
Viikonloppuna tehtiin uunissa kokonainen ankka: https://ruokaideat.com/2019/11/25/paahdettu-kokonainen-ankka-uunissa-paistinkastike-uunijuurekset-ja-riisi/
Nyt siitä oli lihat syöty loppuun. Jäljelle jääneistä luista ja muista ei-lihoista keitin liemen. Olen keittänyt ankkalientä ennenkin, ja minulla on siitä hyvät kokemukset. Se maistuu vähän niin kuin joltakin kiinalaiselta ruualta, vähän niin kuin kinkulta ja vähän niin kuin kanaliemeltä. Ankkaliemessä on miellyttävä umaminen maku, joka mielestäni sopii joka ruokaan. Nyt kun mukana oli myös ankan syömättä jääneitä paahtuneita nahkoja, makuun tuli mukaan myös mukavaa paahteisuutta.
Laitoin isoon kattilaan ankan luut ja muut roippeet. Peitin vedellä, jonka jälkeen tosin luut nousivat pintaan kellumaan. Tätä reilun kolmen kilon ankkaa varten tarvittiin vettä neljä litraa. Lisäsin suolaa ½ tl per litra, eli nyt yhteensä 2 tl suolaa. Kiehautin, kuorin vaahdon pois, madalsin lämmön pienimmälle ei-nollalle, keitin kannen alla 10 tuntia, siivilöin. Nestettä oli ehtinyt haihtua pois sen verran, että kaikki neste mahtui kolmen litran kattilaan. Jäähdytin, ja siirsin jääkaappiin säilytykseen.
Ankan luut kattilassa. Ankan luut, vettä ja suolaa. Vaahtoa noussut pintaan. Ne kuorin pois lusikalla.
Liemi kiehuu. Vaahto on enimmäkseen kuorittu pois. Kun sitä ei enää muodostunut, oli aika laskea lämpöä. Lämpö laskettu pienelle. Vielä kansi päälle, ja keitetään hiljalleen 5-12 tuntia. 10 tunnin keittämisen jälkeen.
Liemi kaadettuna siivilän läpi kattilaan. Isompaan kattilaan jääneet luut, jotka menivät jäähtymisen jälkeen biojätteeseen. Siivilän läpi mennyt valmis ankkaliemi.
Ankkaliemi ankan luista ja muista tähteistä
ankan luita (ja muita tähteeksi jääneitä osia, jos on)
vettä niin, että luut peittyvät
suolaa esim. ½ tl per litra vettä
Laita luut ja muut kiinteät osat kattilaan. Peitä vedellä. Kiehauta. Kuori vaahtoa pois sitä mukaa, kuin sitä muodostuu. Kun on kiehahtanut ja kaikki vaahto kuorittu pois, madalla keittolevyn lämpö pienimmälle ei-nollalle. Laita kansi päälle. Keitä kannen alla 5-12 tuntia. Siivilöi liemi. Ne liemet, joita ei käytetä tai kiehauteta uudelleen viiden päivän kuluessa, kannattaa säilyttää pakastimessa.
Samalla tavalla voi keittää lientä myös muiden lintujen luista: esim. broilerin, kanan, kalkkunan. Eri lintulajien luita voi myös tarvittaessa yhdistellä. Luita voi tarvittaessa säilöä pakastimessa ennen liemeksi keittämistä, ja lopputuloksena syntyvä liemi sopii silti pakastettavaksi.
Lientä voi myös keittää tähteeksi jääneistä naudan ja sian luista. Silloin liemestä tulee lihaisan makuinen ja tuoksuinen.
Päivitys seuraavana päivänä
Tältä liemi näyttää jääkaappikylmänä:
Liemi oli siis kylmänä jokseenkin hyytelöistä. Käytin sitä munakeittoon.
Päivitys 3.12.2019:
Lopuista ankkaliemistä tuli hyvä broilerikeitto.