Hyvä paistettu riisi kiinalaiseen tapaan

Paistettu riisi kiinalaisittain.

Minulla oli vielä tähteenä kattilan pohjat ylijäänyttä keitettyä riisiä. Nyt halusin tehdä siitä kiinalaista paistettua riisiä. Edellisen kerran, kun tein paistettua riisiä kiinalaisen ohjeen mukaan, tuli vain pliisun makuista, joten tällä kerralla käytin enemmän aikaa siihen, että luin useita nettisivuja siitä, miten tehdään hyvä kiinalainen paistettu riisi. Ohjeita luettuani ja niistä opittuani sainkin tehtyä hyvää kiinalaisen makuista paistettua riisiä. Molemmilla kerroilla mausteiksi tuli soijakastike, seesamiöljy ja valkosipuli, joiden lisäksi laitoin nyt myös sokeria, niin kuin vinkattiin Wikipedian Cookbook:Fried Rice -sivulla. Sokerin lisääminen oli tässä nyt hyvä juttu, koska se pyöristi seesamiöljyn makua, joka tässä selvästi maistuu. Mutta kaikista olennaisin muutos tällä kertaa oli se, mitä neuvottiin useilla googlaamillani sivuilla: En vain lämmittänyt riisiä pannulla, vaan ihan kunnolla paistoin sitä pannulla niin pitkään, että oli ruskistumista vähän joka puolella. Syödessäni tajusin, että jep, tässä se juju oli. Kunnolla paistettu riisi imi itseensä seesamiöljyn ja soijakastikkeen makuja aivan eri tavalla kuin ilman ruskistumista paistettu riisi. Minulle tämä riisin ruskistaminen oli ehdottomasti tässä se avainjuttu, joka sai paistetun riisin maistumaan pääruualta eikä vain joltain tylsältä vetelältä yritelmältä. Nyt kun katson tuota reseptiä, jolla edellisellä kerralla yritin tehdä kiinalaisen paistetun riisin, näen, että siinäkin tavoitellaan ruskistunutta riisiä, mutta minulla sitä ruskistumista ei vain ehtinyt tulla sen ohjeen mukaisilla paistoajoilla. Tänään tein tämän paistetun riisin ilman yhtä tiettyä ohjetta ja ruskistin niin kauan, että ruskistuminen näytti riittävältä.

Kiinalainen paistettu riisi (n. 2 annosta)

300 g jäähtynyttä keitettyä riisiä (3 ¾ dl)

neutraalin makuista öljyä paistamiseen, säästelemättä

1 keskikokoinen porkkana

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

50 g pakasteherneitä

2 kananmunaa

2 tl soijakastiketta

1 tl seesamiöljyä

1 tl sokeria

suolaa ja pippuria maun mukaan

(Pinnalle: kevätsipulia ohuina renkaina, jos on)

Jos riisit ovat jäähtyessään tarttuneet yhteen, irrottele ne toisistaan käsillä sellaisiksi, että ne on helppo levittää pannun leveydelle (pikkupaakkuja saa jäädä). Jos riisin keittämisvaiheessa jo tietää haluavansa lopuista paistettua riisiä, on hyvä idea huuhdella riisit siivilässä ennen keittämistä, jolloin irtotärkkelys vähenee, mikä puolestaan vähentään riisien tarttumista yhteen.

Kuori porkkana. Pilko se pieniksi kuutioiksi. Ota pakasteherneet sulamaan. Kuori sipuli. Pilko se mieluisan kokoisiksi. Itse tykkään tässä ruuassa sipulista renkaina, mutta silppukin käy. Kuori valkosipuli ja silppua se.

Riko kananmunat lasiin. Sekoita haarukalla tasaiseksi seokseksi.

Kuumenna isolla paistinpannulla 1-2 rkl öljyä. Paista siinä porkkanaa ja sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli, ja paista sekoitellen vielä 1 minuutti. Siirrä kaikki pois pannulta.

Lisää pannulle öljyä sen verran, että pannun pohja peittyy, ja voi olla vähän ylikin. Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Lisää pannulle riisit ja levitä riisit koko pannun leveydelle. Paista vähän keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) sekoittamatta muutama minuutti tai kunnes pohjimmaisissa riiseissä on ruskistumista, mutta ei palamista. Sitten sekoita ja levitä taas koko pannun leveydelle. Paista taas sekoittamatta muutama minuutti tai kunnes pohjimmaisissa riiseissä on ruskistumista, mutta ei palamista. Sitten taas sekoita ja levitä. Jatka samalla tavalla, kunnes riiseissä on ruskistumista suurin piirtein joka puolella, mutta mikään ei ole vielä palanut.

Kun riisit ovat riittävän ruskistuneet, siirrä puolet riiseistä muiden riisien päälle niin, että puoli pannullista jää tyhjäksi. Lisää tyhjälle puolikkaalle vähän öljyä ja kananmunaseos. Paista sekoittamatta 30 sekuntia. Lisää munien päälle paistetut kasvikset, ja sekoita munat tasaisesti riisin joukkoon. Lisää pakasteherneet, soijakastike, seesamiöljy, sokeri sekä suolaa ja pippuria. Sekoita tasaiseksi. Kun pakasteherneet ovat sulaneet, ota pannu pois levyltä ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa ja/tai pippuria. Tarjoa heti joko pääruokana tai (lihan tai kanan) lisäkkeenä. (Jos löytyy kevätsipulia, voi leikata ohuiksi renkaiksi ja ripotella päälle lopuksi.)

Muunnoksia

Kananmunat ja/tai kasvikset voi halutessa jättää pois. Niiden tilalla tai lisäksi voi halutessa käyttää esimerkiksi:

* muita kasviksia kuutioina tai ohuina suikaleina (lisää samaan aikaan kuin porkkana ja sipuli)

* mureaa lihaa tai kanaa suupaloina. Raa’at paista kypsäksi alussa, siirrä pois pannulta ja lisää lopussa. Valmiiksi kypsät lisää lopussa ja kääntele, kunnes ovat kuumia. (Voi myös tarjota kypsät lihat tai kanat erikseen)

* katkarapuja – lisää lopussa

* pekonia. Paista kypsäksi alussa. Siirrä pois pannulta, mutta jätä rasvat pannuun ja paista siinä muut ainekset. Lisää paistettu pekoni lopussa suupaloina.

* kinkkua. Pilko kuutioiksi ja lisää lopussa.

* pähkinöitä. Ne voivat olla paahdettuja, paahtamattomia, suolattuja tai suolaamattomia. Lisää ne samaan aikaan valkosipulin kanssa.

* mausteita esim. chili ja inkivääri hienonnettuna. Lisää samaan aikaan valkosipulin kanssa.

* maustekastikkeita esim. osterikastike, kalakastike, sweet chili sauce – lisää lopussa maun mukaan (osterikastike esiintyy monissa kiinalaisen paistetun riisin resepteissä)

Raaka-aineet keitetty riisi, öljy, porkkana, herneet, sipuli, valkosipuli, kananmuna, soijakastike ja seesamiöljy ovat hyvin tyypilliset kiinalaisen paistetun riisin valmistusaineet sen perusteella, mitä löytyy, kun googlaa ”Chinese fried rice”. Yleensä kiinalainen paistettu riisi sisältää myös kevätsipulia, mutta sitä minulla ei ollut, joten jätin pois. Hyvää tuli silti. Joissakin kiinalaisen paistetun riisin resepteissä on myös osterikastiketta, jota sitäkään minulla ei ollut, mutta moni resepti onkin ilman sitä. Siitä tulisi kuulemma makeahko maku, joten sitä käytettäessä voisi ehkä jättää sokerin pois tai lisätä sitä vähemmän. Perinteisesti kiinalaiset tekevät paistetun riisin wokissa paistinpannun sijaan, mutta minulla ei ole wokkiakaan, joten paistinpannulla mentiin.

Muita tapoja uusiokäyttää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska. Siellä on myös linkkejä muihin resepteihin riisin jatkojalostuksesta, kuten riisipuuro keitetystä riisistä mikrossa, appelsiiniriisi keitetyn riisin jämistä ja savusiika-riisisalaatti.

Paistettu spagetti kiinalaiseen tapaan

Tämän ruoan inspiraationa olivat kiinalainen paistettu nuudeli ja kiinalainen paistettu riisi. Eilinen spagetti (tai toissapäiväinen tai kolme päivää sitten keitetty) mielestäni sopii tällaiseen ruokaan yhtä hyvin kuin nuudeli, vaikka spagetti ei autenttista kiinalaista ruokaa olekaan. Spagetin jämistä tehtynä tämä on hyvin helppo ja nopea ruoka, ja yksi nopeammasta päästä ruokia, mitä tähteeksi jääneestä spagetista voi tehdä. Samaa ruokaa voi kuitenkin tehdä ilmankin tähteitä, eli spagetin voi keittää varta vastenkin tätä ruokaa varten, eikä sen ole pakko olla jäähtynyttä ennen paistamista. Suosittelen tätä ruokaa erityisesti silloin, jos haluaa tehdä spagetin tähteistä jotain eri makuista ruokaa aineksista, mitä on jo kotona.

Paistettu spagetti kiinalaiseen tyyliin (n. 2 annosta)

250 g kypsää spagettia (tai keitä reilu 100 g raakaa spagettia kypsäksi ensin)

öljyä paistamiseen (säästelemättä)

1 sipuli

1 keskikokoinen porkkana

70 g pakastepaprikaa TAI 1 tuore paprika (punainen tai keltainen tai puolikas kumpaakin)

1 valkosipulin kynsi

2-3 cm pala tuoretta inkivääriä

(halutessa 1 chili tai useampikin)

2 kananmunaa

Kastike:

2 rkl soijakastiketta

1 rkl (omena)viinietikkaa (voi tarvittaessa korvata sitruunamehulla)

1 rkl sokeria (tai halutessa tummaa sokeria tai hunajaa)

Ota pakastepaprikaa sulamaan tai leikkaa tuore paprika ohuiksi suikaleiksi. Kuori sipuli, ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. Kuori porkkana, ja leikkaa se ohuiksi muutaman sentin pituisiksi suikaleiksi. Ohuus on tärkeää siksi, koska ohut kypsyy nopeasti.

Kuori valkosipulin kynsi, ja silppua se. Kuori inkiväärin palanen, ja silppua sekin. (Jos haluaa ruokaan myös chiliä, tässä vaiheessa voi silputa yhden chilin tai halutessa useammankin.)

Riko kananmunat lasiin, ja sekoita ne haarukalla tasaisiksi. Toisessa lasissa sekoita keskenään kastikkeen ainekset haarukalla.

Kuumenna öljy. Kuullota siinä sipulia, paprikaa ja porkkanaa muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja inkivääri (ja chili, jos käytät sitä). Kuullota noin yksi minuutti. Lisää pannulle öljyä ja kypsä spagetti. Paista käännellen hetki, kunnes spagetti on kuumaa ja kiiltävää.

Tee spagetin keskelle pannuun kolo. Kaada koloon kananmunaseos. Sekoita kananmunaseosta hetki, kunnes se alkaa hyytyä. Sitten sekoita kananmunaseos spagetin joukkoon. Kun kananmuna on kokonaan kypsynyt eli ei näy enää juoksevaa kananmunaa, sekoita mukaan kastike ja kuumenna. Tarjoa heti.

Vinkit:

* Vihannekset voi halutessa vaihtaa muihin vihanneksiin mitä löytyy, kunhan ne ovat ohuina suikaleina tai paloina.

* Kananmunan sijaan tai niiden lisäksi ruokaan voi lisätä myös kanaa, mureaa lihaa suupaloina tai katkarapuja. Katkaravut kannattaa lisätä vasta lopussa, kun taas kana tai liha kannattaa ruskistaa erikseen ja lisätä lopussa.

* Kypsän spagetin sijaan voi käyttää kypsää nuudelia tai kypsää riisiä.

* Ruokaan sopii hyvin myös pähkinät. Erityisesti cashewpähkinät maistuvat hyvältä tällaisessa ruuassa. Lisää ne yhtä aikaa vihannesten kanssa. Kokeile samaan tapaan myös maapähkinöitä. Valmiiksi paahdetut pähkinät kannattaa lisätä vasta lopussa.

* Kastikkeen sijaan voi käyttää myös muita maustekastikkeita sekä halutessa maustetahnoja ja haluamiaan mausteita.

Paistettu spagetti pannulla.

Samaa soijakastikkeesta, etikasta ja sokerista koostuvaa kastiketta käytän muissakin ruuissa. Käytän sitä ainakin liha-kasviswokeissa sekä kylmänä grillibroilerin päällä. Kutsun kyseistä kastiketta nimellä wokkikastike.

Muunlaisia kiinalaistyylisiä paistettu spagetti -nimisiä ruokia löytyy googlaamalla ”chinese fried spaghetti” tai ”chinese fried noodles”, joista monissa nuudelit voi korvata keitetyllä spagetilla. Useissa resepteissä käytetään maun antajina seesamiöljyä ja/tai osterikastiketta, joita itse en ole vielä tullut hankkineeksi, mutta varmasti nekin ovat hyviä.

Muita tapoja uusiokäyttää ylimääräinen spagetti löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta. Tähteeksi jäänyt spagetti voidaan upottaa esimerkiksi minestronekeittoon, johon voi samalla jemmata muita tähteitä.

Muita hyviä ruokia, joissa käytetään spagettia: