Ruisleivitettyjä voissapaistettuja silakkafileitä, perunamuusia persiljalla ja paahdettua munakoisoa

Hyppää reseptiin

Suomalaisen ruoan päivänä päätin tehdä lounaaksi suomalaista ruokaa suomalaisista aineksista. Ensin ajattelin laittaa uuniin paahtumaan suomalaisia vihanneksia:

Kuvassa on suomalainen munakoiso ja suomalaisia palsternakkoja. Tarkoitus oli laittaa uuniin paahtumaan molempia. Palsternakat jätin kuitenkin odottamaan muuta käyttöä, koska uunipelti tulikin täyteen jo tuosta yhdestä munakoisosta:

Munakoisokuutioita menossa uuniin.

Munakoisoja varten sekoitin pikkukupissa ruokalusikallisen sulatettua voita ilman pohjaheraa ja teelusikallisen hunajaa. Sekä voi että hunaja ovat mielestäni huippuja suomalaisia tuotteita, jotka nostavat muiden tuotteiden makuja uudelle tasolle niin yhdessä kuin erikseen. Sekoitin voi-hunajaseoksen munakoisokuutioihin,ripottelin suolaa päälle ja laitoin munakoisopellin uuniin 40 minuutiksi. Silloin ne näyttivät tältä:

Paahdettuja munakoisokuutioita (40 min 200 asteessa)

Muun ruuan valmistumista odotellessani söin osan paahdetuista munakoisokuutioista sellaisenaan. Ne maistuivat mukavan paahteisilta ja hedelmäisiltä. En ollut ennen huomannutkaan, kuinka hedelmäinen maku munakoisossa on.

Silakkafileet olivat suomalaista pakastesilakkaa tämän näköisessä pussissa:

Sieltä otin sulamaan yksittäin pakastettuja silakkafileitä sen verran kuin arvelin minun ja 3-vuotiaani yhdellä aterialla syövän:

Jäisiä silakkafileitä.

Tuoreina myytäviin silakkafileisiin verrattuna nämä pakastesilakkafileet ovat paljon isompia. Tuoreina en ole koskaan nähnyt myytävänä noin isoja. Suuresta koosta tosin seuraa se, että Evira kehottaa rajoittamaan näiden syöntiä:

”Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä vain 1-2 kertaa kuukaudessa isoa, perkaamattomana yli 17 cm:n silakkaa tai vaihtoehtoisesti Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta. ”

Evira

Linkki Eviran lainaukselle: https://aineisto.ruokavirasto.fi/evira20181231/www/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden-kayton-rajoitukset/kalan-syontisuositukset/index.html

Näiden pakastesilakkafileiden pakkauksessa luki, että jos ne haluaa leivittää, niiden pitää ensin antaa sulaa huoneenlämmössä niin kauan, että pinnat näyttävät kosteilta. Siinä kesti minulla nyt jotain puolesta tunnista tuntiin:

Silakkafileitä sulaneina niin paljon, että pinnat ovat kosteita ja leivitys voi tarttua.

Leivitykseksi sekoitin lautasella 1 dl ruisjauhoja ja 1 tl suolaa. En enää muista, mistä olen niiden suhdeluvun oppinut, mutta tuolla suhdeluvulla olen kuitenkin tehnyt jo vuosia. 1900-luvun alun Kotiruoka-kirjassa tosin samaan jauhomäärään tuli suolaa 1 rkl, mutta ehkä siihen aikaan oltiin totuttukin suolaisempaan ruokaan.

1 dl ruisjauhoja, joihin on sekoitettu 1 tl suolaa. Kierittelin silakkafileet tässä seoksessa ennen paistamista.

Ruisjauho-suolaseoksessa molemmin puolin kieritellyt silakkafileet paistoin voissa. Lisäksi tein perunamuusin, jota varten keitin jauhoisia perunoita, survoin ne ja sekoitin näppi- ja suutuntumalta täysmaitoa, voita ja suolaa. Niiden määrät suhteessa perunan määrään ovat minulla nyt ja yleensäkin maistelun perusteella samaa luokkaa kuin silloin, kun olen noudattanut ainesosien suhteissa tätä Valion ohjetta: https://www.valio.fi/reseptit/perunamuusi/

Niinpä, jos haluaisin kirjoittaa tästä koko ateriasta ihan reseptin auki, kirjoittaisin sen näin:

Ruisleivitettyjä silakkafileitä, perunamuusia ja paahdettua munakoisoa

Silakkafileet:

200-400 g silakkafileitä

1 dl ruisjauhoja

1 tl suolaa

voita paistamiseen

Jos silakkafileet ovat pakastettuja, ota ne sulamaan huoneenlämpöön noin tunti ennen ruuanvalmistusta. Sekoita keskenään ruisjauhot ja suola. Kierittele silakkafileet (jos pakastettuja, on oltava tässä vaiheessa vähintään niin paljon sulanut, että pinnat ovat kostuneet) ruisjauho-suolaseoksessa. Paista silakkafileet voissa molemmin puolin ruskeiksi.

Perunamuusi:

700 g jauhoisia perunoita

vettä keittämiseen niin, että perunat peittyvät

n. 2½ dl täysmaitoa

25 g voita

1 tl suolaa

(halutessa ja jos on: tuoretta persiljaa)

Kuori perunat. Keitä ne kypsiksi vedessä joko kokonaisina tai paloiteltuina. Kaada keitinvesi pois. Survo perunat perunasurvimella. Sekoita mukaan maito, voi ja suola. (Tässä vaiheessa voi vatkata sähkövatkaimella tasaiseksi jos haluaa, mutta itse en pidä sitä tarpeellisena.) Lisää halutessasi perunamuusiin persiljaa.

Paahdetut munakoisot

1 munakoiso

1-2 rkl voita

1 tl hunajaa

suolaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi esim. mikrossa tai kattilassa hellalla. Kuutioi munakoiso. Levitä munakoisokuutiot leivinpaperoidulle uunipellille. Nyppäise voisulan pinnasta lusikalla pois valkoiset herapalaset. Kaada voisulaa varovasti toiseen kuppiin niin, että pohjalla oleva hera ei tule mukaan, koska hera herkästi aiheuttaa palaneen maun paahdettaviin ruokiin. (Heran voi säästää ja laittaa jääkaappiin muuta tarkoitusta varten.) Sekoita herattomaan voisulaan hunaja. Kaada seos munakoisokuutioiden päälle, ja sekoita tasaiseksi. Ripottele suolaa päälle. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes munakoisokuutiot näyttävät paahtuneilta (n. 40 min).

Broilerisuikaleita, riisiä, appelsiini-smetanakastiketta ja porkkana-appelsiiniraastetta

Tässä ateriassa oli hyvää kaikki muu paisti appelsiini-smetanakastike. Se oli tarkoitus tehdä näin: 2 purkkia smetanaa, 1 tl suolaa, 2 tl sokeria, 1 appelsiinin kuoret raastettuna ja ripaus sipulijauhetta. Sipulijauhetta kuitenkin lipsahti vahingossa liikaa, ja sen huomasi mausta. Kyllä se kuitenkin kastikkeena toimi, kunhan sen makuun tottui.

Broilerin fileesuikaleista tuli mielestäni huippuhyviä näin, ja maistui lapsillenikin:

Paistetut broilerisuikaleet

500 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita

2 rkl voita paistamiseen

Mausteseos:

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1 tl sipulijauhetta

1/4 tl valkosipulijauhetta

½ tl currya

1 tl sokeria

Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään. Ruskista broilerisuikaleet molemmin puolin voissa. Sekoita mukaan mausteseos, ja käännä hellan levy pienimmälle ei-nollalle. Hauduta kypsäksi 6-8 min tai pakkauksen ohjeen mukainen aika. Tarjoile esim. riisin, risoton, pastan, (lohko- tai paistin)perunoiden tai salaatin ja mielellään myös hyvän kastikkeen kanssa (esim. appelsiini-smetanakastike, majoneesi tai muu hyvä kylmä kastike).

Appelsiini-smetanakastike

2 purkkia smetanaa

1 appelsiinin kuoret raastettuna (vain oranssit osat)

1 tl suolaa

2 tl sokeria

ripaus sipulijauhetta

(haluttaessa lisäksi ripaus esim. currya, valkosipulijauhetta tai tuoretta puristettua valkosipulia, tuoreita tai kuivattuja yrttejä, pippuria)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta parhaimmillaan on vasta seuraavana päivänä. Sopii esimerkiksi broilerin, kalkkunan tai kalan kanssa tai salaatinkastikkeeksi.

Tämän kanssa syötiin mikrolämmitettyä tähderiisiä, josta osa oli mennyt riisi-kinkkuvuokaan: https://ruokaideat.com/2019/09/02/riisi-kinkkuvuoka-tahteista/

Lisäksi tein porkkana-appelsiiniraastetta, johon olen tykästynyt jo kouluaikoina. Samasta luomuappelsiinista käytin kuoren oranssit osat kastikkeeseen ja hedelmälihat raasteeseen, jolloin molemmat sai näppärästi käytetyksi.

Broilerin fileesuikaleita oli ostettu ja pakastettu iso määrä joskus, kun ne olivat tarjouksessa. Huoneenlämmössä ne sulivat pakkasesta nyt muutamassa tunnissa.

Lempeänmakuista linssikeittoa ja tuoretta minttua

Teki mieli tehdä lempeänmakuista keltaista linssikeittoa. Teen linssikeitot usein punaisina tomaattia sisältävinä, mutta nyt halusin mieluummin keltaista. Haasteena oli määrittää, mikä on se oikea määrä currymausteseosta niin, että tulee keltaista muttei kuitenkaan liian mausteista, vaan vain lempeää. Lopputulos oli, että sillä currymäärällä millä tuli sopiva lempeä maku, väri jäi haaleammaksi kuin toivoin. Jatkossa varmaan lisäisin curryn lisäksi myös kurkumaa väriksi.

Mausta tuli tosiaan sopiva mukavan lempeä, ja tuore minttu päälle ripoteltuna sopi siihen oikein hyvin. Lapseni ei yleensä pidä voimakkaista mauista, ja hänkin söi tätä hyvällä ruokahalulla (ilman mintun lehtiä päällä). Linssejä ja paprikaa voisi lisätä tähän enemmänkin, mutta se nyt on makuasia.

Lempeänmakuinen linssikeitto

2.5 dl punaisia linssejä huuhdeltuina (tai enemmän jos haluaa paksumpaa, esim. 3-4 dl)

1½ litraa umamipitoista lientä mitä sattuu olemaan, esim. kasvis-, kana- tai lihalientä

1 purkki maustamatonta tuorejuustoa (tai maustettua, jos maut ovat sellaisia mitä tähän keittoon haluaa)

1 tl currymausteseosta

(1 tl jauhettua kurkumaa, jos haluaa keltaisempaa)

1 sipuli hienonnettuna

1 valkosipulin kynsi hienonnettuna

n. 1½-2 cm pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna

1 rkl voita kuullottamiseen (tai muuta sopivanmakuista rasvaa)

1 laakerin lehti

2 porkkanaa

kourallinen pakastepaprikaa pilkottuna (voisi laittaa enemmänkin esim. 2 kourallista) TAI ½-1 punaista paprikaa pilkottuna

1 tl sokeria

suolaa (minulla oli liemi suolatonta, joten laitoin 3 tl suolaa)

(lisäksi haluttaessa voi lisätä esimerkiksi 1 sitruunan kuoret raastettuna ja/tai 1 tl sitruunamehua)

Tarjoiluun tuoretta minttua tai muuta hyvää yrttiä jos on, mutta hyvä ilmankin.

Kuullota sipuli-, valkosipuli- ja inkiväärisilput voissa (tai muussa rasvassa). Sekoita mukaan currymausteseos (ja haluttaessa kurkuma) ja paista noin minuutti. Lisää liemi, laakerinlehti, paprikat ja porkkanat, ja kiehauta. Sekoita mukaan (siivilässä)huuhdellut linssit ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla 20 minuuttia. Sekoita mukaan tuorejuusto ja sokeri, sekä suolaa, jos tarpeen. (Tässä vaiheessa voi lisätä myös sitrushedelmien kuoriraasteita ja mehua, jos on ja tykkää.)

Minulla currymausteseos oli nyt kotitekoista. Samaa, jota käytin aiemmin esim. kukkakaalicurryyn: https://ruokaideat.com/2019/07/28/kukkakaalicurry-ja-riisia/

Mausteseoksen ohje on täältä: https://www.taste.com.au/recipes/coconut-lamb-curry/4eb01aa1-5166-4470-9347-3587a5a5bafb

Kuitenkin tässä keitossa sitä mausteseosta on suhteessa niin vähän, että juuri tässä ruuassa en erota makua kaupan currymausteseoksesta. Kukkakaalicurryssä mausteseoksella oli suurempi rooli, ja ero kaupan currymausteseokseen erottui paljon selvemmin. Kukkakaalicurryssä makuero kaupan Santa Maria -merkkiseen currymausteseokseen oli mielestäni erityisesti se, että kaupan curry maistuu enemmän sarviapilalta (engl. fenugreek) ja tämä kotitekoinen enemmän korianterilta. Mutta tässä linssikeitossa tosiaan makueroa en huomannut.

Liemi minulla oli pakastettua broilerin siipien marinadia/paistolientä (eli marinadia jossa on myös kypsennetty), jonka olen aikoinaan pakastanut niin, että olen kipannut hyytelöityneen siivilöidyn liemen kupista leivinpaperoituun vuokaan, leikellyt siitä paloja, levittänyt ne siihen vuokaan niin, etteivät koske toisiinsa, ja sitten koko homma kelmutettuna pakkaseen. Jäätymisen jälkeen olen ne irroittanut leivinpaperista ja siirtänyt pakastusrasiaan. Tätä lientä käytin tähän keittoon 30 grammaa yhteen ja puolen litraan, jolloin umamia tuli minun makuuni sopivasti. Näillä määrillä keiton mausta ei erota, mitä lientä siihen on käytetty, joten tämän keiton liemenä voisi käyttää mitä umamipitoista lientä nyt sattuu olemaan. Itse ruokahävikin välttämisen takia käytän jämäliemet pois ennen kuin varta vasten ostan lientä. Juuri tälle kyseiselle broilerinsiipien paistoliemelle muuten yksi toinen hyväksihavaitsemani käyttötapa on broileripyöryköiden nesteenä ilman laimentamista, jolloin tulee oikein maukkaita kanaliemen makuisia pyöryköitä.

Kaksi päivää myöhemmin söimme tätä samaa linssikeittoa lounaaksi, mikrossa lämmitettynä:

Tällöin en kokenut tarpeelliseksi lisätä enää minttua päälle. Lisäksi otin pari siivua paikallisen leipomon kauraleipää tähdepäällisillä. Voi ja Oivariini olivat kodistani loppu, joten tuli mieleeni laittaa leipärasvaksi kylmiä tähdekastikkeita, mitä oli. Yhdelle leipäpalalle laitoin kotitekoisen peston loput. Kyseisestä pestosatsista kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/09/02/poro-pastavuokaa-pakkasesta-pestoa-ja-salaattia/

Toiselle leivälle laitoin tähteeksijäänyttä appelsiini-smetanakastiketta ja edellispäivän paistetun kananmunan kylmänä (ripottelin päälle suolaa). Molemmat leivät toimivat oikein hyvin, mutta erityisesti jälkimmäinen! Appelsiini-smetanakastike maistui tuoreeltaan liikaa sipulijauheelta, mutta nyt kaksi päivää myöhemmin tällä lailla syötynä se maistuikin juuri sopivalta ja oikein hyvältä! Siinä kastikkeessa oli appelsiinin kuoriraastetta, jonka maku oli nyt voimistunut oikein kivaksi.

Appelsiini-smetanakastike oli jäänyt tältä broilerisuikaleaterialta: https://ruokaideat.com/2019/09/06/broilerisuikaleita-riisia-appelsiini-smetanakastiketta-ja-porkkana-appelsiiniraastetta/

Paistettu kananmuna oli jäänyt pyttipannuaterialta: https://ruokaideat.com/2019/09/07/pyttipannua-paistettua-kananmunaa-ja-ruisleipaa/

Itse linssikeitonkin maku oli voimistunut. Se maistui nyt kaksi päivää tekohetken jälkeen mausteisemmalta kuin alun perin, erityisesti tuoreen inkiväärin maku oli nyt selvemmin erottuva. Olin vähän ihmeissäni, kun 3-vuotiaani kuitenkin söi keittolautasellisensa tyytyväisenä loppuun ja sanoi: ”Hyvää!” Olisin luullut, että hän vierastaa tässä maistuvia mausteita (joita aiemmin on vierastanut), mutta näköjään luulinkin väärin…

Poro-pastavuokaa pakkasesta, pestoa ja salaattia

Lämmitin ruuaksi viimeiset poro-pastavuoat pakkasesta. Kyseessä on poronkäristyksen tähteistä tehty pastavuoka, josta kirjoitin alun perin tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/14/pastavuokaa-tahteista-ja-eilista-varhaiskaalisalaattia-tuunattuna/

Nyt teki mieli piristää tätä lasten makuun tehtyä miedon makuista pastavuokaa pestolla. Nyt sattui olemaan ruukku basilikaa, joten pesto tehtiin sauvasekoittimella näin:

Pesto

1 ruukku basilikaa (30 g)

50 g pähkinöitä tai siemeniä mitä sattuu olemaan (nyt cashewpähkinöitä)

100 g sektorin muotoista kypsytettyä juustoa mitä sattuu olemaan (nyt ensin pecorinon loput ja jäljelläoleva määrä Grada Padanoa)

1 valkosipulin kynsi

ripaus suolaa

1½ dl oliiviöljyä

Raasta juusto. Kuori valkosipulin kynsi. Irrota basilikasta lehdet. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella keskenään basilikan lehdet, pähkinät tai siemenet, raastettu juusto, kuorittu valkosipulin kynsi, ripaus suolaa ja oliiviöljy.

Hyvää oli <3 Vaikka se ei kuvasta näy, lisäsin pestoa myös salaatin päälle, kun nyt teki mieli. Kokonaisuus oli oikein hyvää <3

Riisi-kinkkuvuoka tähteistä

Minulla oli keitettyä riisiä, viikonlopulta jäänyt ankan paistoliemi, vajaa purkillinen päiväysvanhaa kuohukermaa (parasta ennen 2 päivää sitten) ja vajaa paketillinen melkeinvanhaa kinkkua. Tuli sitten mieleeni tehdä riisi-kinkkuvuoka. Olen tehnyt sellaista ennenkin, mutta ilman paistolientä: https://ruokaideat.com/2019/05/15/riisi-kinkkuvuokaa-ja-porkkanaviipaleita/

Sekoitin voidellun uunivuoan pohjalla keskenään kinkkupaketin loput pilkottuina ja riisiä sen verran, että näytti olevan riisiä ja kinkkua sopivassa suhteessa. Keitettyä riisiä tuli 400 grammaa ja kinkkua 60 grammaa. Ankan paistoliemi oli jääkaapissa kiinteytynyt, joten sulatin sen mikrossa. Sekoitin kupissa keskenään paistoliemen (60 g), kermapurkin loput (180 g) ja suolaa (2 maustemittaa). Kaadoin nesteseoksen riisi-kinkkuseoksen päälle. Riisi-kinkkuseos juuri ja juuri peittyi, mikä kokemukseni mukaan on juuri sopivassa suhteessa nestettä, joten ei tarvinnut lisätä muuta nestettä. Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa oli ruskistumista. Siinä kesti nyt 40 minuuttia.

Lisäksi kypsensin pakastevihanneksia mikrossa. Pakkauksen ohjeessa neuvottiin lämmittämään puoli pussillista eli 250 g mikrossa täydellä teholla 3 min, sitten sekoittamaan ja sitten täydellä teholla toiset 3 min. Voisihan niitä pakastevihanneksia hellallakin kypsentää, mutta tällaisen kermaisen uuniruuan kanssa minulle maistuu paremmin mikrokypsennetyt kuin paistetut vihannekset. Mikrokypsennetyt pakastevihannekset maistuvat mielestäni samalta kuin höyrytetyt, mikä minulle toimii erityisen hyvin sellaisten vihannessekoitusten kanssa, joissa on mukana porkkanaa, ja tässähän oli.

Riisi-kinkkuvuoka oli nyt todella maukasta! Paistoliemestä tuli nyt huomattavan paljon umamia. Ruoka oli ihana sekoitus umamia, kermaisuutta, valkoista riisiä ja savukinkkua. Vikana oli vain, että ruoka loppui kesken. Lapsi pyysi tekemään samaa lisää huomenna. Ankan paistoliemi vain on sellainen tähde, jota minulla harvoin on, eikä sitä varmaan taas pitkään aikaan ole uudestaan. Kuitenkaan lopputulos ei maistunut juuri ankalta, vaan umamiselta, joten todennäköisesti saman lopputuloksen saisi muullakin paistoliemellä tai muulla vahvalla umamisella liemellä. Aion ehdottomasti tehdä tällaista uudestaankin, joten kirjoitan reseptin tänne talteen:

Riisi-kinkkuvuoka

400 g keitettyä riisiä

60 g savukinkkua pilkottuna

60 g paistolientä tai vahvaa kana-/lihalientä

2 dl kuohukermaa (n. 200 g)

2 maustemittaa suolaa (tai vähemmän, jos liemi on voimakassuolaista)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita voidellun uunivuoan pohjalla riisi ja kinkkupalat. Jos liemi on kiinteytynyt, sulata se mikrossa tai hellan levyllä kattilassa. Sekoita keskenään nestemäisessä muodossa oleva liemi, kerma ja suola. Kaada nesteseos riisi-kinkkuseoksen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 40 min).