkaita ja meheviä. Hirven jauhelihasta tehdyt pyörykät ja pihvit ovat vähärasvaisuutensa vuoksi alttiita kuivumiselle, joten sen ehkäisemiseksi paistan ne runsaassa voissa. Tällä kertaa jopa punnitsin, paljonko voita nämä lihapullat imivät paistettaessa. Laitoin pannulle voita ison kimpaleen: 72 grammaa. Paistamisen jälkeen punnitsin jäljelle jääneet voit, joita oli 28 grammaa. Tämä satsi lihapullia 500 grammasta hirven jauhelihaa imi siis rasvaa paistettaessa 44 grammaa, millä voimäärällä lihapullista siis tuli meheviä. Vertailun vuoksi: 400 gramman paketista sika-nautajauhelihaa tulee rasvaa 92 grammaa, eli nämä hirvilihapullat ovat silti paljon sika-naudasta tehtyjä lihapullia vähärasvaisempia. Mehevyyden takia moni myös sekoittaa hirven jauhelihaan sian lihaa, mutta minulla ei nyt ollut sian jauhelihaa mitä sekoittaa, joten voissapaistaminen ajoi saman asian mehevyyden kannalta. Maku näissä hirvipullissa on riistainen, eli maistuu hirvenlihalta ilman sianlihan makua.

Hirvenlihapullat

500 g hirven jauhelihaa

½ dl korppujauhoja

1 dl (täys)maitoa

1 kananmuna

1½ tl suolaa

1 tl sipulijauhetta

paistamiseen voita (mieluiten vähintään 50 grammaa, jotta tulee meheviä)

Sekoita korppujauhoihin suola ja sipulijauhe. Sekoita keskenään kananmuna ja maito. Sekoita kananmuna-maitoseos korppujauhoseokseen (esim. kierrevispilällä). Anna turvota 5 minuuttia. Sekoita käsin mukaan hirven jauheliha. Sekoita käsin sen verran, että taikina on tasaista. Muotoile taikinasta pyöryköitä.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuumenna isolla paistinpannulla voi. Lisää pannulle kerralla sen verran pyöryköitä kuin mahtuu ilman, että ne koskevat toisiinsa. Paista hieman keskilämmöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) pari minuuttia tai kunnes alapinnat ovat ruskistuneet. Käännä ruskistuneet lihapullat ympäri, paista sekoittamatta taas parisen minuuttia tai kunnes toisetkin puolet ovat ruskistuneet. Siirrä ruskistuneet lihapullat leivinpaperin päälle pellille. Kun pannulle tulee tilaa, ruskista loputkin lihapullat samaan tapaan. Kun kaikki lihapullat on ruskistettu, paista niitä leivinpaperoidulla pellillä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes ovat sisältä kypsiä. Tarjoa esim. perunamuusin tai muun perunalisäkkeen kanssa.

Lisäkkeenä söin nyt samaa salaattia kuin eilen nikkarinvuoan kanssa.

Tähteeksi jääneitä hirvipyöryköitä sivusta kuvattuna.

Vastaa