Nopea paistinuudeli paistin jämistä ilman hellaa

Aiempana päivänä oli kypsennetty kokonainen naudan paisti. Paistia oli jo kylläksi syöty itsensä makuisena, joten teki mieli tehdä paistin tähteistä eri makuinen ruoka nopeasti ja vähällä vaivalla. Siihen tarkoitukseen sopi mahtavasti tämä nuudeliruoka, jossa ei tarvitse hellaakaan lämmittää, mutta soijakastike+hunaja+öljy piristää paistin jämät uuden makuiseksi ruuaksi.

Paistinuudeli ylijääneestä paistista

kypsää naudan paistia ohuina siivuina

½ pakettia Go Tan riisinuudelia (n. 2-3 annosta)

(tuoretta korianteria, jos on)

Kastike (varaa tämä määrä per syöjä, moninkertaista tarvittaessa):

2 rkl öljyä

2 rkl soijakastiketta

2 tl hunajaa

Kiehauta 1 litra vettä vedenkeittimellä (tai kattilassa hellan levyllä). Sekoita (esim. kattilassa) keskenään 1 litra kiehautettua vettä ja 10 g suolaa (2 tl). Lisää riisinuudelit. Laita kansi päälle ja anna olla 4 minuuttia (poissa kuumalta levyltä). 4 minuutin jälkeen kaada riisinuudelit siivilään ja huuhtaise nopeasti kylmällä vedellä.

Sekoita keskenään öljy, soijakastike ja hunaja (esim. pikkukipossa haarukalla). Halutessa lämmitä paistisiivut (esim. mikrossa tai paistinpannulla rasvassa). Paistisiivut voi käyttää tähän myös kylmänä.

Kokoa annos/annokset. Laita lautaselle kypsää riisinuudelia ja paistisiivuja. Valuta päälle kastiketta. (Voi viimeistellä annoksen tuoreella korianterilla, josta tulee tähän raikkautta, mutta hyvää ilmankin.) Nauti heti. Tarvittaessa lisää kastiketta syödessä.

Ylijääneet kastikkeet voi säilyttää jääkaapissa peitettynä ja käyttää muihin ruokiin. Tarvittaessa sekoita kastike uudelleen (esim. haarukalla) ennen käyttöä.

Ylijääneet riisinuudelit voi säilyttää jääkaapissa muutaman päivän. Ylimääräiset kypsät riisinuudelit voi käyttää samoilla tavoilla kuin muut ylijääneet pastat.

Vinkkejä:

* Tämän saman ruuan voi tehdä myös ylijääneestä kypsästä broilerista/possunlihasta. Sama kastike sopii myös tuoreeltaan kypsennetylle broilerin/possun lihalle.

* Riisinuudelin voi korvata tavallisella nuudelilla, spagetilla, nauhapastalla tai riisillä. Kypsennä silloin pakkauksen ohjeen mukaan.

* Ruokaan voi halutessa lisätä kasviksia. Silloin kannattaa joko paistaa kasvikset haluttuun kypsyysasteeseen pannulla rasvassa tai leikata kasvikset superohuiksi ja käyttää annokseen raakana.

* Tähän ruokaan sopii hyvin myös cashewpähkinät, joko sellaisenaan tai paahdettuina (ja mahdollisesti suolattuina).

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt paisti on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt kinkku, paahtopaisti ja muu kypsä murea paisti.

Kikherne limonello – somen hittipasta, joka on ihan ok

Instagramissa tuli vastaan kikherne limonellon resepti, jonka on sanottu olevan somehitti, ja jota on tituleerattu myös nimillä somepasta ja pandemiapasta. Reseptin on kirjoittanut Nata Salmela blogissaan WTD (White Trash Disease). Tässä linkki: https://wtd.fi/kikherne-limonello/

Tämän sitruunaisen kikhernepastan raaka-aineet ovat pasta, kikherneet (tölkistä), sitruuna, hunaja, turkkilainen jogurtti, soijakastike, kurkuma, inkivääri ja voi. Tarjoiluun suositellaan ohjeessa parmesaania ja tuoretta korianteria, joista jälkimmäistä minulla ei ollut, mutta muuten menin ohjeen mukaan.

Tämä pasta herätti mielenkiintoni, koska se näytti sisältävän suurin piirtein kaikkea, mitä ruualta haluan: hiilareita, makeutta, raikkautta, umamia, suolaa ja rasvaa. Lisäksi se oli nopea tehdä. Kaiken kukkuraksi minulla oli kaikki tarvittavat ainekset jo muutenkin kotona, vaikka kaupassa ei ole käyty 12 päivään.

Tältä kikhernelimonello näytti ennen parmesaanin lisäämistä.

Plussaa siitä, että kikherneet eivät maistu tässä ruuassa kitkeriltä. Monissa ruuissa kikherneet maistuvat minun suussani kitkeriltä, mutta tässä ruuassa kikherneet maistuvat mielestäni sisältä neutraaleilta ja pinnasta siltä, miltä tämän ruuan kastike maistuu. Kikherneiden kitkerän maun olen huomannut tulevan esille usein ohuissa kastikkeissa/keitoissa/liemissä, mutta tämän pastan kastike oli paksua turkkilaisen jogurtin ansiosta.

Yllätyin siitä, että tässä ruuassa lapsetkin söivät kikherneitä, eli eivät väistelleet niitä, eivätkä valittaneet niistä. Lapset söivät annoksensa muutenkin reippaasti valittamatta tai viivyttelemättä, vaikka tämän ruuan makumaailma ei ole heille tuttu. He tosiaan eivät tästä ruuasta valittaneet, mutta eivät myöskään kehuneet, eivätkä myöskään pyytäneet tekemään tätä toistekin.

Minun suussani tämä ruoka maistuu hunajalta, sitruunalta ja joltain itämaiselta ruualta. Ei siis missään nimessä mautonta. Kurkuman piti tulla tähän ruokaan vain keltaisen värin takia, mutta tällä ohjeen mukaisella määrällä (½ rkl per 2 annosta) maistan kurkuman maun tässä selvästi. Pastaruuassa pidän kurkuman makua aika odottamattomana makuna, mutta onhan se keltainen väri kieltämättä hieno.

Kokonaisuutena sanoisin tämän ruuan olevan minun suussani tasoa “ihan ok”. Kyllä sitä syö, mutta en ainakaan tällaisena jää kaipaamaan. Minun makuuni kaipaisin enemmän umamia, makeutta ja rasvaa. Vaikka hunajan ominaismaun tässä maistankin, se hunajamaku maistuu tässä ilman makeutta. Sitruuna, turkkilainen jogurtti ja kurkuma ovat tässä ruuassa niin isossa roolissa, että ne vievät hunajan makeuskokemuksen pois, ainakin minun suussani. Niinpä omaan makuuni tämä ruoka toimisi todennäköisesti paremmin ilman turkkilaista jogurttia ja kurkumaa. Soijakastiketta laittaisin enemmän, ja pastan paistaisin säästelemättömässä määrässä öljyä. Silloin tämä ruoka olisi jo hyvin lähellä suosikkireseptiäni nuudeliwokille sekä tätä paistetun spagetin reseptiä. Väri olisi toki paljon tylsempi ilman kurkumaa, eikä kikhernekään häikäise värillään, mutta värikkäillä kasviksilla ja/tai yrteillä voisi hoitaa värihomman kuntoon.

Parmesaani tämän annoksen päällä ei mielestäni jotenkin sopinut yhteen tämän ruuan sisältämien itämaisten makujen kanssa. Parmesaani ei myöskään toiminut tälle pastalle umamibuustina samalla tavalla kuin pastoille yleensä. Luulen tämän johtuvan siitä, että parmesaani ei sulanut tämän pastan päälle. Tämä pasta siis ei ollut höyryävän kuumaa siksi, koska tähän pastaan lopussa sekoitettiin turkkilaista jogurttia, eikä sen jälkeen saanut enää kypsentää, jottei jogurtin rakenne mene rikki.

Tähän reseptiin meni nyt ainoa kikhernepurkki, mikä minulla oli. Tämän ruuan innoittamana laitoin lisää kikherneitä ostoslistaan. Kikherneiden yhdistäminen pastaan on jotain, mitä en olisi itse keksinyt, joten kiitokset siitä. Olen avoin kikherneiden ja pastan yhdistämiselle jatkossakin, joskin juuri omille makuhermoille täydellisen tavan löytäminen ei välttämättä tapahdu hetkessä.

Tämän ruuan makumaailma tuo mieleeni jonkin kookosmaitoa sisältävän kanakastikkeen, jota syödään riisin kanssa. Sellaiseenkin olisi vielä kaapeissa aineksia käymättä kaupassa, joten voi olla, että innostun tekemään sellaista lähipäivinä.

Uunijuures-mozzarellapasta

Sattui olemaan tähteenä hunajaisia uunijuureksia (punajuuri, porkkana, lanttu). Sattui olemaan myös mozzarellaa jolla parasta ennen huomenna. Tein sitten niistä tällaisen nopean juures-mozzarellapastan. Keitin vaaleaa spagettia, lämmitin uunijuurekset mikrossa. Sekoitin keskenään kypsää spagettia, uunijuureksia, öljyä ja vähän spagetin keitinvettä. Annoksen päälle revin mozzarellaa. Pellillinen uunijuureksia oli maustettu kaavalla 3 rkl hunajaa + ½ dl öljyä, 1 tl kuivattua timjamia + 1 tl kuivattua rosmariinia, ja kypsennetty 200-asteisen uunin keskitasolla 40 minuuttia.

Porkkana ja lanttu sopivat mielestäni hyvin yhteen spagetin ja mozzarellan kanssa. Ne muodostivat kivan lohturuokamaisen kokonaisuuden. Syödessä revin annoksen päälle lisää mozzarellaa niin, että yhteen annokseen meni mozzarellaa koko paketti.

Punajuuri ei sopinut tähän yhtä hyvin kuin porkkana ja lanttu. Punajuuren maku olisi kaivannut vastapainoksi jotain vahvempaa suolaisempaa juustoa, kuten vaikkapa halloumi, feta, pecorino tai parmesaani. Niinpä jatkossa jättäisin juures-mozzarellapastasta punajuuret pois, ja punajuuripastat sitten mieluummin jonkin vahvemman juuston kanssa.

Alla linkkejä tästä blogista löytyviin hyviin kasvispastoihin.

Paahdettu kokonainen ankka uunissa, paistinkastike, uunijuurekset ja riisi

Lidlissä myytiin pakasteena kokonaisia ankkoja 6 euroa per kilo. Tämä yksilö painoi 3 kg. Tämä ankka tehtiin uunissa tällä ohjeella, jossa ankkaa valellaan balsamicolla, sitruunamehulla ja hunajalla: https://juliasalbum.com/how-to-cook-duck/

Aiemmin olen tehnyt Lidlin kokonaiset ankat tällä ohjeella, jossa päälle ei lisätä mitään muita makuaineita kuin suolaa ja pippuria: https://www.epicurious.com/recipes/food/views/crisp-roast-duck-235744

Täytyy sanoa, että enemmän tykkäsin jälkimmäisestä. Siinä tulee esille se ankan paras osa eli rapea paahtuneen nahkan maku. Valellussa versiossa se mahtava maku jäi saamatta. Sen sijaan pinta maistuu balsamicolta ja hunajalta ja paistinkastike sitruunalta. Itse lihassa en huomannut niiden makuja ollenkaan, vaan itse liha maistui samalta ankanlihalta molemmissa versioissa.

Tässä valellussa versiossa paistolientä tuli paljon paljon enemmän (7 dl). Suurustin sen 3 ruokalusikalla maizenaa ja lisäsin vähän suolaa, muuta en sille tehnyt. Paistinkastike tosiaan maistui selvästi sitruunalta, mutta ei kuitenkaan maistunut liian happamalta. Silti, vähempikin sitruunan maku minulle riittäisi, ja tosiaan jatkossa mieluummin haluan ankat ilman sitruunalla ja balsamicolla valelua.

Uunijuurekset kypsyivät samassa uunissa yhtä aikaa ankan kanssa. Ankka kypsyi yhteensä 3 tuntia, joista uunijuurekset olivat saman uunin alatasolla 2 tuntia välillä käännellen. Pieni osa juureksista ehti siinä ajassa vähän palaa, mutta palaneita oli niin vähän, että se ei haitannut. Uunijuuresten maku oli onnistunut, joten niiden reseptin kirjoitan tähän ylös. Mausteiden, öljyn ja hunajan määrät ovat Kaisa Niemisen kirjasta Ruokakirja.

Uunijuurekset pellillinen

3 isoa porkkanaa

1 pieni lanttu

2 punajuurta

3 rkl hunajaa

½ dl öljyä

½ tl jauhettua mustapippuria (pippurista pitämättömälle lapselle se oli liikaa, joten jatkossa jättäisin pois)

1 tl kuivattua rosmariinia

2 tl kuivattua timjamia

Kuori juurekset ja pilko ne. Lanttu kannattaa kuoria huolellisesti niin, että kitkeränmakuista vihreää ei jää jäljelle ollenkaan.

Laita juurekset uunipellille leivinpaperin päälle. Sekoita keskenään öljy, hunaja ja mausteet. Kaada juuresten päälle, ja sekoita. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla vähintään tunti, välillä voi käydä sekoittamassa.

Päivitys myöhempänä päivänä

Tämän aterian tähteitä söin tämän näköisenä:

Laitoin lautaselle riisiä ja ankanlihaa, pilkoin lihat. Lusikoin päälle kastiketta, lämmitin annoksen mikrossa. Sekoitin tasaiseksi, saksin ruohosipulin loppuja päälle. Lisäksi tomaatin loput. Olipas tosi hyvää! Ruohosipuli nosti maun oikein ihanaksi, oikein uudelle tasolle!

Toinen päivitys myöhempänä päivänä

Makaronia, ankan ja paistinkastikkeen tähteitä, persiljaa ja porkkanaraastetta.

Riisit jo syötiin loppuun, joten keitin lisäkkeeksi makaronia. Kylläpä maistui hyvin! Makaronien suutuntuma oli ihana tämän kastikkeen kanssa. Kastikkeen umamisuus toi persiljasta esille hienoja makuja, joita en tiennyt siinä olevankaan,wau!

Lihamureketta pakkasesta, rakettispagettia ja raakana paistetut juurekset

Tänään tein tällaisen helpon ja maukkaan aterian. Lämmitin mikrossa pakastettuja lihamurekeviipaleita, jotka olin pakastanut tästä satsista: https://ruokaideat.com/2019/10/09/lihamureketta-ja-paistettuja-perunoita-nyhtopossun-tahteista/

Lisäksi keitin rakettispagettia pakkauksen ohjeen mukaan, valutin ja kaadoin sen päälle lautasella öljyä kostukkeeksi. Veden kiehumista odotellessa kuorin juureksia, ja pilkoin ne ohuiksi tikuiksi. Ne kypsyivät kätevästi pannulla siinä ajassa, minkä raketti spagetti tarvitsi kypsymiseen. Makukin oli oikein hyvä.

Raakana paistetut hunajaiset juurekset

1 pieni lanttu

1 pieni punajuuri

2 isoa porkkanaa

voita paistamiseen

suolaa

reilu 1 tl hunajaa tai maun mukaan

Kuori juurekset. Lanttu kannattaa kuoria huolellisesti niin, että jäljelle ei jää yhtään vihreää (vihreä on kitkerää). Pilko juurekset ohuiksi tikuiksi. Paista isolla paistinpannulla voissa keskilämmöllä välillä käännellen, kunnes juurekset ovat kypsiä (5-10 min). Mausta suolalla ja hunajalla. Voi maustaa myös yrteillä ja pippurilla, jos tykkää.