Kinkku-perunalaatikko

Jääkaapissani oli tänään kaksi pakettia kinkkua, joilla oli viimeinen käyttöpäivä tänään. Niistä voisi tehdä monenlaista ja pakastaakin ne vielä olisi voinut, mutta nyt teki mieli tehdä tällainen laatikkoruoka kinkusta ja perunasta. Tästä tuli hyvää pehmeän makuista lohturuokaa, joka koulun kinkkukiusauksiin kyllästyneen lapsen mielestä “näytti pahalta, mutta maistuu hyvältä”.

Kinkku-perunalaatikko

n. 850-900 g perunoita (kiinteitä perunoita tai yleisperunoita)

n. 350-400 g savukinkkua

100 g juustoraastetta eli 2 dl (nyt käytin sinileima emmental, mutta kävisi muutkin juustot mistä tykkää)

5 dl täysmaitoa

1 dl kuohukermaa

3 kananmunaa

3/4 tl suolaa

Kuori perunat. Leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Pilko kinkut kuutioiksi. Sekoita keskenään kananmunat, maito, kerma ja suola.

Voitele noin 3 litran vetoinen uunivuoka. Levitä sen pohjalle perunaviipaleita vieri viereen, mutta limittäin niiden ei tarvitse tässä vaiheessa olla. Levitä päälle puolet kinkusta. Ripottele päälle puolet juustoraasteesta. Levitä päälle taas kerros perunaviipaleita vieri viereen, niiden päälle loput kinkut ja loput juustoraasteet. Päällimmäiseksi lado perunaviipaleita limittäin niin, että alemmat kerrokset peittyvät. Kaada päälle munamaito.

Paista 200-asteisessa uunissa yhteensä yksi tunti, tai kunnes munamaito on hyytynyt, perunaviipaleet ovat kypsiä ja väriä pinnassa. Itse nyt paistoin ensin 45 minuuttia 200-asteisen uunin alatasolla, kunnes munamaito oli hyytynyt. Koska pinta ei ollut tässä vaiheessa ruskistunut yhtään, sitten siirsin uunin keskitasolle, jotta saisi väriä pintaan. Koska väriä ei näyttänyt tulevan, nostin viimeiseksi 5 minuutiksi lämpötilan 250 asteeseen, jolloin väriä tuli sopivasti. Perunalajikkeissa on kuitenkin sen verran eroja, että vähemmän vetisillä perunalajikkeilla voi ehtiä ruskistua liikaakin tunnin aikana. Jos pinta uhkaa ruskistua liikaa ennen kuin perunat ovat kypsiä ja munamaito hyytynyt, vuoan voi peittää foliolla. Tällä kertaa pintaan tuli yleisperunaa lajikkeella Colorado, joka oli paljon keskivertoperunaa vetisempi ja sen takia hitaammin ruskistuva.

Anna valmiin laatikkoruoan mielellään vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Hyvää sekä tuoreeltaan että uudelleenlämmitettynä. Ylimääräiset kinkku-perunalaatikot voi tarvittaessa pakastaa.

Vinkkejä:

Tällaisena tämän ruuan maku on pehmeän lohturuokamainen. Jos tähän haluaa lisätä muitakin makuja, voi lisätä esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä:

* sipulia kuullotettuna tai jauheena

* valkosipulia puristettuna, silputtuna tai jauheena

* paprikaa silputtuna kuullotettuna tai jauheena

* tuoreita tai kuivattuja yrttejä, esim. basilika, timjami (tuoreet silputut yrtit sopivat myös hyvin annoksen viimeistelyyn)

* pippuria

* vahvemman makuista juustoa tai enemmän juustoa – toisaalta juustot voi halutessa jättää poiskin

Kerman ja maidon suhdetta voi periaatteessa muuttaa, tai korvata ne aivan eri nesteillä, mutta maku toki voi muuttua silloin paljonkin.

Muita perunapohjaisia uuniruokia:

Muita uuniruokia, joihin voi käyttää kinkkua:

Vastaa