Kinkku-perunalaatikko

Jääkaapissani oli tänään kaksi pakettia kinkkua, joilla oli viimeinen käyttöpäivä tänään. Niistä voisi tehdä monenlaista ja pakastaakin ne vielä olisi voinut, mutta nyt teki mieli tehdä tällainen laatikkoruoka kinkusta ja perunasta. Tästä tuli hyvää pehmeän makuista lohturuokaa, joka koulun kinkkukiusauksiin kyllästyneen lapsen mielestä ”näytti pahalta, mutta maistuu hyvältä”.

Kinkku-perunalaatikko

n. 850-900 g perunoita (kiinteitä perunoita tai yleisperunoita)

n. 350-400 g savukinkkua

100 g juustoraastetta eli 2 dl (nyt käytin sinileima emmental, mutta kävisi muutkin juustot mistä tykkää)

5 dl täysmaitoa

1 dl kuohukermaa

3 kananmunaa

3/4 tl suolaa

Kuori perunat. Leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Pilko kinkut kuutioiksi. Sekoita keskenään kananmunat, maito, kerma ja suola.

Voitele noin 3 litran vetoinen uunivuoka. Levitä sen pohjalle perunaviipaleita vieri viereen, mutta limittäin niiden ei tarvitse tässä vaiheessa olla. Levitä päälle puolet kinkusta. Ripottele päälle puolet juustoraasteesta. Levitä päälle taas kerros perunaviipaleita vieri viereen, niiden päälle loput kinkut ja loput juustoraasteet. Päällimmäiseksi lado perunaviipaleita limittäin niin, että alemmat kerrokset peittyvät. Kaada päälle munamaito.

Paista 200-asteisessa uunissa yhteensä yksi tunti, tai kunnes munamaito on hyytynyt, perunaviipaleet ovat kypsiä ja väriä pinnassa. Itse nyt paistoin ensin 45 minuuttia 200-asteisen uunin alatasolla, kunnes munamaito oli hyytynyt. Koska pinta ei ollut tässä vaiheessa ruskistunut yhtään, sitten siirsin uunin keskitasolle, jotta saisi väriä pintaan. Koska väriä ei näyttänyt tulevan, nostin viimeiseksi 5 minuutiksi lämpötilan 250 asteeseen, jolloin väriä tuli sopivasti. Perunalajikkeissa on kuitenkin sen verran eroja, että vähemmän vetisillä perunalajikkeilla voi ehtiä ruskistua liikaakin tunnin aikana. Jos pinta uhkaa ruskistua liikaa ennen kuin perunat ovat kypsiä ja munamaito hyytynyt, vuoan voi peittää foliolla. Tällä kertaa pintaan tuli yleisperunaa lajikkeella Colorado, joka oli paljon keskivertoperunaa vetisempi ja sen takia hitaammin ruskistuva.

Anna valmiin laatikkoruoan mielellään vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Hyvää sekä tuoreeltaan että uudelleenlämmitettynä. Ylimääräiset kinkku-perunalaatikot voi tarvittaessa pakastaa.

Vinkkejä:

Tällaisena tämän ruuan maku on pehmeän lohturuokamainen. Jos tähän haluaa lisätä muitakin makuja, voi lisätä esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä:

* sipulia kuullotettuna tai jauheena

* valkosipulia puristettuna, silputtuna tai jauheena

* paprikaa silputtuna kuullotettuna tai jauheena

* tuoreita tai kuivattuja yrttejä, esim. basilika, timjami (tuoreet silputut yrtit sopivat myös hyvin annoksen viimeistelyyn)

* pippuria

* vahvemman makuista juustoa tai enemmän juustoa – toisaalta juustot voi halutessa jättää poiskin

Kerman ja maidon suhdetta voi periaatteessa muuttaa, tai korvata ne aivan eri nesteillä, mutta maku toki voi muuttua silloin paljonkin.

Muita perunapohjaisia uuniruokia:

Muita uuniruokia, joihin voi käyttää kinkkua:

Possu-riisilaatikko tähteistä

Possu-riisilaatikkoa ja uunijuureksia.

Eilen söimme riisiä ja nyhtöpossua. Kuten kyseisessä postauksessa kirjoitin, keitin riisiä eilen tarkoituksella ison määrän seuraavan päivän laatikkoruokaa varten. Tänään sitten tein sen laatikkoruoan. Siihen meni loput keitetyt riisit, nyhtöpossua (joka oli savustettu, mutta sitä ei huomaa tämän laatikon lopputuloksesta), lihamurekkeen paistoliemet rasvoineen, smetanapurkin loput, paistettua sipulia ja munamaitoa. Lisukkeena söin uunijuureksia, jotka olivat miehen tekemiä eiliseltä.

Possu-riisilaatikosta tuli miedon makuinen, josta lapset tykkäsivät. Maku muistuttaa mielestäni hyvin paljon makaronilaatikkoa, eli pehmeän makuista vaaleaa viljaa munamaidossa lihasattumilla. Itse kaipaisin lopputulokseen ehkä lisää umamia ja/tai rasvaisuutta, mutta se on makuasia ja niitähän voi lisätä lautasellekin esim. soijakastikkeen ja öljyn muodossa, ja lapset tosiaan tykkäsivät ihan tällaisenaan. Rakenteesta tuli onnistunut eli kiinteä laatikkoruoka, jota on kätevä pakastaa annospaloina. Tästä ruuasta tiedän, että tätä voin kiireisessä arjessa sulattaa lapsille annokset ja olla varma, että he syövät väistelemättä. Kirjoitan ohjeen tänne talteen sellaisena kuin sen tein, ja kirjoitan siihen sulkuihin tuunausohjeet vahvempaa makua kaipaaville.

Possu-riisilaatikko (ohjeen voi myös esim. puolittaa tarvittaessa)

1400 g keitettyä riisiä (17.5 dl – tai keitä 500 g / 6 dl riisiä kypsäksi)

500 g nyhtöpossua tai muuta kypsää/ylikypsää porsaanlihaa (tai muun eläimen lihaa, mutta silloin vaihda myös ruuan nimi – voi myös paistaa 600 g lihaa kypsäksi ja jatkaa siitä. Voi käyttää myös jauhelihaa ja/tai lihajalosteita.)

2 sipulia

1 litra täysmaitoa (tai muuta maitoa – mutta silloin lisäisin enemmän muuta rasvaa)

3 kananmunaa

suolaa maun mukaan (itse laitoin munamaitoon 3/4 tl ja lihan sekaan 1 tl)

umamin lähteitä maun mukaan: tällä kertaa 100 g lihamurekkeen paistolientä – voisi laittaa enemmänkin esim. 200 g ja sen voisi korvata myös muulla umamipitoisella liemellä esim. vahva liha- tai kanaliemi

rasvan lähteitä maun mukaan: tällä kertaa 90 g smetanaa – voisi laittaa enemmänkin esim. 2 purkillista (yht. 240 g) ja sen voisi korvata myös esim. kermalla tai laittamalla pinnalle voinokareita tai öljyä

(halutessa juustoraastetta sekaan ja/tai pinnalle)

(halutessa mausteita: esim. valkosipulia, paprikajauhetta, soijakastiketta, tuoretta inkivääriä, yrttejä, sitruunan/limen/appelsiinin kuorta)

(tarjoiluun halutessa esim. soijakastiketta, kalakastiketta, öljyä, sweet chili -kastiketta, ketsuppia, sinappia, tuoreita yrttejä, sitruuna- tai limemehua)

Pilko kypsä liha suupaloiksi. Sekoita siihen tarvittaessa mausteita. Itse sekoitan tässä vaiheessa puoleen kiloon lihaa 1 tl suolaa, jos liha ei jo maistu suolatulta.

Silppua sipulit. Kuullota ne läpikuultaviksi esim. voissa tai muussa rasvassa. Siirrä jäähtymään.

Sekoita keskenään kypsä riisi, kypsät lihapalat ja sipulit (ja halutessa juustoraastetta). Levitä seos voideltuun riittävän suureen uunivuokaan.

Sekoita keskenään maito, kananmunat ja suola (itse lisään tähän määrään suolaa 3/4 tl). (Voi lisätä halutessa muitakin mausteita.) Jos käytät hyytelöitynyttä lientä, sulata se mikrossa. Sekoita munamaitoon liemi. Sekoita mukaan myös smetana/kerma, jos käytät sitä. Sekoita tasaiseksi esim. kierrevispilällä.

Kaada munamaitoseos riisiseoksen päälle. (Tässä vaiheessa voi halutessa lisätä pinnalle esim. juustoraastetta/voinokareita/öljyä.) Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla, kunnes pinta on ruskistunut ja munamaito hyytynyt. Minulla siinä kesti 1 tunti.

Tähteeksijääneet possu-riisilaatikot pakastin. Leikkasin ne paloiksi, ja laitoin ne kahteen isoon leivinpaperoituun uunivuokaan niin, että palat eivät koske toisiinsa. Riisipohjaisten laatikoiden kanssa on myös olennaista pakastuksessa se, että se ruskistunut puoli on alaspäin. Olen joutunut kantapään kautta oppimaan, että riisilaatikko voi olla hyvin vaikea saada jäisenä irti leivinpaperista, jos ruskistunut puoli on ylöspäin ja ei-ruskistunut puoli kiinni leivinpaperissa.

Päivitys myöhempänä päivänä:

Jäätyneet possu-riisilaatikon palaset siirrettyinä pakastuspusseihin, jotka menivät kuvanoton jälkeen pakkaseen säilytykseen.

Aiemmin olen tehnyt laatikkoruoan riisistä ja kanasta: https://ruokaideat.com/2019/05/31/kana-riisilaatikkoa-ja-kurkkuviipaleita/

Päivitys 12.12.2019

Alla kuva annoksestani, jossa on pakastimesta lämmitettyä possu-riisilaatikkoa ja salaattia. Hyvin toimi myös pakastamisen jälkeen.