Yksinkertainen broilerikeitto

Jääkaapissani oli vielä jäljellä ankkalientä, jonka olin keittänyt uuniankasta jääneistä luista viisi päivää sitten. Nyt oli aika käyttää ja/tai kiehauttaa se uudelleen. Tuli sitten mieleeni tehdä siitä broilerikeitto. Se osoittautui hyväksi ideaksi, sillä broilerikeitosta tuli todella hyvää. Keitosta tuli mukavan umamisen makuinen, ja broilerinsuikaleet tässä umamisessa liemessä maistuivat enemmän kanalta kuin kana itse. Mausta erotin selvästi, että broilerisuikale oli nimenomaan paistisuikaletta eikä fileesuikaletta, joiden makueroa en ihan joka yhteydessä huomaa, mutta tällaisessa umamisessa yhteydessä, jossa ei ole mukana peittäviä makuja, huomaan makueron heti ja vielä niin päin, että paistisuikaleen maku on paljon parempi.

Alla resepti, jolla tein tämän broilerikeiton tällä kertaa. Katsoin vähän ainesosien suhteita aiemmasta postauksestani Kanakeitto grillatun broilerin jämistä.

Yksinkertainen broilerikeitto

1½ litraa hyvää umamipitoista lientä (voi olla esim. kanalientä tai kasvislientä)

250 g broilerin paistisuikaleita + n. 1 rkl voita paistamiseen

1-1½ dl riisiä (1½ desilitralla riisin määrä keitossa on suuri – jos ei tykkää isosta määrästä riisiä keitossa, ei kannata 1½ litraan laittaa 1 desilitraa enempää riisiä)

2 porkkanaa

suolaa maun mukaan (nyt meni 2 tl)

Kuori ja pilko porkkanat. Kiehauta liemi. Sekoita siihen riisi ja porkkanat. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle, laita kansi päälle ja jätä kypsymään 15 minuutiksi.

Sillä aikaa ruskista broilerin paistisuikaleet voissa (tai muussa rasvassa). Siirrä ruskistetut broilerisuikaleet kattilaan muiden ainesten sekaan. Älä pese vielä paistinpannua, vaan lisää pannuun vähän kylmää vettä, kiehauta se vesi ja kaada se vesi keittoon, koska osa ruskistetun broilerin mausta on siinä. Sekoita keitto tasaiseksi ainesten lisäämisen jälkeen.

Kun riisit ovat kypsyneet 15 minuuttia (tai pakkauksessa annettu riisin keittämisaika), siirrä keitto pois levyltä. Anna olla vielä 5 minuuttia. Lisää suolaa maun mukaan.

Lautasellani lisäsin keiton pinnalle vielä tuoretta persiljaa, jota nyt sattui olemaan. Tykkäsin kuitenkin enemmän tällä kertaa tästä keitosta ilman persiljaa. Liemen umamisuus vahvisti persiljan maun aika voimakkaaksi, enkä niin voimakasta persiljan makua nyt kaivannut.

Tämän helpon ja aika nopean keiton lisukkeeksi tein neljän viljan ryynirieskan.

Broilerin jauhelihapihvejä, farfallepastaa, uunikasviksia ja kastikkeena pannunhuuhdelientä

Sattui olemaan paketti viimeisen käyttöpäivän broilerin jauhelihaa, joten tein siitä pihvejä. Yleensä olen tehnyt broilerinjauhelihapihvit taikinasta, jonka nesteenä on kanalientä, jolloin tulee oikein maukkaita kananmakuisia pihvejä, mutta nyt en viitsinyt alkaa taikinaa sekoittamaan.

Muotoilin sitten vain jauhelihat suoraan pihveiksi, paistoin voissa ruskeiksi molemmin puolin, haudutin vielä hetken kypsäksi, ja ripottelin molemmille puolille mausteseosta. Mausteseokseksi sekoitin 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, 1 tl paprikajauhetta, 1 tl sipulijauhetta, ½ tl currya ja 1/4 tl valkosipulijauhetta. Sekoitin mausteseoksen kupissa, ja ripottelin sitä pihveille molemmin puolin. Mausteseosta jäi vielä paljon myöhempää käyttöä varten.

Uunikasviksina oli nyt parsakaalia ja palsternakkaa, jotka pilkottiin paloiksi ja paistettiin voisulaan sekoitettuina ja suolattuina 200-asteisen uunin keskitasolla leivinpaperoidulla pellillä 40 minuuttia.

Kastikkeeksi tuli nyt pannunhuuhdelientä, joka oli oikein maukasta. Kun pihvit olivat kypsiä, nostin ne pois pannulta, ja laitoin pannuun kylmää vettä tilalle. Kiehautin, ja annoin kiehua vähemmäksi hetken aikaa. Lopulta siivilöin tämän nesteen, ja kaadoin sen kuppiin, josta sitä saa kukin syöjä kaataa ruokansa päälle sen verran kuin haluaa. Suurustaakin olisi voinut, mutta en viitsinyt, koska lautasella olevat pastat sitovat nesteet joka tapauksessa.

Kokonaisuus oli oikein maukas. Broilerinjauhelihapihvit itsessään olivat nyt miedon makuisia, koska mausteseosta oli vain pinnoissa. Suutuntuma niissä oli kuitenkin sellainen miellyttävä, josta tykkään. Pannunhuuhdeliemessä oli enemmän mausteiden makua kuin itse pihveissä, ja lisäksi pannunhuuhdeliemi maistui umamilta, joka teki kokonaisuudesta oikein maukkaan. Kokonaisuus oli hyvin yksinkertainen, helppo, nopea ja maukas, jota aion kyllä hyödyntää jatkossakin.

Broilerisuikaleita, riisiä, appelsiini-smetanakastiketta ja porkkana-appelsiiniraastetta

Tässä ateriassa oli hyvää kaikki muu paisti appelsiini-smetanakastike. Se oli tarkoitus tehdä näin: 2 purkkia smetanaa, 1 tl suolaa, 2 tl sokeria, 1 appelsiinin kuoret raastettuna ja ripaus sipulijauhetta. Sipulijauhetta kuitenkin lipsahti vahingossa liikaa, ja sen huomasi mausta. Kyllä se kuitenkin kastikkeena toimi, kunhan sen makuun tottui.

Broilerin fileesuikaleista tuli mielestäni huippuhyviä näin, ja maistui lapsillenikin:

Paistetut broilerisuikaleet

500 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita

2 rkl voita paistamiseen

Mausteseos:

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1 tl sipulijauhetta

1/4 tl valkosipulijauhetta

½ tl currya

1 tl sokeria

Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään. Ruskista broilerisuikaleet molemmin puolin voissa. Sekoita mukaan mausteseos, ja käännä hellan levy pienimmälle ei-nollalle. Hauduta kypsäksi 6-8 min tai pakkauksen ohjeen mukainen aika. Tarjoile esim. riisin, risoton, pastan, (lohko- tai paistin)perunoiden tai salaatin ja mielellään myös hyvän kastikkeen kanssa (esim. appelsiini-smetanakastike, majoneesi tai muu hyvä kylmä kastike).

Appelsiini-smetanakastike

2 purkkia smetanaa

1 appelsiinin kuoret raastettuna (vain oranssit osat)

1 tl suolaa

2 tl sokeria

ripaus sipulijauhetta

(haluttaessa lisäksi ripaus esim. currya, valkosipulijauhetta tai tuoretta puristettua valkosipulia, tuoreita tai kuivattuja yrttejä, pippuria)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta parhaimmillaan on vasta seuraavana päivänä. Sopii esimerkiksi broilerin, kalkkunan tai kalan kanssa tai salaatinkastikkeeksi.

Tämän kanssa syötiin mikrolämmitettyä tähderiisiä, josta osa oli mennyt riisi-kinkkuvuokaan: https://ruokaideat.com/2019/09/02/riisi-kinkkuvuoka-tahteista/

Lisäksi tein porkkana-appelsiiniraastetta, johon olen tykästynyt jo kouluaikoina. Samasta luomuappelsiinista käytin kuoren oranssit osat kastikkeeseen ja hedelmälihat raasteeseen, jolloin molemmat sai näppärästi käytetyksi.

Broilerin fileesuikaleita oli ostettu ja pakastettu iso määrä joskus, kun ne olivat tarjouksessa. Huoneenlämmössä ne sulivat pakkasesta nyt muutamassa tunnissa.

Kanasalaattia ja patonkia

Kaupassakäynnin jälkeen oli kätevä tehdä tällainen helppo ja nopea päivällinen valmiista grillatusta broilerista ja kaupan tänään paistetusta patongista. Salaattiin tuli nyt tuoretta basilikaa, grillattua broileria, banaania ja oman pihan eilen kerättyjä punaherukoita (kerätty punaherukkapiirakkaa varten: https://ruokaideat.com/2019/08/02/punaherukkapiirakka-aineksista-mita-oli/ )

Grillatun broilerin päälle laitoin öljyä ja loput sitruunamehusta, jotka puristin eilen kalan persilja-sitruunakastiketta varten: https://ruokaideat.com/2019/08/02/perunoita-savusiikaa-sitruuna-persiljakastiketta-ja-keitettyja-porkkanoita/

Lisäksi kaupan patonkia voin kanssa. Oli oikein hyvä ja toimiva ateria. Jälkiruuaksi otin eilistä punaherukkapiirakkaa <3